Käsikirjat ja tehtävät
30 Kirkon tehtävät


”30 Kirkon tehtävät”, Yleiskäsikirja: Palveleminen Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa, 2024.

”30 Kirkon tehtävät”, Yleiskäsikirja.

Kuva
Ihmiset nostavat oikean kätensä

30

Kirkon tehtävät

30.0

Johdanto

Taivaallinen Isä antoi Jeesukselle Kristukselle täytettäväksi pyhän tehtävän (ks. Luuk. 4:18–19; Joh. 6:38; 3. Nefi 27:14–16). Palvelutehtävänsä aikana Vapahtaja uskoi opetuslapsilleen tärkeitä vastuita (ks. Luuk. 10:1–9). Samalla tavoin Herra kutsuu miehiä ja naisia palvelemaan kirkossa nykyään palvelijoidensa innoitettujen kutsujen välityksellä. Näistä palvelumahdollisuuksista käytetään nimitystä kirkon tehtävät.

Tehtävät antavat jäsenille mahdollisuuksia tuntea Jumalan palvelemisen tuomaa iloa palvellessaan Hänen lapsiaan (ks. Moosia 2:17). Tehtävät auttavat jäseniä myös kasvattamaan uskoaan ja pääsemään lähemmäksi Herraa.

Ei ole sopivaa pyrkiä tiettyihin kirkon tehtäviin (ks. Mark. 10:42–45; OL 121:34-37). Kirkon jäsenet eivät myöskään ”etene” tehtävästä toiseen. Palveltuaan yhdessä tehtävässä heidän ei pidä odottaa saavansa tehtävää, jossa on suurempi vastuu tai korkeampi asema. Uskollinen palveleminen tehtävässä on tärkeämpää kuin se, mikä tehtävä on. Herra kunnioittaa kaikkien Hänen kirkossaan palvelevien omistautumista.

Tässä luvussa kuvaillaan, kuinka jäseniä kutsutaan palvelemaan kirkossa ja kuinka heidät vapautetaan tehtävästään. Se sisältää myös tehtävätaulukon, jossa on tietoa tiettyjen tehtävien antamisesta, jäsenten hyväksymisestä tehtäviin ja heidän erottamisestaan tehtäviin (ks. 30.8).

30.1

Kutsuttavan valitseminen

30.1.1

Yleisiä ohjeita

Ne, jotka palvelevat kirkossa, ovat Jumalan kutsumia (ks. Hepr. 5:4; UK 1:5). Johtajat tavoittelevat Hengen johdatusta päättäessään, kuka kutsutaan tehtävään (ks. 4.2.6). He pohtivat myös seuraavia seikkoja:

  • jäsenen kelvollisuus (kuten puhuttelussa määritetään)

  • lahjat ja kyvyt, joita jäsenellä on tai joita hän voi kehittää siunatakseen muita

  • jäsenen henkilökohtaiset olosuhteet, mukaan lukien hänen terveytensä ja työnsä

  • tehtävän vaikutus jäsenen avioliittoon ja perheeseen.

Jokaisen tehtävän tulee siunata niitä, joita palvellaan, palvelevaa jäsentä itseään sekä hänen perhettään. Tehtävät antavat jäsenille myös mahdollisuuksia kasvaa.

Jäseniä siunataan uhrauksista, joita he tekevät palvellakseen kirkossa. Tehtävän ei kuitenkaan pidä kuormittaa yksilöitä ja perheitä kohtuuttomasti. Tehtävät eivät myöskään saa vaikeuttaa jäsenten työhön liittyvien vastuiden täyttämistä.

Yleensä kukin jäsen kutsutaan palvelemaan kerrallaan vain yhdessä tehtävässä sen lisäksi että hän toimii palvelutyöveljenä tai -sisarena. Poikkeusten tulee olla harvinaisia ja rukoillen harkittuja. Kaikkia mahdollisia tehtäviä ei tarvitse täyttää.

Kun johtohenkilöt esittävät kutsun naimisissa olevalle jäsenelle, he huolehtivat siitä, että puoliso on tietoinen tehtävästä ja antaa tukensa.

Ennen kuin johtohenkilöt esittävät kutsun nuorelle miehelle tai nuorelle naiselle, he pyytävät luvan vanhemmalta tai huoltajalta.

Ennen kutsun esittämistä piispa tarkastaa huolellisesti henkilön jäsenkortin varmistaakseen, ettei siinä ole lisämerkintää tai virallisia jäsenyysrajoituksia. Jos kutsu pitää esittää ennen kuin jäsenkortti on seurakunnassa, piispa ottaa yhteyttä jäsenen aiempaan piispaan.

Ennen kuin vaarnan johtohenkilö esittää kutsun, henkilön piispalta kysytään jäsenen kelvollisuudesta ja muista olosuhteista, jotka voivat vaikuttaa hänen palvelutyöhönsä (kuten edellä kuvatut).

30.1.2

Tehtäviä uusille jäsenille

Mahdollisuudet palvella auttavat jäseniä kasvamaan hengellisesti. Yhdessä palveleminen voi myös auttaa jäseniä luomaan läheisiä suhteita. Tämä on erityisen tärkeää uusille jäsenille.

Seurakunnan johtohenkilöt antavat uusille jäsenille mahdollisuuksia palvella pian sen jälkeen kun heidät on kastettu ja konfirmoitu. Uusilla jäsenillä on monenlaisia kykyjä. Johtohenkilöt kutsuvat rukoillen heitä palvelemaan tavoilla, jotka auttavat heitä kasvamaan henkilökohtaisesti ja siunaamaan muita. Jotkut jäsenet ovat valmiita tehtäviin heti. Toiset saattavat pitää mieluummin tilapäisistä toimeksiannoista, jotka auttavat heitä valmistautumaan tehtävien vastaanottamiseen. Katso myös 23.2 ja 23.6.1.

30.1.3

Tehtäviä niille, jotka eivät ole jäseniä

Henkilöitä, jotka eivät ole kirkon jäseniä, voidaan kutsua joihinkin tehtäviin, kuten säestäjäksi, laulunjohtajaksi tai tehtävään auttaa toimintojen suunnittelussa. Heitä ei kuitenkaan pidä kutsua opettajiksi, koorumin tai järjestön johtokunnan jäseniksi tai Alkeisyhdistyksen musiikinohjaajaksi.

