Silmät nähdä
Pyhän Hengen voimalla Kristus mahdollistaa sen, että me näemme itsemme ja näemme muut, kuten Hän näkee.
Nähdä Jumalan käsi
Rakastan Vanhan testamentin kertomusta nuoresta miehestä, joka palveli profeetta Elisaa. Varhain eräänä aamuna nuori mies nousi, meni ulos ja huomasi, että kaupungin oli saartanut suuri sotajoukko, jonka tarkoituksena oli tuhota heidät. Hän juoksi Elisan luo: ”Voi, herrani! Mitä me nyt teemme?”
”’Älä pelkää’, Elisa vastasi, ’meillä on puolellamme enemmän väkeä kuin heillä.’”
Elisa tiesi, että nuori mies tarvitsi muutakin kuin tyynnyttävää vakuutusta. Hän tarvitsi kyvyn nähdä. Niinpä Elisa ”rukoili Herraa ja sanoi: ’Herra, avaa hänen silmänsä, jotta hän näkisi.’ Herra avasi palvelijan silmät, ja hän näki, että vuori Elisan ympärillä oli tulisia hevosia ja vaunuja täynnään.” 1
Saattaa olla aikoja, jolloin palvelijan tavoin te huomaatte, että teidän on vaikea nähdä, kuinka Jumala työskentelee teidän elämässänne – aikoja, jolloin te tunnette olevanne saarroksissa – kun kuolevaisuuden koettelemukset saavat teidän polvillenne. Odottakaa ja luottakaa Jumalaan ja Hänen ajoitukseensa, koska te voitte luottaa koko sydämestänne Hänen sydämeensä. Mutta tähän sisältyy toinenkin opetus. Rakkaat sisareni ja veljeni, tekin voitte rukoilla, että Herra avaa teidän silmänne näkemään asioita, joita ette tavallisesti näkisi.
Nähdä itsemme, kuten Jumala näkee meidät
Kenties tärkeintä, mitä meidän tulee nähdä selvästi, on se, kuka Jumala on ja keitä me todella olemme – taivaallisten vanhempien poikia ja tyttäriä, joilla on ”jumalallinen luonne ja iankaikkinen päämäärä” 2 . Pyytäkää Jumalaa ilmoittamaan teille nämä totuudet sekä se, mitä Hän tuntee teitä kohtaan. Mitä paremmin te ymmärrätte todellisen identiteettinne ja tarkoituksenne – syvällä sielussa asti – sitä enemmän se vaikuttaa kaikkeen elämässänne.
Nähdä muut
Se, että ymmärrämme, millaisina Jumala näkee meidät, valmistaa siihen, että meitä autetaan näkemään muut, kuten Hän näkee heidät. Kolumnisti David Brooks on sanonut: ”Monet yhteiskuntamme suurista ongelmista kumpuavat siitä, etteivät ihmiset koe, että heidät nähdään ja tunnetaan. – – [On] eräs – – ydinominaisuus, jossa meidän kaikkien on – – kehityttävä, [ja se] ominaisuus on, että näemme toisemme syvällisesti ja tulemme nähdyiksi syvällisesti.” 3
Jeesus Kristus näkee ihmiset syvällisesti. Hän näkee yksilöt, heidän tarpeensa ja sen, millaisia heistä voi tulla. Kun muut näkivät kalastajia, syntisiä tai publikaaneja, Jeesus näki opetuslapsia. Kun muut näkivät pahojen henkien vaivaaman miehen, Jeesus katsoi ulkoisen ahdingon yli, huomioi miehen ja paransi hänet. 4
Kiireisessä elämässämmekin me voimme noudattaa Jeesuksen esimerkkiä ja nähdä yksilöt – heidän tarpeensa, heidän uskonsa, heidän kamppailunsa ja sen, millaisia heistä voi tulla. 5
Kun rukoilen Herraa avaamaan silmäni näkemään asioita, joita en tavallisesti näkisi, esitän itselleni usein kaksi kysymystä ja kiinnitän huomiota saamiini vaikutelmiin: ”Mitä sellaista teen, mitä minun pitäisi lakata tekemästä?” ja ”Mitä sellaista en tee, mitä minun pitäisi alkaa tehdä?” 6
Kuukausia sitten sakramentin aikana esitin itselleni nämä kysymykset ja saamani vaikutelma yllätti minut. ”Lakkaa vilkuilemasta puhelintasi, kun odotat jonossa.” Puhelimen vilkuilemisesta jonossa oli tullut miltei automaattista. Minusta se oli hyvää aikaa hoitaa useaa asiaa samanaikaisesti – tarkistaa sähköposti, katsoa otsikoita ja selata sosiaalista mediaa.
Seuraavana aamuna kaupassa huomasin odottavani pitkässä jonossa. Otin esiin puhelimeni ja sitten muistin saamani vaikutelman. Laitoin puhelimen pois ja katsoin ympärilleni. Näin jonossa edelläni erään iäkkään herran. Hänen ostoskärrynsä oli muuten tyhjä, mutta siellä oli muutamia tölkkejä kissanruokaa. Tunsin oloni hieman kiusaantuneeksi, mutta sanoin jotakin todella nokkelaa kuten ”Teillä on varmaan kissa.” Hän sanoi, että on tulossa myrsky eikä hän halua, että kissa jää ilman ruokaa. Juttelimme lyhyesti, ja sitten hän kääntyi puoleeni ja sanoi: ”En ole kertonut kenellekään, mutta tänään on syntymäpäiväni.” Minä aivan liikutuin. Toivotin hänelle hyvää syntymäpäivää ja lausuin mielessäni kiitosrukouksen siitä, etten ollut jäänyt puhelimeni pariin ja menettänyt tilaisuutta todella nähdä ja kokea yhteys henkilön kanssa, joka tarvitsi sitä.
