”Huolehdimme avun tarpeessa olevista”, Aiheita ja kysymyksiä, 2023
Evankeliumin opiskeluopas
Huolehdimme avun tarpeessa olevista
Me voimme olla Jumalan käsinä auttamassa muita
Oletko koskaan ajatellut kaikkia niitä vaikeuksia ja kärsimyksiä, joita ympärilläsi olevat ihmiset kohtaavat, ja miettinyt: ”Minä olen vain yksi ihminen. Mitä hyvää minä voin tehdä?” Saatat olla vain yksi, mutta voit silti antaa suuren panoksen tekemällä pieniä ja yksinkertaisia asioita auttaaksesi apua tarvitsevia. Ja joka päivä saadaan aikaan paljon hyvää, kun monet ihmiset auttavat siinä, missä ja miten voivat.
Voit huolehtia apua tarvitsevista lähipiirissäsi, kun käytät aikaasi ja kykyjäsi muiden hyväksi sekä annat omaisuudestasi ”köyhille – – sen mukaisesti, mitä [sinulla] on, kuten ruokkimalla nälkäisiä, vaatettamalla alastomia, käymällä katsomassa sairaita ja antamalla heille apua sekä hengellisesti että ajallisesti” (Moosia 4:26).
Mitä on avun tarpeessa olevista huolehtiminen?
Avun tarpeessa olevista huolehtiminen tarkoittaa muiden auttamista ajallisesti, hengellisesti ja emotionaalisesti. Siihen sisältyy seuraavaa: ”Palvelemme yksilöitä, perheitä ja yhteiskuntaa. Kerromme palveluista – – niille, jotka ovat avun tarpeessa [ja] autamme muita tulemaan omavaraisiksi.” Fyysisistä tarpeista huolehtiminen voi tarkoittaa välittömien tarpeiden täyttämistä, mutta se voi tarkoittaa myös sitä, että ihmisiä autetaan tulemaan omavaraisemmiksi, jotta he voivat tulevaisuudessa huolehtia omista tarpeistaan. Emotionaalisista ja hengellisistä tarpeista huolehtimiseen sisältyy kuunteleminen, myötätunnon osoittaminen ja muiden auttaminen ymmärtämään, että taivaallinen Isä ja Jeesus Kristus rakastavat heitä. Me Jeesuksen Kristuksen kirkon jäsenet lupaamme palvella lähipiirissämme olevia ja huolehtia heistä.
Aiheeseen liittyviä evankeliumin opiskeluoppaita: Rakkaus, Paastoaminen
Osa 1
Jumala käskee meitä rakastamaan ja palvelemaan muita
Jumala rakastaa kaikkia lapsiaan, ja Hän haluaa siunata heitä. Usein Jumala siunaa lapsiaan siten, että me palvelemme muita. Itse asiassa toinen Jumalan kahdesta suuresta käskystä on rakastaa lähimmäistämme niin kuin itseämme (ks. Mark. 12:28–34). Yksi tapa noudattaa tätä käskyä on se, että palvelemme toisiamme ja autamme niitä, jotka tarvitsevat apuamme (ks. Moosia 4:15–16).
Herran temppeleissä me lupaamme uhrata ja pyhittää Hänelle kaiken, mitä meillä on. Yksi tapa, jolla teemme niin, on antaa auliisti aikaamme ja ponnistelujamme auttaaksemme ympärillämme olevia ihmisiä. Kun teemme niin, voimme muodostaa syvemmän suhteen taivaalliseen Isäämme ja Jeesukseen Kristukseen ja tulla enemmän Heidän kaltaisikseen.
Palveleminen ei ole aina mukavaa tai helppoa. Mutta me voimme tuoda lohtua ja onnellisuutta muille, kun rakastamme ja palvelemme heitä. Ja palvelemalla muita me voimme kokea todellista iloa ja tarkoituksen tunnetta tehdessämme jotakin todella hyödyllistä.
