Meidän profeettamme: Thomas S. Monson

William R. Walker

seitsemänkymmenen koorumista

Kirkon koululaitoksen hartaustilaisuus nuorille aikuisille • 5. toukokuuta 2013 • Brigham Youngin yliopiston Idahon kampus

"Kiitos, Luojamme, profeetasta" (MAP-lauluja, 10). Tämä laulu on yksi kirkkomme tunnusmerkeistä. Me tosiaan kiitämme Luojaamme profeetasta, jonka Hän toi tietämme johtamaan näinä myöhempinä aikoina.

Se, että Jumala on antanut meille profeetan, on kaikkialla keskeinen osa myöhempien aikojen pyhien uskoa ja uskonkäsitystä. Me tiedämme, että Jumala elää ja että Hän rakastaa meitä. Me tiedämme, että Hän lähetti Poikansa Jeesuksen Kristuksen meidän Vapahtajaksemme ja Lunastajaksemme, ja me tiedämme, että Hän on antanut meille profeetan.

Kirkon varhaisina aikoina eläneet ihmiset tunsivat syvää kiitollisuutta saadessaan elää profeetta Joseph Smithin aikana. Sanomat ja todistukset palautuksesta olivat varhaisille pyhille usein omakohtaisia kokemuksia.

Vuosina, jolloin Herran kirkkoa johti Brigham Young, tapahtui ihmeellisiä asioita. Pyhät tulivat länteen ja asettuivat aloilleen Kalliovuorten keskelle, missä kirkko kukoisti. Tuona aikana eläneet ihmiset pitivät suurena siunauksena sitä, että he olivat eläneet profeetta Brigham Youngin aikana.

Tämä sama malli jatkui Herran antaessa suurenmoisten ja jalojen miesten johtaa kirkkonsa asioita. Vanhempani ja isovanhempani puhuivat syvällä kunnioituksella ja kiintymyksellä oman aikansa profeetasta – presidentti Heber J. Grantista.

Sisar Walker ja minä, kuten monet teidän vanhemmistanne ja isovanhemmistanne, rakastimme profeetta David O. McKayn suurenmoista esimerkkiä ja merkittäviä opetuksia. Hänen jälkeensä tulivat hänen seuraajansa Joseph Fielding Smith, Harold B. Lee, Spencer W. Kimball, Ezra Taft Benson ja Howard W. Hunter. Jokainen mies oli oivallisesti valmistautunut johtamaan kirkkoa Herran itsensä määräämänä aikana. Kirkon jäsenet rakastivat heitä jokaista ja antoivat heille tukensa.

Useimmat teistä täällä tänä iltana muistelette rakkaudella presidentti Gordon B. Hinckleyn suurenmoista johtajuutta. Mikä siunaus olikaan saada elää hänen ollessaan kirkon presidenttinä.

Viisi vuotta sitten Herra kutsui presidentti Hinckleyn kotiin ja Thomas S. Monsonista tuli kirkon presidentti – Herran profeetta maan päällä tänä aikana. Oi, mikä siunaus teillä ja minulla onkaan saada elää tänä ihmeellisenä aikana, jolloin meitä johtaa niin suurenmoinen profeetta.

Tämä on Herran kirkko. Hän suunnittelee näiden suurenmoisten apostoliensa elämänkulun, ja Hän asettaa heidät johtamaan kirkkoaan. On totta, että yksi Herran kirkolle ominainen piirre on se, että Hänellä on apostoleja ja profeettoja maan päällä tänä aikana.

Apostoli Paavali kuvaili sitä kirkoksi, ”jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus” (Ef. 2:20). Niin oli silloin, ja niin on nyt. Herran kirkon erityispiirteenä on apostolit ja profeetat ja kulmakivenä itse Jeesus Kristus. Jokainen kirkon presidentti on todistanut, että Jeesus Kristus on tämän kirkon pää.

Ei ole mitään yhteensattumia, ei ole mitään virheitä eikä ole mitään kampanjointia. Mitä tulee seuraantoon Herran kirkon presidenttikunnassa, Herra johtaa sitä ja Hänen tahtonsa tapahtuu varmasti.

Todistan teille, että on Herran tahto, että meitä johtaa tänä päivänä presidentti Thomas S. Monson, joka on Herran profeetta maan päällä tänä päivänä.

Tiedämme, että presidentti Monsoniinkin pätevät sanat, jotka Vanhan testamentin profeetta Jeremia opetti meille profeetoista. Pyhissä kirjoituksissa sanotaan: ”Jo ennen kuin sinut äidinkohdussa muovasin, minä valitsin sinut. Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan, minä pyhitin sinut omakseni ja määräsin sinut kansojen profeetaksi” (Jer. 1:5).

Haluan puhua teille tänään presidentti Thomas S. Monsonin, Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon 16. presidentin, elämästä ja palvelutehtävästä.

Viimeisenä elinvuotenaan presidentti Hinckley nimitti minut temppeliosaston toiminnanjohtajaksi. Presidentti Monson on suonut minulle kunnian pysyä tässä tehtävässä. Kuuden viime vuoden ajan minulla on ollut suurenmoinen ja unohtumaton siunaus avustaa presidentti Thomas S. Monsonia ja hänen neuvonantajiaan temppeliin liittyvissä asioissa. Olen istunut presidentti Monsonin vieressä, kun hän on antanut minulle paljon neuvoja ja ohjeita eri puolilla maailmaa sijaitsevista temppeleistä ja niihin liittyvistä asioista. Hän on pyytänyt minua mukaansa temppelien vihkimistilaisuuksiin, maanmurtotilaisuuksiin ja käynneille mahdollisilla temppelitonteilla. Minulla on ollut siunaus matkustaa hänen kanssaan ympäri maailmaa Ukrainan Kiovaan ja Filippiinien Cebuun sekä muihin jännittäviin paikkoihin kuten Roomaan.