Henkilöllä, jonka jäsenoikeuksia on virallisesti rajoitettu tai jonka jäsenyys on peruutettu, ei voi olla kirkon tehtävää (ks. 32.11.3 ja 32.11.4).

30.1.4

Luottamuksellisuus

Kutsumiset tehtäviin ja vapauttamiset tehtävistä ovat pyhiä. Tästä syystä johtohenkilöt pitävät tiedon mahdollisesta kutsumisesta tai vapauttamisesta luottamuksellisena. Johtohenkilöt kertovat näistä tiedoista ajankohtana ja tilanteessa, joka on sopusoinnussa asian pyhän luonteen kanssa.

Esimerkiksi henkilölle, jonka kutsumista tehtävään harkitaan, ilmoitetaan vasta, kun kutsu esitetään. Näin vältytään hämmennykseltä, mikäli kutsua ei esitetäkään.

Lisäksi ennen henkilön hyväksymistä siitä kerrotaan vain niille, joiden on tarpeen tietää siitä, kuten puolisolle ja sen järjestön johtokunnalle, jonka vastuualueeseen tehtävä kuuluu.

30.1.5

Tehtäviin suosittaminen ja suositusten hyväksyminen

Tehtävätaulukosta ilmenee, kuka voi suosittaa mihinkin tehtävään ja kuka hyväksyy suosituksen (ks. 30.8). Joissakin tapauksissa koorumien ja järjestöjen johtohenkilöt esittävät suosituksia vaarnan johtokunnalle tai piispakunnalle. He tekevät niin rukoillen ja tavoitellen innoitusta siihen, ketä suosittaa. He voivat myös neuvotella piispakunnan tai vaarnan johtokunnan kanssa.

Piispat ja vaarnanjohtajat harkitsevat huolellisesti kutakin suositusta ymmärtäen, että se on tehty rukoillen. Piispakunnalla tai vaarnan johtokunnalla on lopullinen vastuu saada innoitusta siihen, kenet kutsua. Tarvittaessa he voivat pyytää toista suositusta.

Mikäli piispa tai vaarnanjohtaja tuntee innoitusta kutsua jonkun muun kuin sen, jota suositettiin, se ei tarkoita, ettei suositus olisi ollut innoitettu. Saattaa olla, että piispalla tai vaarnanjohtajalla on tietoja, jotka eivät olleet suosituksen esittäneiden saatavilla.

Kuva
Nainen lukemassa lapselle

30.2

Kutsun esittäminen

Palvelukutsun saamisen tulisi olla merkityksellinen hengellinen kokemus jäsenelle. Kutsut palvella Herraa ovat pyhiä ja iloisia mahdollisuuksia. Johtajat viestivät tämän tavalla, jolla he esittävät kutsun. Heidän ei pidä esittää kutsuja välinpitämättömästi.

Tehtävätaulukossa esitetään, kuka voi esittää kutsun mihinkin tehtävään (ks. 30.8). Saatuaan tarvittavat hyväksynnät valtuutettu johtohenkilö neuvottelee jäsenen kanssa ymmärtääkseen, sallivatko jäsenen olosuhteet hänen palvella. Johtohenkilö pyrkii myös ymmärtämään, onko jäsen kelvollinen ja halukas palvelemaan.

Kun johtohenkilö esittää kutsun, hän selittää, että se on tullut Herralta. Tarvittaessa hän voi antaa jäsenelle aikaa rukoillen harkita tehtävää ja pyytää siihen omaa hengellistä vahvistusta.

Johtohenkilö voi myös tehdä seuraavaa:

  • Selittää tehtävän tarkoituksen, tärkeyden ja vastuut.

  • Auttaa jäsentä keskittymään ensisijaisesti niihin ihmisiin, joita hän tulee palvelemaan. (Tarpeen mukaan johtohenkilö antaa luettelon näistä henkilöistä johtohenkilön ja kirjurin työvälineistä.)

  • Kannustaa jäsentä tavoittelemaan Herran Henkeä tehtävän täyttämisessä.

  • Todistaa, että Herra auttaa jäsentä ja siunaa häntä, kun hän palvelee uskollisesti.

  • Kertoa jäsenelle, kuka antaa koulutusta ja tukea tehtävään.

  • Kertoa jäsenelle, kenelle hänen tulee raportoida toimistaan.

  • Kertoa jäsenelle mahdollisista kokouksista, joihin tämän tulee osallistua, ja kaikista käytettävissä olevista resursseista.

  • Auttaa jäsentä tietämään likimääräisesti, kuinka paljon aikaa tehtävä vaatii.

  • Keskustella tehtävään liittyvistä mahdollisista erityisistä huolenaiheista tai haasteista.

  • Vastata kysymyksiin, joita jäsenellä saattaa olla.

Jos jäsen on naimisissa, johtohenkilö kutsuu puolison olemaan läsnä, kun kutsu esitetään.

Jos tehtävään sisältyy työskentelyä lasten tai nuorten kanssa, johtohenkilö selittää, että jäsenen pitää suorittaa lasten ja nuorten suojelemiseen liittyvä koulutus. Tämä koulutus on saatavana sivustolla protectingchildren.churchofjesuschrist.org. Jäsenen tulee suorittaa se kuukauden kuluessa siitä, kun hänet on hyväksytty ja joka kolmas vuosi sen jälkeen.

30.3

Jäsenten hyväksyttäminen tehtäviin

Useimpiin kirkon tehtäviin kutsuttaessa henkilöt tulee esittää hyväksyttäviksi, ennen kuin he alkavat palvella (ks. OL 28:13; 42:11). Antamalla tukensa niille, jotka kutsutaan palvelemaan, jäsenet lupaavat tukea ja olla halukkaita auttamaan heitä.

Tehtävätaulukosta ilmenee, onko hyväksyttäminen tarpeen ja ketkä osallistuvat siihen (ks. 30.8). Johtohenkilö, joka on valvonut kutsun esittämistä, tai hänen valtuuttamansa pappeusjohtaja esittää henkilön hyväksyttäväksi.