Mietittävää
-
Jos haluat auttaa apua tarvitsevia mutta et ole varma, miten, vanhin David A. Bednarin puheesta ”Velvollisuutensa polulla” voi olla apua. Vanhin Bednar opetti: ”[Huomaavaiset veljet ja sisaret] panevat merkille niitä, jotka ovat yksin kirkon kokouksissa ja monissa muissa tilanteissa, ja istuvat heidän viereensä. He pyrkivät johdonmukaisesti lohduttamaan niitä, jotka ovat lohdutuksen tarpeessa [ks. Moosia 18:9], odottamatta tunnustusta tai kiitosta.” Voisit käydä läpi hänen puheensa ja etsiä pieniä ja yksinkertaisia tapoja palvella jotakuta apua tarvitsevaa. Kirjoita ajatuksiasi muistiin ja toimi saamiesi vaikutelmien mukaan.
-
Profeetta Joseph Smith neuvoi: ”Mies, joka on täynnä Jumalan rakkautta, ei tyydy siunaamaan ainoastaan omaa perhettään, vaan vaeltaa halki koko maailman innokkaana siunaamaan koko ihmiskuntaa.” Mistähän syystä ihminen, joka on täynnä Jumalan rakkautta, haluaa siunata koko ihmiskuntaa? Millä tavoin voin jakaa Jumalan rakkautta muille? Kuinka sinun rakkauden ja ystävällisyyden tekosi voivat osaltaan muuttaa itseäsikin?
Yhdessä oppimisen toimintoja
-
Lukekaa yhdessä Luuk. 10:25–37. Voisitte myös katsoa videon ”Vertaus laupiaasta samarialaisesta” (4.55). Jos opiskelet lasten kanssa, heistä voisi olla hauskaa näytellä vertaus. Sitten voisitte keskustella siitä, kuinka samarialainen noudatti käskyä rakastaa lähimmäistään. Voisitte myös keskustella siitä, miten pappi ja leeviläinen toimivat. Mistä syistä me emme toisinaan palvele apua tarvitsevia? Kuinka me voimme voittaa nämä esteet? Voisitte kertoa toisillenne kokemuksista, jolloin olette palvelleet jotakuta apua tarvitsevaa – tai kun joku on palvellut teitä – ja miltä teistä tuntui. Voisitte kukin asettaa tavoitteen palvella jotakuta joka päivä viikon ajan ja sitten kertoa kokemuksistanne.
-
Lukekaa Moosia 2:17 ja keskustelkaa siitä, kuinka palvelette Jumalaa palvellessanne muita. Sen jälkeen voisitte katsoa videon ”Day of Service” [Palvelupäivä] (5.08). Kuinka videon ihmisiä siunattiin, kun he palvelivat? Kuinka yhteisöä heidän ympärillään siunattiin? Miettikää, kuinka voisitte osallistua ryhmänä jonkinlaiseen palvelupäivään. Voisitte tutkia sivustoa JustServe.org saadaksenne ideoita.
Opi lisää
-
5. Moos. 15:11; Jes. 1:17; Matt. 20:26–27; 22:36–40; MK Jaak. 2:17–19
-
Russell M. Nelson, ”Toinen suuri käsky”, Liahona, marraskuu 2019, s. 96–100
-
Yleiskäsikirja: Palveleminen Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa, luvut 21–22, Evankeliumiaiheinen kirjasto
Osa 2
Me noudatamme Jeesuksen Kristuksen esimerkkiä, kun huolehdimme apua tarvitsevista
Jeesus Kristus on suuri esimerkkimme muiden palvelemisesta ja auttamisesta. Hän todellakin ”kulki ympäri maata, teki hyvää” (Ap. t. 10:38). Hänen kirkkonsa jäseninä meitä kehotetaan huolehtimaan lähellämme olevista (ks. Moosia 18:8–10).