Hänen matkustaessaan maailmalla ristiin rastiin minulla on ollut siunaus olla todistajana hänen suurenmoisesta rakkaudestaan ihmisiä kohtaan – ei pelkästään kirkon jäseniä vaan kaikkia ihmisiä kohtaan. Olen nähnyt hänen herkeämättömän sydämellisyytensä ja ystävällisyytensä, hänen Kristuksen kaltaisen hellyytensä ja herkkätunteisuutensa erityisesti lapsia, vanhuksia ja sairaita kohtaan. Monta kertaa kun olen katsellut presidentti Monsonia, olen saanut vaikutelman: ”Tällä tavalla Vapahtaja toimisi. Tällä tavalla Vapahtaja kohtelisi ihmisiä.”

Olen nähnyt hänen loputtoman intonsa, hänen tarmonsa ja päättäväisyytensä, hänen elämänilonsa ja hänen syvän halunsa palvella Herraa ja tehdä, mitä Vapahtaja haluaisi hänen tekevän. Hän ei koskaan väsy tekemään Herran työtä.

Opissa ja liitoissa luvun 52 jakeessa 14 Herra sanoo: ”Minä annan teille mallin kaikkeen, jotta ette eksyisi.”

Rakastan tätä pyhien kirjoitusten kohtaa, koska se opettaa minulle, että Herra haluaa antaa minulle mallin näyttääkseen minulle, kuinka tulee tehdä asioita, kuinka tulee toimia, kuinka tulee elää. Mutta kyse ei ole minusta. Kyse on meistä jokaisesta. Herra todella näyttää meille tien. Hän antaa meidän jokaisen elämään malleja näyttääkseen meille, kuinka tulee elää.

Uskon, että yksi tärkeistä malleista elämässämme on sen profeetan elämä, joka ohjaa ja johtaa Herran kirkkoa omana aikanamme. Kuten mainitsin aiemmin, minulle oli nuorena ollessani tuona mallina presidentti David O. McKay. Rakastin häntä ja annoin hänelle tukeni, rukoilin hänen puolestaan, tutkin hänen sanojaan tarkoin ja halusin olla hänen kaltaisensa niin paljon kuin vain saatoin kuvitella olevani.

Luulen, että kun monet teidän vanhemmistanne olivat nuoria, heidän mallinsa oli presidentti Spencer W. Kimball. Tietenkin jokaisella meistä on suurimpana halunamme muovata elämämme Vapahtajan elämän mukaan – seurata Häntä, elää Hänen käskyjensä mukaan ja olla Hänen kaltaisensa siinä määrin kuin kykenemme.

Kolmannen Nefin luvun 27 jakeessa 27 Jeesus opetti: ”Millaisia miehiä teidän siis tulee olla? Totisesti minä sanon teille: Sellaisia kuin minä olen.”

Se on pääasiallinen tavoitteemme – olla sellainen kuin Hän.

Siitä lähtien kun presidentti Monson kutsuttiin piispaksi, hänen jokaisen työhuoneensa seinällä on ollut tuttu kuva Vapahtajasta. Se on painokuva Heinrich Hofmannin maalaamasta taulusta. Se on kaunis muotokuva Vapahtajasta.

Puhuessaan tästä maalauksesta presidentti Monson sanoi: Rakastan tuota maalausta, joka on ollut minulla siitä asti, kun olin 22-vuotias piispa, ja jonka olen ottanut mukaani kaikkialle, missä olen saanut tehtävän työskennellä. Olen yrittänyt elää Mestarin mallin mukaan. Aina kun minun on täytynyt tehdä jokin vaikea päätös, olen katsonut sitä kuvaa ja kysynyt itseltäni: ’Mitä Hän tekisi?’ Sen jälkeen yritän tehdä niin.” (Heidi S. Swinton, To the Rescue: The Biography of Thomas S. Monson, 2010, s. 135.)

Tiedän, että presidentti Monson ajattelee Jeesuksen esimerkin noudattamista. Olin kerran presidentti Monsonin kanssa eräässä temppelin vihkimistä edeltävässä tilaisuudessa. Presidentti Monson oli saapunut lentokoneella vasta sinä päivänä, ja kun iltakokous oli päättymässä, arvelin hänen olevan väsynyt. Halusin varmistaa, että hän saisi levättyä ennen seuraavan päivän tilaisuuksia. Loppulaulua laulettaessa käännyin presidentti Monsonin puoleen ja sanoin: ”Presidentti, jos pujahdamme ulos sivuovesta loppurukouksen jälkeen, voimme viedä sinut takaisin hotelliin nopeasti, niin pääset lepäämään.”

Hän näytti olevan ihmeissään ja sanoi minulle: ”Vanhin Walker, jos Jeesus olisi täällä, luuletko, että Hän pujahtaisi kokouksen päätyttyä ulos sivuovesta?”

En ole koskaan enää ehdottanut sitä. Hän halusi olla ihmisten kanssa aivan kuten Vapahtaja olisi ollut. Hän ei ajatellut lainkaan itseään. Hän ajatteli, mitä hyvää hän voisi tehdä.

Olen aina ollut sitä mieltä, että minusta tulee parempi ihminen, kun muokkaan elämäni niiden vanhurskaiden ihmisten mallin mukaan, jotka Herra on asettanut polulleni. Niitä ovat isovanhempani, vanhempani, piispani, lähetysjohtajani ja tietenkin Jumalan profeetta, jonka voin nähdä ja jota voin kuulla ja jonka puolesta rukoilen päivittäin. Olen varma, että useimmat teistä tekevät samoin.

Se, että olen pyrkinyt olemaan enemmän Herran kaltainen ja enemmän Hänen profeettansa presidentti Thomas S. Monsonin kaltainen, on ollut ihmeellinen siunaus elämässäni.

Haluaisin kertoa teille vähän presidentti Monsonin elämästä ja hänen opetuksistaan. Toivon, että niin tehdessäni voitte huomata piirteitä, joita haluatte liittää omaan elämäänne. Meille kaikille olisi siunaukseksi, jos pyrkisimme muokkaamaan elämämme Herran profeetan mallin mukaan ja oppimaan hänestä.

