Luku 13

Kuuliaisuus, joka tulee uskosta Jumalaan

Usko Herraan voi auttaa meitä elämään käskyjen mukaan alttiilla sydämellä ja saamaan lukemattomia siunauksia.

Spencer W. Kimballin elämänvaiheita

Maaliskuussa 1972, jolloin Spencer W. Kimball oli kahdentoista apostolin koorumin virkaa toimittava presidentti, hänellä ilmeni vakavia sydänongelmia. Yksi hänen lääkäreistään oli tuolloin Russell M. Nelson, josta tuli myöhemmin kahdentoista koorumin jäsen. Vanhin Nelson on kertonut:

”Kun presidentti Kimballin sydän alkoi pettää ja hän tunsi kuoleman lähestyvän, hän sai keskustella kirkollisten johtajiensa, ensimmäisen presidenttikunnan jäsenten, kanssa. Voidakseen antaa pyydettyjä lääketieteellisiä tietoja hän kutsui paikalle uskollisen sydänlääkärinsä tri Ernest L. Wilkinsonin ja minut.

Presidentti Kimball aloitti hengästyneesti: ’Kuolen pian. Tunnen elämäni liukuvan pois. Nykyisellä huonontumisvauhdilla uskon voivani elää enää vain noin kaksi kuukautta. Nyt haluaisin lääkärini esittävän näkemyksensä.’

Sitten tri Wilkinson vahvisti presidentti Kimballin käsitykset ja sanoi lopuksi, että toipuminen olisi epätodennäköistä ja että kuolema seuraisi lähitulevaisuudessa.

Sitten presidentti Kimball kääntyi minun, sydänkirurgin, puoleen ja kysyi: ’Mitä kirurgia voi tarjota?’

Sanoin, että leikkaus, jos sellainen tehtäisiin, käsittäisi kaksi vaihetta. Ensiksi olisi korvattava aorttaläppä. Toiseksi, tukkeutunut tärkeä sepelvaltimo pitäisi ohittaa siirrännäisellä.

Presidentti Harold B. Lee ensimmäisestä presidenttikunnasta esitti sitten ratkaisevan kysymyksen: ’Mitä riskejä sellaisesta toimenpiteestä olisi?’

’En tiedä’, vastasin. ’Riski 77-vuotiaalle miehelle on merkittävä kummassa tahansa näistä leikkauksista, mutta molempien tekeminen henkilölle, jonka sydän alkaa pettää, sisältäisi niin suuren riskin, ettei leikkausta voi suositella. – –’

Kun väsynyt presidentti Kimball vastasi: ’Olen vanha mies ja valmis kuolemaan’, presidentti Lee keskeytti. Hän nousi seisomaan, löi nyrkkinsä pöytään ja sanoi profeetallisella voimallaan: ’Spencer, sinut on kutsuttu! Et sinä kuole! Sinun on tehtävä kaikki, mitä sinun täytyy tehdä pitääksesi huolen itsestäsi ja py-syäksesi elossa.’

Presidentti Kimball vastasi: ’Sitten menen leikkaukseen.’

Hänelle tehtiin tuo monimutkainen leikkaus, ei siksi että hänen lääkärinsä olisivat pitäneet sitä kohtuullisen turvallisena, vaan koska hän oli kuuliainen Herran neuvolle, joka ilmaistiin kirkon johtajien kautta – henkilökohtaisesta riskistä huolimatta.

Lopputulos tunnetaan hyvin. Häntä siunattiin, niin että hän selviytyi leikkauksesta, joka pysäytti hänen heikkenemisensä.”¹

Esimerkillään ja pyhille antamillaan neuvoilla presidentti Kimball opetti, että meitä siunataan, kun me osoitamme uskoamme Jumalaan olemalla kuuliaisia Hänen tahdolleen.

Spencer W. Kimballin opetuksia

Todellinen usko innoittaa meitä täyttämään Jumalan tahdon.

