Jouluhartaudet
”Ja tekin voitte tietää sen”


”Ja tekin voitte tietää sen”

Ensimmäisen presidenttikunnan jouluhartaus

Sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Rakkaat veljeni ja sisareni, lapsuudenkotini joulut olivat vahvasti vanhempieni kotimaiden perinteiden sävyttämiä. Äitini oli kotoisin Ruotsista ja isäni Suomesta.1 Valmistauduimme jouluun koristelemalla joulukuusemme käsintehdyillä koristeilla, ja äiti leipoi leipomistaan. Tietääkseni hän oli sukua sisar Craigin Lundgrenin mummolle. Jouluaaton viettomme alkoi upealla jouluaterialla, jolloin pöytä notkui äitini valmistamia perinteisiä herkkuja – lihapullia, riisipuuroa sekä runsaasti leipää, kakkuja ja pipareita. Jouluaaton juhlallisuudet päättyivät Jultomtenin – joulupukin – saapumiseen. Hän toi lahjoja kaikille lapsille. Mutta ennen kuin Jultomten saapui, äitini keräsi aina veljeni, siskoni ja minut kuuntelemaan, kun isämme luki jouluevankeliumin Uudesta testamentista.

Isäni oli hiljainen mies, harvasanainen sekä äidinkielellään että englannin kielellä, jonka hän oppi aikuisena. Hän oli tahdittoman rehellinen eikä koskaan ylistänyt ylenpalttisesti. Hän ei koreillut sanoilla eikä hän koskaan värittänyt puheitaan. Jouluaattona hän luki luvusta Luukas 2. Hän luki, kuinka Joosef ja Maria matkasivat Betlehemiin, kuinka enkeli ilmestyi paimenille, kuinka Jeesus syntyi ja kuinka Maria pohdiskeli sydämessään kaikkea, mitä oli tapahtunut. Mutta isäni ei lopettanut jakeeseen 19. Hän jatkoi kertomusta siitä, kuinka Maria ja Joosef toivat Jeesus-lapsen temppeliin Jerusalemiin antaakseen uhrilahjan Mooseksen lain mukaisesti.

Isäni luki:

”Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. – –

Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun.

Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun [Maria ja Joosef] toivat [Jeesus-lasta] sinne – –,

[Simeon] otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:

– Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut.

Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,

jonka olet kaikille kansoille valmistanut.”2

Siinä vaiheessa isäni piti aina tauon. Sitten hän lausui todistuksensa. Aina yhtä lyhyesti hän julisti puhuen englantia vahvalla korostuksella: ”En ehkä voi pidellä sylissäni tuota pientä Jeesus-vauvaa, mutta tiedän aivan yhtä hyvin kuin Simeon tiesi, että tuo vauva oli Jumalan Poika, minun Vapahtajani ja Lunastajani. Hän on todellinen, ja Hän elää.” Tämän julistuksen jälkeen hän katsoi meitä jokaista läpitunkevilla, sinisillä silmillään ja sanoi painokkaasti nyökäten: ”Ja tekin voitte tietää sen.”

Isäni ja äitini tiesivät, kuka se Betlehemin lapsi oli ja mitä Hän vartuttuaan saavuttaisi. Tämä tieto muutti heidät. He paitsi halusivat, että me lapset uskoisimme heidän sanoihinsa3, mutta myös, että me oppisimme tietämään omakohtaisesti, jotta mekin voisimme muuttua. Vanhempieni todistuksen innoittamana lähdin kulkemaan liittopolkua, koska minäkin halusin ”tietää sen”.

Kun olin 11-vuotias, perheemme asui Göteborgissa Ruotsissa. Lähetysjohtaja kutsui kaikkia nuoria lukemaan Mormonin kirjan. Tarkasti ajateltuna kutsu ei ollut osoitettu minulle, mutta veljeni oli siihen aikaan diakoni, ja hän otti haasteen vastaan. Halusin aina olla veljeni kaltainen ja tehdä samaa, mitä hän teki, joten liityin mukaan. Vanhempani olivat antaneet sisaruksilleni ja minulle omat pyhät kirjoitukset, ja aloin lukea joka ilta.

Joitakin kuukausia myöhemmin veli Gösta Malm, neuvonantaja lähetyskentän johtokunnassa4, kannusti nuoria, jotka lukivat Mormonin kirjaa, kysymään Jumalalta, onko se totta. Päätin tehdä juuri niin. Sinä iltana odotin, kunnes veljeni oli nukahtanut. Nousin sängystä, polvistuin kylmälle lattialle ja aloin rukoilla. Pian minusta tuntui kuin minulle olisi sanottu: ”Olen sanonut sinulle koko ajan, että se on totta.” Sen myötä minut valtasi sanoinkuvaamaton rauha. Tiesin omakohtaisesti Pyhän Hengen voimasta, että Mormonin kirja on totta.5

Aivan kuten Mormonin kirjan johdannossa luvataan, minäkin ”[tulin] tuntemaan [Pyhän Hengen] voiman avulla, että Jeesus Kristus on maailman Vapahtaja, että Joseph Smith on Hänen – – profeettansa näinä viimeisinä aikoina ja että Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko on Herran valtakunta, vielä kerran perustettu maan päälle valmistautumiseksi Messiaan toista tulemista varten”6. Tuo tieto yhdistettynä myöhemmin tulleisiin todistuksiin muutti minut aivan kuten se oli muuttanut vanhempanikin.