Henkilö, joka johtaa hyväksyttämistä, ilmoittaa ensin, kuka on vapautettu tehtävästä (mikäli soveltuu). Hän pyytää jäseniä ilmaisemaan kiitoksensa henkilön palvelutyöstä (ks. 30.6).

Esittäessään henkilön hyväksyttäväksi valtuutettu pappeusjohtaja pyytää henkilöä nousemaan. Johtohenkilö voi käyttää seuraavanlaisia sanoja:

”[Nimi] on kutsuttu [tehtävään]. Ne, jotka kannattavat hänen hyväksymistään, voivat osoittaa sen nostamalla kätensä. [Pysähdy hetkeksi.] Jos joku vastustaa ehdotusta, hän voi myös osoittaa sen. [Pysähdy hetkeksi.]”

Esitettävän henkilön tulee osallistua hyväksymiseen. Jos useampia henkilöitä esitetään, heidät voidaan hyväksyä ryhmänä.

Jos hyvämaineinen jäsen vastustaa kutsumista, johtava virkailija tai muu tehtävän saanut pappeusjohtaja tapaa hänet kahden kesken kokouksen jälkeen. Johtaja pyrkii ymmärtämään, miksi jäsen vastustaa. Hän kysyy, tietääkö jäsen sellaisesta käytöksestä, joka voi olla esteenä sille, että henkilö palvelee tehtävässä. Jos vastustava jäsen ei tiedä sellaisesta käytöksestä, häntä kannustetaan hyväksymään asia ja tukemaan henkilöä tehtävässä.

Vain hyvämaineiset jäsenet voivat osallistua hyväksymiseen. Jos kirkkoon kuulumattomalla tai jäsenellä, joka ei ole hyvämaineinen, on kuitenkin esitettyyn kutsumiseen liittyviä huolia, hän voi kokouksen jälkeen kertoa niistä piispalle tai vaarnanjohtajalle kahden kesken.

30.4

Jäsenten erottaminen palvelemaan kirkon tehtävissä

Useimpiin kirkon tehtäviin kutsutut henkilöt tulee myös erottaa tehtäväänsä. Tehtävätaulukossa esitetään, kuka voi suorittaa tehtävään erottamisen (ks. 30.8). Tämä tapahtuu yleensä sen jälkeen, kun jäsenet on hyväksytty tehtävään ja ennen kuin he aloittavat palvelemisen.

Jäsenen erottaminen johonkin tehtävään tarkoittaa sitä, että hänelle annetaan valtuus toimia siinä tehtävässä (ks. 3.4.3.1). Tehtävään erottamiseen sisältyy myös siunaus ja Hengen ohjaamia lupauksia. Lisää tietoa on kohdassa 18.11.

Kuva
Nainen saa pappeuden siunauksen

30.5

Palveluajan pituus

Mahdollisuuksien mukaan johtohenkilöt antavat jäsenten palvella tehtävissään riittävän kauan, jotta he voivat luoda vahvat suhteet niihin, joita he palvelevat. Jäsenet saattavat myös tarvita aikaa oppiakseen vastuunsa ja kasvaakseen niissä. Tämä voi olla erityisen tärkeää nuorten ja lasten johtohenkilöiden sekä Apuyhdistyksen ja vanhinten koorumin johtajien kohdalla. Johtohenkilöiden palveluajan ihanteellinen kesto vaihtelee, mutta 2–5 vuotta on usein riittävä.

30.6

Jäsenten vapauttaminen kirkon tehtävistä

Useimmiten jäsenet vapautetaan tehtävistään, kun Herra innoittaa heidän johtajiaan vapauttamaan heidät. Jotkut jäsenet, kuten vaarnanjohtajat ja lähetysjohtajat, vapautetaan yleensä tietyn ajan kuluttua. Henkilö voidaan vapauttaa myös muista syistä, kuten henkilökohtaisen tai perheen tilanteen vuoksi.

Kun johtaja tai piispa vapautetaan, hänen neuvonantajansa vapautuvat automaattisesti. Muut järjestössä, kuten kirjurit, sihteerit ja opettajat, eivät vapaudu automaattisesti.

Tehtävästä vapauttaa joku, jolla on saman tason valtuus kuin sillä, joka on esittänyt kutsun tehtävään. Esimerkiksi jos piispakunnan jäsen esitti kutsun, piispakunnan jäsen esittää henkilölle vapauttamisen.

Vapauttamisen esittäminen on johtohenkilölle tärkeä tilaisuus ilmaista kiitollisuutta ja huomioida Jumalan käden vaikutus jäsenen palvelutyössä. Johtohenkilö tapaa jäsenen henkilökohtaisesti kertoakseen tälle vapauttamisesta ennen kuin siitä ilmoitetaan julkisesti. Hän voi halutessaan pyytää jäsentä kertomaan, mitä tämä on oppinut palvellessaan tehtävässä. Ennen kuin vapauttamisesta kerrotaan yleisesti, siitä kerrotaan vain niille, joiden on tarpeen tietää siitä.

Valtuutettu pappeusjohtaja ilmoittaa vapauttamisesta samassa tilaisuudessa kuin missä henkilö hyväksyttiin tehtävään. Johtohenkilö voi käyttää seuraavanlaisia sanoja:

”[Nimi] on vapautettu [tehtävästä]. Ne, jotka haluavat ilmaista kiitoksensa hänen palvelutyöstään, voivat osoittaa sen nostamalla kätensä.”

Johtaja ei kysy, vastustaako joku.

30.7

Piispojen kutsuminen, asettaminen ja erottaminen tehtävään

Vaarnan johtokunta suosittaa veljiä kutsuttavaksi piispan tehtävään tai vapautettavaksi siitä. Suositukset lähetetään ensimmäiselle presidenttikunnalle johtohenkilön ja kirjurin työvälineissä (LCR). Suosituksen voi valmistella vaarnan johtokunnan jäsen, kirjuri tai toimisihteeri. Kuitenkin vain vaarnanjohtaja voi lähettää sen.