Uskon osoittaminen on halua hyväksyä jotakin ilman tavanomaista täyttä näyttöä ja kulkea eteenpäin tekoja tehden. ”Uskokin [on] kuollut ilman tekoja” [Jaak. 2:26], eikä kuollut usko saa ihmistä kulkemaan eteenpäin, muuttamaan elämää eikä palvelemaan uskollisesti. Todellinen usko työntää ihmistä eteenpäin rakentaviin ja hyödyllisiin tekoihin, ikään kuin hän tietäisi ehdottomasti.²

Ihminen voi nauttia ihmeiden siunauksista fyysisessä maailmassa tuntematta täysin taustalla olevia periaatteita. Hän voi muuttaa pimeyden valoisaksi painamalla nappia ja lukea pimeimmässäkin yössä. Hänen ei tarvitse osata tehdä sähköä, eikä hänen tarvitse tietää, kuinka taloon vedetään sähköjohdot. Mutta hänellä täytyy olla riittävästi uskoa kiinnittää lamput ja uskoa kääntää katkaisijaa. Silloin hän voi saada valoa. – – Hän voi kääntää katkaisijaa ja nauttia suloisesta musiikista, joka lähetetään kaukaa, ilman että hän kykenisi rakentamaan radion tai ymmärtämään täysin, kuinka se toimii, mutta hän ei saa siunausta, ellei hän yhdistä vastaanotinta virtalähteeseen ja käännä katkaisijaa oikealla tavalla. Samalla tavalla ihminen voi saada hengellisiä siunauksia ja ilmestyksiä luomalla yhteyden katkaisijaa kääntämällä. Avaimena siihen on rukouksella ja teoilla osoitettu usko.³

Me rukoilemme valistusta, ryhdymme sitten työhön kaikin voimin ja kirjoinemme ja ajatuksinemme ja vanhurskauksinemme saadaksemme innoitusta. Me pyydämme arvostelukykyä ja käytämme sitten kaikkia voimiamme toimiaksemme viisaasti ja saadaksemme lisää viisautta. Me rukoilemme työllemme menestystä ja tutkimme sitten ahkerasti ja pyrimme kaikin voiminemme olemaan avuksi rukouksiimme vastaamisessa. Kun me rukoilemme terveyttä, meidän täytyy elää terveyslakien mukaan ja tehdä kaikki voitavamme pitääksemme ruumiimme terveenä ja vireänä. Me rukoilemme varjelusta ja ryhdymme sitten kohtuullisiin varotoimiin välttääksemme vaaran. Uskon rinnalla täytyy olla tekoja.⁴

Täytyy olla uskoa Jumalaan, joka saa ihmiset puhdistamaan elämänsä, unohtamaan itsensä lähimmäistensä palveluksessa ja voittamaan kaikki lihan heikkoudet; uskoa, joka tuottaa täydellisen, jatkuvan parannuksen ja joka vie heidät kasteelle, pappeuteen ja temppelitoimituksiin.⁵

Tässä on Jeesuksen Kristuksen evankeliumin nerokkuus, jonka havaitsee vain hengellisillä silmillä. Evankeliumin siunauksellisten lakien mukaan jokaista – rikasta ja köyhää, oppinutta ja oppimatonta – kehotetaan ensiksi katselemaan uskon silmin ja sitten ponnistelemaan tuon uskon ilmaisemiseksi korkeammassa, jalommassa elämässä.⁶

Uskoon perustuva kuuliaisuus ei ole sokeaa kuuliaisuutta.

Me osoitamme älyllistä, rakentavaa kuuliaisuutta, kun me noudatamme Herramme käskyjä vapaaehtoisesti, nöyrästi ja iloisesti.⁷

Totteleminen! Kuunteleminen! Kuinka vaikea vaatimus! Kuu-lemme usein: ”Kukaan ei voi sanoa minulle, mitä minun pitää pukea päälleni, mitä minun tulee syödä tai juoda. Kukaan ei voi päättää minun lepopäivistäni eikä anastaa ansioitani eikä millään tavalla rajoittaa henkilökohtaista vapauttani! Minä teen, niin kuin haluan! Minä en tottele sokeasti!”

