2005
Nuorille naisille
Marraskuu 2005


Nuorille naisille

Olkaa Kristuksen naisia. Vaalikaa kunnioitettavaa asemaanne Jumalan silmissä. Hän tarvitsee teitä. Tämä kirkko tarvitsee teitä. Maailma tarvitsee teitä.

Ajan kuluminen teki minulle tylyn tepposen vain muutama kuukausi sitten. Heräsin eräänä aamuna kirkassilmäisenä ja reippaana tervehtimään hymyillen aamunkoittoa – kun äkkiä tajusin, että senpäiväisistä syntymäpäiväjuhlista alkaen minulla olisi teini-ikäinen lapsenlapsi. Ajattelin sitä hetken ja tein sitten sen, mitä kuka tahansa vastuuntuntoinen, arvonsa tunteva aikuinen tekisi. Menin takaisin sänkyyn ja vedin peiton korviin.

En laske perinteiseen tapaan leikkiä teini-ikäisten kasvattamisen raastavasta kokemuksesta vaan haluan sanoa omalle tyttärentyttärelleni ja valtavalle enemmistölle kirkon nuoria, joita tapaan eri puolilla maailmaa, kuinka äärettömän ylpeitä me olemme teistä. Miltei kaikkialla ympärillänne on moraalisia ja fyysisiä vaaroja ja monenlaisia kiusauksia houkuttelemassa päivittäin. Silti useimmat teistä pyrkivät tekemään sitä, mikä on oikein.

Tänä iltapäivänä haluaisin kohottaa ääneni teidän ylistykseksenne ilmaistakseni rakkauteni, rohkaisuni ja ihailuni teitä kohtaan. Koska tämä kallisarvoinen vanhin lapsenlapseni, josta puhuin, on nuori nainen, aion osoittaa puheeni kirkon nuorille naisille, mutta toivon, että sanojeni henki voi vedota kaikenikäisiin naisiin ja miehiin. Tänään kuitenkin, kuten Maurice Chevalier tapasi laulaa, haluan ”kiittää taivasta pienistä tytöistä”.

Ensinnäkin haluan teidän olevan ylpeitä siitä, että olette naisia. Haluan teidän tuntevan, mitä se todellisuudessa merkitsee, tuntevan, keitä te todella olette. Te olette kirjaimellisesti taivaallisten vanhempien henkityttäriä, joilla on jumalallinen luonne ja iankaikkinen päämäärä.1 Tuon verrattoman totuuden pitäisi olla kiinnittyneenä syvälle sieluunne ja olla perustana jokaiselle päätökselle, jonka teette kasvaessanne aikuisiksi naisiksi. Mikään ei koskaan voisi olla suurempi todiste asemastanne, arvostanne, etuoikeuksistanne ja lupaavuudestanne. Isänne taivaassa tietää nimenne ja tuntee tilanteenne. Hän kuulee rukouksenne. Hän tuntee toiveenne ja unelmanne sekä pelkonne ja pettymyksenne. Ja Hän tietää, mitä teistä voi tulla, kun uskotte Häneen. Tämän jumalallisen perinnön ansiosta te yhdessä kaikkien henkisisartenne ja -veljienne kanssa olette täysin tasavertaisia Hänen silmissään, ja teillä on mahdollisuus kuuliaisuuden kautta tulla laillisiksi perillisiksi Hänen iankaikkisessa valtakunnassaan, Jumalan perillisiksi ”yhdessä Kristuksen kanssa”.2 Pyrkikää ymmärtämään näiden oppien merkityksellisyys. Kaiken, mitä Kristus opetti, Hän opetti niin naisille kuin miehillekin. Jeesuksen Kristuksen evankeliumin palautetussa valossa naisella, myös nuorella naisella, on oma ainutlaatuisen ylevä asema Luojan jumalallisessa suunnitelmassa. Teillä on, kuten vanhin James E. Talmage kerran asian ilmaisi, ”pyhä asema, jota älköön kukaan uskaltako halventaa”.3

Olkaa Kristuksen naisia. Vaalikaa kunnioitettavaa asemaanne Jumalan silmissä. Hän tarvitsee teitä. Tämä kirkko tarvitsee teitä. Maailma tarvitsee teitä. Naisen luja usko Jumalaan ja vankkumaton omistautuminen sille, mikä on Hengestä, on aina ollut ankkurina, kun elämän tuulet ja aallot ovat olleet rajuimmillaan.4 Sanon teille sen, mitä profeetta Joseph sanoi yli 150 vuotta sitten: ”Jos elätte etuoikeuksienne mukaisesti, mikään ei voi estää enkeleitä olemasta seurananne.”5