Piispan vastuut ovat merkittäviä (ks. 7.1). Ne edellyttävät nuhteettomuutta, moraalista puhtautta, hengellistä kypsyyttä ja uskollisuutta Vapahtajaa kohtaan. Vaarnan johtokunta pyytää Hengen vahvistusta siihen, ketä suosittaa. Kun he suosittavat miestä palvelemaan piispana, he pohtivat huolella jakeita 1. Tim. 3:2–7. He eivät pyydä ehdotuksia seurakunnan jäseniltä. Lisätietoja piispan kelpoisuusvaatimuksista on LCR:ssä.

Ennen kuin vaarnanjohtaja voi kutsua uuden piispan, hänen täytyy saada kirjallinen hyväksyntä suositukselleen ensimmäiseltä presidenttikunnalta. Tämän hyväksynnän saatuaan vaarnanjohtaja voi asettaa piispan ja erottaa hänet tehtävään, kun seurakunnan jäsenet ovat antaneet tukensa hänelle sakramenttikokouksessa. Ensimmäisen presidenttikunnan lupa vaaditaan myös, ennen kuin vaarnanjohtaja voi vapauttaa piispan. Vaarnanjohtaja ei voi delegoida näitä vastuita.

Jos mies, joka kutsutaan piispaksi, ei ole ylipappi, vaarnanjohtajan tulee pitää huolta siitä, että tämä mies asetetaan ylipapiksi ennen piispaksi asettamista. Jos mies on asetettu piispaksi aiemmin, hänet pitää ainoastaan erottaa kyseisen seurakunnan piispaksi. Jos miehet, jotka kutsutaan piispan neuvonantajiksi, eivät ole ylipappeja, heidät asetetaan ylipapeiksi ennen tehtävään erottamista.

Kun ensimmäinen presidenttikunta on hyväksynyt suositetun miehen palvelemaan piispana, se valtuuttaa vaarnanjohtajan asettamaan hänet ja erottamaan hänet tehtävään. Vaarnanjohtaja

  1. kutsuu miestä nimeltä käyttäen tämän täydellistä nimeä

  2. lausuu toimivansa Melkisedekin pappeuden valtuudella

  3. asettaa miehen piispaksi (ellei häntä ole asetettu aiemmin)

  4. erottaa hänet johtamaan seurakuntaa sekä toimimaan Aaronin pappeuden ja pappien koorumin johtajana korostaen hänen vastuitaan seurakunnan Aaronin pappeuden haltijoista ja nuorista naisista (ks. 7.1.2)

  5. antaa hänelle kaikki piispan virkaan kuuluvat avaimet, oikeudet, voimat ja valtuuden viitaten erityisesti piispan velvollisuuksiin Israelin yleisenä tuomarina ja seurakunnan johtavana ylipappina (ks. 7.1.1 ja 7.1.3)

  6. lausuu siunauksen sanoja Hengen ohjauksen mukaisesti

  7. päättää siunauksen Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Myös vyöhykeseitsenkymmen tai johtava auktoriteetti voi kutsua, asettaa ja erottaa piispan tehtävään ensimmäisen presidenttikunnan hyväksymänä.

30.8

Tehtävätaulukko

Seuraavassa taulukossa luetellaan tietyt tehtävät seurakunnassa ja vaarnassa. Muita tehtäviä ja palvelumahdollisuuksia kuvaillaan muualla tässä käsikirjassa.

Seurakunnan tai vaarnan ei tarvitse täyttää jokaista tässä taulukossa mainittua tehtävää. Johtohenkilöt päättävät, mitkä tehtävät tulee täyttää yksikön tarpeiden ja niiden tarpeiden perusteella, jotka voidaan kutsua palvelemaan.

30.8.1

Tehtävät vaarnaseurakunnassa

Tehtävä

Suosittaa

Hyväksyy

Hyväksyy ja antaa tukensa

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Tehtävä

Piispa

Suosittaa

Vaarnan johtokunta käyttäen LCR:ää

Hyväksyy

Ensimmäinen presidenttikunta ja kahdentoista koorumi

Hyväksyy ja antaa tukensa

Seurakunnan jäsenet

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Vaarnanjohtaja saatuaan hyväksynnän ensimmäiseltä presidenttikunnalta (ks. 30.7)

Tehtävä

Neuvonantajat piispakunnassa

Suosittaa

Piispa

Hyväksyy

Vaarnan johtokunta ja korkea neuvosto

Hyväksyy ja antaa tukensa

Seurakunnan jäsenet

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Vaarnanjohtaja tai tehtävän saanut neuvonantaja

Tehtävä

Seurakunnan kirjuri (ja tarvittaessa seurakunnan apulaiskirjurit)

Suosittaa

Piispakunta

Hyväksyy

Vaarnan johtokunta ja korkea neuvosto

Hyväksyy ja antaa tukensa

Seurakunnan jäsenet

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Vaarnanjohtaja tai tehtävän saanut neuvonantaja tai korkean neuvoston jäsen

Tehtävä

Seurakunnan toimisihteeri (ja tarvittaessa seurakunnan apulaistoimisihteerit)

Suosittaa

Piispakunta

Hyväksyy

Vaarnan johtokunta ja korkea neuvosto

Hyväksyy ja antaa tukensa

Seurakunnan jäsenet

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Vaarnanjohtaja tai tehtävän saanut neuvonantaja tai korkean neuvoston jäsen

Tehtävä

Vanhinten koorumin johtaja

Suosittaa

Vaarnan johtokunta (neuvoteltuaan piispan kanssa)

Hyväksyy

Vaarnan johtokunta ja korkea neuvosto

Hyväksyy ja antaa tukensa

Seurakunnan jäsenet

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Vaarnanjohtaja

Tehtävä

Neuvonantajat vanhinten koorumin johtokunnassa

Suosittaa

Kooruminjohtaja (neuvoteltuaan piispan kanssa)

Hyväksyy

Vaarnan johtokunta ja korkea neuvosto

Hyväksyy ja antaa tukensa

Seurakunnan jäsenet

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Vaarnanjohtaja tai tehtävän saanut neuvonantaja tai korkean neuvoston jäsen