Koko sydämestäni haluan, etten ole kuin se pappi tai leeviläinen tiellä Jerikoon – se, joka väistää ja menee ohi. 7 Mutta liian usein arvelen olevani.
Nähdä Jumalan työ minua varten
Hiljattain sain arvokkaan opetuksen syvällisestä näkemisestä nuorelta naiselta nimeltä Rozlyn.
Kuulin tämän kertomuksen ystävältäni, joka musertui, kun 20 avioliittovuoden jälkeen hänen miehensä muutti pois. Koska heidän lapsensa olisivat vuoroin kummankin vanhemman luona, ajatus kirkkoon menemisestä yksin tuntui pelottavalta. Hän kertoo:
”Kirkossa, missä perhe on ensisijaisen tärkeä, yksin istuminen voi olla tuskallista. Sinä ensimmäisenä sunnuntaina astuin sisään rukoillen, ettei kukaan puhuisi minulle. Pysyin koossa vain juuri ja juuri, ja olin aivan kyynelten partaalla. Istuin tavallisella paikallani toivoen, ettei kukaan huomaisi, miten tyhjältä penkki näytti.
Eräs seurakuntamme nuori nainen kääntyi katsomaan minua. Teeskentelin hymyileväni. Hän hymyili takaisin. Huomasin huolen hänen kasvoillaan. Anoin mielessäni, ettei hän tulisi juttelemaan kanssani – minulla ei ollut mitään myönteistä sanottavaa, ja tiesin, että alkaisin itkeä. Katsoin jälleen syliini ja vältin katsekontaktia.
Seuraavan tunnin aikana huomasin hänen katsovan minua silloin tällöin. Heti kun kokous päättyi, hän tuli suorinta tietä luokseni. ’Hei, Rozlyn’, kuiskasin. Hän kietoi kädet ympärilleni ja sanoi: ’Sisar Smith, huomaan, että tämä päivä on sinulle vaikea. Olen kovin pahoillani. Minä rakastan sinua.’ Kuten olin aavistanut, kyyneleet tulivat hänen halatessaan minua uudelleen. Mutta pois kävellessäni mietin mielessäni: ’Ehkäpä minä kuitenkin selviän tästä.’
Koko sen vuoden ajan joka sunnuntai tuo suloinen 16-vuotias nuori nainen – alle puolet minun iästäni – etsi minut käsiinsä, halasi minua ja kysyi: ’Miten jaksat?’ Sillä oli suuri vaikutus siihen, miltä minusta tuntui tulla kirkkoon. Totuus on, että aloin turvautua niihin halauksiin. Joku huomasi minut. Joku tiesi minun olevan siellä. Joku välitti.”
Kuten on kaikkien lahjojen kohdalla, joita Isä niin auliisti tarjoaa, syvällisesti näkeminen vaatii meitä pyytämään Häneltä – ja sitten toimimaan. Pyydä, että näet muut, kuten Hän näkee – Hänen todellisina poikinaan ja tyttärinään, joilla on äärettömät ja jumalalliset mahdollisuudet. Toimi sitten innoituksen mukaan rakastamalla, palvelemalla ja vahvistamalla todeksi heidän arvonsa ja mahdollisuutensa. Kun tästä tulee elämämme malli, me huomaamme, että meistä tulee ”Jeesuksen Kristuksen tosi [seuraajia]” 8 . Muut voivat luottaa sydämestään meidän sydämeemme. Ja tästä mallista me löydämme myös oman todellisen identiteettimme ja tarkoituksemme.
Ystäväni muisteli toista kokemusta, jolloin hän istui yksin siinä samassa tyhjässä penkissä miettien, olivatko hänen 20 vuoden pyrkimyksensä elää evankeliumin mukaan kodissaan kaikki menneet hukkaan. Hän tarvitsi muutakin kuin tyynnyttävää vakuutusta. Hän tarvitsi kyvyn nähdä. Hän tunsi erään kysymyksen tunkeutuvan sydämeensä: ”Miksi teit niitä asioita? Teitkö niitä palkinnon, muiden ylistyksen tai toivottujen tulosten vuoksi?” Hän epäröi hetken, tutki sydäntään ja pystyi sitten antamaan varman vastauksen: ”Tein niitä, koska rakastan Vapahtajaa. Ja rakastan evankeliumia.” Herra avasi hänen silmänsä näkemään. Tämä yksinkertainen mutta voimallinen näkökyvyn muutos auttoi häntä olosuhteistaan huolimatta jatkamaan ponnistelua osoittaen uskoa Kristukseen.
Minä todistan, että Jeesus Kristus rakastaa meitä ja voi antaa meille silmät nähdä – silloinkin kun on vaikeaa, silloinkin kun olemme väsyneitä, silloinkin kun olemme yksinäisiä ja silloinkin kun lopputulokset eivät ole sellaisia kuin toivoimme. Armonsa kautta Hän siunaa meitä ja lisää kykyjämme. Pyhän Hengen voimalla Kristus mahdollistaa sen, että me näemme itsemme ja näemme muut, kuten Hän näkee. Hänen avullaan me voimme erottaa, mikä on tarpeellisinta. Me voimme alkaa nähdä, miten Herran käsi työskentelee elämämme arkisissa yksityiskohdissa ja niiden välityksellä – me näemme syvällisesti.
Ja sitten sinä suurena päivänä ”me hänen ilmestyessään [olemme] hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on; että meillä olisi tämä toivo” 9 , on minun rukoukseni. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.