2019
Olin kamppaillut päästäkseni eroon pornografiasta. Miksi hän ei halunnut?
Lokakuu 2019


Julkaistaan vain sähköisenä: nuorille aikuisille

Olin kamppaillut päästäkseni eroon pornografiasta. Miksi hän ei halunnut?

Kun sain selville, että poikaystävälläni oli ongelma pornografian kanssa, yritin parhaani mukaan auttaa häntä kääntymään Vapahtajan puoleen apua saadakseen.

Kirjoittaja asuu Guatemalassa.

Olin vuoden ajan tapaillut erästä nuorta miestä, johon olin mielettömän rakastunut. Minä tosiaan ajattelin, että menisin hänen kanssaan naimisiin! Mutta en koskaan ajatellut, että seurustelu hänen kanssaan johtaisi minut sen ongelman eteen, josta eroon pääsemiseksi olin itse kerran kamppaillut kaikin voimin.

Kun olin valmistautumassa lähtemään lähetystyöhön, minun oli mentävä piispani luo ja tunnustettava, että minulla oli aiemmin ollut vaikeuksia pornografian kanssa. Kun olin tehnyt parannuksen ja poistanut tämän taakan sisimmästäni, en koskaan arvannut, että pornografia vaikuttaisi elämääni uudelleen. Olin kuitenkin väärässä.

Kun sain selville, että tämä mies, jonka kanssa suunnittelin meneväni naimisiin, käytti pornografiaa, olin innokas auttamaan häntä ja tukemaan häntä siitä eroon pääsemisessä. Olin aiemmin käynyt läpi saman parannusprosessin ja tehnyt työtä päästäkseni eroon pornografiasta ja tiesin, mitä Herra voisi tehdä hänen hyväkseen. Mutta tuntui siltä, että asiat eivät ikinä sujuneet, kun yritin opastaa häntä sen avun luo, jota hän tarvitsi voittaakseen ongelmansa. Hän ei tuntunut haluavan apua. Jonkin ajan kuluttua ymmärsin, ettei meillä ollut samaa käsitystä pornografiasta. Olimme molemmat kyllä kirkon jäseniä, mutta tuntui, etteivät evankeliumin opetukset tarkoittaneet samaa asiaa meille molemmille.

Olin turhautunut. Rakastin häntä ja uskoin, että apua saadessaan hän voisi voittaa tämän ongelman. Tunsin itsenikin haavoittuvaksi, koska minun piti kohdata sama ongelma, jonka voittamiseksi olin aiemmin tehnyt erittäin kovasti töitä. Yhtenä iltana päätin rukoilla ja pyytää taivaalliselta Isältäni viisautta siihen, kuinka edetä, koska tarvitsin voimaa vastustaa kiusausta ja halusin myös tietää, kuinka tukea henkilöä, jonka kanssa aioin jakaa elämäni.

Kun vastaus lopulta tuli, tunsin rauhaa ja tiesin, että minun oli päämäärä mielessäni puhuttava miehelle, jonka kanssa seurustelin. Halusin kertoa hänelle, mitä odotin seurustelulta, eli että menisimme naimisiin temppelissä ja saisimme lapsia. Minun oli tiedettävä, sopivatko tulevaisuutemme yhteen ja oliko hän kulkemassa kohti Vapahtajaa. Minun oli tiedettävä, pitäisikö meidän jatkaa seurustelusuhdettamme. Minulla oli suuria toiveita asian suhteen ja uskoin, että kunhan puhuisimme, kaikki järjestyisi.

Oli aurinkoinen iltapäivä, kun kerroin hänelle unelmistani ja tavoitteistani tulevan perheeni suhteen ja siitä, että kasvattaisin lapseni evankeliumissa. Minua kuunneltuaan hän yllätyksekseni ärsyyntyi minulle. Käsitin, että meillä oli tulevaisuudesta hyvin erilaisia ajatuksia. Olin musertunut, mutta yllättäen tunsin rauhaa ja tiesin, että saamani vastaus tarkoitti suhteen päättämistä. Hän ei ollut siinä tilanteessa halukas yrittämään voittaa ongelmiaan pornografian kanssa tai kääntymään Vapahtajan puoleen saadakseen apua, enkä voinut auttaa häntä, ellei hän itse halunnut apua.

Jonkin aikaa ihmettelin, miksi sen jälkeenkin, kun olin tehnyt oikein ja tehnyt kaikkeni häntä auttaakseni, sydämeni silti murskautui miljooniksi palasiksi. Mutta lopulta vuodatin viimeiset kyyneleeni hänen vuokseen ja keskityin siihen rauhaan, jota olin tuntenut, kun päätin suhteen. Tiesin, että vastaus oli tullut taivaasta.

On kulunut muutamia vuosia siitä, kun suhteeni sen miehen kanssa päättyi. Näen hänet yhä hyvänä ihmisenä, joka hän on aina ollut. Mutta tiedän, että hänen pitää itse pyytää apua Vapahtajalta – minä en voi pakottaa häntä. Hänellä on oma tahdonvapautensa, ja niin on minullakin. Tämän kokemuksen jälkeen olen yrittänyt noudattaa Pyhän Hengen ääntä ilman epäröintiä. Tiedän, että taivaallisella Isällä on suunnitelma meitä kaikkia varten ja että voimme luottaa siihen, että kun teemme päätöksiä Hengen innoituksen mukaisesti, Hän ei koskaan anna meidän kulkea harhaan. Hän valmistaa meitä aina tulevaa hyvää varten.