Tehtävä

Muut tehtävät vanhinten koorumissa

Suosittaa

Koorumin johtokunta

Hyväksyy

Piispakunta

Hyväksyy ja antaa tukensa

Koorumin jäsenet (kooruminjohtaja tai tehtävän saanut neuvonantaja esittää koorumin kokouksessa)

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Kooruminjohtaja tai tehtävän saanut neuvonantaja

Tehtävä

Seurakunnan järjestöjen johtajat (Apuyhdistys, Nuoret Naiset, Alkeisyhdistys ja pyhäkoulu)

Suosittaa

Piispakunta

Hyväksyy

Piispakunta

Hyväksyy ja antaa tukensa

Seurakunnan jäsenet

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Piispa

Tehtävä

Neuvonantajat seurakuntien järjestöjen johtokunnissa

Suosittaa

Järjestön johtaja

Hyväksyy

Piispakunta

Hyväksyy ja antaa tukensa

Seurakunnan jäsenet

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Piispa tai tehtävän saanut neuvonantaja

Tehtävä

Muut tehtävät seurakunnan Apuyhdistyksessä, Nuorissa Naisissa, Alkeisyhdistyksessä ja pyhäkoulussa

Suosittaa

Järjestön johtokunta

Hyväksyy

Piispakunta

Hyväksyy ja antaa tukensa

Seurakunnan jäsenet

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Piispa tai tehtävän saanut neuvonantaja

Tehtävä

Seurakunnan lähetystyönjohtaja (vanhinten koorumin johtokunnan jäsen voi täyttää tämän tehtävän; mikäli näin on, häntä ei tarvitse kutsua, hyväksyä tai erottaa tehtävään erikseen)

Suosittaa

Piispakunta (neuvoteltuaan vanhinten koorumin ja Apuyhdistyksen johtajien kanssa)

Hyväksyy

Piispakunta

Hyväksyy ja antaa tukensa

Seurakunnan jäsenet

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Piispa tai tehtävän saanut neuvonantaja

Tehtävä

Seurakuntalähetyssaarnaajat

Suosittaa

Piispakunta tai vanhinten koorumin ja Apuyhdistyksen johtajat

Hyväksyy

Piispakunta

Hyväksyy ja antaa tukensa

Seurakunnan jäsenet

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Piispa tai tehtävän saanut neuvonantaja

Tehtävä

Seurakunnan temppeli- ja sukututkimustyön johtaja (vanhinten koorumin johtokunnan jäsen voi täyttää tämän tehtävän; mikäli näin on, häntä ei tarvitse kutsua, hyväksyä tai erottaa tehtävään erikseen)

Suosittaa

Piispakunta (neuvoteltuaan vanhinten koorumin ja Apuyhdistyksen johtajien kanssa)

Hyväksyy

Piispakunta

Hyväksyy ja antaa tukensa

Seurakunnan jäsenet

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Piispa tai tehtävän saanut neuvonantaja

Tehtävä

Seurakunnan temppeli- ja sukututkimusneuvojat

Suosittaa

Piispakunta tai vanhinten koorumin ja Apuyhdistyksen johtajat

Hyväksyy

Piispakunta

Hyväksyy ja antaa tukensa

Seurakunnan jäsenet

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Piispa tai tehtävän saanut neuvonantaja

Tehtävä

Pappien koorumin johtajan apulaiset

Suosittaa

Piispa (pappien koorumin johtajana)

Hyväksyy

Piispakunta

Hyväksyy ja antaa tukensa

Koorumin jäsenet (piispa tai tehtävän saanut neuvonantaja esittää koorumin kokouksessa)

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Piispa

Tehtävä

Opettajien ja diakonien koorumien johtajat

Suosittaa

Piispakunta

Hyväksyy

Piispakunta

Hyväksyy ja antaa tukensa

Koorumin jäsenet (piispa tai tehtävän saanut neuvonantaja esittää koorumin kokouksessa)

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Piispa tai tehtävän saanut neuvonantaja kutsuu; piispa erottaa tehtävään

Tehtävä

Neuvonantajat opettajien ja diakonien koorumien johtokunnissa sekä koorumien sihteerit

Suosittaa

Kooruminjohtaja

Hyväksyy

Piispakunta

Hyväksyy ja antaa tukensa

Koorumin jäsenet (piispa tai tehtävän saanut neuvonantaja esittää koorumin kokouksessa)

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Piispa tai tehtävän saanut neuvonantaja

Tehtävä

Nuorten Naisten luokkien johtajat

Suosittaa

Piispakunta (neuvoteltuaan Nuorten Naisten johtokunnan kanssa)

Hyväksyy

Piispakunta

Hyväksyy ja antaa tukensa

Luokan jäsenet (piispa tai tehtävän saanut neuvonantaja esittää Nuorten Naisten kokouksessa)

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Piispa tai tehtävän saanut neuvonantaja

Tehtävä

Neuvonantajat Nuorten Naisten luokkien johtokunnissa sekä luokkien sihteerit

Suosittaa

Luokan johtaja

Hyväksyy

Piispakunta

Hyväksyy ja antaa tukensa

Luokan jäsenet (piispa tai tehtävän saanut neuvonantaja esittää Nuorten Naisten kokouksessa)

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Piispa tai tehtävän saanut neuvonantaja

Tehtävä

Seurakunnan huoltotyö- ja omavaraisuusasiantuntijat, jos tarvitaan

Suosittaa

Piispakunta

Hyväksyy

Piispakunta

Hyväksyy ja antaa tukensa

Seurakunnan jäsenet

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Piispa tai tehtävän saanut neuvonantaja

Tehtävä

Seurakunnan tarvikekeskusasiantuntija, jos tarvitaan

Suosittaa

Pyhäkoulun johtaja

Hyväksyy

Piispakunta

Hyväksyy ja antaa tukensa

Seurakunnan jäsenet

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Piispa tai tehtävän saanut neuvonantaja

Tehtävä

Seurakunnan musiikkikoordinaattori

Suosittaa

Piispakunta

Hyväksyy

Piispakunta

Hyväksyy ja antaa tukensa

Seurakunnan jäsenet

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Piispa tai tehtävän saanut neuvonantaja