Kristuksen seuraajina me pyrimme näkemään muut sellaisina kuin Vapahtaja näkee heidät – äärettömän arvokkaina henkilöinä, joilla on jumalalliset mahdollisuudet. Me autamme heitä ajallisissa, hengellisissä ja emotionaalisissa tarpeissa. Vapahtaja ruokki nälkäisiä ja lohdutti kärsiviä (ks. esim. Matt. 14:14–21; Luuk. 7:11–15). Me voimme tehdä samoin. Se voisi esimerkiksi tarkoittaa sitä, että viemme ruokaa apua tarvitsevalle naapurille, istumme kuuntelemaan ystävää, joka on menettänyt jonkun rakkaansa, tai autamme jonkun sairaan hoitamisessa. Me palvelemme muita odottamatta saavamme mitään vastineeksi.
Mietittävää
-
Huhtikuun 2010 yleiskonferenssissa presidentti Dieter F. Uchtdorf opetti: ”Kun noudatamme [Jeesuksen Kristuksen täydellistä esimerkkiä], käsistämme voi tulla Hänen kätensä, silmistämme Hänen silmänsä, sydämestämme Hänen sydämensä.” Mitä tarkoittaa se, että kätemme, silmämme ja sydämemme ovat Vapahtajan kädet, silmät ja sydän? Kuinka tällainen ajattelutapa vaikuttaa siihen, miten palvelemme muita? Lue 1. Joh. 3:17–19 ja pohdi, mitä siinä opetetaan avun tarpeessa olevista huolehtimisesta. Kuinka nämä jakeet innoittavat sinua noudattamaan Jeesuksen Kristuksen esimerkkiä, kun palvelet lähelläsi olevia? Voisit ajatella jotakuta, joka tarvitsee apua tai kannustusta, ja tehdä nimettömän palveluksen tuolle henkilölle. Tai voisit palvella jotakuta kuuntelemalla hänen huoliaan tai olemalla tosi ystävä. Voisit sitten kirjoittaa muistiin ajatuksiasi tuosta kokemuksesta.
-
Voisit lukea sanat jostakin apua tarvitsevien auttamisesta kertovasta laulusta, kuten ”Sua tahdon seurata” tai ”Mä koska paljon sain”, tai laulaa sen. Kun ajattelet laulun sanoja, mieti, kuinka sinä seuraat Vapahtajaa palvellessasi muita. Mitä sellaisia siunauksia olet saanut, joista voisit kertoa kohottaaksesi lähipiirissäsi olevia samalla tavoin kuin Hän kohotti?
Yhdessä oppimisen toiminta
-
Vanhin Gerrit W. Gong on opettanut: ”Meistä tulee enemmän Jeesuksen Kristuksen kaltaisia, kun me teemme yhdelle näistä vähäisimmistä veljistä, kuten tekisimme Hänelle [ks. Matt. 25:35–40], kun rakastamme lähimmäistämme niin kuin itseämme [ks. Mark. 12:31], kun rakastamme toisiamme niin kuin Hän on rakastanut meitä [ks. Joh. 13:34], ja kun se, ’joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija’ [Matt. 20:26].”
”Jeesuksen Kristuksen seuraajina me pyrimme palvelemaan muita kuten Hän, koska ihmisten elämä odottaa muuttumista.”
Voisitte keskustella tavoista, joilla Jeesus Kristus palveli muita (ks. Matt. 14:13–21; Mark. 2:1–12; Luuk. 17:11–19; Joh. 9:1–7; 11:1–44). Voisitte myös etsiä kuvia joistakin näistä kertomuksista julkaisusta Evankeliumiaiheinen kuvakirja tai Evankeliumiaiheisen kirjaston kokoelmasta ”Videoita ja kuvia”. Kertokaa toisillenne, mikä siinä tavassa, jolla Vapahtaja huolehti apua tarvitsevista, tekee teihin vaikutuksen. Voisitte sitten valita Vapahtajan tavasta palvella yhden asian, jota haluaisitte noudattaa. Miettikää, kuinka tekonne voisivat todella siunata niitä, joiden ”elämä odottaa muuttumista”.
