Usko toiminnan ja voiman periaatteena
Seminaarien ja uskontoinstituuttien vuosittainen koulutuslähetys • 13. kesäkuuta 2017
Odotan aina innolla sitä, että saan olla kanssanne tässä tärkeässä kokoontumisessa. Valmistautuessani tähän kokoukseen olen pyytänyt Herralta tietoa siitä, mitä Hän haluaisi meidän tekevän niiden lastensa hyväksi, jotka ovat luokissamme ja kodeissamme. Hiljaisina hetkinä olen tuntenut, että Hän hyväksyy uupumattomat ponnistelunne ja lukemattomat uhrauksenne. Olen myös tuntenut, kuinka paljon Hän iloitsee saadessaan siunata teitä ja perheitänne. Ja olen tuntenut, että Hän haluaa siunata oppilaitanne rakkaudella Hänen rakasta Poikaansa kohtaan ja todistuksella Hänestä.
Tätä ei pystytä saavuttamaan yksinomaan useammilla tai paremmilla ohjelmilla, opetusaineistolla, koulutuksella tai tekniikalla, koska mikään niistä ei ole koskaan korvaava taivaan ihmeellistä kosketusta oppilaidemme elämään. Se, mitä toivomme tapahtuvan, tulee ainoastaan lahjana rakastavalta taivaalliselta Isältämme ja edellyttää Hänen voimaansa tehdä ihmeitä ihmisten elämässä.
Se vaatii meitä osoittamaan suurempaa uskoa, koska usko edeltää jokaista ihmettä. Vanhin Dallin H. Oaks on sanonut: ”’Usko ilman tekoja on kuollut.’ Mutta [sitten hän lisäsi]: ’Teot ilman uskoa ovat sitäkin kuolleempia.’”1 Toisin sanoen kaikki meidän kova työmme ei tuota toivottua tulosta, mikäli se tehdään ilman uskoa. Syynä on se, että usko on sekä toiminnan periaate että voiman periaate. Meidän yhteisen uskomme lisääntyminen olisi merkki Herralle siitä, että turvaudumme Häneen ja luotamme Hänen voimaansa innoittaa, käännyttää, vahvistaa, valmistaa ja suojella nousevaa sukupolvea. Entistä suurempi usko Vapahtajaan vahvistaisi meidän opettamistamme, meidän kutsujamme nuorille ja nuorille aikuisille osallistua seminaariin tai instituuttiin tai lukea pyhiä kirjoituksia sekä myös meidän kanssakäymistämme vanhempien ja pappeusjohtajien kanssa. Pyydättehän siis kanssani tulevina viikkoina ja kuukausina taivaalliselta Isältämme entistä suurempaa uskoa? Uskon, että Hän on valmis auttamaan, jos me vain pyydämme.
Käyttäkää uskoa toiminnan periaatteena
Joseph Smith opetti, että uskon osoittaminen Jumalaan edellyttää sitä, että meillä on ”oikea käsitys Hänen luonteestaan, täydellisyydestään ja ominaisuuksistaan” ja ”tieto – – siitä, että [meidän noudattamamme] elämäntapa on Jumalan tahdon mukainen”.2 Kumpikin näistä ehdoista vaatii meitä käyttämään uskoa toiminnan periaatteena.3
Viimeisimmässä yleiskonferenssissa presidentti Russell M. Nelson mainitsi yhden tavan, jolla voimme ottaa huomioon ensimmäisen näistä kahdesta vaatimuksesta:
”Mitä enemmän tiedämme Vapahtajan tehtävästä ja palvelutyöstä – mitä paremmin ymmärrämme Hänen oppinsa ja sen, mitä Hän on tehnyt meidän hyväksemme – sitä paremmin tiedämme, että Hän voi antaa voimaa, jota tarvitsemme elämäämme.
Aikaisemmin tänä vuonna pyysin kirkon nuoria aikuisia pyhittämään joka viikko osan ajastaan kaiken sen tutkimiseen, mitä Jeesus on sanonut ja tehnyt, kuten se on tallennettuna pyhissä kirjoissa. Kutsuin heitä ottamaan [englanninkielisessä] aihehakemistossa olevat Jeesusta Kristusta koskevat pyhien kirjoitusten kohdat henkilökohtaiseksi perusoppiaineistokseen.