Tehtävä

Tulkit, jos tarvitaan

Suosittaa

Piispakunta

Hyväksyy

Piispakunta

Hyväksyy ja antaa tukensa

Seurakunnan jäsenet

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Piispa tai tehtävän saanut neuvonantaja

Tehtävä

Muut tehtävät vaarnaseurakunnassa

Suosittaa

Piispakunta

Hyväksyy

Piispakunta

Hyväksyy ja antaa tukensa

Seurakunnan jäsenet

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Piispa tai tehtävän saanut neuvonantaja

  1. Harvinaisissa olosuhteissa seurakunnan jäsenen saattaa olla tarpeen aloittaa palveleminen jossakin tehtävässä, ennen kuin hänet voidaan esittää hyväksyttäväksi. Kun näin tapahtuu, piispakunnan jäsen esittää henkilön mahdollisimman pian vahvistettavaksi. Hän soveltaa kohdassa 30.3 kuvattua menettelyä. Tähän sisältyy se, että seurakunnan jäsenille annetaan mahdollisuus vastustaa esitystä.

  2. Aktiivisia sinetöijiä temppelissä ei pidä kutsua palvelemaan piispakunnassa. Sinetöijät kutsutaan kirkon presidentin johdolla.

Kuva
Pyhäkoululuokka

30.8.2

Tehtävät lähetysseurakunnassa

Tehtävä

Suosittaa

Hyväksyy

Hyväksyy ja antaa tukensa

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Tehtävä

Seurakunnanjohtaja

Suosittaa

Vaarnan, lähetyskentän tai piirin johtokunta

Hyväksyy

Vaarnan johtokunta ja korkea neuvosto tai lähetyskentän johtokunta

Hyväksyy ja antaa tukensa

Seurakunnan jäsenet

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Vaarnanjohtaja tai lähetysjohtaja (tai tehtävän saanut piirinjohtaja)

Tehtävä

Neuvonantajat seurakunnan johtokunnassa

Suosittaa

Seurakunnanjohtaja

Hyväksyy

Vaarnan johtokunta sekä korkea neuvosto tai lähetyskentän johtokunta (tai lähetysjohtajan valtuuttamana piirin johtokunta)

Hyväksyy ja antaa tukensa

Seurakunnan jäsenet

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Vaarnanjohtaja, lähetysjohtaja, piirinjohtaja tai tehtävän saanut neuvonantaja

Tehtävä

Seurakunnan kirjuri, apulaiskirjurit ja toimisihteeri

Suosittaa

Seurakunnan johtokunta

Hyväksyy

Vaarnan johtokunta sekä korkea neuvosto tai lähetyskentän johtokunta (tai lähetysjohtajan valtuuttamana piirin johtokunta)

Hyväksyy ja antaa tukensa

Seurakunnan jäsenet

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Vaarnanjohtaja tai tehtävän saanut neuvonantaja tai korkean neuvoston jäsen (vaarnan lähetysseurakunnissa); piirinjohtaja tai hänen osoittamansa pappeusjohtaja (lähetyskentän seurakunnissa)

Tehtävä

Vanhinten koorumin johtaja

Suosittaa

Vaarnan, piirin tai lähetyskentän johtokunta (neuvoteltuaan seurakunnanjohtajan kanssa)

Hyväksyy

Vaarnan johtokunta sekä korkea neuvosto tai lähetyskentän johtokunta (tai lähetysjohtajan valtuuttamana piirin johtokunta)

Hyväksyy ja antaa tukensa

Seurakunnan jäsenet

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Vaarnanjohtaja tai lähetysjohtaja (tai tehtävän saanut piirinjohtaja)

Tehtävä

Neuvonantajat vanhinten koorumin johtokunnassa

Suosittaa

Kooruminjohtaja (neuvoteltuaan seurakunnanjohtajan kanssa)

Hyväksyy

Vaarnan johtokunta sekä korkea neuvosto tai lähetyskentän johtokunta (tai lähetysjohtajan valtuuttamana piirin johtokunta)

Hyväksyy ja antaa tukensa

Seurakunnan jäsenet

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Vaarnanjohtaja tai lähetysjohtaja tai tehtävän saanut neuvonantaja tai korkean neuvoston jäsen (tai tehtävän saaneena piirinjohtaja tai muu pappeusjohtaja)

Tehtävä

Muut tehtävät lähetysseurakunnassa

Suosittaa

Katso 30.8.1 sekä korvaa sana piispa sanalla seurakunnanjohtaja ja sana vaarnaseurakunta sanalla lähetysseurakunta.

Hyväksyy

Katso 30.8.1 sekä korvaa sana piispa sanalla seurakunnanjohtaja ja sana vaarnaseurakunta sanalla lähetysseurakunta.

Hyväksyy ja antaa tukensa

Katso 30.8.1 sekä korvaa sana piispa sanalla seurakunnanjohtaja ja sana vaarnaseurakunta sanalla lähetysseurakunta.

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Katso 30.8.1 sekä korvaa sana piispa sanalla seurakunnanjohtaja ja sana vaarnaseurakunta sanalla lähetysseurakunta.

  1. Aktiivisia sinetöijiä temppelissä ei pidä kutsua palvelemaan seurakuntien johtokunnissa. Sinetöijät kutsutaan kirkon presidentin johdolla.

