Iankaikkisen perheen kasvattaminen
Varttuessani Meksikossa minulla oli siunaus kuulua ihanaan myöhempien aikojen pyhien perheeseen. Minusta oli talvisin mukava tulla yliopistolta kotiin, avata ovi ja tuntea kanelin ja tortillojen tuoksu. Vaikka ajallisten asioiden suhteen perheemme olikin köyhä, niin evankeliumin ja todistuksen suhteen perheemme oli rikas.
Erityisen suuresti rakastin vanhempieni todistusta Mormonin kirjasta. Isäni oli loistava Mormonin kirjan tutkija. Monet kerrat vielä silloinkin, kun olin jo aikuinen, meillä oli tapana puhua kirjasta ja itkeä, koska Henki oli voimakas. Isä ymmärsi kirjan opit. Hän kääntyi vuonna 1917 ollessaan kuusivuotias, ja monet kerrat hän kertoi kokemuksistaan, joita hänellä oli ollut lapsena hänen paimentaessaan eläimiä maatilalla. Hänellä oli Mormonin kirja aina laukussaan.
Äitini oli rauhaarakastava nainen, joka palveli aina perhettään ja Herraa. Hänestä tuli perheellemme voimakas esimerkki uskosta kasvattaessaan kuusi lasta ja palvellessaan jatkuvasti kirkossa. Hän palveli lähetyssaarnaajana 1940-luvulla, jolloin koko maassamme oli vain yksi ainoa lähetyskenttä.
Isäni opetukset
Minun varttuessani isä oli hyvin kiireinen mies, koska hänellä oli vaativa työ kuorma-auton kuljettajana eri rakennusprojekteissa. Mutta hän varasi aina aikaa minulle. Kun olin lukiossa, isällä oli tapana töistä tullessaan kysyä viideltä sisareltani: ”Missä Benjamín on?”
Sisareni tulivat silloin luokseni ja sanoivat: ”Isä kaipaa sinua.”
Sitten minä aina jätin pelaamisen ystävieni kanssa ja juoksin kysymään häneltä: ”Mitä tarvitset, isä?”
Hänellä oli tapana sanoa: ”Tuo pyhät kirjoituksesi ja tule minun kanssani.”
Kahdesti tai kolmesti viikossa meillä oli tapana tällä tavoin lukea yhdessä pyhiä kirjoituksia. Isä oli pyhien kirjoitusten mestariopettaja. Siihen aikaan meillä ei ollut Meksikossa seminaaria. Nykyään näen, että nuo tutkimishetket olivat oma seminaariluokkani, jossa isä toimi opettajana.
Lukiessani pyhiä kirjoituksia ja kuullessani isän selittävän niitä minulle opin omakohtaisesti, miltä Henki tuntuu sydämessäni ja mielessäni. Monet kerrat, kun hän selitti pyhiä kirjoituksia, Henki oli hyvin vahva.
Tämän kaltaiset kokemukset isän kanssa olivat alkuna omalle todistukselleni taivaallisesta Isästä ja kirkosta. Ajattelin aina, että kirkko oli totta, mutta pelkkä niin ajatteleminen ei riittänyt. Isä tarttui käteeni ja asetti sen rautakaiteelle. Hänen tapansa huolehtia minusta oli ratkaisevan tärkeää todistukselleni ja sisäiselle varmuudelleni evankeliumista.
Niiden tapaamisten aikana opin isältä monia asioita pyhistä kirjoituksista, mutta lisäksi opin, että hän rakasti minua tavalla, jota en pystynyt siihen aikaan täysin ymmärtämään. Monta kertaa muulloin hän pyysi minut elokuviin tai syömään, ja tiedän, että isän huolenpito minusta suojeli minua. Nyt olen itse isä, ja tiedän, että hän rakasti minua erityisellä tavalla.
Ystävien huolellinen valinta
Kun olin 16-vuotias, useimmat koulukavereistani eivät olleet jäseniä, mutta he tiesivät, että minä olin kirkon jäsen. He alkoivat polttaa ja tehdä muuta sellaista, mitä minä en halunnut tehdä. Niinpä asiat alkoivat muuttua meidän välillämme; tapamme keskustella olivat hyvin erilaiset, eivätkä ajattelumme ja toimintamme sopineet yhteen.