Kaiken tämän tarkoituksena on yrittää kertoa teille, mitä Isänne taivaassa ajattelee teistä ja mitä Hän on suunnitellut teistä tulevan. Ja jos joku teistä ei vähään aikaan ole näin kaukonäköinen tai näyttää taipuneen elämään etuoikeutetun asemansa alapuolella, niin me ilmaisemme vielä suurempaa rakkautta teitä kohtaan ja pyydämme teitä tekemään teinivuosistanne riemuvoiton eikä murhenäytelmää. Isillä ja äideillä, profeetoilla ja apostoleilla ei ole muuta motiivia kuin siunata elämäänne ja säästää teidät jokaiselta mahdolliselta murheelta, jolta voimme teidät säästää.

Jotta te voisitte saada täysin taivaallisen Isän siunauksia ja varjelusta, pyydämme, että pysyisitte uskollisina Jeesuksen Kristuksen evankeliumin tasovaatimuksille ettekä noudattaisi orjallisesti muotihullutusten ja tyylien oikkuja. Kirkko ei tule koskaan kieltämään tahdonvapauttanne siitä, millaisia vaatteita teidän pitäisi käyttää tai millaisilta teidän täsmälleen pitäisi näyttää. Mutta kirkko tulee aina julistamaan tasovaatimuksia ja opettamaan aina periaatteita. Kuten sisar Susan Tanner tänä aamuna opetti, yksi noista periaatteista on säädyllisyys. Jeesuksen Kristuksen evankeliumissa ulkoisen olemuksen säädyllisyys on aina muodissa. Meidän tasovaatimuksemme eivät ole sosiaalisten muutosten alaisia.

Nuorten voimaksi -lehtinen kehottaa hyvin selkeästi nuoria naisia välttämään vaatteita, jotka ovat liian tiukkoja, liian lyhyitä tai millä tahansa tavalla sopimattomasti paljastavia, mukaan lukien paljas vyötärönseutu.6 Vanhemmat, lukekaa tämä lehtinen uudelleen läpi lastenne kanssa. Rakkautenne ohella he tarvitsevat eniten teidän asettamianne rajoja. Nuoret naiset, valitkaa vaatteenne samalla tavoin kuin valitsisitte ystävänne – valitkaa molemmissa tapauksissa sellaisia, jotka tekevät teistä parempia ja jotka antaisivat teille luottamusta seistä Jumalan edessä.7 Hyvät ystävät eivät koskaan nolaisi teitä, halventaisi teitä tai käyttäisi teitä hyväkseen. Sitä ei vaatteidennekaan pitäisi tehdä.

Vetoan erityisesti siihen, kuinka nuoret naiset voisivat pukeutua kirkon kokouksiin ja sunnuntain jumalanpalvelukseen. Meillä oli tapana puhua ”kirkkomekosta” tai ”pyhävaatteista”, ja ehkä meidän tulisi jälleen tehdä niin. Joka tapauksessa, muinaisista ajoista nykyaikaan meitä on kehotettu aina olemaan niin sisäisesti kuin ulkoisestikin parhaimmillamme, kun astumme Herran huoneeseen – ja jumalanpalvelukseen tarkoitettu MAP-kappeli on Herran huone. Vaatteidemme tai jalkineidemme ei tarvitse koskaan olla kalliita, itse asiassa niiden ei pitäisi olla kalliita, mutta niiden ei pitäisi myöskään näyttää siltä kuin olisimme menossa uimarannalle. Kun me tulemme palvelemaan meidän kaikkien Isää ja Jumalaa ja nauttimaan sakramentin Jeesuksen Kristuksen sovituksen vertauskuvana, meidän pitäisi olla niin viehättäviä ja kunnioittavia, niin huoliteltuja ja asianmukaisesti pukeutuneita kuin voimme olla. Ulkoisesta olemuksestamme sekä käyttäytymisestämme pitäisi ilmetä, että me olemme todella Kristuksen opetuslapsia, että palvellessamme Jumalaa me olemme sydämeltämme lempeitä ja nöyriä, että me haluamme todella Vapahtajan Hengen olevan aina kanssamme.