30.8.3

Tehtävät vaarnassa

Tehtävä

Suosittaa

Hyväksyy

Hyväksyy ja antaa tukensa

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Tehtävä

Vaarnanjohtaja

Suosittaa

Tehtävän saanut johtava auktoriteetti tai vyöhykeseitsenkymmen

Hyväksyy

Tehtävän saanut johtava auktoriteetti tai vyöhykeseitsenkymmen

Hyväksyy ja antaa tukensa

Jäsenet vaarnakonferenssissa

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Tehtävän saanut johtava auktoriteetti tai vyöhykeseitsenkymmen

Tehtävä

Neuvonantajat uudessa vaarnan johtokunnassa

Suosittaa

Vaarnanjohtaja

Hyväksyy

Tehtävän saanut johtava auktoriteetti tai vyöhykeseitsenkymmen

Hyväksyy ja antaa tukensa

Jäsenet vaarnakonferenssissa

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Tehtävän saanut johtava auktoriteetti tai vyöhykeseitsenkymmen

Tehtävä

Uusi neuvonantaja olemassa olevassa vaarnan johtokunnassa

Suosittaa

Vaarnanjohtaja käyttäen LCR:ää

Hyväksyy

Ensimmäinen presidenttikunta

Hyväksyy ja antaa tukensa

Jäsenet vaarnakonferenssissa

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Vaarnanjohtaja saatuaan hyväksynnän ensimmäiseltä presidenttikunnalta

Tehtävä

Vaarnan kirjuri (ja tarvittaessa vaarnan apulaiskirjurit)

Suosittaa

Vaarnan johtokunta

Hyväksyy

Vaarnan johtokunta ja korkea neuvosto

Hyväksyy ja antaa tukensa

Jäsenet vaarnakonferenssissa

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Vaarnanjohtaja tai tehtävän saanut neuvonantaja

Tehtävä

Vaarnan toimisihteeri (ja tarvittaessa vaarnan apulaistoimisihteerit)

Suosittaa

Vaarnan johtokunta

Hyväksyy

Vaarnan johtokunta ja korkea neuvosto

Hyväksyy ja antaa tukensa

Jäsenet vaarnakonferenssissa

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Vaarnanjohtaja tai tehtävän saanut neuvonantaja

Tehtävä

Korkean neuvoston jäsenet

Suosittaa

Vaarnan johtokunta

Hyväksyy

Vaarnan johtokunta ja korkea neuvosto

Hyväksyy ja antaa tukensa

Jäsenet vaarnakonferenssissa

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Vaarnanjohtaja tai tehtävän saanut neuvonantaja

Tehtävä

Vaarnan patriarkka, mukaan lukien patriarkka, joka on jo asetettu toisessa vaarnassa

Suosittaa

Vaarnan johtokunta käyttäen LCR:ää

Hyväksyy

Kahdentoista koorumi

Hyväksyy ja antaa tukensa

Jäsenet vaarnakonferenssissa

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Vaarnanjohtaja saatuaan hyväksynnän kahdentoista koorumilta tai ensimmäisen presidenttikunnan tai kahdentoista koorumin jäseneltä

Tehtävä

Vaarnan Apuyhdistyksen johtaja

Suosittaa

Vaarnan johtokunta

Hyväksyy

Vaarnan johtokunta ja korkea neuvosto

Hyväksyy ja antaa tukensa

Jäsenet vaarnakonferenssissa

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Vaarnanjohtaja

Tehtävä

Vaarnan Nuorten Naisten ja Alkeisyhdistyksen johtajat

Suosittaa

Vaarnan johtokunta

Hyväksyy

Vaarnan johtokunta ja korkea neuvosto

Hyväksyy ja antaa tukensa

Jäsenet vaarnakonferenssissa

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Vaarnanjohtaja tai tehtävän saanut neuvonantaja

Tehtävä

Vaarnan Nuorten Miesten ja pyhäkoulun johtajat

Suosittaa

Vaarnan johtokunta kutsuu korkean neuvoston jäseniä täyttämään nämä tehtävät

Hyväksyy

Vaarnan johtokunta ja korkea neuvosto

Hyväksyy ja antaa tukensa

Jäsenet vaarnakonferenssissa (heidät tulee esittää hyväksyttäviksi sekä korkean neuvoston jäseninä että näiden järjestöjen johtajina)

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Vaarnanjohtaja tai tehtävän saanut neuvonantaja (heidät tulee kutsua ja erottaa tehtävään sekä korkean neuvoston jäseniksi että näiden järjestöjen johtajiksi)

Tehtävä

Neuvonantajat vaarnan järjestöjen johtokunnissa, sihteerit ja muita tarpeen mukaan

Suosittaa

Vaarnan järjestön johtaja (neuvoteltuaan vaarnan johtokunnan tai järjestöstä vastaavan korkean neuvoston jäsenen kanssa)

Hyväksyy

Vaarnan johtokunta ja korkea neuvosto

Hyväksyy ja antaa tukensa

Jäsenet vaarnakonferenssissa

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Vaarnanjohtaja tai tehtävän saanut neuvonantaja tai korkean neuvoston jäsen

Tehtävä

Vaarnan tilintarkastajat

Suosittaa

Vaarnan tilintarkastuskomitean puheenjohtaja (neuvonantaja vaarnan johtokunnassa)

Hyväksyy

Vaarnan johtokunta ja korkea neuvosto

Hyväksyy ja antaa tukensa

Ei hyväksytetä

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Vaarnanjohtaja tai tehtävän saanut neuvonantaja (vaarnanjohtaja päättää, tarvitaanko tehtävään erottamista)

Tehtävä

Vaarnan seminaarin- ja instituutinopettajat ja -valvojat, jos tarvitaan

Suosittaa

Vaarnan johtokunta (neuvoteltuaan piispan sekä seminaari- ja instituuttiedustajan kanssa)

Hyväksyy

Vaarnan johtokunta ja korkea neuvosto

Hyväksyy ja antaa tukensa

Jäsenet vaarnakonferenssissa

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Vaarnanjohtaja tai tehtävän saanut neuvonantaja tai korkean neuvoston jäsen

Tehtävä

Vaarnan huoltotyö- ja omavaraisuusasiantuntijat, jos tarvitaan

Suosittaa

Vaarnan johtokunta

Hyväksyy

Vaarnan johtokunta ja korkea neuvosto

Hyväksyy ja antaa tukensa

Jäsenet vaarnakonferenssissa

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Vaarnanjohtaja tai tehtävän saanut neuvonantaja tai korkean neuvoston jäsen

Tehtävä

Vaarnan tulkkauskoordinaattori, jos tarvitaan

Suosittaa

Vaarnan johtokunta

Hyväksyy

Vaarnan johtokunta ja korkea neuvosto

Hyväksyy ja antaa tukensa

Jäsenet vaarnakonferenssissa

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Vaarnanjohtaja tai tehtävän saanut neuvonantaja tai korkean neuvoston jäsen

