2011
Omavaraisuuden siementen kylvämistä pienissä tiloissa
Maaliskuu 2011


Omavaraisuuden siementen kylvämistä pienissä tiloissa

Monet kirkon jäsenet asuvat huoneistoissa tai pienissä taloissa, joiden pihalla ei ole tilaa puutarhapalstalle. Toiset asuvat kuivilla alueilla, missä maaperä on karua. Jotkut kokevat, ettei heillä ole aikaa tai taloudellisia mahdollisuuksia kasvattaa itselleen elintarvikkeita. Silti uskolla, uutteruudella, kärsivällisyydellä ja pienellä luovuudella kuka tahansa voi onnistua puutarhanhoidossa.

Kun jäsenet pohtivat rukoillen neuvoa perustaa puutarha ja etsivät keinoja olla kuuliaisia tälle periaatteelle, he tulevat hämmästymään löytämistään ratkaisuista. Tässä on joitakin kokemuksia ja neuvoja jäseniltä, jotka ovat noudattaneet neuvoa perustaa puutarha.

Puutarhanhoitoa vähäisin kustannuksin

Asuessaan pienessä rivitaloasunnossa Noelle Campbell Texasin Houstonista Yhdysvalloista huomasi, että suurin osa siitä, mitä hän tarvitsi puutarhan perustamiseen, oli hänellä jo kotona. Hän alkoi kylvää vihanneksia sisäpihallaan oleviin käytettyihin säilytysastioihin – aina pyykinpesuainepurkeista kissanhiekkaämpäreihin.

Hän hämmästyi, kuinka paljon syötävää hän pystyi tuottamaan pienissä säilytysastioissa. Sitten hän laajensi puutarhaansa käyttämällä yhä kotoa keräämiään tavaroita. Vanhoista kirjahyllyn hyllyistä ja laatikoista tuli pystypuutarha. Vanhan yhdelle ihmiselle tarkoitetun trampoliinin kehikko on nyt käytössä papujen, herneiden ja muiden köynnöskasvien tukena. Hän käyttää jopa grillien vanhoja ritilöitä tomaattiensa tukemiseen.

”Pidän säilytysastioissa viljelemisen haasteesta ja siitä, että näen sisäpihani muuttuvan pienestä 2,5 neliömetrin kokoisesta sementtilaatoituksesta vihreäksi, eläväksi, tuottoisaksi puutarhaksi”, Noelle sanoo.

Säilytysastiat käyttöön

Kanadan Albertassa Shirley Martin tietää kokemuksesta, että lähes mitä tahansa kasveja voi kasvattaa niinkin yksinkertaisissa säilytysastioissa kuin kierrätettävissä limonadi- tai mehupulloissa. Hän sanoo, että avain onnistuneeseen säilytysastiapuutarhaan on riittävä valaistus, vaikka se olisi pelkkä ikkuna tai lamppu, joka on suunniteltu edistämään kasvien kasvua, ja tiheämpi kastelu, koska säilytysastiat kuivuvat paljon nopeammin kuin puutarha.

”Tänä vuonna”, Shirley sanoo, ”kasvatan keittiöpuutarhaa muutamassa padassa terassillani. Niissä on vähän yrttejä, salaattia, tomaatteja, sipulia, ruohosipulia ja paprikaa. Rajana on vain mielikuvitus.”

Oppimista tekemällä

Hongkongilainen Kwan Wah Kam päätti ensin perustaa puutarhan täydentämään kotivarastoaan. Hän ei ollut koskaan yrittänyt kasvattaa elintarvikkeita itselleen mutta otaksui, että voisi oppia kaiken tarvitsemansa lukemalla kirjoja.

Vaikka Kwan hyötyi löytämistään tiedoista, hän huomasi pian, että parhainta opetusta hän sai perustaessaan oikeasti puutarhan. Kunkin kuluneen vuoden tuoman kokemuksen myötä hän on oppinut lisää siitä, mikä on paras maaperä eri siemenille, kuinka erottaa hyvät ja huonot siemenet toisistaan, eri tapoja kastella ja lannoittaa kasveja ja parhaat vuodenajat kasvattaa eri vihanneksia.

Kwanin oppimat asiat eivät kuitenkaan ole rajoittuneet pelkästään puutarhanhoitoon. Eräänä iltana valtava myrsky uhkasi tuhota hänen puutarhansa. Aamulla hän yllättyi nähdessään, etteivät kasvit olleet vahingoittuneet vaan sen sijaan kasvoivat vahvempina lisäveden ansiosta.

”Siitä kokemuksesta opin, että uskomalla Jumalaan meistä voi tulla vahvempia, kun kohtaamme koettelemuksemme ja vaikeutemme rohkeasti”, Kwan sanoo. ”Puutarhanhoidosta saamani siunaukset ovat sekä ajallisia että hengellisiä.”

Laatikoita, sankoja, pulloja ja muita säilytysastioita käyttämällä voidaan pienet tilat muuttaa tuottaviksi puutarhoiksi.

valokuva Noelle Campbell