Nuorille
Koiranpureman valoisampi puoli
Kesällä 2009 ystäväni koira puri minua kasvoihin. Valitettavasti purema halkaisi huuleni, ja jouduin ottamaan siihen tikkejä.
Tapaturman jälkeen olin aivan maassa. Annoin vastoinkäymisen vallata ajatukseni, ja minusta tuntui kuin koko elämäni olisi pilalla. Olin kiusallisen tietoinen huulestani enkä halunnut mennä lainkaan ihmisten ilmoille. Mielessäni vammani pilasi suunnitelmani käydä pianotunneilla, lentopalloa pelaamassa, kirkossa, uimassa ja koulussa.
Mutta aina silloin kun rukoilin tai sain pappeuden siunauksia tai puhuin vanhempieni kanssa tai kun perheeni ja ystäväni kävivät luonani, mielialani kohosi ja tunsin onnea alakulon keskellä. Tajusin pian, että mikäli ihmiset ajattelivat vammaani, he tunsivat myötätuntoa.
Tämä kokemus auttoi rakentamaan luonnettani, ja opin olemaan vähemmän huolissani siitä, mitä ihmiset minusta ajattelivat. Minua myös siunattiin, koska vammani auttoi minua huomaamaan, että minun pitäisi ajatella vähemmän itseäni ja alkaa välittää enemmän muista. Itsetuntoni vahvistui suuresti tuona aikana.
Opin, että vastoinkäymiset ovat osa taivaallisen Isän meille laatimaa suunnitelmaa. Jos etsimme hyvää emmekä pahaa, voimme voittaa vastoinkäymiset, tulla paremmiksi ihmisiksi ja antaa kokemuksen vahvistaa todistustamme.