Pioneereja jokaisessa maassa
Zimbabwe Kaunis maa, uskova kansa
Zimbabwessa on kukoistava myöhempien aikojen pyhien yhteisö.
Zimbabwen kauneus
Zimbabwen rajalla sijaitsevat Victorian putoukset, joita pidetään yhtenä maailman seitsemästä luonnonihmeestä, eivät ole laajimmat eivätkä korkeimmat vesiputoukset maailmassa – mutta monet väittävät niiden olevan suurimmat silkalta vesimäärältään. Vesiryöppy, joka on leveydeltään yli puolitoista kilometriä, syöksyy yli sadan metrin matkan ja särkyy alla oleviin kallioihin. Jylisevät putoukset lähettävät ilmaan niin sankan kuohun, ettei sateisena vuodenaikana edes näe putousten pohjaa.
Victorian putoukset on vain yksi monista uskomattoman kauniista nähtävyyksistä Zimbabwessa. Zimbabwe (entinen Etelä-Rhodesia), joka sijaitsee Kaakkois-Afrikassa, houkuttelee matkaajia kaikkialta maailmasta hakemaan kokemuksia sen kansallispuistoista, villieläimistä, kauneudesta ja kulttuurista.
Halusitpa matkustaa villieläinsafarille tai kokeilla taitojasi koskenlaskussa alas jylisevää Sambesi-jokea, Zimbabwella on paljon tarjottavaa – myös kukoistava myöhempien aikojen pyhien yhteisö.
Kirkko Zimbabwessa
Zimbabwessa on yli 23 000 kirkon jäsentä. Jäsenmäärä on kasvanut nopeasti viimeisten 35 vuoden aikana. Esimerkiksi ennen vuotta 1980 maassa oli vain vähän yli tuhat jäsentä.
Presidentti Spencer W. Kimballin (1895–1985) 8. kesäkuuta 1978 antamalla profeetallisella julistuksella, että ”kaikki kelvolliset miespuoliset jäsenet voidaan asettaa pappeuteen rotuun tai ihonväriin katsomatta” (VJ 2), oli myönteinen vaikutus kirkon kasvuun Zimbabwessa.
Monet myöhempien aikojen pyhät ovat osaltaan vahvistaneet kirkkoa Zimbabwessa. Seuraavassa on lyhyt katsaus muutamiin näistä pioneereista.
Nykyajan pioneereja Zimbabwessa
Hubert Henry Hodgkiss
Etelä-Rhodesiaan lähetettiin joksikin aikaa 1930-luvulla lähetyssaarnaajia. Mutta vuoteen 1935 mennessä kaikki lähetyssaarnaajat otettiin pois Etelä-Rhodesiasta (joka kuului silloin Etelä-Afrikan lähetyskenttään) ja alue suljettiin, koska lähetyssaarnaajia oli liian vähän ja he olivat kaukana Kapkaupungissa Etelä-Afrikassa sijaitsevasta lähetyskodista.
Syyskuussa 1950 lähetettiin kahdeksan lähetyssaarnaajaa avaamaan Etelä-Rhodesia uudelleen lähetystyölle. Viisi kuukautta myöhemmin alueella kastettiin ensimmäiset käännynnäiset.
Hubert Henry Hodgkiss, joka oli syntynyt Englannissa vuonna 1926, muutti Salisburyyn Etelä-Rhodesiaan vuonna 1949. Hän sai alkuun kuulla kirkosta ystävältä, joka tutki evankeliumia. Hughilla oli epäilyksiä palautetusta evankeliumista, ja hän päätti osoittaa ystävälleen, ettei kirkon oppi ole totta. Tutkittuaan evankeliumia tarkoin Hugh saikin todistuksen siitä, että se on totta, ja päätti mennä kasteelle. ”Minä olin väärässä”, hän sanoi ystävälleen. ”Minä liityn kirkkoon.”1
Hugh kastettiin 1. helmikuuta 1951, ja se oli ensimmäinen käännynnäiskaste Etelä-Rhodesiassa. Hän nautti ihmisten seurasta ja sai ystäviä kaikkialla, missä liikkui. Ystävällisen luonteensa ansiosta hän vaikutti suuresti kirkon kasvuun alueella.
Vuonna 1959 Hughista tuli Salisburyn lähetysseurakunnan johtaja. Hänen neuvonantajansakin olivat paikallisia jäseniä. Se oli ensimmäinen kerta, kun tämän seurakunnan johtokunta koostui paikallisista jäsenistä. Ennen sitä kokoaikaiset lähetyssaarnaajat olivat aina hoitaneet seurakunnan johtokunnan tehtävät.
Ernest Sibanda
Ernest Sibanda tapasi kaksi pyöräilevää mormonilähetyssaarnaajaa – vanhimmat Blackin ja Kaelinin – joulukuussa 1978. He jättivät hänelle Mormonin kirjan. Ennen heidän tapaamistaan Ernest oli jo tutkinut uskontoa monet vuodet. Itse asiassa hän oli ollut opettaja kirkossaan yhdeksän vuotta ja pastori kolme vuotta.
Sinä iltana, kun Ernest sai Mormonin kirjan, hän valvoi aamukahteen lukien sitä innokkaasti. Hän malttoi tuskin odottaa, että tapaisi lähetyssaarnaajat seuraavana päivänä. Ernest kertoi heille, että hän oli oppinut Joseph Smithiltä Jeesuksesta Kristuksesta enemmän kuin kaikilta koskaan tapaamiltaan papeilta. Ernest kastettiin pian sen jälkeen, ja muutamaa viikkoa myöhemmin kastettiin hänen vaimonsa ja lapsensa.