Annoin tämän haasteen, koska olin ottanut sen jo omaksi haasteekseni. Luin ja alleviivasin jokaisen jakeen, jossa puhutaan Jeesuksesta Kristuksesta, kuten ne on lueteltu aihehakemiston pääotsikon ja 57 väliotsikon alla. Kun sain päätökseen tämän mielenkiintoisen tehtävän, vaimoni kysyi minulta, miten se oli vaikuttanut minuun. Sanoin hänelle: ’Olen muuttunut mies!’”4
Halusin muistuttaa teitä tästä kutsusta, koska olen henkilökohtaisesti nähnyt tämän keskittyneen tutkimisen hyödyt ja tiedän, että mitä paremmin opimme ymmärtämään ja rakastamaan Vapahtajaa, sitä enemmän uskomme Häneen kasvaa.
Kuten aiemmin mainitsin, profeetta Joseph on opettanut, että toinen merkittävä uskon osatekijä on se, että opimme sovittamaan elämämme Herran tahdon mukaiseksi. Saanen havainnollistaa tätä kertomalla teille esimerkin, johon täällä olevat äidit voivat samastua:
Celeste Davis on nuori kolmen lapsen äiti, jonka vauva heräili usein, joka yö. Hän alkoi rukoilla, että hän ja hänen vauvansa voisivat saada tarvitsemansa unen. Mutta hänen rukouksensa tuntuivat jäävän vaille vastausta. Tämä herätti hänessä halun ymmärtää paremmin rukousta ja sitä, miksei häntä siunattu huojennuksella tilanteeseen. [Englanninkielisestä] Raamatun sanastosta Celeste oppi, että ”me rukoilemme Kristuksen nimessä, kun meidän mielemme on Kristuksen mieli ja meidän toiveemme ovat Kristuksen toiveita. – – Silloin me pyydämme sellaista, mitä Jumala voi suoda. Moniin rukouksiin ei saada vastausta, koska niitä ei lausuta lainkaan Kristuksen nimessä; ne eivät mitenkään edusta Hänen mieltään vaan nousevat ihmissydämen itsekkyydestä.”5
Niinpä Celeste päätti laatia luettelon asioista, joita hän oli rukoillut. Kun hän laati tätä luetteloa, hän käsitti rukoustensa koostuvan pääasiassa siitä, että hän pyysi taivaalliselta Isältä, mitä hän itse halusi eli että taivaallinen Isä muuttaisi hänen olosuhteitaan. Sitten Celeste päätti laatia toisen luettelon ja kirjoittaa ne asiat, joita hän tiesi taivaallisen Isän varmasti haluavan hänelle. Nämä kaksi luetteloa eivät tietenkään ole keskenään täysin ristiriitaisia – taivaallinen Isä rakastaa meitä ja haluaa meidän olevan onnellisia. Mutta tämä pieni harjoitus opettaa erään tärkeän totuuden. Celeste halusi muuttaa olosuhteitaan, kun sitä vastoin taivaallinen Isä halusi muuttaa Celesteä. Niinpä Celeste päätti muuttaa omaa suhtautumistaan rukoukseen sovittaakseen oman tahtonsa paremmin taivaallisen Isän tahtoon. Hän kirjoitti:
”Keksin pienen kaavan avukseni rukouksiini. Se on yksinkertaisesti tämä – aina kun pyydät jotakin, mitä haluat, etkä ole aivan varma siitä, onko se sitä, mitä Jumala haluaa sinulle, lisää ensin ilmaus ’mutta vaikka niin ei kävisikään’ ja sitten jotakin, mitä varmasti tiedät Jumalan haluavan sinulle.
