2011
Jumala ilmoittaa totuutta profeetoilleen ja meille
Maaliskuu 2011


Mihin me uskomme

Jumala ilmoittaa totuutta profeetoilleen ja meille

Profeetta on Jeesuksen Kristuksen erityinen todistaja, joka todistaa Hänen jumalallisuudestaan. Jumala kutsuu profeetan edustajakseen maan päällä. Profeetta opettaa totuutta, tulkitsee Jumalan sanaa ja muutenkin noudattaa Jumalan ohjeita meidän elämämme siunaukseksi. Kun profeetta puhuu Jumalan puolesta, se on kuin Jumala puhuisi (ks. OL 1:38). Maan päällä on profeettoja tänä aikana aivan kuten heitä oli entisaikoina.

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon presidentti Thomas S. Monson saa ilmoitusta koko kirkkoa varten. Hän on Jumalan profeetta. Kun kirkon jäsenet puhuvat profeetasta, he tarkoittavat kirkon presidenttiä. Maan päällä on kuitenkin tänä aikana muitakin profeettoja. Presidentti Monsonin kaksi neuvonantajaa, presidentti Henry B. Eyring ja presidentti Dieter F. Uchtdorf, ovat myös profeettoja. Samoin kaksitoista muuta miestä – kahdentoista apostolin koorumi – on kutsuttu profeetoiksi.

Rakastavan taivaallisen Isän lapsina mekin voimme saada ilmoitusta Häneltä omaa elämäämme varten. Vaikka ilmoitusta voi saada joskus näkyinä, unina tai enkelten palveluksena, yleisin tapa, jolla Jumala kommunikoi meidän kanssamme, ovat Pyhän Hengen hiljaiset hengelliset kehotukset. Henkilökohtainen ilmoitus voi tuoda meille voimaa ja vastauksia rukouksiimme.

Mistä voimme lukea nykyajan profeettojen innoitettuja opetuksia?

  1. Oppi ja liitot on kokoelma nykyajan profeetoille annettuja ilmoituksia. Siihen voi tutustua osoitteessa www.scriptures.lds.org/fi/.

  2. Joka kuukausi Liahona-lehdessä (saatavana monilla kielillä osoitteessa LDS.org) julkaistaan kirkon presidentin tai hänen neuvonantajansa sanoma.

  3. ”Perhe – julistus maailmalle” sekä ”Elävä Kristus – apostolien todistus” ovat profeetallisia julistuksia perhettä ja Vapahtajaa koskevista totuuksista. Kumpikin on sivustolla LDS.org.

  4. Kaikki ensimmäisen presidenttikunnan ja kahdentoista apostolin koorumin jäsenet puhuvat puolen vuoden välein kirkon yleiskonferenssissa. Lue heidän puheensa tai katso ne videoina osoitteessa www.conference.lds.org.

Kuinka voimme saada henkilökohtaista ilmoitusta?

  1. Paastoa, pohdiskele ja rukoile johdatusta.

  2. Lue pyhiä kirjoituksia. Ne ovat keino, jolla taivaallinen Isä voi vastata rukouksiimme ja antaa meille johdatusta Pyhän Hengen auttaessa meitä ymmärtämään lukemaamme.

  3. Käy kirkossa joka sunnuntai ja, jos mahdollista, käy temppelissä.

  4. Pidä käskyt, jotta voit olla kelvollinen saamaan Pyhän Hengen innoitusta.

Valokuvakuvitus David Stoker