Kuten Nefi ja kuten suurin osa teistäkin, Thomas S. Monson syntyi hyvistä vanhemmista. Hän syntyi Salt Lake Cityssä 21. elokuuta 1927. Hän varttui vaatimattomissa oloissa. Hän ei ole koskaan yrittänyt muutella muuksi taustaansa. Huomiota herättämättömän huumorintajuinen presidentti Monson uskaltaa olla oma itsensä, ja hänellä onkin joskus ollut tapana sanoa, ettei hänen ole tarvinnut miettiä sitä, kummalla puolella rautateitä hän kasvoi – koska hän kasvoi rautateiden välissä.

Se, kuinka mielellään hän aina puhuu nuoruudestaan, on aina tehnyt minuun vaikutuksen. Pidän häntä paljolti Nefin kaltaisena. Lamanilla ja Lemuelilla näytti olevan taipumusta nähdä ongelmia ja suhtautua kaikkeen kielteisesti. Nefi oli puolestaan myönteinen, optimistinen ja kiitollinen. Hän näki hyvää kaikkialla ympärillään. Sillä tavalla Tommy Monson varttui – ja sellainen hän on ollut koko elämänsä ajan!

Hän oli hyvä oppilas, ja mikä ehkä vieläkin tärkeämpää, hän oli kunnon poika. Hän osoitti halunsa kunnostautua Herran palveluksessa, kun hänet kutsuttiin palvelemaan diakonien koorumin sihteerinä seurakunnassaan. Lähes 70 vuotta myöhemmin kirkon presidenttinä hän muisteli ylpeydellä haluaan tehdä diakonien koorumin pöytäkirjoista mahdollisimman hyviä. Hän ei lainkaan ajatellut: ”Miksi minä olen sihteeri enkä koorumin johtaja?” Hän halusi vain tehdä työnsä hyvin. Hänet oli kutsuttu tehtävään Herran kirkossa ja hän halusi tehdä parhaansa. Hän halusi pöytäkirjojen olevan siistejä ja säntillisiä, joten hän kirjoitti diakonien kooruminsa pöytäkirjat koneella. 12-vuotiaana poikana hän asetti meille hienon esimerkin.

Jos se kuulostaa teistä merkittävältä, en lainkaan ihmettele. Se oli merkittävää myös hänen vaarnanjohtajansa mielestä, joka kuullessaan nuoren Tommyn erinomaisesta työstä kutsui hänet puhumaan vaarnakonferenssissa – diakonien koorumin sihteerinä. Oletteko koskaan kuullet diakonien koorumin sihteerin puhuvan vaarnakonferenssissa? Millainen esimerkki meille kaikille!

Hän päätti lukion ja liittyi Yhdysvaltain laivastoon. Hän palveli maataan ja piti sitä tehdessään itsensä puhtaana ja hyveellisenä. Hän palasi asepalveluksestaan ja teki ahkerasti työtä saadakseen kunnon koulutuksen. Hän oli hyvä opiskelija – toinen hieno esimerkki meille kaikille! (Hyvänä opiskelijana olemisen esimerkki voi olla joillekin teistä tärkeämpi kuin toisille.)

Hän seurusteli kauniin myöhempien aikojen pyhiin kuuluvan tytön, Frances Johnsonin, kanssa ja rakastui tähän. Pian sen jälkeen hän kosi tätä. He solmivat avioliiton Suolajärven temppelissä 7. lokakuuta 1948, 21-vuotiaina. Millainen esimerkki meille kaikille! (Ehkä tämäkin on joillekuille teistä tärkeämpi kuin toisille.)

Vaikka he olivat olleet naimisissa vasta puolitoista vuotta ja vaikka hän ahkeroi edetäkseen uudessa työpaikassaan, hän otti vastaan Herran kutsun palvella piispana erään köyhän kaupunginosan suuressa seurakunnassa. Hän oli varttunut juuri siinä seurakunnassa. (Ajatelkaapa sitä!) Hän ei sanonut: ”Ajoitus ei oikein sovi” tai ”Olen liian nuori”. Hän vain hyväksyi kutsun, luotti Herraan ja keskittyi tehtävään kaikin voimin käyttäen kaikkia Herran hänelle antamia lahjoja. Hän halusi tehdä parhaansa palvellessaan Herraa.

Nuori piispa Monson oppi rakastamaan pyhien kirjoitusten kohtaa, joka voi olla siunauksena meidän jokaisen elämässä aivan kuin se oli siunauksena hänen elämässään:

”Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan.

Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi, hän viitoittaa sinulle oikean tien.” (Sananl. 3:5–6.)

Vielä nykyäänkin presidentti Monson lainaa sitä pyhien kirjoitusten kohtaa usein ja elää elämäänsä sen opetusten mukaan. Millainen esimerkki hän onkaan meille kaikille! Meidän kaikkien olisi hyvä muistaa tuo pyhien kirjoitusten kohta ja tehdä siitä tärkeä osa elämänfilosofiaamme – aivan kuin presidentti Monson on tehnyt.

Piispa Monsonin seurakuntaan kuului yli tuhat jäsentä, joista 84 oli leskiä. Meillä on yleiskonferenssissa ja muissa tilaisuuksissa aina joskus ollut onni kuulla hänen kertovan suloisista kokemuksistaan hoivatessaan näitä sisaria, joilla oli onni saada hänen huolenpitoaan.

Aina kun kuulen hänen puhuvan jostakin kokemuksestaan piispana, tajuan – ja se tekee minuun suuren vaikutuksen – että hänen rakkautensa ja huolehtimisensa seurakuntansa jäsenistä ei päättynyt, kun hänet vapautettiin piispan tehtävästä. Hänet kutsuttiin vaarnan johtokuntaan 27-vuotiaana, mutta vielä monta vuotta myöhemmin (sen jälkeen kun hänet oli kutsuttu lähetysjohtajaksi ja apostoliksi), hän rakasti ja hoivasi seurakuntansa vanhempia jäseniä ja huolehti heistä edelleen. Hän ei selvästikään rakastanut heitä ja huolehtinut heistä pelkästään tehtävänsä puolesta. Hänen rakkautensa ja huolenpitonsa heitä kohtaan tuli syvältä hänen sydämestään, eikä mikään tehtävän muutos voinut ottaa sitä pois.

Tässä presidentti Monson on näyttänyt meille tavan toimia. Se on parempi tapa, se on Herran tapa. Hän rakastaa muita ja huolehtii muista – aivan niin kuin Herra opetti, millaisia meidän tulee olla. Millainen esimerkki hän onkaan meille kaikille!