Tähän samaan liittyen haluaisin puhua vieläkin herkemmästä aiheesta. Pyydän hartaasti teitä nuoria naisia hyväksymään paremmin itsenne, mukaan lukien ruumiinrakenteenne ja vartalotyyppinne, ja haikailemaan vähemmän sitä, että olisitte jonkun toisen näköisiä. Me kaikki olemme erilaisia. Jotkut ovat pitkiä ja jotkut ovat lyhyitä. Jotkut ovat pyöreitä ja jotkut ovat laihoja. Ja miltei jokainen haluaa jossakin vaiheessa olla jotakin, mitä hän ei ole! Mutta kuten eräs teini-ikäisten tyttöjen neuvoja sanoi: voi elää elämäänne vaivaamalla mieltänne sillä, että maailma tuijottaa teitä. Kun annatte ihmisten mielipiteiden vaivata itseänne, annatte pois valtanne. – – Avain [itsevarmuuden] tunteeseen on kuunnella aina sisintään – [todellista itseään].”8 Ja Jumalan valtakunnassa teidän todellinen minänne on koralleja kalliimpaa.9 Jokainen nuori nainen on lapsi, jolla on päämäärä, ja jokainen aikuinen nainen on voimallinen hyvää aikaansaava vaikuttaja. Mainitsen aikuiset naiset, koska sisaret, te olette suurenmoisin esimerkkimme ja avunlähteemme näille nuorille naisille. Jos pakkomielteenänne on olla kokoa 32, ette ylläty kovastikaan, kun tyttärenne tai ruusutyttö luokassanne haluaa samaa ja sairastuttaa itsensä yrittäessään päästä siihen. Meidän kaikkien pitäisi olla niin terveitä kuin voimme – se on hyvä viisauden sanan oppi. Se merkitsee, että syömme oikein ja harrastamme liikuntaa ja autamme kehoamme toimimaan parhaassa mahdollisessa voimassaan. Meillä kaikilla on luultavasti siinä suhteessa parantamisen varaa. Mutta puhun tässä optimaalisesta terveydestä; ei ole mitään yleismaailmallista optimikokoa.

Rehellisesti sanottuna, maailma on ollut tässä suhteessa julma teitä kohtaan. Teitä pommitetaan elokuvissa, televisiossa, muotilehdissä ja mainoksissa viestillä, että ulkonäkö merkitsee kaikkea! Niissä väitetään, että jos näytät tarpeeksi hyvältä, elämäsi on kiehtovaa ja olet onnellinen ja suosittu. Sellainen paine on valtavaa teinivuosina, myöhemmistä vuosista puhumattakaan. Liian monessa tapauksessa tehdään liian paljon vartalolle, jotta se vastaisi täysin sellaista kuvitteellista (saati keinotekoista) ihannetta. Erään Hollywood-näyttelijättären kerrotaankin äskettäin sanoneen: ”Kauneudesta ja ikuisesta nuoruudesta on tullut meille pakkomielle. – – Minua – – surettaa tapa, jolla naiset turmelevat [itseään] – – tavoitellessaan sitä. Näen naisten [myös nuorten naisten] – – kohottavan tätä ja kiristävän tuota. Se on kuin liukas rinne. [Siltä ei pääse pois.] Se, mitä yhteiskunta tekee naisille – – on tosiaan – – järjetöntä.”10

Ylenmääräisessä itseensä ja fyysisiin seikkoihin keskittymisessä on kyse muustakin kuin yhteiskunnallisesta järjettömyydestä. Se on hengellisesti tuhoisaa, ja siitä johtuu suuri osa naisten, myös nuorten naisten, kokemaa murhetta nykyajan maailmassa. Ja jos aikuiset ovat keskittyneet ulkonäköön – kehon kiristämiseen ja leikkelemiseen ja implanttien hankkimiseen ja kaiken mahdollisen uudelleen muotoilemiseen – nuo paineet ja pelot välittyvät varmasti lapsiin. Jossakin vaiheessa ongelmasta tulee sitä, mitä Mormonin kirjassa sanotaan turhamaisiksi kuvitelmiksi.11 Ja maallistuneessa yhteiskunnassa sekä turhamaisuus että kuvitelmat rehottavat valtoimenaan. Tarvittaisiin todella suuri ja avara meikkilaukku kilpailemaan sellaisen kauneuden kanssa, jota mediassa kaikkialla ympärillämme esitellään. Silti päivän päätteeksi olisi edelleenkin niitä, jotka pilkkaavat ja osoittelevat sormellaan, kuten Nefi näki,12 koska yrittääpä ihminen kuinka paljon tahansa glamourin ja muodin maailmassa, se ei ole koskaan riittävän lumoavaa.