Esimerkiksi: ’[Taivaallinen Isä], autathan minua nukkumaan tänä yönä, mutta vaikka niin ei kävisikään, niin autathan minua saamaan riittävästi voimavaroja ollakseni silti miellyttävä ja ahkera.’ ’[Taivaallinen Isä], siunaathan lastani, että hän toipuisi tästä sairaudesta ja hänen olonsa kohenisi, mutta vaikka niin ei kävisikään, niin autathan meitä luottamaan Sinuun ja olemaan kärsivällisiä toisiamme kohtaan.’ ’[Taivaallinen Isä], siunaathan minua, että minut hyväksyttäisiin ystävieni joukkoon, mutta vaikka niin ei kävisikään, vaikka tuntisinkin itseni ulkopuoliseksi, niin autathan minua olemaan ystävällinen ja avulias.’”
Hän jatkoi:
”Olen kokeillut tätä nyt suunnilleen vuoden ajan ja voin sanoa, että rukouksiin vastaamisen aste on noussut huimasti. – –
Minusta tuntuu, että toteutan viimeinkin rukouksen todellista tarkoitusta, joka ei ole sitä, että neuvottelen omista toiveistani vaan että sovitan tahtoni Jumalan tahdon mukaiseksi. – –
Odottamaton hyöty on ollut se, etten enää niin kovasti pelkää vaikeita tilanteita tai sitä, etten saa haluamaani, koska olen nähnyt ja tuntenut Jumalan vastaavan rukouksiini – sekä toiveideni mukaisesti että ’mutta vaikka niin ei kävisikään’ -tavoilla.”6
Celesten kokemus antaa yhden mallin, joka voi auttaa meitä rukoillessamme ja pyrkiessämme käyttämään uskoa toiminnan periaatteena. Selvennykseksi – usko ei poista lastemme tai oppilaidemme tahdonvapautta eikä se raivaa elämästämme kaikkia koettelemuksia ja haasteita. Mutta se voi auttaa meitä kestämään hyvin ja jopa oppimaan vaikeista olosuhteista. Se myös muuttaa sen, kuinka näemme oppilaamme (ja lapsemme) ja kuinka rukoilemme heidän puolestaan. Se muuttaa kanssakäymistämme luokissamme ja kodeissamme. Se auttaa meitä pysymään toiveikkaina, onnellisina ja myönteisinä yhä synkkenevässä maailmassa. Se luo tilaisuuksia henkilökohtaiseen ilmoitukseen ja tuo voimaa opettamiseemme. Se kantaa todistuksemme niiden sydämeen, joita rakastamme.
Todellinen usko karsii järkeilyn. Se johtaa itsetutkisteluun, mikä johtaa vilpittömään parannukseen ja merkitykselliseen kasvuun. Se pakottaa meidät karttamaan ansaa, jossa ratkaisujen odotetaan löytyvän vain jos muut muuttuvat, kuten kun sanomme tähän tapaan: ”Jos saisin enemmän tukea vanhemmilta tai kirkon johtohenkilöiltä, niin silloin asiat olisivat paremmin.” Näin suhtautuva ihminen ei turvaa Vapahtajaan eikä siksi pääse osalliseksi Hänen voimastaan. Tämä suhtautuminen ei saa aikaan kaipaamaamme ihmettä. Meillä on riittävästi ja me olemme riittäviä toteuttamaan Herran työtä, jos meillä on kylliksi uskoa pyytääksemme vilpittömästi Häntä muuttamaan meitä ja muovaamaan meitä välineiksi Hänen käsissään.
Tämä on totta silloinkin kun tunnemme riittämättömyyttä ja voimattomuutta. Opin tämän, kun nuorena miehenä valmistauduin lähetystyöhön. Olin aina ajatellut palvelevani lähetystyössä, mutta nuoruuden vuosinani ajatus siitä pelotti minua kovasti. En tuntenut oloani ollenkaan luontevaksi puhuessani ihmisten edessä. Minulla on täti, joka yhä sanoo, ettei hän nähnyt silmiäni ennen kuin tulin teini-ikään, koska kuljin aina pää painuksissa kätkien kasvoni. Yläkoulussa sain draamakurssista arvosanaksi 5 – alimman mahdollisen, jolla pääsi läpi. En yksinkertaisesti rohjennut seisoa luokan edessä, en edes lukeakseni valmista käsikirjoitusta, jonka opettajani antoi minulle.
