2005
Eniten merkitsee se, mikä on pitkäikäisintä
Marraskuu 2005


Eniten merkitsee se, mikä on pitkäikäisintä

Johtajinanne me kehotamme kirkon jäseniä kaikkialla panemaan perheen etusijalle ja etsimään erityisiä keinoja vahvistaa omaa perhettään.

Muutamia johtavia veljiä kävi hiljattain kanssani eräissä evakuointikeskuksissa Louisianassa, Mississipissä ja Texasissa, joissa järkyttyneet ja pakosalle joutuneet hurrikaani Katrinan uhrit olivat tilapäismajoituksessa alkaen yrittää panna elämäänsä takaisin järjestykseen. Heidän tarinansa ja tilanteensa ovat monin tavoin murheellisia ja sydämeen käyviä, mutta kaikesta kuulemastani eniten minua liikutti hätä perheen vuoksi. ”Missä on äitini?” ”En löydä poikaani.” ”Olen kadottanut sisaren.” He olivat nälkäisiä ja peloissaan ja he olivat menettäneet kaiken ja tarvitsivat ruokaa, lääkehoitoa ja kaikenlaista apua, mutta eniten he kaipasivat ja tarvitsivat perheitään.

Mikä tahansa kriisi tai muutos muistuttaa meille siitä, mikä merkitsee eniten. Arkielämässä pidämme usein perhettämme – vanhempiamme ja lapsiamme ja sisaruksiamme – itsestäänselvyytenä. Mutta vaaran ja puutteen ja muutoksen aikoina me epäilemättä huolehdimme eniten perheestämme! Vielä enemmän se on totta, kun poistumme tästä elämästä ja menemme henkimaailmaan. Ensimmäiset ihmiset, joita siellä etsimme, ovat varmaankin isä, äiti, puoliso, lapset ja sisarukset.

Uskoakseni kuolevaisuuden ”toiminta-ajatus” voisi olla ”iankaikkisen perheen luominen”. Täällä maan päällä me pyrimme siihen, että meillä on sukulaisia ja kyky luoda oma paikkamme heidän keskuudessaan ja muovata sitä. Se on yksi niistä syistä, joiden vuoksi taivaallinen Isämme lähetti meidät tänne. Kaikki eivät löydä kumppania ja saa perhettä kuolevaisuudessa, mutta jokainen, henkilökohtaisista olosuhteista riippumatta, on Jumalan perheen kallisarvoinen jäsen.

Veljet ja sisaret, tänä vuonna tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun ensimmäinen presidenttikunta ja kahdentoista apostolin koorumi antoivat perhejulistuksen vuonna 1995 (ks. ”Perhe – julistus maailmalle”, Liahona, lokakuu 2004, s. 49). Se oli silloin ja on yhä kauas kaikuva kutsu suojella ja vahvistaa perheitä sekä ankara varoitus maailmassa, jossa arvojen rappeutuminen ja asioiden tärkeysjärjestyksen unohtaminen uhkaavat tuhota yhteiskunnan kaivamalla maata sen perusyksikön alta.

Julistus on profeetallinen asiakirja, ei pelkästään siksi, että se on profeettojen antama, vaan koska se oli edellä aikaansa. Siinä varoitetaan monista niistä asioista, jotka ovat uhanneet ja nakertaneet perhettä viime vuosikymmenen aikana, ja kuulutetaan perheen ensisijaisuutta ja sen aseman tähdentämistä, mikäli sen halutaan säilyvän ympäristössä, joka vaikuttaa yhä vaarallisemmalta perinteiselle avioliitolle sekä vanhempien ja lasten välisille suhteille.

Julistuksen selkeä ja yksinkertainen kieli on voimakkaana vastakohtana sellaisen yhteiskunnan sekaville ja monimutkaisille käsityksille, joka ei edes pääse yksimielisyyteen perheen määritelmästä, puhumattakaan siitä, että pystyisi antamaan vanhemmille ja perheille niiden tarvitsemaa tukea. Teille ovat tuttuja sellaiset perhejulistuksen ilmaukset kuin nämä:

  • ”Avioliitto miehen ja naisen välillä on Jumalan säätämä.”

  • ”Sukupuoli on yksilön kuolevaisuutta edeltävän, kuolevaisuuden aikaisen ja iankaikkisen identiteetin ja tarkoituksen oleellinen ominaisuus.”

  • ”Aviomiehellä ja vaimolla on vakava velvollisuus rakastaa toinen toistaan ja huolehtia toisistaan sekä rakastaa lapsiaan ja huolehtia heistä.”