31-vuotiaana presidentti Monson kutsuttiin lähetysjohtajaksi Kanadan lähetyskentälle, jonka keskuspaikkana oli Toronto Ontariossa. Aivan samoin kuin piispana ollessaan hän keskittyi tehtäväänsä, antoi sille kaikkensa ja luotti Herraan koko sydämestään. Jokainen hänen lähipiirissään saattoi nähdä hänen rakkautensa Herraa kohtaan, vaimoaan ja lapsiaan kohtaan, lähetyssaarnaajia ja jäseniä kohtaan sekä Kanadaa, sitä maata kohtaan, jossa hänet oli kutsuttu palvelemaan. Hänen vaikutuksensa lähetysjohtajana oli syvällinen, ja vielä tänäkin päivänä mittaamaton. Hänen lähetyssaarnaajansa rakastivat häntä ja pyrkivät elämään niin, että heidän lähetysjohtajansa olisi ylpeä heistä. Me voimme kaikki ottaa siitä oppia.

Samoin kuin silloin kun hänet vapautettiin piispan tehtävästä, hän tuntee sydämessään yhä rakkautta omia lähetyssaarnaajiaan kohtaan ja niitä pyhiä kohtaan, joilla oli onni olla hänen alaisuudessaan. Olen saanut nähdä presidentti Monsonin loppumattoman rakkauden ja mielenkiinnon niitä lähetyssaarnaajia kohtaan, jotka palvelivat hänen alaisuudessaan Kanadan lähetyskentällä. Millainen esimerkki!

Tiedän, että ne lähetyssaarnaajat, joilla oli onni saada Thomas S. Monson lähetysjohtajakseen, ovat yrittäneet noudattaa Herran valtakunnassa sitä vanhurskaan palvelutyön mallia, jonka presidentti ja sisar Monson näyttivät heille. Asiaa valaistakseni kerron sen merkittävän seikan, että niistä 141 temppelinjohtajasta, jotka tällä hetkellä palvelevat eri puolilla maailmaa, viisi kuului nuoriin lähetyssaarnaajiin, jotka palvelivat presidentti Monsonin alaisina Kanadan lähetyskentällä.

Tuhannet teistä, jotka olette kanssamme tänä iltana, ovat kotiin palanneita lähetyssaarnaajia. Rukoilen, että jokainen meistä noudattaa näiden viiden temppelinjohtajan esimerkkiä ja pyrkii olemaan uskollinen ja kulkemaan lähetysjohtajiemme osoittamaa vanhurskaan palvelutyön polkua.

Liikutuin hiljattain nähdessäni Church News -lehdessä valokuvan presidentti Monsonista erään miehen vierellä torontolaisessa sairaalassa (ks. ”Teachings of the Prophet”, Church News, 3. helmikuuta 2013, s. 7). Tuo mies oli palvellut presidentti Monsonin rinnalla 50 vuotta aiemmin. Presidentti Monson ei ollut unohtanut häntä. Monet vuodet ja monet mailit eivät olleet vieneet presidentti Monsonilta niitä suloisia rakkauden ja kiitollisuuden tunteita, joita saavat ne, jotka palvelevat Herraa yhdessä. Toivon, että jokainen meistä noudattaa hänen esimerkkiään eikä unohda niitä, jotka ovat siunanneet omaa elämäämme varhaisempina vuosina.

Vuonna 1963, kun Thomas S. Monson oli 36-vuotias, hänet kutsuttiin silloisen kirkon johtajan presidentti David O. McKayn työhuoneeseen. Juuri tämän tapaamisen yhteydessä presidentti McKay kutsui hänet Herran Jeesuksen Kristuksen apostoliksi.

Kuluneen sadan vuoden aikana presidentti Monson on ainoa apostoli, joka on kutsuttu kahdentoista apostolin joukkoon niin nuorena. Varmastikin Herran käsi ohjasi tämän nuoren apostolin kutsumista, sillä Herra tiesi, että Thomas S. Monson johtaisi kirkkoa tänä aikana.

Lokakuun yleiskonferenssissa Thomas S. Monsonin kutsusta apostoliksi tulee kuluneeksi 50 vuotta. Eikö se olekin ihmeellistä? (Joseph Fielding Smithin jälkeen meillä ei ole ollut apostolia, joka on voinut viettää kahdentoista apostolin joukkoon kuulumisen 50-vuotispäivää.)

Presidentti Monson palveli yhteensä 22 vuotta kolmen kirkon presidentin, Ezra Taft Bensonin, Howard W. Hunterin ja Gordon B. Hinckleyn, neuvonantajana. Thomas S. Monson asetettiin ja erotettiin kirkon presidentin tehtävään 3. helmikuuta 2008. Hänellä on rinnallaan kaksi jaloa ja suurenmoista neuvonantajaa: presidentti Henry B. Eyring ja presidentti Dieter F. Uchtdorf. He ovat ne kolme johtavaa ylipappia, jotka johtavat Herran kirkkoa maan päällä tänä päivänä (ks. OL 107:22).

Presidentti Monsonin merkittävää palvelutyötä on usein kuvattu ilmaisulla ”pelastamaan”. Heidi Swinton on kirjoittanut hänen elämästään upean elämäkerran, jolle antoi osuvasti nimeksi To the Rescue [Pelastamaan]. Elämäkerta julkaistiin vuonna 2010. Jos ette vielä ole lukeneet sitä, suosittelen sitä lämpimästi. Se tulee siunaamaan elämäänne.

Sen sanoma on tietenkin sama sanoma, jonka Jeesus antoi meille Luukkaan evankeliumissa: jättäkää ne 99 ja menkää pelastamaan se yksi (ks. Luuk. 15:4). Tämä on Jeesuksen Kristuksen evankeliumin ydin – rakastaa lähimmäisiämme ja tehdä kaikki voitavamme siunataksemme heidän elämäänsä. Presidentti Monson on aina opettanut näitä periaatteita, mutta mikä on vielä tärkeämpää, hän elää niiden mukaan. Hänen elämänsä on täynnä lukuisia esimerkkejä käden ojentamisesta toisille, lohduttamisesta tai suurimmassa hädässä olevien – leskien, lasten, sairaiden, kärsivien sekä yksinäisten ja surun murtamien ihmisten – auttamisesta.