Eräs nainen, joka ei kuulu meidän uskontokuntaamme, kirjoitti jotakin siihen suuntaan, että työskennellessään vuosia kauniiden naisten kanssa hän oli nähnyt monia asioita, jotka olivat heille kaikille yhteisiä, eikä yhdelläkään niistä ollut mitään tekemistä koon tai ulkomuodon kanssa. Hän sanoi, että ihastuttavimmat naiset, jotka hän oli tuntenut, olivat uhkuneet terveyttä, olleet lämpimiä persoonallisuuksia, rakastaneet oppimista ja olleet lujaluonteisia ja rehellisiä. Jos lisäämme suloisen ja lempeän Herran Hengen, joka sellaisella naisella on, niin siinä on kuvaus minkä tahansa ikäisten tai minä aikana tahansa eläneiden naisten ihanuudesta, jokainen osatekijä, joka korostuu ja joka voidaan saada Jeesuksen Kristuksen evankeliumin siunausten kautta.

Saanen sanoa lopuksi, että viime aikoina viihdeteollisuudessa on puhuttu paljon nykyisestä innostuksesta tosi-tv-ohjelmiin. En ole varma, mitä ne ovat, mutta sydämeni pohjasta jaan tämän evankeliumin tositodellisuuden tässä kirkossa kasvavan kauniin nuorten naisten sukupolven kanssa.

Vakaa sanomani teille on, että Isä ja Poika todellakin ilmestyivät Jumalan kutsumalle profeetta Joseph Smithille, teidän ikäryhmäänne kuuluvalle nuorelle miehelle. Todistan, että nämä jumalalliset Olennot puhuivat hänelle, että hän kuuli Heidän iankaikkiset äänensä ja näki Heidän kirkastetut ruumiinsa.13 Tuo kokemus oli yhtä todellinen omana aikanaan kuin apostoli Tuomaan oli ollut silloin, kun Vapahtaja sanoi hänelle: ”Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!”14

Tyttärentyttärelleni ja jokaiselle muulle nuorelle naiselle tässä kirkossa todistan, että Jumala on todellisuudessa meidän Isämme ja Jeesus Kristus on todellisuudessa Hänen ainosyntyinen Poikansa lihassa, maailman Vapahtaja ja Lunastaja. Todistan, että tämä on todella Jumalan kirkko ja valtakunta maan päällä, että tosi profeetat ovat johtaneet tätä kansaa menneisyydessä ja tosi profeetta, presidentti Gordon B. Hinckley, johtaa sitä nyt. Rukoilen, että tietäisitte kirkon johtajien rakastavan teitä loppumattomalla rakkaudella ja antaisitte Jeesuksen Kristuksen evankeliumin iankaikkisten todellisuuksien kohottaa teidät ajallisten huolien ja teini-iän pelkojen yläpuolelle. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Viitteet

  1. Ks. ”Perhe – julistus maailmalle”, Liahona, lokakuu 2004, s. 49.

  2. Room. 8:17.

  3. James E. Talmage, ”The Eternity of Sex”, Young Woman’s Journal, lokakuu 1914, s. 602.

  4. Ks. J. Reuben Clark jr julkaisussa Conference Report, huhtikuu 1940, s. 211. Artikkelissa on pitkä kunnianosoitus naisille.

  5. History of the Church, osa 4, s. 605.

  6. Ks. Nuorten voimaksi – uskollisuus Jumalalle, 2002, s. 15.

  7. Ks. OL 121:45.

  8. Julia DeVillers, Teen People, syyskuu 2005, s. 104.

  9. Ks. Sananl. 3:15.

  10. Halle Berry, lainattuna artikkelissa ”Halle Slams ’Insane’ Plastic Surgery”, This Is London, 2. elokuuta 2004; www.thisislondon .com/showbiz/articles/12312096?source=PA.

  11. Ks. 1. Nefi 12:18.

  12. Ks. 1. Nefi 8:27. Artikkelissa Douglas Bassett, ”Faces of Worldly Pride in the Book of Mormon”, Ensign, lokakuu 2000, sivulla 51 tätä aihetta käsitellään erinomaisesti.

  13. Ks. JS–H 24–25.

  14. Joh. 20:27.