Tottele sokeasti! Kuinka vähän he ymmärtävätkään! – –

Kun ihmiset noudattavat Luojan käskyjä, se ei ole sokeaa tottelemista. Kuinka erilaista onkaan alamaisen pelko totalitaarisen monarkkinsa edessä ja ihmisen arvostava, omaehtoinen kuuliaisuus, jota hän osoittaa Jumalalleen. Diktaattori on kunnianhimoinen, itsekäs, ja hänellä on taka-ajatuksia. Jumalan jokainen käsky on vanhurskas, jokaisella säädöksellä on tarkoitus, ja kaikki niiden hyväksi, joita Hän johtaa. Edellinen voi olla sokeaa tottelemista, mutta jälkimmäinen on tietenkin uskoon perustuvaa kuuliaisuutta. – –

Onko sokeaa tottelemista, kun noudattaa varoitusta: ”Korkeajännite – varokaa!” vai onko se uskoon perustuvaa kuuliaisuutta vaarasta perillä olevien asiantuntijoiden päätökselle?

Onko se sokeaa tottelemista, kun lentomatkustaja kiinnittää turvavyönsä merkkivalon sytyttyä, vai onko se luottamusta niiden kokemukseen ja viisauteen, jotka tuntevat vaarat paremmin?

Onko se sokeaa tottelemista, kun pieni lapsi hyppää iloisesti pöydältä hymyilevän isänsä vahvoille käsivarsille, vai onko se sanatonta luottamusta rakastavaan isään, joka on varma siitä, että saa lapsen kiinni, ja joka rakastaa lasta enemmän kuin itse elämää? – –

Onko se sitten sokeaa tottelemista, kun me rajallisine näkökykyinemme, vähäisine tietoinemme, itsekkäine haluinemme, taka-ajatuksinemme ja lihallisine yllykkeinemme otamme vastaan johdatusta ja noudatamme sitä ja tottelemme kuuliaisesti rakastavan taivaallisen Isän käskyjä, – – Hänen, joka loi meille maailman, joka rakastaa meitä ja joka on laatinut meille kehitysohjelman täysin ilman ulkonaisia vaikutteita ja jonka suurimpana ilona ja kirkkautena on kaikkien lastensa ”kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän toteuttaminen” (ks. Moos. 1:39)?⁸

Ei ole sokeaa tottelevaisuutta edes vailla täydellistä ymmärrystä totella Isää, joka on osoittanut olevansa [sen arvoinen].⁹

Pyhissä kirjoituksissa on esimerkkejä kuuliaisuudesta, joka tulee uskosta.

Vanhurskaat ja viisaat vanhempamme Aadam ja Eeva olivat esimerkillisiä lapsenomaiseen uskoon perustuvan kuuliaisuuden suhteen:

”Ja Aadam oli kuuliainen Herran käskyille.

Ja monen päivän kuluttua Herran enkeli ilmestyi Aadamille ja sanoi: Miksi sinä uhraat uhreja Herralle? Ja Aadam sanoi hänelle: En tiedä, paitsi että Herra käski minua.

Ja silloin enkeli puhui sanoen: Tämä on Isän Ainosyntyisen uhrin vertauskuva, hänen, joka on täynnä armoa ja totuutta.” (Moos. 5:5–7.)

Sokeaa tottelemistako? Varmastikaan ei. He olivat tunteneet Jehovan, kuulleet Hänen äänensä, kulkeneet Hänen kanssaan Eedenin puutarhassa ja tunsivat Hänen hyvyytensä, oikeudenmukaisuutensa ja ymmärryksensä. Ja siksi he ”monta päivää” tappoivat virheettömiä karitsoita ja uhrasivat ne tietämättä miksi mutta luottaen täysin siihen, että lailla oli vanhurskas tarkoitus ja että syy paljastuisi myöhemmin sen noudattamisen jälkeen.¹⁰

Paavali sanoi puhuen heprealaisille:

”Usko sai Nooan taipumaan Jumalan tahtoon, kun hän sai ilmoituksen sellaisesta, mikä ei vielä ollut nähtävissä. Hän rakensi arkin, ja näin koko hänen perheensä pelastui” (Hepr. 11:7).

Sateesta ja vedenpaisumuksesta ei näkynyt vielä merkkiäkään. Hänen kansansa pilkkasi häntä ja sanoi häntä mielettömäksi. Hänen saarnaamisensa lankesi kuuroille korville. Hänen varoituksiaan pidettiin järjettöminä. Ennakkotapausta ei ollut. Koskaan ei ollut tiedetty, että tulva voisi peittää koko maan. Kuinka mieletöntä olikaan rakentaa arkkia kuivalla maalla, kun aurinko paistoi ja elämä jatkui tavalliseen tapaan! Mutta aika loppui. Arkki valmistui. Vedenpaisumus tuli. Tottelemattomat ja kapinalliset hukkuivat. Arkin ihme oli seurausta uskosta, jota sen rakentamisessa osoitettiin.

