Et tiedä, mitä et tiedä
Jos voisimme vain kuunnella ilman että yrittäisimme vaikuttaa jonkun mielipiteeseen, saattaisimme hämmästyä siitä, mitä saamme tietää.
Kun olin korkeakoulussa, lähdin opiskelijavaihtoon Isoon-Britanniaan. Siihen aikaan minulla oli suuria vaikeuksia tuntea olevani lähellä taivaallista Isää. Kävin sakramenttikokouksissa ja kirkossa sunnuntaisin, ja kävin katolisessa messussa sekä kauniissa ja hillityssä kveekarien kokouksessa. Kävin usein anglikaanien Evensong-tilaisuudessa, joka on ihana musiikillinen iltahartaus. Etsin mitä tahansa paikkaa, missä voisin tuntea rauhaa. Luin rukouskirjoja katedraaleissa ja lausuin apostolisen uskontunnustuksen ihmisten kanssa, joiden uskonkäsitykset olivat monin tavoin hyvin lähellä omiani. Ja löysin jälleen Jumalan.
Tunsin noissa paikoissa paljon rakkautta ja totuutta. Ymmärsin siitä, että jos Jumala rakasti kaikkia lapsiaan niin paljon, että Hän antoi heille niin paljon totuutta ja kauneutta, niin Hän rakastaa minuakin ja tuntee minut.
Tämä kuuluu itse asiassa lempikohtiini opissamme; että Jumala antaa totuutta kaikille lapsilleen ja että heillä on totuutta, jota jakaa meille (ks. 2. Nefi 29:7–13). Omassa kirkossamme puhumme ”evankeliumin täyteydestä”. Mutta se ei tarkoita, että me tiedämme kaiken, emmekä me ole ainoat, joilla on vastauksia. Vanhin Neal A. Maxwell (1926–2004) kahdentoista apostolin koorumista on ilmaissut sen kauniisti: ”[Jeesus Kristus] elää tänä päivänä ja suo armeliaasti kaikille kansoille niin paljon valkeutta kuin ne voivat kestää ja omia sanansaattajia niitä opettamaan. (Ks. Alma 29:8.)”1
Eikä Jumala anna lapsilleen pelkästään uskonnollista totuutta. Kuten presidentti Russell M. Nelson on selittänyt: ”Kaikki totuus on lähtöisin Jumalasta, tulipa se sitten ilmi tieteellisessä laboratoriossa tai ilmoituksen avulla. Kaikki totuus kuuluu Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin.”2
Olen nähnyt sitä valoa ja totuutta kovin monissa kirjoissa ja ihmisissä ja paikoissa – katsellessani taidekirjoja, käydessäni moskeijoissa, kuullessani tiedemiesten puheita, ollessani agnostikkojen kanssa vapaaehtoistyössä. Heillä kaikilla on ollut totuutta, jota opettaa minulle – kuinka kohdella muita paremmin, kuinka olla hyväntahtoisempi oletuksissani; toisin sanoen he ovat opettaneet minulle tapoja seurata Jeesusta Kristusta. Mutta minun oli oltava siellä – vaikka se olikin vierasta – ja minun täytyi kuunnella.
Olipa kyseessä uskonto tai politiikka tai elämäntapa, maailmamme on kovaääninen, ja ihmiset, jotka ovat varmoja siitä, että ovat oikeassa, pommittavat meitä jatkuvasti sanomillaan, eikä heitä voi saada toisiin ajatuksiin. Joskus me olemme sellaisia ihmisiä. Vanhin Quentin L. Cook kahdentoista apostolin koorumista on sanonut: ”Eräs huolenaihe on – – sivistyneen keskustelun laaja rappeutuminen. Tahdonvapauden iankaikkinen periaate vaatii, että me kunnioitamme monia valintoja, joista emme ole samaa mieltä.”3
Me tiedämme, että tämä huoletti myös Vapahtajaa. Mormonin kirjassa yksi ensimmäisiä asioita, joita Hän opetti käydessään nefiläisten luona, oli se, ettei Hänen oppiinsa kuulu ”yllyttää ihmisten sydämiä kiistelemään vihaisina keskenään”. Meidän on lopetettava sellainen. (Ks. 3. Nefi 11:29–30.)
Jos voisimme todella kuunnella jotakuta ja yrittää ymmärtää hänen näkökantaansa, jos voisimme vain kuunnella ilman että yrittäisimme vaikuttaa jonkun mielipiteeseen, saattaisimme hämmästyä siitä, mitä saamme tietää. Voisimme tuntea enemmän ymmärtämystä ja kunnioitusta hänen näkemystään tai mielipidettään kohtaan, tai ainakin olla vihaamatta häntä sen vuoksi. Saattaisimme jopa oppia jonkin uuden totuuden lisättäväksi omaan ymmärrykseemme. Tai saattaisimme huomata, että meillä on alun alkaenkin ollut yhteinen totuus. Avaimena on nöyryys – ja sen myöntäminen, että me voimme ottaa oppia joltakulta toiselta.
Työpöydälläni on muistilappu, jossa lukee: ”Et tiedä, mitä et tiedä.” Se on siinä muistuttamassa minua siitä, että oman kokemuspiirini ulkopuolella olen periaatteessa tietämätön. Sen on tarkoitus pitää minut nöyränä; toivon että se toimii.
Se on myös siinä muistuttamassa minua siitä, etten pysyisi tietämättömänä – että minulla on vastuullinen tehtävä oppia lisää ja kuunnella ja etsiä totuutta, silloinkin kun totuus tulee oudossa paketissa. Taivaallisella Isällä on enemmän annettavana meille, jos vain kuuntelemme.