Pyhät kirjoitukset
Esran kirja 7


Luku 7

Esra saapuu Jerusalemiin

1 Persian kuninkaan Artakserkseen hallituskaudella Jerusalemiin saapui Esra, Serajan poika. Hänen isoisänsä oli Asarja, tämän isä Hilkia,

2 tämän Sallum, tämän Sadok, tämän Ahitub,

3 tämän Amarja, tämän Asarja, tämän Merajot,

4 tämän Serahja, tämän Ussi, tämän Bukki,

5 tämän Abisua, tämän Pinehas, tämän Eleasar ja tämän Aaron, ylipappi.

6 Esra tuli Babyloniasta. Hän oli oppinut virkamies ja tunsi tarkoin Mooseksen lain, jonka Herra, Israelin Jumala, oli antanut. Esra sai kuninkaalta kaiken mitä pyysi, koska Herra, hänen Jumalansa, oli hänen kanssaan.

7 Hänen mukanaan lähti Babyloniasta muitakin israelilaisia, myös pappeja, leeviläisiä, laulajia, portinvartijoita ja temppelipalvelijoita, matkalle kohti Jerusalemia. Tämä tapahtui kuningas Artakserkseen seitsemäntenä hallitusvuotena.

8 He saapuivat Jerusalemiin saman vuoden viidennessä kuussa.

9 Esra oli määrännyt lähdön Babyloniasta ensimmäisen kuun ensimmäiseksi päiväksi, ja viidennen kuun ensimmäisenä päivänä hän saapui Jerusalemiin. Jumalan suojaava käsi johti Esraa,

10 sillä hän tahtoi kaikesta sydämestään tutkia Herran lakia ja noudattaa sitä ja opettaa israelilaisille sen määräyksiä ja säädöksiä.

Kuningas Artakserkseen kirje

11 Tässä on jäljennös kirjeestä, jonka kuningas Artakserkses antoi pappi Esralle, lainopettajalle, niiden käskyjen ja säädösten tuntijalle, jotka Herra oli antanut Israelille.


12 ”Artakserkses, kuninkaiden kuningas, pappi Esralle, oppineelle taivaan Jumalan lain tuntijalle. Tervehdys.


13 ”Minä määrään, että kaikki valtakunnassani asuvat israelilaiset, niin kansa kuin papit ja leeviläisetkin, jotka haluavat palata Jerusalemiin, saavat lähteä kanssasi,

14 kun kuningas ja hänen seitsemän neuvonantajaansa nyt lähettävät sinut Juudaan ja Jerusalemiin. Sinun tulee tutkia, onko siellä noudatettu sinun Jumalasi lakia, jonka tuntija olet.

15 Kuningas ja hänen neuvonantajansa ovat lahjoittaneet Israelin Jumalalle, jonka asumus on Jerusalemissa, hopeaa ja kultaa. Sinun on vietävä se perille.

16 Samoin sinun on vietävä mukanasi se hopea ja kulta, jonka saat Babylonian maakunnasta, sekä kaikki lahjat, joita papit ja kansa antavat Jerusalemissa olevaa Jumalansa temppeliä varten.

17 Nämä varat sinun on tarkoin käytettävä sonnien, pässien ja karitsojen ostamiseen sekä niiden kanssa uhrattaviin ruoka- ja juomauhreihin, ja sinun on uhrattava ostamasi eläimet teidän Jumalanne temppelin alttarilla Jerusalemissa.

18 Jos hopeaa ja kultaa jää jäljelle, saatte tehdä sillä niin kuin sinä ja veljesi Jumalan palvelijoina parhaaksi näette.

19 Ne astiat, jotka saat mukaan Jumalasi temppelissä toimitettavaa palvelusta varten, sinun tulee luovuttaa Jerusalemissa Jumalasi eteen.

20 Ja kaiken muun, mitä tarvitset temppeliä varten, saat kuninkaan aarrekammiosta.


21 ”Minä, kuningas Artakserkses, annan käskyn kaikille Eufratin länsipuolisen alueen rahastonhoitajille: kaikki, mitä pappi Esra, taivaan Jumalan lain tuntija, teiltä pyytää, on hänelle täsmällisesti annettava,

22 aina seuraaviin määriin asti: sata talenttia hopeaa, sata kor-mittaa vehnää, sata bat-mittaa viiniä, sata bat-mittaa öljyä sekä suolaa rajoituksetta.

23 Kaikki, mitä taivaan Jumala käskee, on tarkoin tehtävä hänen temppelinsä hyväksi, jottei hän antaisi vihansa kohdata valtakuntaa, kuningasta ja kuninkaan poikia.

24 Lisäksi määrään, ettei tämän Jumalan temppelin papeilta, leeviläisiltä, laulajilta, portinvartijoilta, temppelipalvelijoilta eikä muilta työntekijöiltä saa vaatia veroja tai muita maksuja eikä myöskään tulleja.


25 ”Ja sinun, Esra, tulee, sen viisauden mukaisesti, jonka Jumalasi on sinulle antanut, asettaa tuomareita ja laintuntijoita. Heidän tehtävänään on jakaa oikeutta ihmisille, jotka asuvat Eufratin länsipuolella ja tuntevat sinun Jumalasi lain, sekä opettaa laki niille, jotka eivät sitä tunne.

26 Jokainen, joka ei noudata sinun Jumalasi lakia ja kuninkaan lakia, on armotta tuomittava joko kuolemaan, ruumiinrangaistukseen, omaisuuden menetykseen tai vankeuteen.”

Esra ylistää Jumalaa

27 Ylistetty olkoon Herra, isiemme Jumala, joka herätti kuninkaassa halun saattaa Jerusalemin temppeli kunniaan!

28 Hän on myös tehnyt kuninkaan sekä hänen neuvonantajansa ja mahtavat hallitusmiehensä suopeiksi minua kohtaan. Kun Herran, Jumalani, käsi johdatti minua, sain rohkeutta ja kokosin Israelin päämiehiä lähtemään kanssani matkaan.