Paavali sanoi vielä:

”Koska Abraham ja Saara uskoivat, he kykenivät saamaan jälkeläisen, vaikka Saara oli hedelmätön ja heidän aikansa jo oli ohi. Abraham piti lupauksen antajaa luotettavana” (Hepr. 11:11). – –

Niin järjetöntä oli kuulla, että satavuotiaille voisi syntyä lapsia, että jopa Saarakin epäili aluksi. Mutta jalon pariskunnan usko kesti ja ihmepoika syntyi kansojen paljouden isäksi.

Abraham osoitti suurta uskoa, kun hän joutui yli-inhimilliseen kokeeseen. Hänen nuori ”lupauksen lapsensa”, josta oli määrä tulla valtakuntien isä, piti nyt uhrata uhrialttarilla. Se oli Jumalan käsky, mutta se tuntui niin ristiriitaiselta! Kuinka hänen poikansa Iisak voi olla lukemattomien jälkeläisten isä, jos hänen kuolevainen elämänsä päätettäisiin hänen nuoruudessaan? Miksi hänet, Abraham, kutsuttiin tekemään tämä kuvottava teko? Se oli käsittämätöntä, mahdotonta! Ja kuitenkin hän uskoi Jumalaan. Hänen peloton uskonsa vei hänet särkynein sydämin kohti Morian maata tämän nuoren poikansa kanssa. – –

”Abraham ei ollut epäuskoinen eikä epäillyt Jumalan lupausta vaan sai voimaa uskostaan. Hän antoi Jumalalle kunnian

varmana siitä, että Jumala pystyy tekemään sen mitä on luvannut” (Room. 4:20–21).

Isä Abraham ja äiti Saara tiesivät – tiesivät, että lupaus täytettäisiin. Kuinka – sitä he eivät tienneet eivätkä vaatineetkaan saada tietää. Iisak saisi varmasti elää tullakseen lukemattomien jälkeläisten isäksi. He tiesivät, että hän tulisi, vaikka hänen ehkä pitäisikin kuolla. He tiesivät, että hänet voitaisiin yhä herättää kuolleista täyttämään lupaus, ja usko edelsi tässä ihmettä.¹¹

Muistakaa, etteivät Abraham, Mooses, Elia eivätkä muut voineet alussa nähdä selvästi loppua. He – – vaelsivat uskossa ja näkemättä. Muistakaa vielä, ettei mitään portteja ollut auki, Laban ei ollut humalassa, eikä mikään maallinen toivo ollut oikeutettua silloin, kun Nefi osoitti uskoaan ja lähti viimein hakemaan levyjä. Kolmella heprealaisella ei ollut asbestipukuja eikä muita suojavarusteita tulisessa uunissa suojaamassa heitä kuolemalta. Leijonien suun sulkemiseksi ei ollut nahkaisia eikä metallisia kuonokoppia, kun Daniel suljettiin luolaan. – –

Muistakaa, ettei Utahissa ollut kyliä eikä kaupunkeja, ei maatiloja eikä puutarhoja, ei koteja eikä varastohuoneita eikä kukoistavaa autiomaata, kun vainotut pioneerit ylittivät tasangot. Ja muistakaa, ettei Palmyrassa, Susquehannan partaalla eikä Kumoralla ollut taivaallisia olentoja, kun Joseph, jonka sielu kärsi nälkää, meni vähin äänin lehtoon, polvistui rukoilemaan joen partaalle ja kiipesi pyhän kukkulan rinteitä.¹²

Usko edeltää ihmettä.

Kylvämme siemenen uskossa, ja pian näemme kukkaan puhkeamisen ihmeen. Ihmiset ovat usein ymmärtäneet asian väärin ja kääntäneet tapahtumasarjan päinvastaiseksi. He haluaisivat saada sadon ennen kylvöä, palkan ennen palvelua, ihmeen ennen uskoa. – – Monet meistä haluavat elinvoimaa noudattamatta terveyslakeja, vaurautta taivaan avoimista ikkunoista maksamatta kymmenyksiämme. Haluamme olla lähellä Isää paastoamatta ja rukoilematta. Haluamme saada sadetta ajallaan ja säilyttää rauhan maassa pyhittämättä lepopäivää ja pitämättä Herran muita käskyjä. Haluaisimme poimia ruusun ennen juurakon istuttamista. Haluaisimme korjata sadon ennen kylvämistä ja hoitamista.