  • ”Lapsilla on oikeus syntyä avioliitossa ja saada kasvatuksensa sellaiselta isältä ja äidiltä, jotka pitävät avioliittolupaukset kunniassa olemalla täysin uskollisia.”

  • ”Perheen hajoaminen tuo yksilöille, yhteisöille ja kansakunnille ne onnettomuudet, joista muinaiset ja nykyiset profeetat ovat ennustaneet.”

Ja julistuksen viimeiset sanat sisältävät sen yksinkertaisen totuuden, että perhe on ”yhteiskunnan perusyksikkö”.

Kutsun nyt kirkon jäseniä ja tehtävälleen omistautuneita vanhempia, isovanhempia ja sukulaisia kaikkialla pitämään kiinni tästä suurenmoisesta julistuksesta, tekemään siitä samankaltaisen viirin kuin sotapäällikkö Moronin ”vapauden tunnus” ja sitoutumaan elämään sen mukaan. Koska me kaikki kuulumme perheeseen, julistus koskee jokaista.

Julkisten mielipidekyselyiden mukaan ihmiset pitävät kaikkialla maailmassa yleensä perhettä ensi sijalla, ja kuitenkin viime vuosina yhteiskunta näyttää jättäneen perheen huomiotta tai määritelleen sen väärin. Ajatelkaapa eräitä viime vuosikymmenten muutoksia:

• Monet suuret kansalliset ja kansainväliset laitokset, jotka aikoinaan tukivat ja vahvistivat perheitä, yrittävät nyt korvata perheen ja jopa sabotoida niitä samoja perheitä, joita ne on luotu palvelemaan.

• ”Suvaitsevaisuuden” nimessä perheen määritelmää on laajennettu jopa niin pitkälle, ettei sitä voi tunnistaa ja että ”perheellä” voidaan tarkoittaa keitä tahansa henkilöitä, olivatpa he kumpaa sukupuolta tahansa, jotka asuvat yhdessä sitoutuen tai sitoutumatta tai lasten kanssa tai ilman tai kiinnittämättä huomiota seurauksiin.

• Valloilleen riistäytynyt materialismi ja itsekkyys harhauttavat monia ajattelemaan, että perhe ja etenkin lapset ovat taakka ja riipaksi käynyt taloudellinen myllynkivi eivätkä suinkaan pyhä etuoikeus, joka opettaa heitä tulemaan enemmän Jumalan kaltaisiksi.

Ja kuitenkin useimmat vanhemmat kautta maailman tietävät yhä, kuinka tärkeä luonnollinen perhe on ja millaista iloa siihen liittyy. Ystäväni, jotka juuri palasivat puhumasta perheille ja vanhemmille eri mantereilla, kertoivat minulle, että vanhempien toiveet ja huolet ovat silmiinpistävän samanlaisia kautta maailman.

Eräs huolestunut hinduäiti sanoi Intiassa: ”Haluan vain lapsiini suuremman vaikutuksen kuin tiedotusvälineillä ja vertaisryhmällä on.”

Ja eräs buddhalainen äiti sanoi Malesiassa: ”Haluaisin, että poikani osaisivat toimia maailmassa, mutta en halua heidän olevan maailmasta.” Kaikkiin eri kulttuureihin ja uskonsuuntiin kuuluvat vanhemmat sanovat samaa ja tuntevat samoin kuin me kirkkoon kuuluvat vanhemmat.

Maailma tarvitsee sitä tietoa, mitä perhejulistus opettaa, koska perhe on yhteiskunnan, talouden, kulttuurimme ja hallintomme perusyksikkö. Ja kuten myöhempien aikojen pyhät tietävät, perhe tulee olemaan myös selestisen valtakunnan perusyksikkö.

Kirkossa uskollamme perheen kaiken ylittävään merkitykseen on juurensa palautetussa opissa. Me tiedämme perheen pyhyydestä iankaikkisen olemassaolomme molemmissa suunnissa. Tiedämme, että ennen tätä elämää me elimme taivaallisen Isämme kanssa ja kuuluimme Hänen perheeseensä, ja me tiedämme, että perhesuhteet voivat kestää kuoleman tuolle puolen.

Jos elämme ja toimimme tämän tiedon mukaan, kiinnitämme maailman huomion itseemme. Vanhemmat, jotka pitävät perhettään hyvin tärkeänä, kallistuvat kirkon suuntaan, koska se tarjoaa perherakenteen, arvot, opin ja iankaikkisen näkökulman, joita he etsivät eivätkä pysty muualta löytämään.