Apostoli Jaakob kirjoitti: ”Puhdasta, Jumalan ja Isän silmissä tahratonta palvelusta on huolehtia orvoista ja leskistä, kun he ovat ahdingossa, ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta” (Jaak. 1:27).

Tällä tavoin presidentti Monson on elänyt elämäänsä. Opetuksena meille on, ettei tällä tavoin elääkseen tarvitse olla apostoli. Me voimme elää uskontomme mukaan, huolehtia orvoista ja leskistä, ja me voimme varjella itsemme niin, ettei maailma saastuta. Me voimme katsoa profeetastamme mallia nähdäksemme, kuinka voimme tehdä niin! Me voimme sanoa itsellemme: ”Tuollainen ihminen minäkin haluan olla.”

Muutama vuosi sitten juuri ennen yleiskonferenssia presidentti Monson opetti vielä yhden ihmeellisen opetuksen. Tällä kertaa opetus annettiin johtaville auktoriteeteille, jotka olivat matkustaneet kokoukseen Salt Lake Cityyn. Monet olivat tulleet eri puolilta maailmaa paikoista, joissa he palvelivat vyöhykkeen johtokunnissa. Se oli hyvin tärkeä kokous. Olimme kokoontuneet yhteen saamaan ohjeita ensimmäiseltä presidenttikunnalta ja kahdeltatoista apostolilta.

Kun kokousaika lähestyi, kaikki näyttivät olevan läsnä paitsi presidentti Monson, joka ei ollut vielä saapunut paikalle. Muutama minuutti ennen kokouksen alkua lakkasimme keskustelemasta keskenämme ja istuimme kunnioittavasti kuuntelemassa alkumusiikkia. Odotimme profeetan tulevan sisään millä hetkellä hyvänsä.

Odotimme kärsivällisesti, kun kello tuli yhdeksän ja aika kului eteenpäin. Joku meni ulos sivuovesta – ilmeisesti tarkistamaan, tarvitaanko mahdollisesti apua. Kun hän palasi huoneeseen, meille kerrottiin, että presidentti Monson on pian tulossa.

Noin 15 minuuttia sen jälkeen kun kokouksen olisi pitänyt alkaa, presidentti Monson astui huoneeseen. Kun hän astui sisään, nousimme kunnioituksesta seisomaan. Olimme iloisia nähdessämme hänet ja olimme hyvillämme, että hän näytti terveeltä. Hänellä ei näyttänyt olleen mitään selvää syytä siihen, miksi hän myöhästyi.

Presidentti Monson meni suoraan puhujakorokkeelle ja sanoi: ”Veljet, olen pahoillani myöhästymisestäni, mutta vaimoni tarvitsi minua tänä aamuna.”

Se teki minuun syvän vaikutuksen ja sai minut nöyräksi. En voinut lakata ajattelemasta presidentti Monsonin sanoja. Se oli hyvin tärkeä kokous. Kirkon koko vanhempi johtajisto oli koolla, mutta presidentti Monson asetti meille kaikille esimerkin. Hänen vaimonsa tarvitsi häntä, ja hän käytti tarvittavan ajan huolehtiakseen hänestä. Se oli suurenmoinen saarna. En muista mitään muuta, mitä tuona päivänä sanottiin, mutta muistan sen saarnan: ”Vaimoni tarvitsi minua.”

Tuota saarnaa vahvistettiin eräässä toisessa tilaisuudessa, jolloin presidentti Monson sanoi: ”Kun kuulen miesten sanovan, että he rakastavat vaimoaan, haluan sanoa heille: ’Todista se sitten sillä, kuinka kohtelet häntä ja kuinka palvelet häntä.’”

Sellainen presidentti Monson on: Hän huolehtii aina jostakusta toisesta. Hän osoittaa aina ystävällisyyttä ja huolenpitoa muita kohtaan.

Presidentti Monsonin lähellä ei tarvitse olla kauankaan, kun aistii hänen syvän rakkautensa ja sitoutumisensa rakkaintaan sisar Frances Monsonia kohtaan. Aina kun hän puhuu vaimostaan, hänen silmänsä säteilevät ja hänen kasvoilleen tulee iloinen hymy. Siitä tietää, että tässä on mies, jonka rakkaus vaimoaan kohtaan on esimerkkinä jokaiselle meistä. Presidentti ja sisar Monson ovat näyttäneet meille esimerkkiä miehestä ja naisesta, jotka ovat tasavertaisia kumppaneita rakkaudessaan Herraa kohtaan ja halussaan palvella Häntä vanhurskaudessa.

Haluan olla enemmän Herran kaltainen, mutta haluan myös olla enemmän Hänen profeettansa kaltainen.

Jos mietitte, mitä presidentti Monson saattaisi toivoa teidän kunkin osaksi, ehkä seuraavasta kokemuksesta kertominen auttaa teitä tietämään sen:

Viime marraskuussa kaunis Boisen temppeli Idahossa oli valmiina vihittäväksi uudelleen. Temppeli oli ollut suljettuna puolitoista vuotta, jolloin siitä tehtiin kauniimpi ja sitä kohennettiin. Koska uskolliset pyhät siitä osasta Idahoa ja lähiseuduilta olivat käyneet temppelissä ahkerasti 30 vuoden ajan, se tarvitsi paljon kunnostusta. Työn valmistuttua, koska on ollut tapana juhlia temppelin uudelleenvihkimistä, temppelipiirin nuoria oli pyydetty järjestämään suuri kulttuurijuhla. Ilta oli täynnä laulua ja tanssia ja osoituksia heidän uskostaan sekä kiitollisuudestaan temppelistä.

Istuin presidentti Monsonin vieressä, kun katselimme eri vaarnojen upeita esityksiä. Yhdessä tanssinumerossa esiintyi ihastuttava joukko nuoria naisia. Nauttiessaan esityksestä presidentti Monson kääntyi puoleeni ja ilmaisi sydämensä toiveen. Hän sanoi: ”Toivon, että jokainen heistä saisi temppeliavioliiton. Haluan kovasti, että jokaisella heistä olisi tuo siunaus – solmia avioliitto temppelissä.”