Tämä tieto – että Jeesus Kristus on Jumalan Poika ja että Hänet ristiinnaulittiin maailman syntien tähden – on hengellinen lahja.7 Tätä lahjaa ei ole sidottu tiettyyn pappeusvirkaan eikä tiettyyn sukupuoleen. Sen sijaan se on kaikkien niiden saatavilla, jotka ovat siihen kelvollisia. Meitä ei pyydetä tuomaan Vapahtajalle lahjoina kultaa, suitsuketta ja mirhaa tullaksemme kelvollisiksi tähän hienoon hengelliseen lahjaan. Meitä pyydetään antamaan itsemme.8 Mormonin kirjan profeetta Amaleki pyysi kansaa sanoen: ”Ja nyt – – minä tahdon teidän tulevan Kristuksen luokse, joka on Israelin Pyhä, ja pääsevän osallisiksi hänen pelastuksestaan ja hänen lunastuksensa voimasta. Niin, tulkaa hänen luoksensa ja uhratkaa koko sielunne uhriksi hänelle – –; ja niin totta kuin Herra elää, te pelastutte.”9

Kun vartuin vanhemmaksi, näin vanhempieni palvelevan muita. Näin heidän pitävän liitot, joita he olivat tehneet Jumalan kanssa. Näin heidän tekevän uutterasti kotiopetus- ja kotikäyntiopetustyötä pyrkien palvelemaan niitä, joita heille oli osoitettu. Näin heidän osallistuvan temppelitoimituksiin ja ottavan vastaan kirkon tehtäviä. Ja joka vuosi jouluaattona isäni todisti Simeonin lailla Vapahtajasta Jeesuksesta Kristuksesta. Vuosien mittaan isäni laajensi kutsuaan ”tietää sen” vävyihin, miniöihin ja lastenlapsiin.

Vuosikymmeniä sen jälkeen kun olin saanut nuorena kokemuksen Mormonin kirjasta, minut kutsuttiin johtavana auktoriteettina palvelevaksi seitsenkymmeneksi ja sain tehtävän puhua yleiskonferenssissa. Siskoni pitivät huolen siitä, että 92-vuotias isäni voisi katsoa konferenssin – ja etenkin minun puheeni. Yleiskonferenssin jälkeen menin hänen kotiinsa. Kysyin: ”Isä, näitkö konferenssin?” Hän vastasi: ”Ja.” Kysyin: ”Kuulitko minun puhuvan?” Hän vastasi: ”Ja.” Hieman turhautuneena töksäytin: ”No, isä, mitä ajattelit?” Hän vastasi: ”No, se oli ihan hyvä. Olin melkein ylpeä sinusta.”

Pitkän tovin kuluttua hän sanoi: ”Dale, minulla on sinulle kerrottavaa.” Silloin oivalsin, että samalla kun minä kalastelin kehuja, isäni mielessä oli jotakin paljon tärkeämpää kuin minun ylistämiseni. Hän jatkoi: ”Viime yönä näin unen. Näin unta, että kuolin ja näin Vapahtajan. Hän otti minut syleilyynsä ja sanoi minulle, että syntini oli annettu anteeksi. Se tuntui todella hyvältä.” Muuta isäni ei sanonut ääneen. Mutta hänen ilmeensä puhui paljon. Hän tunsi Jeesuksen Kristuksen. Hän tiesi, että Betlehemin lapsi, jolle ”karttui ikää ja viisautta [ja jota] Jumalan ja ihmisten suosio seurasi”10, oli hänen pelastuksensa, että Jumalan Poika oli varttunut ja sovittanut hänen syntinsä. Ja isäni tiesi tämän kauan ennen tätä unta. Uni oli yksinkertaisesti lempeä armoteko – lahja – rakastavalta taivaalliselta Isältä vanhalle miehelle, joka kuoli kaksi kuukautta myöhemmin. Kaikista koskaan saamistani joululahjoista pidän eniten arvossa sitä todistuksen ja uskon lahjaa, josta isäni ja äitini olivat esimerkkinä.

Pyytäkää tänä jouluna taivaalliselta Isältänne hengellisenä lahjana tietoa maailman Vapahtajan elävästä todellisuudesta. Joulunaika on hienoa ja luontevaa aikaa tutkia Hänen elämäänsä ja pyrkiä jäljittelemään Hänen luonnettaan ja ominaisuuksiaan. Kun teette niin, voitte tietää, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että Hän on sovittanut teidän syntinne. Tämä tieto on parempi ja kestävämpi kuin mikään lahja, jonka Jultomten voisi koskaan tuoda teille, koska se voi muuttaa teidät. Opitte, että Vapahtaja haluaa palauttaa sen, mitä ette itse voi palauttaa, parantaa haavat, joita ette itse voi parantaa, korjata sen, mitä on mahdotonta korjata, korvata kaiken epäoikeudenmukaisuuden, jota olette kokeneet, ja parantaa pysyvästi jopa särkyneet sydämet.

Maallisen isäni tavoin tiedän, etten voi pidellä sylissäni tuota pientä Jeesus-vauvaa, mutta tiedän aivan yhtä hyvin kuin Simeon tiesi, että tuo vauva oli Jumalan Poika, minun Vapahtajani ja teidän Vapahtajanne, minun Lunastajani ja teidän Lunastajanne. Hän on todellinen, ja Hän elää. Ja tekin voitte tietää sen. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.