Uusi testamentti 2023
18.–24. joulukuuta. Joulu: Ilosanoma, suuri ilo


”18.–24. joulukuuta. Joulu: Ilosanoma, suuri ilo”, Tule ja seuraa minua – sinä ja perheesi: Uusi testamentti 2023, 2022

”18.–24. joulukuuta. Joulu”, Tule ja seuraa minua – sinä ja perheesi: 2023

Kuva
vastasyntynyt vauva

Pieni Karitsa, Jenedy Paige

18.–24. joulukuuta

Joulu

Ilosanoma, suuri ilo

Mieti, kuinka Vapahtajan syntymän ja palvelutehtävän pohtiminen voi tuoda joulunaikaan rauhan ja pyhyyden henkeä.

Kirjoita muistiin saamiasi vaikutelmia

Miksi vauvan syntymä saa aikaan niin suurta iloa? Ehkäpä siksi, että uusi vauva voi olla vertauskuvana toivosta. Aivan uudessa elämässä, joka on täynnä mahdollisuuksia, on jotakin sellaista, mikä saa meidät pohtimaan, mitä elämä mahtaa tuoda tullessaan tuolle lapselle ja mitä hienoa hän tuleekaan saamaan aikaan. Milloinkaan muulloin tämä ei ole pitänyt niin hyvin paikkaansa kuin Jumalan Pojan, Jeesuksen Kristuksen, syntyessä. Koskaan aiemmin ei lapseen ole kohdistunut niin paljon toiveita, eikä koskaan aiemmin kukaan ole syntynyt niin suurten lupausten kera.

Kun enkeli kehotti paimenia etsimään vastasyntyneen lapsen, joka makasi seimessä, hän antoi heille myös sanoman tuosta lapsesta. Se oli toivon sanoma – että tämä pienokainen oli tullut maan päälle täyttämään pyhän tehtävän. Paimenet kertoivat kuulemastaan sanomasta muille, ja ”kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.” (Luuk. 2:17–19.) Ehkä sinun olisi hyvä seurata Marian esimerkkiä tänä jouluna: pohtia sydämessäsi asioita, joita olet tämän vuoden aikana oppinut Vapahtajasta. Kuinka Hän täytti lunastustehtävänsä lukemissasi kertomuksissa? Ja mikä vielä tärkeämpää, kuinka Hänen tehtävänsä on muuttanut omaa elämääsi? Silloin saatat tuntea innoitusta noudattaa paimenten esimerkkiä: kuinka aiot kertoa, mitä Jeesus Kristus on tehnyt hyväksesi?

Kuva
henkilökohtainen tutkiminen -kuvake

Ideoita pyhien kirjoitusten henkilökohtaiseen tutkimiseen

Matt. 1:18–25; 2:1–12; Luuk. 1:26–38; 2:1–20

Jeesus Kristus alensi itsensä syntyäkseen keskuuteemme maan päälle.

Vaikka olisit lukenut tai kuullut kertomuksen Jeesuksen Kristuksen syntymästä monta kertaa aiemminkin, tutki sitä tällä kertaa pitäen mielessäsi seuraavan ajatuksen: ”Jouluna ei juhlita pelkästään sitä, kuinka Jeesus tuli maailmaan, vaan myös sitä, että tiedämme, kuka Hän on – meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus – ja sitä, miksi Hän tuli maan päälle” (Craig C. Christensen, ”Joulun kertomuksen täyteys”, ensimmäisen presidenttikunnan jouluhartaus, 4. joulukuuta 2016, broadcasts.churchofjesuschrist.org).

Mitä tiedät siitä, kuka Jeesus Kristus oli ennen syntymäänsä? (Ks. esim. Joh. 17:5; Moosia 3:5; OL 76:13–14, 20–24; Moos. 4:2.) Kuinka tämä tieto vaikuttaa tuntemuksiisi, kun luet Hänen syntymästään?

Mitä tiedät siitä, miksi Jeesus Kristus tuli maan päälle? (Ks. esim. Luuk. 4:16–21; Joh. 3:16–17; 3. Nefi 27:13–16; OL 20:20–28.) Kuinka tämä tieto vaikuttaa tunteisiisi Vapahtajaa kohtaan? Kuinka se vaikuttaa tapaasi elää?

Katso myös 2. Kor. 8:9; Hepr. 2:7–18; 1. Nefi 11:13–33; Alma 7:10–13; ”The Nativity” [Kristuksen syntymä] (video), churchofjesuschrist.org.

1. Kor. 15:21–26; Kol. 1:12–22; 1. Piet. 2:21–25

Jeesus Kristus täytti tehtävänsä ja teki mahdolliseksi sen, että voin periä iankaikkisen elämän.