Kastepäivänään hän kirjoitti: ”Tunsin itseni hyvin vapaaksi. Tunsin vapautuneeni kaikesta pahasta. Löysin itsestäni rakkautta perhettäni kohtaan. Löysin sisältäni rakkautta kirkkoa kohtaan.”2
Ernest Sibanda osoittautui suureksi voimaksi kirkolle. Hän palveli pyhäkoulun johtajana, lähetysseurakunnan kirjurina ja toisena neuvonantajana lähetysseurakunnan johtokunnassa. Hän täytti myös Etelä-Afrikan lähetysjohtajan antaman tehtävän kääntää kirkon lauluja englannista šonaksi.
Edward Dube
Huhtikuun 2013 yleiskonferenssissa Edward Dube kutsuttiin seitsemänkymmenen ensimmäisen koorumin jäseneksi, ja näin hänestä tuli ensimmäinen Zimbabwesta kotoisin oleva kirkon johtava auktoriteetti. Se oli vain viimeisin monista ensimmäisistä kerroista vanhin Duben kohdalla. Hän oli myös ensimmäinen syntyperäinen vaarnanjohtaja, ensimmäinen syntyperäinen lähetysjohtaja ja ensimmäinen syntyperäinen vyöhykeseitsenkymmen Zimbabwesta. Vanhin Dube on ollut vanhurskaan johtajuuden todellinen pioneeri.
Ennen kaikkea tätä oli kuitenkin yksi muu ensimmäinen kerta vanhin Duben elämässä: ensimmäinen kerta, kun hän kävi kirkossa. Kaksi vuotta ennen ensimmäistä käyntiään kirkossa hän oli saanut Mormonin kirjan eräältä myöhempien aikojen pyhiin kuuluvalta mieheltä, jonka alaisena hän työskenteli. Vanhin Dube luki Mormonin kirjan ja tunsi sen vaikutuksen ja voiman.
Helmikuussa 1984 vanhin Dube otti vastaan kutsun osallistua paikallisen seurakunnan paasto- ja todistuskokoukseen. Hän oli niin hermostunut astuessaan kappeliin, että kääntyi melkein heti ja käveli hetkeksi takaisin ulos.
Pian kuitenkin vanhin Duben tunteet alkoivat muuttua, kun seurakunnanjohtaja nousi ja lausui todistuksen Mormonin kirjasta. Todistus Mormonin kirjasta oli yksi alue, jonka vanhin Dube tunsi olevan yhteistä maaperää. Sen jälkeen kun useat jäsenet olivat todistaneet, hänkin nousi kertomaan omia ajatuksiaan Mormonin kirjasta ja sen herättämiä tuntemuksiaan.
Pian tuon ensimmäisen sakramenttikokouksen jälkeen vanhin Dube alkoi tutkia kirkkoa toden teolla. Hänet kastettiin muutamia kuukausia myöhemmin. Sitten hän palveli kokoaikaisessa lähetystyössä Hararen lähetyskentällä Zimbabwessa. Vanhin Dube solmi avioliiton Naume Keresia Salizanin kanssa 9. joulukuuta 1989. Heillä on neljä lasta.
Vanhin Dube on nähnyt monia poliittisen sekasorron aiheuttamia ylä- ja alamäkiä pyhien elämässä Zimbabwessa. Kaikessa siinä hän on luottanut Herran antamaan voimaan ja johdatukseen. ”Katson taaksepäin elämääni ja tunnen itseni todella kiitolliseksi”, hän sanoo. ”Evankeliumi on ollut elämässäni kaikki kaikessa.”3
”Minun mielestäni vanhin Dube on Zimbabwen Brigham Young tai Wilford Woodruff”, sanoo veli Keith R. Edwards, entinen seitsemänkymmenen koorumin jäsen, joka palvelee parhaillaan lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksen johtajana Englannissa. Veli Edwards oli lähetysjohtaja Hararen lähetyskentällä vuosina 2000–2003 ja teki laajalti työtä vanhin Duben kanssa, joka palveli tuolloin vaarnanjohtajana. ”Vanhin Dubella on yksinkertaisesti näkemys siitä, mitä evankeliumin on tarkoitus saada aikaan ja kuinka sen on tarkoitus toimia.”4
Lähetystyöponnisteluja Zimbabwessa
Ollessaan Zimbabwessa veli Edwards näki omin silmin kirkon kasvavan maassa, jossa evankeliumi otetaan vastaan yhä enenevässä määrin. ”Zimbabwelaiset nauttivat elämästä”, veli Edwards sanoo. ”He ovat onnellisia ja luonnostaan hyvin hengellisiä. Heitä on hyvin helppo opettaa.”
Veli Edwards selittää, että lähetyssaarnaajan nimikyltti – koska siinä on Vapahtajan nimi – on lähetyssaarnaajille yksi helpoimmista tavoista aloittaa evankeliumiaiheinen keskustelu zimbabwelaisten kanssa. Usein paikalliset lukevat kirkon nimen ja kiinnostuvat. ”He sanovat: ’Mekin olemme Jeesuksen Kristuksen ystäviä.’ Se on välitön side”, sanoo veli Edwards.
Koko ajan Zimbabwessa kirkkoon liittyy lisää tulevia johtajia ja pioneereja. ”Lähetyssaarnaajilla on aina kiire”, veli Edwards kertoo.