Ajattelin: ”Eikö tämä olekin ihmeellistä. Jumalan profeetta on täällä katsomassa näiden nuorten laulun ja tanssin juhlaa, ja hänestä se liittyy hyvin selvästi temppeliin, jonka hän vihkii seuraavana aamuna. Hän toivoo, että jokainen heistä saisi temppeliavioliiton.” Jos se on profeetan toiveena meidän osaksemme, ja se on, sitten meidän jokaisen tulisi haluta sitä itsellemme, ja sen tulisi olla hyvin, hyvin tärkeä tavoite meidän jokaisen elämässä.

Haluaisin kertoa teille toisesta kokemuksesta:

Presidentti Monson, presidentti Eyring ja vanhin Quentin L. Cook kahdentoista koorumista matkustivat Laieen Havaijiin sikäläisen upean temppelin uudelleenvihkimistä varten marraskuussa 2010. Temppelin vihkimistä edeltävänä iltana olimme kokoontuneet kulttuurijuhlaan Brigham Youngin yliopiston Havaijin kampuksen Cannon Centerissä. Ohjelma oli suurenmoinen. Laulun, tanssin ja kerronnan keinoin temppelipiirin nuoret esittivät meille kertomuksen kirkon historiasta Havaijissa. He kertoivat varhaisista lähetyssaarnaajista ja varhaisista käännynnäisistä. He esittivät merkittävän kertomuksen tulevasta profeetasta Joseph F. Smithistä, joka kutsuttiin palvelemaan lähetystyössä Havaijissa vuonna 1854, kun hän oli vasta 15-vuotias. Nuori Joseph F. Smith palasi kolmevuotisesta lähetystyöstään juuri ennen 18-vuotispäiväänsä. (Ja te luulitte, että äskettäinen ikärajan alentaminen 18 vuoteen oli merkittävä, eikö niin?)

Kulttuurijuhla jatkui nuorten esitellessä kirkon kasvua polynesialaisten parissa ja kertoessa, kuinka presidentti Joseph F. Smith palasi Havaijiin yli 50 vuotta myöhemmin ja pyhitti kirkon presidenttinä Laien temppelin tontin ja mursi maan temppelin rakentamista varten.

Kulttuurijuhla oli upea, ja presidentti Monson nautti suuresti joka hetkestä. Hän nautti esityksestä, jossa oli suosittu toisen maailmansodan aikainen tanssinumero ”Boogie Woogie Bugle Boy”, sillä se muistutti häntä hänen ajastaan Yhdysvaltain laivastossa. Toiset numerot kuvasivat saarelaisten erilaisia tansseja.

Siellä esitettiin kaunis hulatanssinumero. Yksi siinä tanssivista nuorista naisista oli pyörätuolissa. Hän oli hyvin kaunis, ja vaikka hän ei voinut käyttää jalkojaan, hän esitti tanssin kauniisti. Presidentti Monson kiinnitti huomioni häneen ja sanoi, kuinka ihastuttava tyttö oli ja kuinka kauniisti hän esitti tanssin.

Ohjelman loputtua jokainen oli iloinen suurenmoisista esityksistä. Kun poistuimme korokkeelta, kaikki tanssijat, myös hulatanssijat, tulivat takaisin permannolle. Presidentti Monson ei noudattanut suunniteltua poistumisreittiä vaan meni suoraan permannolle esittämään kiitoksensa nuorille. Hän meni erikseen pyörätuolissa olevan kauniin tytön luokse kiittämään häntä ja osoittamaan hänelle rakkautensa.

Juhlan ja suuren ihmisjoukon keskelläkin presidentti Monson osoitti jälleen Vapahtajan puhdasta rakkautta. Hän meni sen yhden luokse. Hän kumartui suutelemaan tytön otsaa. Ajattelin: ”Eikö tämä olekin ihmeellistä. Jälleen kerran Jumalan profeetta näyttää meille, kuinka ojentaa auttava käsi lähellämme oleville, kuinka olla ystävällinen ja rakastava ja kuinka rohkaista ja kohottaa muita.” Ajattelin: ”Tällä tavalla Jeesus toimisi. Tällä tavalla Vapahtaja haluaisi meidän kohtelevan toisia.”

Rakastan Alkeisyhdistyksen laulua, jossa sanotaan: ”Kuin Jeesus mä olla tahdon” (”Kuin Jeesus mä olla tahdon”, Lasten laulukirja, s. 40). Ja haluan lisätä siihen: ”Ja kuin Hänen profeettansa mä olla tahdon”.

Haluaisin esittää viisi tapaa, joiden avulla voimme noudattaa presidentti Monsonin esimerkkiä:

Ensiksi, me voimme olla myönteisiä ja me voimme olla iloisia.

Kallisarvoisessa helmessä sanotaan, että profeetta Joseph Smithillä oli iloinen luonteenlaatu (ks. JS–H 28). Se kuvaa myös presidentti Monsonia. Hänellä on todellakin iloinen luonteenlaatu.

Kerran presidentti Monson sanoi: ”Me – – voimme valita myönteisen asenteen. Emme voi ohjata tuulta, mutta voimme säätää purjeita. Toisin sanoen me voimme päättää olla onnellisia ja myönteisiä siitä riippumatta, mitä eteemme tulee.” (”Messages of Inspiration from President Monson”, Church News, 2. syyskuuta 2012, s. 2.)

