Päätin olla juoruilematta
Kirjoittaja asuu Washingtonissa Yhdysvalloissa.
Lukion toisella luokalla ollessani ilmoittauduin vapaaehtoiseksi lukioni vuosittaisen musikaaliproduktion tekniseen työryhmään. Siitä kokemuksesta tuli yksi sen vuoden mieluisimmista muistoista, koska se oli hauskaa ja koska opin paljon sitä tehdessäni. Työskentelin myös mielelläni tapaamieni ihmisten kanssa.
Mutta kaikkein tärkein oppimani asia ei ollut sitä, mitä olin odottanut.
Jotta tekninen työryhmä voisi kommunikoida hiljaa toistensa kanssa, käytimme langattomia kuulokemikrofoneja. Käytimme niitä myös silloin kun viihdytimme itseämme pitkien harjoitusten aikana kertomalla vitsejä, keskustelemalla ja jopa laulamalla toisillemme.
Mutta kun käytimme kuulokkeita ensimmäisen kerran, se ei tuntunut minusta kovinkaan mukavalta. Alkuun minulla oli hurjan hauskaa. Sitten jotkut ihmiset alkoivat juoruilla näyttämöllä harjoittelevista näyttelijöistä. Yritin jättää häijyt kommentit ja rumat huomautukset vaille huomiota, mutta keskustelun jatkuessa juoruilusta tuli julmempaa ja vastenmielisempää.
Joidenkin kommenttien kuuleminen sai minut voimaan pahoin, mutta pelkäsin nousta uusia ystäviäni vastaan. Kunpa olisin tehnyt niin, sillä kun siedin heidän vitsejään, minulle tuli lopulta kiusaus nauraa ja esittää omia kommenttejani. Aloin järkeillä, miksi se olisi käynyt ihan hyvin. Kukaan muu kuin tekninen työryhmä ei olisi kuullut minua, ja halusin sopia joukkoon noiden minua lähellä olevien ihmisten kanssa.
Niin vaikeaa kuin se olikin, tiesin, ettei näyttämöllä olevien panettelu ollut oikein, ja päätin olla juoruilematta.
Harjoitusten jälkeen saimme kuulla, että kaikki, mitä olimme sanoneet kuulokkeittemme kautta, oli lähetetty edelleen näyttämön taakse. Kaikki kuutisenkymmentä musikaaliproduktion jäsentä olivat kuulleet keskustelumme. Jotkut olivat vihaisia, järkyttyneitä tai nolostuneita. Kehenkään se ei ollut tehnyt myönteistä vaikutusta.
Myöhemmin kun puhuin eräälle ystävälleni tapahtuneesta, hän sanoi: ”Kaikki tietävät, ettet sinä ikinä sanoisi mitään sellaista.” Tytön kommentti hätkähdytti minua, ja tajusin tekemäni valinnan merkittävyyden. Jos olisin päättänyt osallistua juoruiluun, mitä se olisi kertonut minusta? Mitä se olisi kertonut kirkosta?
Olen kiitollinen päätöksestä, jonka tein tuossa pienessä, pimeässä teatterissa, vaikka luulin, etteivät toiset saisi tietää, koska se on tuonut ystävyyden, rauhan ja luottamuksen siunauksia, jotka olisin menettänyt, jos olisin päättänyt juoruta.