Eräänä päivänä isä kysyi minulta: ”Mikset mieti, millainen vaikutus ystävilläsi on sinuun?” Hän neuvoi minua olemaan varovainen ja miettimään tarvetta vaihtaa ystäviäni.
Kun aloitin yliopistossa, minusta tuli hyvin kiireinen enkä viettänyt kovinkaan paljon aikaa ystävieni parissa, mutta kerran kun olimme yhdessä, he päättivät tehdä jotakin pahaa. Olimme autossa, ja he ajoivat todella lujaa. Poliisi pysäytti meidät tien varteen, ja minua pelotti. Muistin isäni sanat tulevaisuudesta huolehtimisesta. Se tapaus auttoi minua päättämään, millaisia ystäviä halusin itselläni olevan.
Minusta tuli hyvin aktiivinen kirkon toiminnassa. Osallistuminen nuorten yhteiseen toimintaan oli loistavaa, koska päätin, että minulla olisi heidän kaltaisiaan ystäviä. Huomasin, että isä oli oikeassa – minun tuli huolehtia suhteistani hyviin ystäviin. Tarvitsin ystäviä, jotka auttaisivat minua valmistautumaan lähetystyötä varten.
Rakastava taivaallinen Isä
Kuten isä piti huolta minusta, samoin minun taivaallinen Isäni pitää huolta minusta henkilökohtaisesti. Tiedän, että taivaallinen Isä rakastaa minua. Monin tavoin ja monissa olosuhteissa Hän pitää huolta meistä yksilöinä. Toisinaan me emme kuule emmekä ole halukkaita kuuntelemaan, koska ystävämme saavat ehkä suuremman osan huomiotamme kuin Hän. Mutta tiedän, että taivaallinen Isä rakastaa meitä, ja Hän antaa meille tilaisuuden tuntea sydämessämme, että Hän on meidän kanssamme, kun pyydämme Hänen apuaan.
Etuoikeus jakaa sakramentti
Muistan nuorena tunteneeni taivaallisen Isän rakkauden erityisesti osallistuessani sakramenttiin. Seurakunnassamme oli vain muutama nuori mies, joten jaoin sakramentin joka sunnuntai. Kun palvelin opettajana, valmistin leivän ja veden joka sunnuntai. Siihen aikaan käytimme lasikuppeja, jotka minun oli pestävä yksitellen.
Kun jaoin sakramenttia, saatoin nähdä ihmisten silmät. Vanhoilla, nuorilla, lapsilla – jokaisella oli erityinen tunne ottaessaan leipää ja vettä. Saatoin nähdä, että he tunsivat taivaallisen Isän rakkauden henkilökohtaisesti. Nuo sakramenttiin liittyvät kokemukset jättivät elämääni lähtemättömän vaikutuksen. Joka viikko muistin Herraa, joka oli kuollut meidän puolestamme. Muistan, että jos olemme kelvollisia, voimme olla yhdessä perheenä iankaikkisesti.
Lohtua todistuksesta
Kun isä oli vanha, puhuimme hänen mahdollisesta kuolemastaan. Hän ei pelännyt; hän tunsi rauhaa. Kun hän puhui kuolemasta, hän tiesi, että hän olisi jälleen perheensä kanssa. Sovituksen ja ylösnousemuksen ansiosta meillä kummallakin oli suuri sisäinen varmuus. Olimme aina hyvin kiitollisia Herralle ylösnousemuksen ihmeestä.
Isän opetusten ansiosta tiesin lapsesta asti, että Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on totta – en pelkästään mielessäni vaan myös sydämessäni. Monet kerrat Henki on kertonut minulle, että Mormonin kirja on totta, että Joseph Smith on profeetta ja että meillä on tänä päivänä profeetta, presidentti Thomas S. Monson. Tieto siitä, että minulla on evankeliumi, saa minut onnelliseksi. Ja tiedän varmasti, että Herra pitää meistä huolen ja tuntee meidät. Minulla on siis oma henkilökohtainen tieto Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta, ja Hänen uhrinsa ansiosta tiedän, että voin olla jälleen isäni ja muun perheeni kanssa.