Vaikka kertomukseen Kristuksen syntymästä liittyi paljon ihmeellisiä tapahtumia, Hänen syntymänsä olisi ollut vain yksi syntymä muiden joukossa ilman sitä suurenmoista työtä, jonka Hän suoritti myöhemmin elämässään. Kuten presidentti Gordon B. Hinckley on sanonut: ”Betlehemin Jeesus-vauva olisi vain yksi vauva muiden joukossa ilman Getsemanen ja Golgatan lunastavaa Kristusta sekä ylösnousemuksen voittoisaa todellisuutta” (”Joulun ihmeellinen ja todellinen kertomus”, Liahona, joulukuu 2000, s. 6).

Kuva
Jeesus polvistuneena Getsemanen puutarhassa

Getsemane, J. Kirk Richards

Todisteita Vapahtajan jumalallisesta tehtävästä ja Hänen voimallisesta rakkaudestaan muita kohtaan on kaikkialla Uudessa testamentissa. Mitä kohtia tai kertomuksia nousee mieleesi? Voisit kerrata tätä aineistoa tai tutkimispäiväkirjaasi ja tarkastella muistiin merkitsemiäsi vaikutelmia. Voisit myös lukea 1. Kor. 15:21–26; Kol. 1:12–22; 1. Piet. 2:21–25 ja pohtia, kuinka Vapahtaja ja Hänen työnsä ovat siunanneet elämääsi. Mitä tunnet innoitusta muuttaa elämässäsi? Mitä aiot tehdä käyttääksesi avuksesi Vapahtajan voimaa?

Kuva
perheen kanssa tutkiminen -kuvake

Ideoita pyhien kirjoitusten tutkimiseen yhdessä perheenä ja koti-iltaan

Matt. 1:18–25; 2:1–12; Luuk. 1:26–38; 2:1–20.Kuinka voit juhlistaa Jeesuksen Kristuksen syntymää perheesi kanssa? Tässä on muutamia ehdotuksia, tai voitte keksiä niitä itse:

  • Lukekaa jouluevankeliumi yhdessä tai esittäkää se näytelmänä.

  • Katsokaa video ”Kristus-lapsi” (churchofjesuschrist.org).

  • Tutkikaa Evankeliumiaiheisen kirjaston ”Jeesus Kristus” -kokoelman aineistoa, varsinkin kohdassa ”Hänen syntymänsä (joulu)”.

  • Katsokaa ensimmäisen presidenttikunnan jouluhartaus (broadcasts.churchofjesuschrist.org).

  • Laulakaa yhdessä kirkon joululauluja tai päättäkää mennä laulamaan joidenkin naapurien tai ystävien luo (ks. MAP-lauluja125–139).

  • Tehkää jokin palvelus.

  • Pyydä perheesi jäseniä etsimään jouluevankeliumista yksityiskohtia, niin että he saavat ideoita sellaisista joulukoristeista, joita he voisivat tehdä muistuttamaan heitä Jeesuksesta Kristuksesta.

1. Kor. 15:21–26; Kol. 1:12–22; 1. Piet. 2:21–25.Miksi olemme kiitollisia Jeesuksen Kristuksen syntymästä? Mitä lahjoja Hän on antanut meille? Kuinka voimme osoittaa Hänelle kiitollisuutemme? Perheenne voisi laulaa yhdessä jonkin Hänen palvelutehtävästään kertovan laulun, kuten ”Hän antoi Poikansa” (Lasten laulukirja, s. 20–21).

Elävä Kristus – apostolien todistus”.Jos haluat auttaa perhettäsi keskittymään joulunaikaan Vapahtajaan, voisitte ehkä varata aikaa lukea ja tutkia yhdessä julistusta ”Elävä Kristus – apostolien todistus” (jeesuksenkristuksenkirkko.org). Ehkä voisitte opetella ulkoa kohtia julistuksesta ”Elävä Kristus” tai etsiä Uudesta testamentista sellaisia kuvauksia Vapahtajan elämästä, jotka tukevat julistuksen sanoja. Voisit myös pyytää kutakin perheenjäsentä kirjoittamaan oman todistuksensa Jeesuksesta Kristuksesta ja – jos hän tuntee innoitusta – lukemaan sen koko perheelle.

Lisäideoita lasten opettamiseen on julkaisun Tule ja seuraa minua – Alkeisyhdistys tämän viikon opetusehdotuksissa.

Lauluehdotus: ”Kerran äiti nuori, hellä”, Lasten laulukirja, s. 25.

Näin edistän henkilökohtaista tutkimista

Etsi Jeesusta Kristusta. Pyhissä kirjoituksissa meille opetetaan, että kaikki asiat todistavat Jeesuksesta Kristuksesta (ks. Moos. 6:62–63), joten meidän tulisi etsiä Häntä kaikesta. Kun luet pyhiä kirjoituksia, voisit huomioida tai merkitä jakeita, jotka opettavat Hänestä. Käytä joulun alla aikaa siihen, että panet merkille ympärilläsi olevia asioita, jotka todistavat Jeesuksesta Kristuksesta.

Kuva
Maria, Joosef ja paimenia Jeesus-lapsen ympärillä

Jeesuksen syntymä, Brian Call