Kun olin saanut lähetystyökutsuni Meksikoon, minua pyydettiin puhumaan nuorten takkavalkeaillassa isoveljeni kanssa. Käytin suunnilleen viisi minuuttia, ja hän käytti loput ajasta. En usko, että on liioiteltua sanoa, että puheeni oli luultavasti kehnoin, mitä on koskaan pidetty tässä tai missä tahansa kirkossa. Kun takkavalkeailta päättyi, monet nuoret jonottivat tervehtiäkseen veljeäni. Yksi ystävällinen sielu kääntyi hieman jonosta ja sanoi minulle: ”Kiitos. Se oli hyvä puhe.” Ajattelin liioittelematta: ”Olet kiltti mutta aikamoinen valehtelija.” Menin kotiin lannistuneena miettien, kuinka voisin ikinä toivoa palvelevani lähetystyössä. En tuntenut osaavani opettaa evankeliumia englannin kielellä, puhumattakaan espanjan kielestä, jota minun vielä pitäisi opetella.
Muutama päivä myöhemmin – yhä raskain sydämin – avasin pyhät kirjoitukset ja luin kertomuksen Henokista. Kun Henokia käskettiin kutsumaan ihmisiä parannukseen, jakeessa 31 sanotaan, että ”hän kumartui maahan Herran edessä ja puhui Herran edessä sanoen: Miksi minä olen saanut armon sinun silmissäsi, minä, joka olen vain nuorukainen ja jota kaikki ihmiset vihaavat, sillä minä olen hidaspuheinen? Miksi minä olen sinun palvelijasi?”7 Vastauksena Henokin tuntemaan itseluottamuksen puutteeseen ja ilmeiseen epävarmuuteen tehtävässään Herra antoi tämän kauniin ja vakuuttavan vastauksen, joka on jakeessa 34: ”Katso, minun Henkeni on sinun päälläsi, minkä vuoksi minä vahvistan kaikki sinun sanasi; ja vuoret kaikkoavat sinun edestäsi, ja virrat kääntyvät juoksultansa; ja sinä pysyt minussa ja minä sinussa; vaella siis minun kanssani.”8
Olin pelokas, epävarma ja huonosti valmistautunut tulevaan, mutta tarrauduin näihin sanoihin kuin pelastusköyteen noustessani ensimmäistä kertaa elämässäni lentokoneeseen ja lentäessäni Meksikoon palvelutyöhön. Siellä opin, että jos olemme halukkaita, me voimme todella vaeltaa Herran kanssa. Opin, että presidentti Ezra Taft Bensonin sanat ovat totta: ”Miehet ja naiset, jotka luovuttavat elämänsä Jumalalle, huomaavat, että Hän pystyy saamaan heidän elämästään irti paljon enemmän kuin he itse saisivat.”9
Käyttäkää uskoa voiman periaatteena
Henokin kertomus opetti minulle uskosta jotain muutakin. Kuunnelkaa kuvausta siitä, mitä tuli tästä nuorukaisesta, joka oli hidaspuheinen ja ihmisten vihaama. Jakeessa Moos. 7:13 sanotaan: ”Niin suuri oli Henokin usko, että hän johti Jumalan kansaa, ja sen viholliset tulivat taistelemaan sitä vastaan; ja hän lausui Herran sanan, ja maa vapisi ja vuoret kaikkosivat, tosiaankin hänen käskynsä mukaan, ja vesivirrat kääntyivät pois juoksultansa; ja leijonien karjunta kuului autiomaasta; ja kaikki kansakunnat pelkäsivät suuresti, niin voimallinen oli Henokin sana, ja niin suuri oli sen kielen voima, jonka Jumala oli antanut hänelle.”10 Tämä ei kuulosta pojalta, joka olisi hidaspuheinen. Se kuulostaa uskon mieheltä, joka Herran kanssa vaeltaessaan siirsi vuoria.
