Seminaari
3. Nefi 20–26: Yleiskatsaus


”3. Nefi 20–26: Yleiskatsaus”, Mormonin kirja, opettajan kirja, 2024

”3. Nefi 20–26”, Mormonin kirja, opettajan kirja

3. Nefi 20–26

Yleiskatsaus

Tehdessään palvelutyötä nefiläisten keskuudessa Vapahtaja julisti, että taivaallinen Isä muistaisi lupauksensa koota hajallaan oleva Israel, ja kertoi merkeistä, jotka auttaisivat meitä huomaamaan, milloin myöhempien aikojen kokoaminen oli alkanut. Hän tähdensi pyhien kirjoitusten ja profeettojen sanojen säilyttämisen ja tutkimisen tärkeyttä. Malakian sanojen avulla Hän opetti nefiläisille kymmenysten lakia ja sen mukaisen elämän siunauksia. Hän toisti myös sanoman, jonka Hän oli alun perin kertonut Malakialle ja johon sisältyi Elian paluu sekä tämän tärkeä rooli temppeli- ja sukututkimustyössä.

Valmistaudu opettamaan

Seuraavassa on opettajille ideoita siihen, mitä heidän voi olla tarpeen valmistella ennen kutakin oppituntia.

3. Nefi 20–22

Oppiaiheen tavoite: Tämä oppiaihe voi auttaa oppilaita osallistumaan Israelin kokoamiseen.

  • Oppilaan valmistautuminen: Kehota oppilaita miettimään päivittäin pyhiä kirjoituksia lukiessaan, millä tavoin Mormonin kirja on auttanut heitä pääsemään lähemmäs Jeesusta Kristusta.

  • Tarvikkeet: Risuja tai hammastikkuja; paksumpi keppi ja naula tai muu metallitanko

  • Ehdotus videoneuvotteluopetukseen: Voisit näyttää yhdistämistehtävän ja antaa oppilaille aikaa lukea jakeet. Kehota sitten oppilaita yhdistämään vuorotellen kukin jaeryhmä oikeaan kuvaukseen käyttämällä piirtämistoimintoa. Voit vaihtoehtoisesti kehottaa oppilaita kirjoittamaan oikeat vastaukset chat-toimintoon.

3. Nefi 23

Oppiaiheen tavoite: Tämän oppiaiheen tarkoituksena on auttaa oppilaita tutkimaan Herran sanoja uutterammin.

  • Oppilaan valmistautuminen: Kehota oppilaita käyttämään aikaa pyhien kirjoitusten tutkimiseen ennen tätä oppiaihetta ja kiinnittämään erityistä huomiota siihen, mitä sellaista he tekevät, mikä tekee heidän tutkimisestaan merkityksellisempää. Kannusta heitä arvioimaan tutkimisensa arvoa ja laatua sekä sen mahdollisia vaikutuksia omaan elämäänsä.

  • Tarvikkeet: Erilaisia esineitä piilotettavaksi eri puolille huonetta

  • Kuva: Kuva Vapahtajasta, joka pyytää Nefiltä aikakirjoja

  • Ehdotus videoneuvotteluopetukseen: Voisit oppiaiheen aluksi näyttää lyhyen luettelon esineistä, joita oppilaiden pitäisi etsiä omasta huoneestaan tai kodistaan. Niitä voisivat olla puhelin, kirja, kuva, kuppi, tyyny, kenkä tai muita heidän saatavillaan olevia esineitä. Anna oppilaille tietty aika (esim. minuutti) ja pyydä heitä etsimään mahdollisimman monta esinettä. Esitä sitten oppiaiheen alussa luetellut kysymykset aloittaen kysymyksestä ”Mitä etsiminen tarkoittaa?”

3. Nefi 24

Oppiaiheen tavoite: Tämän oppiaiheen tarkoituksena on auttaa oppilaita tuntemaan halua maksaa kymmenyksiä.

  • Oppilaan valmistautuminen: Kehota oppilaita lukemaan 3. Nefi 24:8–10 ja miettimään kokemuksia, joita heillä tai muilla on ollut Herran kymmenysten laista.

  • Aineisto oppilaille: Kopiot osiosta ”Opetus numero 1 – huomionarvoisia mutta hienovaraisia siunauksia” David A. Bednarin puheessa ”Taivaan ikkunat”, Liahona, marraskuu 2013, s. 17–19

  • Ehdotus videoneuvotteluopetukseen: Voisit laittaa näkyville oppiaiheen alussa luetellut tilanteet samalla kun kysyt, mitkä niistä ovat oppilaiden mielestä merkityksellisimpiä heille ja miksi. Kehota oppilaita sitten kertomaan chat-toiminnossa kymmenyksiä koskevista kysymyksistään ja huolenaiheistaan.

3. Nefi 25

Oppiaiheen tavoite: Tämän oppiaiheen tarkoituksena on auttaa oppilaita osallistumaan sukututkimus- ja temppelityöhön.

  • Oppilaan valmistautuminen: Kehota oppilaita valmistautumaan kertomaan elävästä tai edesmenneestä henkilöstä, josta he ovat saaneet tietoa sukututkimusta tehdessään. Oppilaille voi olla hyödyllistä puhua vanhemman tai isovanhemman kanssa tai käyttää FamilySearch-sovellusta.

  • Moniste: Esivanhempien taulu neljässä sukupolvessa

  • Video:The Promised Blessings of Family History 2” [Sukututkimuksen luvatut siunaukset 2] (4.04)

  • Ehdotus videoneuvotteluopetukseen: Sen sijaan että jakaisit esivanhempien taulun neljässä sukupolvessa monisteena, voisit laittaa sen näkyviin oppilaiden jäljennettäväksi. Kun oppilailla on ollut tilaisuus kertoa sukuhistoriaansa kuuluvasta henkilöstä, voisit pyytää yhtä oppilasta kirjautumaan sisään sivustolle FamilySearch.org, jakamaan näyttönsä ja esittelemään neljä sukupolvea.

Oppien hallinnan kertaaminen 21

Oppiaiheen tavoite: Tämä oppiaihe antaa oppilaille tilaisuuden syventää ymmärrystään totuuksista, jotka sisältyvät yhteen tai useampaan Mormonin kirjan oppien hallinnan kohtaan, ja selittää niitä.

  • Oppilaan valmistautuminen: Kehota oppilaita tulemaan valmistautuneina luettelemaan, mitä he tekevät ymmärtääkseen paremmin tutkimiaan pyhiä kirjoituksia.

  • Ehdotus videoneuvotteluopetukseen: Voisit ottaa ennen oppituntia yhteyttä muutamaan oppilaaseen ja pyytää heitä valmistautumaan kertomaan jostakin kyvystään tai kertomaan aiheesta, jonka he hallitsevat hyvin. Pyydä heitä selittämään, kuinka he ovat saaneet ymmärryksensä ja kykynsä. Kysy, mitä he voisivat tehdä jatkaakseen edistymistään näillä osa-alueilla. Aloita oppitunti pyytämällä heitä kertomaan ajatuksistaan.