Perhekeskeisen näkökulmamme pitäisi saada myöhempien aikojen pyhät pyrkimään siihen, että he ovat maailman parhaita vanhempia. Sen pitäisi antaa meille tavaton kunnioitus lapsiamme kohtaan, jotka todella ovat meidän hengellisiä sisaruksiamme, ja sen pitäisi saada meidät omistamaan kaiken tarpeellisen ajan perheemme vahvistamiseen. Mikään ei todellakaan ole oleellisemmin yhteydessä onneen – omaamme ja lastemme – kuin se, kuinka hyvin me rakastamme ja tuemme toisiamme perheessä.

Presidentti Harold B. Lee on puhunut kirkosta välttämättöminä rakennustelineinä, joiden avulla me voimme rakentaa yksityistä jäsentä ja perhettä (ks. Conference Report, lokakuu 1967, s. 107). Kirkko on Jumalan valtakunta maan päällä, mutta taivaan valtakunnassa perhe on sekä iankaikkisen kehityksemme lähde ja ilo että taivaallisen Isämme järjestys. Kuten meille usein muistutetaan, jonakin päivänä meidät vapautetaan kirkon tehtävistämme, mutta jos olemme kelvollisia, meitä ei milloinkaan vapauteta perhesuhteistamme.

Joseph F. Smith on sanonut: ”Ei ole olemassa aitoa onnea, joka olisi irrallaan ja erillään kodista, ja niitä, jotka uurastavat ja uhraavat sen aseman vahvistamiseksi, ylentävät kaikki pyrkimykset kodin vaikutuksen pyhittämiseksi ja säilyttämiseksi. Usein ihmiset pyrkivät korvaamaan kotielämän jollakin muulla; he uskottelevat itselleen, että koti rajoittaa, että suurinta vapautta on mahdollisuus siirtyä paikasta toiseen mielensä mukaan. Ilman palvelemista ei ole onnea, ja suurenmoisin tapa palvella on muuttaa koti jumalalliseksi laitokseksi, joka edistää ja varjelee perhe-elämää.” (Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph F. Smith, 1999, s. 382.)

Joku saattaa nyt kysyä: ”Kuinka me voimme suojella ja varjella ja vahvistaa kotiamme ja perhettämme maailmassa, joka vetää niin lujaa vastakkaiseen suuntaan?” Saanen antaa kolme yksinkertaista ehdotusta:

  1. Pitäkää säännöllisesti perherukous päivittäin ja perheilta viikoittain. Molemmat näistä kutsuvat Herran Henkeä, joka antaa meidän vanhempina ja perheen johtajina tarvitsemaamme apua ja voimaa. Kirkon oppiaineistossa ja lehdissä on monia hyviä ideoita perheiltaa varten. Harkitkaa myös perheen todistuskokouksen pitämistä, jossa vanhemmat ja lapset voivat ilmaista uskonsa ja tunteensa toisiaan kohtaan yksityisessä ja henkilökohtaisessa tilanteessa.

  2. Opettakaa kodissanne evankeliumia ja perusarvoja. Oppikaa rakastamaan pyhien kirjoitusten yhdessä lukemista. Liian monet vanhemmistamme luovuttavat tämän velvollisuuden kirkolle. Vaikka seminaari, apujärjestöt ja pappeuskoorumit ovat tärkeitä tukiessaan vanhempia evankeliumin opettamisessa, päävastuu on kodilla. Voisitte valita yhden evankeliumin aiheen tai perhearvon ja kiinnittää sitten huomiota mahdollisuuksiin opettaa sitä. Olkaa viisaita älkääkä järjestäkö lapsillenne älkääkä itsellenne niin paljon kodin ulkopuolista toimintaa, että olette niin kiireisiä, että Herran Henkeä ei voida tunnistaa eikä tuntea eikä Hän voi antaa teille luvattua opastusta itseänne ja perhettänne varten.

  3. Luokaa merkityksellisiä perhesiteitä, jotka antavat lapsillenne voimakkaamman identiteetin kuin he voivat löytää vertaisryhmästään tai koulusta tai mistään muusta paikasta. Tämä voidaan saavuttaa perheen perinteiden avulla syntymäpäivillä, vapaapäivinä, päivällisellä ja sunnuntaisin. Se voidaan tehdä myös laatimalla perheen menettelytavat ja säännöt luonnollisine ja ymmärrettävine seurauksineen. Luokaa perheeseen yksinkertainen taloudenhoitojärjestelmä, jossa lapsilla on omat askareensa tai taloustehtävänsä ja jossa he saavat kiitosta tai muita palkintoja sen mukaan, kuinka hyvin he suoriutuvat. Opettakaa heille velan karttamisen sekä ansaitsemisen, säästämisen ja rahojen viisaan käyttämisen tärkeyttä. Auttakaa heitä oppimaan vastuuta omasta ajallisesta ja hengellisestä omavaraisuudestaan.