Tehtävä

Vaarnan viestintäjohtaja, apulaisjohtajat ja asiantuntijat

Suosittaa

Vaarnan johtokunta

Hyväksyy

Vaarnan johtokunta ja korkea neuvosto

Hyväksyy ja antaa tukensa

Jäsenet vaarnakonferenssissa

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Vaarnanjohtaja tai tehtävän saanut neuvonantaja tai korkean neuvoston jäsen

Tehtävä

Muut tehtävät vaarnassa

Suosittaa

Vaarnan johtokunta

Hyväksyy

Vaarnan johtokunta ja korkea neuvosto

Hyväksyy ja antaa tukensa

Jäsenet vaarnakonferenssissa

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Vaarnanjohtaja tai tehtävän saanut neuvonantaja tai korkean neuvoston jäsen

  1. Kun uusien vaarnan virkailijoiden on poikkeuksellisesti tarpeen aloittaa palvelemisensa ennen seuraavaa vaarnakonferenssia, heidät tulee esittää hyväksyttäviksi sakramenttikokouksissa. Tällaisia hyväksymisiä tulisi pitää mahdollisimman vähän. Vaarnan johtokunnan tai korkean neuvoston jäsen esittää nämä hyväksymiset.

    Harvinaisissa olosuhteissa vaarnan jäsenen saattaa olla tarpeen aloittaa palveleminen, ennen kuin hänet voidaan hyväksyä joko vaarnakonferenssissa tai sakramenttikokouksissa. Kun näin tapahtuu, henkilö esitetään mahdollisimman pian vahvistettavaksi soveltaen kohdassa 30.3 kuvattua prosessia. Tähän sisältyy se, että vaarnan jäsenille annetaan mahdollisuus vastustaa esitystä.

  2. Aktiivisia sinetöijiä temppelissä ei pidä kutsua palvelemaan vaarnojen johtokunnissa. Sinetöijät kutsutaan kirkon presidentin johdolla.

  3. Vaarnan johtokunta nimittää vaarnan toimintakomitean puheenjohtajaksi (tarvittaessa) ja vaarnan kiinteistöedustajaksi korkean neuvoston jäsenen. Heitä ei kutsuta, esitetä hyväksyttäviksi eikä eroteta tehtävään.

Kuva
Aviopari puhumassa piispan kanssa

30.8.4

Tehtävät piirissä

Tehtävä

Suosittaa

Hyväksyy

Hyväksyy ja antaa tukensa

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Tehtävä

Piirinjohtaja

Suosittaa

Lähetysjohtaja

Hyväksyy

Vyöhykkeen johtokunta

Hyväksyy ja antaa tukensa

Jäsenet piirikonferenssissa

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Lähetysjohtaja

Tehtävä

Neuvonantajat piirin johtokunnassa

Suosittaa

Piirinjohtaja

Hyväksyy

Lähetyskentän johtokunta

Hyväksyy ja antaa tukensa

Jäsenet piirikonferenssissa

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Lähetysjohtaja tai tehtävän saanut neuvonantaja

Tehtävä

Piirineuvoston jäsen

Suosittaa

Piirinjohtaja

Hyväksyy

Lähetyskentän johtokunta (tai lähetysjohtajan valtuuttamana piirin johtokunta)

Hyväksyy ja antaa tukensa

Jäsenet piirikonferenssissa

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Lähetysjohtaja tai tehtävän saanut neuvonantaja (tai lähetysjohtajan valtuuttamana piirinjohtaja tai tehtävän saanut neuvonantaja)

Tehtävä

Muut tehtävät piirissä

Suosittaa

Katso 30.8.3 sekä korvaa sana vaarnanjohtaja sanalla piirinjohtaja ja sana vaarna sanalla piiri.

Hyväksyy

Katso 30.8.3 sekä korvaa sana vaarnanjohtaja sanalla piirinjohtaja ja sana vaarna sanalla piiri.

Hyväksyy ja antaa tukensa

Katso 30.8.3 sekä korvaa sana vaarnanjohtaja sanalla piirinjohtaja ja sana vaarna sanalla piiri.

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Katso 30.8.3 sekä korvaa sana vaarnanjohtaja sanalla piirinjohtaja ja sana vaarna sanalla piiri.

  1. Aktiivisia sinetöijiä temppelissä ei pidä kutsua palvelemaan piirien johtokunnissa. Sinetöijät kutsutaan kirkon presidentin johdolla.

  2. Alueilla, joilla ei ole lähetyskenttiä, vyöhykkeen johtokunta suorittaa tämän tehtävän.

30.8.5

Tehtävät sotilasryhmissä

Tehtävä

Suosittaa

Hyväksyy

Hyväksyy ja antaa tukensa

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Tehtävä

Sotilasryhmän johtaja

Suosittaa

Myöhempien aikojen pyhiin kuuluva sotilaspappi, sotilasohjelman johtaja tai lähtevä ryhmän johtaja

Hyväksyy

Piispa tai seurakunnanjohtaja sekä vaarnanjohtaja tai lähetysjohtaja (jäsenen kotiseurakunnassa ja vaarnassa tai lähetyskentällä)

Hyväksyy ja antaa tukensa

Ryhmän jäsenet

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Vaarnanjohtaja tai lähetysjohtaja tai nimetty edustaja (voi tarvittaessa toimia ilman että häntä erotetaan tehtävään)

Tehtävä

Sotilasryhmän johtajan apulaiset

Suosittaa

Ryhmän johtaja

Hyväksyy

Piispa tai seurakunnanjohtaja sekä vaarnanjohtaja tai lähetysjohtaja (jäsenen kotiseurakunnassa ja vaarnassa tai lähetyskentällä)

Hyväksyy ja antaa tukensa

Ryhmän jäsenet

Kutsuu ja erottaa tehtävään

Vaarnanjohtaja tai lähetysjohtaja tai nimetty edustaja (voi tarvittaessa toimia ilman että häntä erotetaan tehtävään)

Tulosta