Pyhien kirjoitusten kertomuksia
Kuningas Daavid


”Kuningas Daavid”, Vanhan testamentin kertomuksia, 2022

”Kuningas Daavid”, Vanhan testamentin kertomuksia

1. Samuel 18–19; 31; 2. Samuel 1; 5; 11–12

Kuningas Daavid

Kuninkaan kamppailut

kuningas Saul ja Daavid katselemassa kaupunkia

Kuningas Saul, Israelin kuningas, oli vaikuttunut siitä, että Daavid voitti Goljatin. Saul nimitti Daavidin johtamaan sotajoukkojaan.

1. Samuel 18:5

Daavid

Daavid rakasti Herraa ja halusi aina toimia oikein. Israelin kansa rakasti Daavidia.

1. Samuel 18:6–7

Saul näyttää vihaiselta

Saul tuli kateelliseksi ja yritti tappaa Daavidin. Daavid seurasi kuitenkin Herraa, ja Herra suojeli häntä Saulilta.

1. Samuel 18:6–16; 19:1

israelilaiset hautajaiset

Israelilaiset taistelivat monissa sodissa. Eräänä päivänä Saul ja hänen poikansa kuolivat taistelussa. Daavid rakasti heitä ja oli hyvin surullinen kuullessaan heidän kuolemastaan. Nyt israelilaiset tarvitsivat uuden kuninkaan. Herra valitsi kuninkaaksi Daavidin. Kansa oli iloinen.

1. Samuel 31:2–6; 2. Samuel 1:11–12; 5:1–5

Daavid johtamassa sotajoukkoa

Herra siunasi kuningas Daavidia ja ohjasi häntä. Herran avulla Daavidin sotajoukko löi viholliset.

2. Samuel 5:6–10, 17–25

Daavid syömässä viinirypäleitä

Eräänä päivänä, kun Daavidin oli tarkoitus lähteä taisteluun, hän jäikin kotiin. Hän näki kauniin naisen. Naisen nimi oli Batseba, ja Daavid halusi hänet vaimokseen. Batseba oli kuitenkin jo naimisissa Urian kanssa, joka oli sotilaana Daavidin sotajoukossa.

2. Samuel 11:1–3

Daavid puhumassa Urian kanssa

Daavid halusi mennä naimisiin Batseban kanssa, joten hän lähetti tämän aviomiehen Urian vaaralliseen taisteluun, jotta Uria kuolisi.

2. Samuel 11:4–17

Daavid ja Batseba

Pian Daavid sai kuulla, että Uria oli kuollut taistelussa. Daavid lähetti palvelijansa hakemaan Batseban kotiinsa, ja he menivät naimisiin.

2. Samuel 11:24, 26–27

Natan puhumassa Daavidin kanssa

Herra ei kuitenkaan ollut tyytyväinen siihen, mitä Daavid oli tehnyt. Herra lähetti profeetta Natanin kertomaan Daavidille, kuinka vakava tämän synti oli. Daavid tuli hyvin surulliseksi siitä, mitä hän oli tehnyt Urialle ja Batseballe. Hän rukoili ja paastosi, jotta Herra antaisi hänelle anteeksi.

2. Samuel 11:27; 12:1–13