Eräänä päivänä odottelin ensimmäisen presidenttikunnan kokoushuoneen ulkopuolella. Minut oli kutsuttu sinne osallistumaan kokoukseen, jossa käsiteltiin temppeliin liittyviä asioita. Istuin hiljaa huoneen ulkopuolella, yksikseni. Luulin, että ensimmäinen presidenttikunta oli jo kokouksessa ja että minut kutsuttaisiin hetken kuluttua mukaan. Istuessani siinä kuulin jonkun kävelevän käytävällä vihellellen. Ajattelin itsekseni: ”Joku ei ymmärrä asiaankuuluvaa protokollaa. Kirkon presidentin työhuoneen edessä ei sovi kulkea vihellellen.” Hetken päästä viheltelijä käveli nurkan takaa – se oli presidentti Monson. Hän oli iloinen, ja hänellä oli myönteinen asenne. Hän tervehti minua lämpimästi ja sanoi: ”Taidamme aloittaa kokouksen parin minuutin päästä.” Vaikka hänellä on koko kirkon taakka harteillaan, hän on esimerkkinä onnellisuudesta ja hänellä on aina myönteinen asenne. Meidän tulisi olla sellaisia.

Toiseksi, me voimme olla ystävällisiä ja rakastavia lapsia kohtaan niin kuin presidentti Monson on.

Jeesus puhui usein lapsista. Hänen profeettansa presidentti Monson puhuu myös usein lapsista. Olen nähnyt etenkin temppelien vihkimistilaisuuksissa, kuinka hän rakastaa lapsia ja opettaa meille esimerkillään, kuinka heitä tulee kohdella. Jokaisessa temppelin vihkimistilaisuudessa hän kiinnittää huomionsa lapsiin. Hän ottaa heitä mielellään mukaan kulmakiviseremoniaan ja pyytää aina muutamia heistä laittamaan kulmakiveen laastia ja osallistumaan siten temppelin vertauskuvalliseen valmiiksi rakentamiseen. Hän tekee siitä mukavaa heille. Hän tekee siitä unohtumatonta heille. Hänellä on aina iloinen hymy heille. Hän rohkaisee ja kiittää heitä. Sitä on ihmeellistä katsoa.

Joskus hän tervehtii lämpimästi lyömällä kättä tai heiluttamalla korviaan. Joskus hän kannustaa palvelemaan lähetystyössä ja solmimaan avioliiton temppelissä. Hän todella nauttii elämästä – eikö meidän kaikkien pitäisi?

Joitakin vuosia sitten presidentti Monsonin oli määrä vihkiä syntymäpäivänään Oquirrh Mountainin temppeli Utahissa. Kun hän saapui temppelille ja lähestyi temppelin etuovea, paikalla oli koolla joukko nuoria. He selvästikin tiesivät, että oli presidentti Monsonin syntymäpäivä, sillä he alkoivat laulaa hänelle syntymäpäivälaulua. Hän piti siitä paljon. Hän pysähtyi ja kääntyi heitä kohti iloinen hymy kasvoillaan. Hän alkoi jopa heiluttaa käsiään ikään kuin olisi johtanut heidän lauluaan. Laulun lopuksi he lisäsivät kertosäkeeseen ”Ja monta vuotta lisää”. Presidentti Monson piti siitäkin paljon, sillä hän sanoi minulle: ”Se on lempikohtani.”

Kirkon lapset ja nuoret rakastavat häntä, ja luulen sen johtuvan siitä, että he tietävät varmasti hänen rakastavan heitä! Jeesus rakasti pieniä lapsia ja Hänen profeettansa rakastaa pieniä lapsia. Se on hieno esimerkki meille jokaiselle!

Kolmanneksi, me voimme noudattaa Hengen kehotuksia, kuten presidentti Monson.

Presidentti Monson kertoi itse kauniisti omistautumisestaan Herralle ja sitoutumisestaan Hengen kehotusten noudattamiseen sanoessaan näin: ”Ihanin kokemus elämässä, mitä tiedän, on tuntea innoitusta ja toimia sen mukaan ja huomata myöhemmin, että se oli vastaus jonkun rukoukseen tai jonkun tarpeeseen. Ja haluan Herran aina tietävän, että jos Hän tarvitsee jotakuta hoitamaan jonkin asian, Tom Monson tekee sen Hänen puolestaan.” (On the Lord’s Errand, DVD, 2008.) Se on malli, jota jokaisen meistä tulisi haluta noudattaa.

Neljänneksi, me voimme rakastaa temppeliä, kuten presidentti Monson rakastaa temppeliä.

Presidentti Monson jää historiaan yhtenä kirkon historian suurista temppelinrakentajista. Tultuaan kirkon presidentiksi helmikuussa 2008 hän on jatkanut temppelien rakentamisen suurenmoista työtä. Jotkin hänen ilmoittamistaan temppeleistä ovat kuuluneet kaikkein historiallisimpiin: ”Tänä aamuna minulla on ilo ilmoittaa viidestä uudesta temppelistä, joiden tontit on hankittu ja jotka tulevina kuukausina ja vuosina rakennetaan seuraaviin paikkoihin: Calgary Alberta Kanada, Córdoba Argentiina, Kansas Cityn suuralue Yhdysvallat, Philadelphia Pennsylvania Yhdysvallat ja Rooma Italia” (”Tervetuloa konferenssiin”, Liahona, marraskuu 2008, s. 6).

Niiden viiden vuoden aikana, jotka presidentti Monson on ollut profeettana, hän on ilmoittanut suunnitelmista rakentaa 33 uutta temppeliä. Juuri viime kuussa huhtikuun konferenssissa hän ilmoitti suunnitelmista rakentaa kaksi uutta temppeliä: yksi Cedar Cityyn Utahiin ja yksi Rio de Janeiroon Brasiliaan.

Kun Tegucigalpan temppeli Hondurasissa vihittiin maaliskuussa, kirkollamme on nyt 141 temppeliä ja lisäksi 29 parhaillaan rakenteilla tai suunnitteilla. Tämä on suurenmoista temppelien rakentamisen ja temppelissä palvelemisen aikaa Herran kirkossa. Olen kuullut presidentti Monsonin sanovan lapsille, jotka ovat liian nuoria astumaan sisään temppeliin, että he menisivät koskettamaan temppelin seinää ja antaisivat temppelin koskettaa heitä.

Presidentti Monson on sanonut: ”Eläkäämme jokainen kelvollisesti, puhtain käsin ja puhtain sydämin, jotta temppeli voi koskettaa elämäämme ja perhettämme” (”Temppelin siunauksia”, Liahona, lokakuu 2010, s. 19).