Toisinaan käytämme ilmausta ”liikahtaa eteenpäin” tai ”tehdä hienosäätöä” kuvaamaan pieniä, tarpeellisia parannuksia, mutta Herra ei ole kutsunut meitä tekemään hienosäätöä. Hän on kutsunut meitä siirtämään vuoria. Hän on sanonut: ”Jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, te voisitte sanoa tälle vuorelle: ’Siirry täältä tuonne’, ja se siirtyisi. Mikään ei olisi teille mahdotonta.”11
Tämä usko, jolla voi siirtää vuoria – olivatpa ne vuoret kirjaimellisia tai kuvaannollisia – on vielä yhdenlaista uskoa. Kuten vanhin D. Todd Christofferson on opettanut:
”[On] sellaista uskoa, joka koostuu hengellisistä vakuutuksista ja joka saa aikaan hyviä tekoja, etenkin kuuliaisuutta evankeliumin periaatteille ja käskyille. Se on todellista uskoa Kristukseen. – –
On kuitenkin olemassa niin vahvaa uskoa, että se sekä hallitsee käyttäytymistämme että myös antaa meille voimaa muuttaa nykytilannetta ja saada aikaan sellaista, mitä muutoin ei tapahtuisi. Puhun uskosta, joka on paitsi toiminnan periaate niin myös voiman periaate.”12
Tällaista uskoa kuvaillaan luvussa Hepr. 11, ja sitä käyttivät Henok, Abraham, Saara ja Mooses. Juuri tällaisen uskon voimalla profeetat ”kukistivat valtakuntia, pitivät yllä oikeutta ja pääsivät näkemään lupausten täyttymisen. He tukkivat leijonien kidat, sammuttivat roihuavan tulen ja välttivät miekaniskut. He olivat heikkoja, mutta he voimistuivat, – – [ja tämän uskon voimalla] jotkut naiset saivat kuolleet omaisensa elävinä takaisin.”13
Tällaista uskoa kuvaillaan luvussa Et. 12, ja siinä viitataan Almaan, Amulekiin, Nefiin, Lehiin ja Ammoniin.14 Se on uskoa, jota osoitti ”Jeredin veli [, joka] sanoi Serininvuorelle: Siirry, ja se siirtyi. Ja ellei hänellä olisi ollut uskoa, se ei olisi siirtynyt.”15 Ja lopuksi, ”oli monia, joiden usko oli niin tavattoman vahva, jopa ennen Kristuksen tulemista, ettei heitä voitu estää näkemästä väliverhon tuolle puolen” – ja sitten kuunnelkaa tämä lause – ”vaan he todella näkivät silmillään sen, mitä olivat nähneet uskon silmin”16.
Nämä kaikki ovat ikimuistoisia esimerkkejä uskosta voiman periaatteena. Mutta erityisesti viimeinen esimerkki kiehtoo minua. Nuo ihmiset näkivät nämä asiat ensin uskon silmin ennen kuin he näkivät ne fyysisillä silmillään. Tästä on merkittävä nykypäivän esimerkki presidentti Brigham Youngilta. Hän sanoi puhuessaan tontista, jolle Suolajärven temppeli on rakennettu: ”Sanon tuskin koskaan paljoakaan ilmoituksista tai näyistä, mutta riittää, kun sanon, että – – olin tässä ja näin hengessä temppelin. – – En ole koskaan katsonut tuota tonttia näkemättä temppeliä edessäni.”17
Näkemyksen saaminen siitä, mitä voi olla, siitä, mitä Herra haluaa, on välttämätön osa sitä, että käyttää uskoa voiman periaatteena.
Pystyttekö näkemään uskonne silmillä sen ihmeen, jota kaipaamme? Pystyttekö näkemään itsenne opettamassa oppitunteja luottaen aiempaa enemmän Herraan, Hänen sanaansa ja oppilaisiinne? Pystyttekö näkemään, kuinka oppilaanne lähtevät oppitunneiltanne luottaen aiempaa enemmän Vapahtajan opetuksiin ja sovitukseen, vastustaen entistä lujemmin syntiä ja ollen entistä valmiimpia tekemään kaiken, mitä Herra pyytää heiltä? Ja pystyttekö näkemään uskonne silmillä, kuinka useammat nuoret – sekä jäsenet että kirkkoomme kuulumattomat – vastaavat kutsuumme tulla ja liittyä mukaan tähän ihmeeseen? Mitä Herra voisi tehdä, jos käyttäisimme yhteistä uskoamme sekä toiminnan periaatteena että voiman periaatteena?
”Meidän kanssamme on Herra. Älkää siis pelätkö heitä!”
