Nuorille aikuisille
Uudet jäsenet: Te kuulutte tänne
Yritätkö täyttää vääriä odotuksia?
Kun tapaat jonkun, kuinka esittelet itsesi? Mitkä asiat ovat tärkeitä identiteetillesi? Minun nimeni on Brian. Ja minä kuulun Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon. Mutta minusta ei ole aina tuntunut siltä, että kuulun sinne.
Minä liityin kirkkoon ensimmäisenä opiskeluvuotenani korkeakoulussa. Kun kasteestani tuntui kuluneen vain hetki, hyvää tarkoittavat jäsenet alkoivat kysellä: ”Aiotko palvella lähetystyössä?” Lähetystyö oli jotakin, mitä en ollut kyennyt vielä ajattelemaan vakavasti. Mutta minusta tuntui, että odotettu vastaus oli kyllä.
Olenko kyllin hyvä?
Kun olin ollut kirkon jäsen vasta vähän yli vuoden, sain kutsun palvella Englannissa ja saavuin sinne innokkaana opettamaan. Mutta tajusin muutamassa päivässä, kuinka suuri koti-ikävä minulla oli. En ollut valmis palvelemaan kokoaikaisessa lähetystyössä.
Keskustellessani tunteistani lähetysjohtajani kanssa hän tunsi innoitusta laulaa puhelimessa laulun ”On päivänpaiste sielussain” (MAP-lauluja, 148). Se tuntui minusta vähän oudolta, mutta se herätti minussa valon ja lämmön tunteita.
Silti viikkoa myöhemmin olin lentokoneessa matkalla kotiin. Painiskelin tunteideni kanssa koko lennon ajan. Tunsin musertuvani huoliin siitä, mitä muut saattaisivat ajatella valinnoistani. Olin vihainen itselleni siitä, etten ollut palvellut täyttä kahta vuotta – olinhan jättänyt taakseni ystävät ja perheen ja lykännyt opiskelua palvellakseni lähetystyössä. Olin kärsinyt todella paljon murhetta, ja nyt minusta vain tuntui kuin taivaallinen Isä olisi hylännyt minut hätäni hetkellä. Mietin, kuuluinko edes enää joukkoon, koska en ollut elänyt jokaisen odotuksen mukaan.
Tulkaa sellaisina kuin olette
Viikko kotiinpaluuni jälkeen parhaan ystäväni perhe kutsui minut luokseen katsomaan yleiskonferenssikokousta. Se oli viimeinen asia, mitä halusin tehdä. Lähdin kuitenkin.
Puolivälissä kokousta vanhin Jeffrey R. Holland käveli puhujakorokkeelle ja sanoi: ”On päivänpaiste sielussain” – samat sanat, jotka lähetysjohtajani oli odottamatta laulanut kaksi viikkoa aiemmin. Henki kuiskasi: ”Tämä on kirkko, johon sinä kuulut.” Seuraavan varttitunnin aikana koko näkökulmani muuttui.
On helppoa tuntea, ettemme kuulu joukkoon, kun meistä tuntuu, ettemme ole pystyneet täyttämään toistemme odotuksia. Mutta kukaan meistä ei pysty siihen (ks. Room. 3:23). Ja kyllä, Jumala sanoo, että meille jokaiselle on silti paikka Hänen kirkossaan (ks. 1. Kor. 12:20–23).
Vanhin Holland opetti siinä konferenssipuheessa: ”’Tulkaa sellaisina kuin olette’, rakastava Isä sanoo meille jokaiselle, mutta Hän lisää: ’Älkää suunnitelko pysyvänne sellaisina.’” (”Laulettuja ja laulamatta jääneitä lauluja”, Liahona, toukokuu 2017, s. 51.) Jumala haluaa meidän olevan kirkossa riippumatta siitä, keitä me olemme tai mitä olemme tehneet, koska sen ansiosta Hän voi auttaa meitä muuttumaan sellaisiksi kuin mitä meistä on määrä tulla (ks. 3. Nefi 18:22).
Ennen vanhin Hollandin puheen kuulemista ajattelin, että kuuluminen kirkkoon tarkoittaa jokaisen odotuksen täyttämistä. Nyt ymmärrän paremmin, ettei Herran kirkko ole niitä varten, jotka ovat jo täydellisiä, vaan se auttaa tekemään täydellisiksi niitä, jotka eivät ole. Ja kun yrittää seurata Häntä, kuuluu Hänen kirkkoonsa.