Nykyajan maailmassa, jossa Saatanan hyökkäykset perhettä vastaan ovat niin vallitsevia, vanhempien täytyy tehdä kaikki voitavansa vahvistaakseen ja puolustaakseen perhettään. Mutta heidän ponnistuksensa eivät välttämättä riitä. Kaiken perustana oleva perhe tarvitsee kipeästi sukulaisten ja meitä ympäröivien julkisten tahojen apua ja tukea. Veljet ja sisaret, tädit, enot ja sedät, isovanhemmat ja serkut voivat vaikuttaa voimallisesti lasten elämään. Muistakaa, että lähisukulaisen rakkauden ja kannustuksen ilmaus vaikuttaa usein oikealla tavalla ja antaa lapselle avun vaikeana aikana.

Kirkko itse tulee yhä olemaan ensimmäinen ja johtava laitos – ikään kuin ”rakennustelineet” – joka auttaa rakentamaan vahvoja perheitä. Voin vakuuttaa teille, että kirkon johtajat ovat hyvin huolissaan perheenne hyvinvoinnista, ja niinpä tulette näkemään, että perheen tarpeita pidetään yhä enemmän etualalla ja että niihin kohdistetaan huomiota. Mutta johtajinanne me kehotamme kirkon jäseniä kaikkialla panemaan perheen etusijalle ja etsimään erityisiä keinoja vahvistaa omaa perhettään.

Edelleen kehotamme kaikkia julkisia tahoja tutkistelemaan itseään ja tekemään vähemmän sellaista, mikä saattaa vahingoittaa perheitä, ja enemmän sellaista, mikä auttaa niitä.

Me kehotamme tiedotusvälineitä tarjoamaan enemmän sellaista, mikä edistää perinteisiä perhearvoja ja on kohottavaa ja tukee perheitä, ja vähemmän sellaista, mikä popularisoi siveettömyyttä ja materialismia.

Kehotamme viranomaisia ja poliittisia johtajia panemaan lasten ja vanhempien tarpeet etusijalle ja ajattelemaan, mitä vaikutusta kaikella lainsäädännöllä ja politiikalla on perheisiin.

Kehotamme Internet-palveluntarjoajia ja sivustojen luojia olemaan vastuullisempia, mitä tulee heidän mahdollisuuksiinsa vaikuttaa, ja omaksumaan tietoisen tavoitteen suojella lapsia väkivallalta, pornografialta, saastalta ja töryltä.

Kehotamme koulutustahoja opettamaan yleismaailmallisia arvoja sekä perheiden ja vanhempien tarvitsemia taitoja tukien siten vanhempia heidän velvollisuudessaan kasvattaa lapsista tulevien sukupolvien perheiden johtajia.

Kehotamme oman kirkkomme jäseniä ojentamaan auttavan kätensä muihin uskontokuntiin kuuluville naapureille ja ystäville ja tarjoamaan heidän käyttöönsä niitä monia mahdollisuuksia, joita kirkolla on perheiden auttamiseksi. Asuinpaikkakunnistamme ja -alueistamme tulee turvallisempia ja vahvempia, kun kaikkiin uskontokuntiin kuuluvat tekevät yhdessä työtä perheiden vahvistamiseksi.

On tärkeää muistaa, että kaikki yhteiskunnan suuremmat yksiköt ovat riippuvaisia pienimmästä ja tärkeimmästä yksiköstä, perheestä. Olimmepa keitä tai mitä tahansa, me autamme itseämme, kun autamme perheitä.

Veljet ja sisaret, kun pidämme perhejulistusta viirin tavoin ylhäällä ja kun elämme Jeesuksen Kristuksen evankeliumin mukaan ja opetamme sitä, me täytämme luomisemme määrän täällä maan päällä. Löydämme rauhaa ja onnea täällä ja tulevassa maailmassa. Meidän ei pitäisi tarvita hurrikaania eikä muita kriisejä muistuttamaan itsellemme siitä, mikä on tärkeintä. Evankeliumin ja Herran onnen ja pelastuksen suunnitelman pitäisi muistuttaa meitä. Eniten merkitsee se, mikä on pitkäikäisintä, ja perheemme ovat iankaikkisuutta varten. Todistan tästä Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.