2016
Voimaa valita
Joulukuu 2016


Voimaa valita

Kirjoittaja asuu Kaliforniassa Yhdysvalloissa.

Palvella lähetystyössä vai tulla ammattilaiskehonrakentajaksi? Eräs pyhien kirjoitusten kohta ja lainaus, jonka ystäväni jakoi kanssani, auttoivat minua tekemään päätöksen.

Kuva
weightlifting

Olin haltioissani, kun yhtenä päivänä eräs mies soitti minulle ja sanoi nähneensä minun kehonrakennusesityksiäni ja haluavansa sponsoroida minua. Hän maksaisi vaatteeni ja proteiinini ja lennättäisi minut Eurooppaan esiintymään näytöksissä siellä. Hän jopa sanoi, että voisin päästä lehteen. Kehonrakennus oli intohimoni, ja tämä oli unelmani! Ainoa ongelma oli siinä, että muutama päivä aikaisemmin olin lähettänyt lähetystyöpaperini. Sanoin miehelle, että miettisin hänen tarjoustaan ja soittaisin hänelle takaisin.

Edessäni oli elämäni vaikein päätös. Vanhemmilleni sponsorin hyväksyminen ei ollut vaihtoehto. He sanoivat: ”Ehkä saat tämän mahdollisuuden lähetystyösi jälkeen.” Mutta en voinut lakata ajattelemasta sitä. Tiesin, että minun pitäisi mennä lähetystyöhön ja palvella Herraa, mutta unelmani oli siinä aivan nenäni edessä.

Kyselin monilta ystäviltäni, mitä minun pitäisi heidän mielestään tehdä. Jotkut sanoivat, että minun pitäisi ottaa sponsori, kun taas toiset sanoivat, että näin Saatana pyrki vastustamaan minua, koska hän ei halunnut minun palvelevan lähetystyössä.

Yhtenä päivänä eräs hyvä ystäväni jakoi minulle presidentti Ezra Taft Bensonin (1899–1994) seuraavat sanat: ”Miehet ja naiset, jotka luovuttavat elämänsä Jumalalle, huomaavat, että Hän pystyy saamaan heidän elämästään irti paljon enemmän kuin he itse saisivat. Hän syventää heidän iloaan, avartaa heidän näkemystään, kirkastaa heidän ymmärrystään, vahvistaa heidän lihaksiaan, kohottaa heidän mielialaansa, moninkertaistaa heidän siunauksiaan, lisää heidän mahdollisuuksiaan, lohduttaa heidän sieluaan, antaa heille ystäviä ja vuodattaa heille rauhan.”1

Se lainaus pysäytti minut. Samoin teki eräs pyhien kirjoitusten kohta, jonka luin Mormonin kirjasta: ”Ja jos ihmislapset pitävät Jumalan käskyt, hän kyllä ravitsee heidät ja vahvistaa heitä ja järjestää keinot, niin että he voivat täyttää sen, mitä hän on käskenyt heidän tehdä” (1. Nefi 17:3).

Tämän lainauksen ja pyhien kirjoitusten kohdan avulla sekä ystävieni ja perheen tuella päätin palvella lähetystyössä, ja minut kutsuttiin palvelemaan Cochabamban lähetyskentällä Boliviassa.

Palveleminen lähetystyössä on ollut paras valinta, minkä olen koskaan tehnyt. Näin palvellessani lukemattomia siunauksia, kuten siunauksen oppia nopeasti espanjaa.

Herra siunasi myös perhettäni. Kun olin lähetystyössä, sain vanhemmiltani sähköpostiviestin, jossa he kertoivat minulle, että isoveljeni oli käynyt kirkossa ensimmäisen kerran 12 vuoteen. Myöhemmin hän muutti työaikojaan, jotta hän pääsisi kirkkoon joka sunnuntai, ja hän asetti tavoitteeksi lukea Mormonin kirjan. Myös pikkuveljeni, jolla oli ollut vaikeuksia, teki muutoksia elämässään ja vahvisti uskoaan. Serkkuni tuli jälleen aktiiviseksi ja alkoi käydä temppelissä joka viikko kasteilla kuolleiden puolesta. Meitä on todellakin siunattu.

Viite

  1. Kirkon presidenttien opetuksia: Ezra Taft Benson, 2014, s. 46, kursivointi lisätty.