Opi lisää
-
W. Christopher Waddell, ”Kuten Hän palveli”, Liahona, toukokuu 2019, s. 19–21
-
Camille N. Johnson, ”Jeesus Kristus on apu ja huojennus”, Liahona, toukokuu 2023, s. 81–83
-
Jean B. Bingham, ”Palvelutyötä Vapahtajan tavalla”, Liahona, toukokuu 2018, s. 104–107
Osa 3
Me huolehdimme muista palvellessamme kirkon tehtävissä
Palvelutyönsä aikana kuolevaisuudessa Jeesus Kristus antoi opetuslapsilleen tärkeitä vastuita avuksi Hänen Isänsä työn toteuttamisessa (ks. esim. Luuk. 10:1–9). Herra kutsuu meitä osallistumaan Jumalan pelastuksen ja korotuksen työhön myös tänä aikana. Näistä palvelumahdollisuuksista käytetään nimitystä kirkon tehtävät.
Kirkon tehtävät ovat Herran lapsilleen antamia vastuita, jotka antavat heille mahdollisuuden palvella Hänen kirkossaan ja päästä lähemmäksi Häntä ja muita jäseniä. Näitä tehtäviä antavat kirkon johtohenkilöt, jotka tavoittelevat innoitusta Herralta ennen kuin esittävät kutsun palvella. Jokainen kirkon tehtävä ja toimeksianto on tärkeä autettaessa Jumalan työn toteuttamisessa ja valmistautumisessa Vapahtajan toiseen tulemiseen.
Mietittävää
-
Kun luet jaetta Joh. 15:16, ajattele tehtäviä tai vastuita, joita sinulla on ollut kirkossa. Lue sitten tämä presidentti Henry B. Eyringin ajatus: ”Herra tuntee sinut. Hän tietää, kenen Hän haluaa palvelevan kussakin asemassa kirkossaan. Hän valitsi sinut.” Ajattele sitä ”hedelmää”, jonka olet huomannut palvellessasi tehtävissäsi tai toimeksiannoissasi. Miksihän Herra on mahtanut valita sinut nykyiseen tehtävääsi? Mitä voit tehdä tehtävässäsi, jotta palvelemisellasi voisi olla pysyvä vaikutus muihin ja jotta se olisi ”hedelmää joka pysyy”?
Yhdessä oppimisen toiminta
-
Voisitte piirtää jalkojen ääriviivat paperille muutaman kerran ja tehdä niistä yksinkertaiset askeleet ja kirjoittaa sitten jokaiseen askeleeseen yhden tavan, jolla voimme päästä lähemmäksi Kristusta, kun palvelemme kirkon tehtävissämme ja toimeksiannoissamme. Voisitte sen jälkeen lukea yhdessä tämän presidentti Dieter F. Uchtdorfin ajatuksen: ”Jos pidämme kutsumuksiamme mahdollisuuksina palvella Jumalaa ja muita uskossa ja nöyrinä, niin jokainen palveluteko on askel opetuslapseuden polulla.” Voisitte sitten kertoa toisillenne, mitä kirjoititte. Pohtikaa, mitä voisitte tehdä palvellaksenne tehtävissänne osoittaen enemmän uskoa ja nöyryyttä. Kirjoittakaa muistiin saamianne vaikutelmia ja toimikaa sitten niiden mukaan.
Opi lisää
-
Joos. 1:1–9; Matt. 25:23; 1. Kor. 12:13–18; OL 84:88; UK 1:5
-
Dieter F. Uchtdorf, ”Nostakaa siitä missä seisotte”, Liahona, marraskuu 2008, s. 53–56
-
Carl B. Cook, ”Palvelkaa”, Liahona, marraskuu 2016, s. 110–112
Muuta lähdeaineistoa: Huolehdimme avun tarpeessa olevista
-
Sanomia kirkon johtajilta: Huoltotyö, Rakkaus, Palvelutyö, Palveleminen
-
Aineistoa lapsille