Kunpa vain voisimme käsittää Moronin tavoin, kun hän kirjoittaa:

”Sillä ellei ihmislasten keskuudessa ole uskoa, Jumala ei voi tehdä mitään ihmettä heidän keskuudessaan – –.

Eivätkä ketkään ole milloinkaan tehneet ihmeitä, ennen kuin ovat uskoneet; he ovat siis ensin uskoneet Jumalan Poikaan.” (Et. 12:12, 18.)¹³

Jos me voimme nyt vaeltaa uskossa, jos voimme uskoa Jumalan runsaisiin lupauksiin, jos voimme olla kuuliaisia ja odottaa kärsivällisesti, Herra täyttää kaikki runsaat lupauksensa meille:

”Mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa, minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat” (1. Kor. 2:9).¹⁴

Kymmenysten maksaminen vaatii suurta uskoa, kun rahat ovat vähissä ja tarpeet ovat suuret. Paasto ja perherukousten pitäminen ja viisauden sanan noudattaminen vaatii uskoa. Kotiopetus, [jäsen]lähetystyö ja muu uhrauksia edellyttävä palveleminen vaatii uskoa. Kokoaikainen lähetystyö vaatii uskoa. Mutta tietäkää tämä – että kaikki tämä on kylvämistä, kun taas uskolliset, hurskaat perheet, hengellinen varmuus, rauha ja iankaikkinen elämä ovat satoa. – –

Samoin kuin vankkumaton usko on tukkinut leijonien kidat, tehnyt palavat liekit tehottomiksi, avannut kuivia käytäviä jokien ja merien poikki, suojellut vedenpaisumukselta ja kuivuudelta ja tuonut taivaallisia ilmoituksia profeettojen pyynnöstä, samoin usko voi meidän jokaisen elämässä parantaa sairaita, antaa lohtua murheellisille, vahvistaa päättäväisyyttä kiusauksia vastaan, vapauttaa vahingollisten tapojen orjuudesta, antaa voimaa tehdä parannus ja muuttaa meidän elämäämme ja johtaa varmaan tietoon Jeesuksen Kristuksen jumalallisuudesta. Vahva usko voi auttaa meitä noudattamaan käskyjä alttiin sydämin ja saada siten lukemattomia siunauksia rauhan, täydellisyyden ja korotuksen myötä Jumalan valtakunnassa.”¹⁵

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Harkitse näitä ideoita, kun tutkit lukua tai valmistaudut opettamaan. Katso lisää apua sivuilta V–IX.

Katso tämän luvun otsikkoa. Miksi kuuliaisuus osoittaa uskoa?
Lue, minkä päätöksen presidentti Kimball joutui tekemään maaliskuussa 1972 (s. 145, 147). Mitkä evankeliumin periaatteet mielestäsi soveltuvat vaikeiden päätösten tekemiseen?
Kun luet presidentti Kimballin vertailun ”sokean tottelemisen” ja ”uskoon perustuvan kuuliaisuuden” välillä, mitä eroja näet? (Ks. s. 149–150.) Mitä sellaista me tiedämme taivaallisesta Isästä, mikä voi auttaa meitä olemaan Hänelle kuuliaisia ”vapaaehtoisesti, nöyrästi ja iloisesti”? Mitä sanoisit henkilölle, joka väittää, että kirkon jäsenet seuraavat johtajiaan sokeasti?
Kertaa sivuilla 150–152 olevat pyhien kirjoitusten kertomukset. Mitä yhteistä näiden kertomusten henkilöillä on? Mitä yhteistä sinulla on heidän kanssaan? Mitä voit oppia heiltä?
Milloin olet nähnyt uskon edeltävän ihmettä? (Katso esimerkkejä sivuilta 152–153.) Kuinka me voimme opettaa perheellemme, että usko edeltää ihmettä?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia: Joos. 22:5; Jaak. 2:14–26; Et. 12:4–21; Moroni 7:33; OL 130:20–21