Hän antoi myös tämän ihmeellisen lupauksen: ”Kun rakastamme temppeliä, tunnemme temppelin hengen ja käymme temppelissä, niin uskomme näkyy elämässämme. Kun tulemme näihin pyhiin Jumalan huoneisiin, kun muistamme niissä tekemämme liitot, kykenemme kestämään jokaisen koettelemuksen ja voittamaan jokaisen kiusauksen.” (Be Your Best Self, 1979, s. 56, kursivointi lisätty.)

Noudattakaamme mallia, jonka profeetta on asettanut meille rakastamalla temppeliä.

Viidenneksi, me voimme olla ystävällisiä ja huomaavaisia ja rakastaa muita presidentti Monsonin tavoin.

Presidentti on hieno esimerkki muiden rakastamisesta. Hänen koko palvelutehtävänsä on ollut täynnä sitä, että hän vierailee kodeissa, asettaa kätensä jonkun pään päälle ja antaa siunauksia, soittaa yllättäen ja lohduttaa ja rohkaisee jotakuta, lähettää kannustus- ja kiitoskirjeitä, vierailee sairaaloissa ja hoitolaitoksissa ja löytää aikaa hautajaisia varten ja jäähyväisiin arkun äärellä hyvin kiireisestä aikataulustaan huolimatta.

Mainitsin aiemmin ne 84 leskeä presidentti Monsonin seurakunnasta ajalta, jolloin hän oli piispana. Piispan palvelutyötään seuranneina vuosikymmeninä presidentti Monson pääsi käymään kaikkien näiden leskien hautajaisissa. Se on uskomaton osoitus omistautumisesta, ja siihen liittyvät vielä vastaukset heidän monien rukouksiin. Ajatelkaapa sitä.

Aivan kuin Vapahtaja tekisi, Thomas Monson on kulkenut ympäri maata tehden hyvää, siunaten ja rakastaen muita ikään kuin se olisi ollut hänen elämänsä liikkeellepaneva voima. Voimme kaikki oppia tästä kun me pyrimme seuraamaan Vapahtajaa Hänen jalanjäljissään.

Eräs merkittävä esimerkki presidentti Monsonin ystävällisyydestä tapahtui viime vuonna. Kun kaunis Brigham Cityn temppeli Utahissa oli valmistumassa, tapasin ensimmäisen presidenttikunnan voidaksemme keskustella temppelin vihkimistilaisuuden suunnitelmista. Koska Brigham City on vain tunnin matkan päässä Salt Lake Citystä pohjoiseen, presidentti Monsonin olisi ollut hyvin helppo matkustaa sinne vihkimistilaisuutta varten. Sen sijaan presidentti Monson sanoi: ”Brigham City on presidentti Boyd K. Packerin kotikaupunki. Hän on suuri apostoli, joka on istunut vieressäni kahdentoista koorumissa monet vuodet. Haluan hänen saavan kunnian ja siunauksen vihkiä temppeli omassa kotikaupungissaan. Minä jään pois ja annan presidentti Packerille tehtäväksi vihkiä Brigham Cityn temppeli. Haluan, että siitä tulee hänen päivänsä.”

Se oli ihmeellinen päivä presidentti Packerille ja sisar Packerille, joka myös varttui Brigham Cityssä. Liikutuin kovasti presidentti Monsonin ystävällisestä ja jalomielisestä eleestä apostolitoveriaan kohtaan. Me voimme kaikki olla sellaisia. Me voimme antaa omastamme ja olla ystävällisiä ja olla ajattelematta niin paljon itseämme – ja ajatella sen sijaan enemmän lähipiirissämme olevia.

Pidän paljon lasten laulusta ”Profeettaa seuraa”. Siinä on yhdeksän mainiota säkeistöä, mutta minulla on aikaa lukea vain viimeinen säkeistö:

Maailmassa nyt on paljon pahuutta.

Huomaat sen, jos katsot vaikka uutisia.

Silti voimme löytää suunnan oikean,

Jos vain kuuntelemme sanaa profeetan.

… … … … … … … … … .

Profeettaa seuraa, et joudu harhaan.

… … … … … … … … … .

Profeettaa seuraa, hän tuntee tien.

(Lasten laulukirja, s. 67.)

Presidentti Monson todella tuntee tien. Oikea tapa on Herran tapa. ”Oikea tie on uskoa Kristukseen” (2. Nefi 25:29).

Presidentti Monson on suurenmoisissa ja innoittavissa puheissaan yleiskonferenssissa opettanut meille, kuinka meidän tulee elää elämämme. Hän on opettanut meille merkittävällä ja ihmeellisellä henkilökohtaisella esimerkillään, kuinka voimme olla Jeesuksen Kristuksen seuraajia. Herra on tosiaankin antanut meille mallin kaikkeen, ja yksi malleista, jota meidän tulee pyrkiä noudattamaan, on meidän rakkaan profeettamme esittämä malli.

Todistan, että taivaassa on Jumala, joka tuntee meidät ja rakastaa meitä. Hän on antanut meille profeetan – opastamaan meitä, opettamaan meitä ja johtamaan meitä näinä myöhempinä aikoina. Todistan, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika ja tämän maailman Vapahtaja. Uskon, että Herra odottaa meidän rakastavan profeettaa, antavan hänelle tukemme ja noudattavan hänen esimerkkiään.

Tosiaankin, kiitos, Luojamme, profeetasta. Me kiitämme Sinua tästä profeetasta. Pidän sitä suurena siunauksena, että olen saanut elää aikana, jolloin Thomas S. Monson on Herran profeetta. Kun me seuraamme profeettaa ja yritämme olla enemmän hänen kaltaisiaan, onnistumme väistämättä olemaan uskollisempia Herran Jeesuksen Kristuksen opetuslapsia.

Minulle on ollut kunnia puhua teille tänä iltana, ja rukoilen, että Herra siunaa teitä jokaista runsain määrin. Todistan, että tämä on Herran työtä. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

© 2013 Intellectual Reserve, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään. Hyväksytty englanniksi: 9/12. Hyväksytty käännettäväksi: 9/12. Alkuperäisjulkaisun nimi: Our Prophet: Thomas S. Monson. Finnish. PD50046139 130