Ennen kuin lopetan, haluaisin kertoa vielä yhden esimerkin. Toimistossani on oliivipuuveistos, joka kuvaa yhtä pyhien kirjoitusten lempikertomuksistani ja on jatkuvana muistuttajana minulle uskon tarpeesta. Se kuvaa Kalebia ja Joosuaa, jotka olivat yhdessä kymmenen muun miehen kanssa saaneet Moosekselta tehtävän käydä tutkimassa Kanaaninmaata ja antaa havainnoistaan selonteon. Muut kymmenen miestä palasivat ja sanoivat: ”Siellä asuva kansa on voimakas, ja kaupungit ovat lujasti varustettuja ja hyvin suuria.”18
”Kansa alkoi huutaa Moosesta vastaan, mutta Kaleb tyynnytteli sitä ja huusi: ’Me hyökkäämme sinne heti ja otamme maan haltuumme! Me pystymme siihen!’
Mutta miehet, jotka olivat käyneet siellä hänen kanssaan, sanoivat: ’Emme me pysty käymään sen kansan kimppuun. He ovat vahvempia kuin me.’”19
Uskonpuutteensa vuoksi he saivat kertomuksillaan ”israelilaiset tuntemaan pelkoa Kanaaninmaata kohtaan. He sanoivat: – – Näimme siellä – – jättiläisiä – –. Me tunsimme itsemme heidän edessään pieniksi kuin heinäsirkat.”20
Mutta Joosua ja Kaleb vastasivat: ”Meidän kanssamme on Herra. Älkää siis pelätkö heitä!”21
Mutta kymmenen epäuskoisen sanansaattajan tavoin kansa ei pystynyt näkemään, mitä Herra oli halukas tekemään, eikä halunnut seurata Joosuaa ja Kalebia. Tämän uskonpuutteen vuoksi kansa vaelsi erämaassa vielä 39 vuotta. Siitä alkuperäisestä joukosta jäivät eloon vain Joosua ja Kaleb, ja heidän annettiin päästä luvattuun maahan. Saatatte muistaa Kalebin tunnetut sanat, kun hän ja Joosua seisoivat Hebronvuoren edessä – samassa paikassa, jota he olivat tutkineet niin monia vuosia aikaisemmin. Kaleb sanoi:
”Olen vieläkin yhtä vahva kuin silloin, kun Mooses lähetti minut. – –
Anna siis minulle se vuoristo.”22
Hänen uskonsa ansiosta hän ja hänen perheensä saivat sukupolvien ajaksi perinnökseen sen vuoriston luvatussa maassa.
Edessäpäin on haasteita. Saatamme tuntea kiusausta epäillä ja antaa huonon selonteon, joka on täynnä pelkoa ja epäilystä. Tämä Herraan kohdistuvan uskon puute ei vie meitä luvattuun maahan. Kalebin ja Joosuan lailla meidän täytyy heittää syrjään pelkomme ja osoittaa uskoamme saadaksemme osaksemme ne siunaukset, joita Hänellä on varattuna meitä varten. Meidän täytyy nähdä jokainen haaste ja koettelemus elämässämme mahdollisuutena syventää uskoamme Jeesukseen Kristukseen.
Mitä Herra voisi tehdä, jos yhdessä korvaisimme pelon ja epäilyksen toivolla ja uskolla? Uskon, että Hän ei pelkästään tekisi hienosäätöä vaan Hän siirtäisi vuoria – niin että kirkon nuorten ja nuorten aikuisten elämässä tapahtuisi ihmeitä. Kun meidän uskomme lisääntyy, samoin lisääntyy niiden usko, joita opetamme. Tiedän, että Isämme taivaassa siunaa teitä ja Hän siunaa oppilaitamme, kun osoitamme uskoamme Hänen rakastavaan ja täydelliseen Poikaansa, Vapahtajaan, Lunastajaan ja maailman Pelastajaan. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.
© 2017 Intellectual Reserve, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään. Hyväksytty englanniksi: 5/17. Hyväksytty käännettäväksi: 5/17. Alkuperäisjulkaisun nimi: ”Faith as a Principle of Action and Power”. Finnish. PD60004121 130