2019
Jeesus rakastaa lapsiamme
Lokakuu 2019


Jeesus rakastaa lapsiamme

Käytän paljon aikaa siihen, että ajattelen lapsia. Rakastan omassa perhe- ja ystäväpiirissäni olevia lapsia. Lisäksi työssäni kirkon lehdissä luon ja muokkaan sivuja lapsille kaikkialla maailmassa. Mutta pari vuotta sitten tajusin, etten ollut koskaan tutkinut, mitä pyhissä kirjoituksissa opetetaan lapsista. Niinpä päätin lukea Uuden testamentin ja Mormonin kirjan ja kiinnittää erityistä huomiota siihen, mitä voisin oppia tästä tärkeästä ryhmästä.

Se on ollut elämää muuttava harjoitus! Monista löytämistäni totuuksista arvokkain oli entistä suurempi ymmärrys siitä, kuinka paljon Jeesus välittää lapsista. Hän siunasi lapsia yhä uudelleen erityisenä, muista erottuvana ryhmänä. Kuinka me voimme noudattaa Hänen esimerkkiään?

Kerron artikkelissani sivulla 18 niistä opetuksista, joita poimin tästä pyhien kirjoitusten tutkimisen kokemuksesta, ja mukana on ideoita ja neuvoja useilta väkivallan ehkäisyn ammattilaisilta.

Lapset ovat hyvin kallisarvoisia. Toivon, että voimme yhdessä suojella heitä ja antaa heille voimavaroja kohdellen heitä kuten Jeesus kohtelisi!

Rakkain terveisin

Marissa Widdison