2011
Heidän pitäisi muuttua
Joulukuu 2011


Heidän pitäisi muuttua

Kun minut kastettiin, perheeni torjui kirkon. Nyt minun oli saatava selville, kuinka suhtautua, kun heidän elämäntapansa oli ristiriidassa evankeliumin periaatteiden kanssa.

Kun minut kastettiin, olin perheenjäsenistä ainoa, joka otti vastaan evankeliumin. Olin 19-vuotias, ja olin onnellinen kasteestani. Veljet ja sisaret Panucon ensimmäisessä seurakunnassa Veracruzissa Meksikossa ottivat minut sydämellisesti vastaan. Lisäksi aloin valmistautua palvelemaan kokoaikaisessa lähetystyössä heti kun olisin ollut kirkon jäsen vuoden ajan. Oli ihanaa tuntea tosi kirkko, ja halusin kertoa evankeliumista muille.

Kun minut kastettiin, isäni, äitipuoleni (äitini oli kuollut, kun olin 12-vuotias) ja kolme veljeäni torjuivat kirkon. Valitettavasti en suhtautunut siihen hyvin. Olin epäkohtelias heille. En ottanut huomioon isääni enkä hänen mielipiteitään. Kun kerroin hänelle, että palvelisin pian lähetystyössä, hän ei ilahtunut, koska lakkaisin tekemästä työtä, eikä etenkään siksi, että saattaisin lähteä kauas pois. Minua häiritsi joka kerta kun perheeni elämäntapa oli ristiriidassa periaatteideni kanssa, kuten silloin kun he katselivat tv:tä tai kuuntelivat musiikkiohjelmia, joiden tunsin olevan sopimattomia sunnuntaille, tai kun isäni kutsui minut lounaalle paastosunnuntaina.

Puolustelin kielteistä asennettani perhettäni kohtaan sanomalla itselleni, etten tehnyt mitään väärää – kirkon jäsenenä minun tuli elää evankeliumin periaatteiden mukaan silloinkin, kun perheeni jäsenten käytös vaivasi mieltäni. Vakuutin itselleni, että he olivat niitä, joiden pitäisi muuttua. Tämän järkeilyn johdosta suhteeni isääni ei ollut hyvä. Se huononi asenteeni ja ylpeyteni johdosta. Jatkoin samaan tapaan – vaivaamatta itseäni hänen hengellisellä hyvinvoinnillaan.

Kun eräänä päivänä opiskelin instituutin oppituntia varten, luin lukua 1. Nefi 16, jossa Nefi rikkoo teräsjousensa, jolloin ruoan hankkiminen vaikeutuu. Kaikki alkoivat nurista – Laman ja Lemuel, kuten heidän tapanaan oli, sekä myös heidän isänsä, profeetta Lehi. Nefi reagoi tekemällä puusta jousen ja nuolen ja kysymällä isältään, minne hänen pitäisi mennä hankkimaan ruokaa. Lehi rukoili johdatusta, ja Herra nuhteli häntä siitä, että hän oli nurissut. Lehi reagoi suopeasti ja omaksui uudelleen roolinsa perheensä johtajana ja Herran profeettana. Nefi ei tuominnut isäänsä tämän heikenneestä tilasta eikä hän ajatellut, ettei tämän pitäisi olla enää profeetta, vaikka Nefi itse oli puhunut Herran kanssa ja saanut näkyjä.

Kun luin ja ymmärsin tämän kertomuksen, ajattelin heti, kuinka huonosti olin käyttäytynyt perhettäni kohtaan. Asenteeni – ajatus siitä, että olin parempi kuin he – nolotti minua, ja erityisen pahalta minusta tuntui se, etten ollut kohdellut isääni kunnioittavasti. Olin murheissani siitä, etten ollut pitänyt tärkeimpänä kertoa heille evankeliumista.

En ollut nähnyt perhettäni sellaisena, jollaiseksi se voisi tulla. Olin keskittynyt vain heidän heikkouksiinsa. Siitä päivästä lähtien asenteeni ja käytökseni vähitellen muuttui. Pyrin aina kunnioittamaan isäni mielipiteitä, huolimatta niistä monista kerroista, jolloin en ollut samaa mieltä hänen kanssaan. Jos hän kutsui minut paastotessani lounaalle, sanoin olevani pahoillani siitä, etten voinut nauttia ateriaa hänen kanssaan. Ohjelmat tai musiikki, joita he katselivat tai kuuntelivat sunnuntaisin, eivät enää vaivanneet minua muistaessani, etteivät he olleet vielä tehneet liittoja taivaallisen Isämme kanssa niin kuin minä olin tehnyt.

Eräänä aamuna kun autoin isääni aterian valmistuksessa, kerroin hänelle, kuinka paljon rakastin häntä ja kuinka pahoillani olin epäkohteliaasta käytöksestäni. Sanoin hänelle, että olin ylpeä siitä, että hän oli isäni ja että halusin, että meillä olisi rauhanomainen suhde.

Kaikki alkoi muuttua. Riidat vähenivät ja hävisivät. Vaikka ajattelin, että kestäisi pitkän aikaa ennen kuin perheeni liittyisi kirkkoon, heidän asenteensa kirkkoa kohtaan koheni. Mitään näistä muutoksista ei olisi tapahtunut, ellen itse olisi muuttunut ensin.

Kun olin ollut kirkon jäsen vuoden ajan, lähdin palvelemaan kokoaikaisena lähetyssaarnaajana Tijuanan lähetyskentälle kotimaassani. Kolme kuukautta ennen lähetystyöni päättymistä sain kirjeen, jossa kerrottiin, että perheeni oli ottanut vastaan evankeliumin ja menisi kasteelle. Kun palasin kotiin, he kuuluivat jo kirkkoon.

Niiden 15 vuoden aikana, jotka olen ollut kirkon jäsen, yhden suurimmista opetuksista sain tutkiessani Mormonin kirjaa ja ollessani Jumalan lasten kanssa, jotka olivat minulle rakkaimpia – perheeni kanssa.

Kuvitus Dan Burr