Musiikki
Ensimmäisen presidenttikunnan alkusanat


Ensimmäisen presidenttikunnan alkusanat

Kolme kuukautta kirkon perustamisen jälkeen Herra antoi profeetta Joseph Smithin kautta Josephin vaimolle, Emmalle, käskyn laatia laulukokoelma kirkkoa varten: ”Sillä sieluni iloitsee laulusta, joka tulee sydämestä; vanhurskaiden laulu merkitsee minulle rukousta, ja siihen tulee vastauksena siunaus heidän päänsä päälle” (OL 25:12).

Nyt 150 vuotta sen jälkeen, kun kirkko julkaisi ensimmäisen laulukirjan, meillä on ilo esitellä tämä uudistettu laitos. Siihen on sisällytetty monia alkuperäisen laulukirjan ja aikaisempien laitosten lauluja sekä joukko uusia lauluja. Kaikki laulut on valittu täyttämään nykyajan maailmanlaajuisen kirkon moninaiset tarpeet.

Musiikki kirkkomme kokouksissa

Innoittava musiikki on olennainen osa kirkkomme kokouksia. Laulut kutsuvat Herran Henkeä, luovat kunnioituksen tunteen, yhdistävät meitä jäseninä ja antavat meille mahdollisuuden ylistää Herraa.

Jotkut suurimmista saarnoista on esitetty laulamalla kirkon lauluja. Laulut saavat meidät tekemään parannusta ja hyviä tekoja, ne vahvistavat todistusta ja uskoa, antavat tukea uupuneille, lohduttavat surevia ja innoittavat meitä kestämään loppuun asti.

Toivomme kirkon laulujen laulamisen lisääntyvän seurakunnissamme. Kehotamme kaikkia jäseniä, siitä riippumatta, onko heillä musiikillisia taipumuksia, laulamaan kanssamme. Toivomme, että johtajat, opettajat ja puhumaan kutsutut jäsenet käyttäisivät usein kirkon laulujen sanoin esitettyjä voimallisia ja kauniita opetuksia.

Myöhempien aikojen pyhillä on pitkä perinne kuorolaulussa. Jokaisessa kirkon seurakunnassa tulee olla kuoro, joka esiintyy säännöllisesti. Kehotamme kuoroja käyttämään laulukirjaamme peruslähdeaineistonaan.

Musiikki kodeissamme

Musiikilla on rajaton voima tehdä perheet hengellisemmiksi ja omistautuneemmiksi evankeliumille. Myöhempien aikojen pyhien tulee täyttää kotinsa arvokkaan musiikin soinnilla.

Laulukirjamme on tarkoitettu sekä koteja että kokoushuoneita varten. Toivomme, että laulukirja saa pysyvän paikan pyhien kirjoitusten ja muiden uskonnollisten kirjojen joukossa kodeissamme. Kirkon laulut voivat tuoda perheille kauneuden ja rauhan hengen, ja ne voivat edistää rakkautta ja yhtenäisyyttä perheenjäsenten keskuudessa.

Opettakaa lapsenne rakastamaan kirkon lauluja. Laulakaa niitä sapattina, perheilloissa, pyhiä kirjoituksia tutkiessanne ja rukoushetkissänne. Laulakaa työskennellessänne, leikkiessänne ja matkustaessanne yhdessä. Käyttäkää kirkon lauluja kehtolauluina vahvistaaksenne nuorimmaistenne uskoa ja todistusta.

Musiikki henkilökohtaisessa elämässämme

Sen lisäksi, että kirkon laulut tuovat meille siunauksia kirkon ja perheiden jäseninä, ne voivat suuresti hyödyttää meitä yksilöinä. Kirkon laulut voivat kohottaa henkeämme, antaa meille rohkeutta ja saada meidät tekemään vanhurskaita tekoja. Ne voivat täyttää sielumme taivaallisilla ajatuksilla ja tuoda meille rauhan hengen.

Kirkon laulut voivat myös auttaa meitä kestämään vastustajan kiusaukset. Kehotamme teitä opettelemaan ulkoa mielilaulunne ja tutkimaan niihin liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia. Jos sitten kelvottomia ajatuksia tulee mieleenne, laulakaa itseksenne täyttäen mielenne hyvällä, niin ettei pahalle jää sijaa.

Veljet ja sisaret, käyttäkäämme kirkon lauluja kutsuaksemme Herran Hengen seurakuntiimme, koteihimme ja henkilökohtaiseen elämäämme. Opetelkaamme niitä ulkoa ja pohtikaamme niitä, esittäkäämme niitä lausumalla ja laulamalla ja nauttikaamme niiden suomasta hengellisestä ravinnosta. Tietäkää, että vanhurskaiden laulu merkitsee rukousta taivaalliselle Isällemme, ”ja siihen tulee vastauksena siunaus [teidän päänne] päälle”.

Ensimmäinen presidenttikunta