Muutin suhtautumistani todistuksen saamiseen

Dara Layton

Ensimmäistä kertaa minulla oli yksinkertainen uskon siemen, joka oli todellinen.

Kuva

Erilaisia puutarhanhoitovälineitä sekä taimia ruukussa, jota kaksi kättä pitelee

Vartuin kirkossa – kävin toiminnoissa ja osallistuin perherukoukseen ja pyhien kirjoitusten tutkimiseen. Mutta minulla ei oikeastaan ollut todistusta. En tiennyt, uskoinko Jumalaan tai Hänen Poikaansa. En tiennyt, onko Mormonin kirja totta.

Halusin todistuksen, mutta tunsin turhautumista, koska vaikka olin rukoillut monta kertaa, en tuntenut saavani vastausta. Aloin miettiä: ”Jos Jumala on todellinen, miksei Hän näytä sitä minulle? Miksi Hän antaa minun istua tässä ihmettelemässä?”

Kun katson taaksepäin, ymmärrän selvästi, miksi en saanut vastausta: En oikeastaan nähnyt vaivaa sen eteen. Luin pyhiä kirjoituksiani viisi minuuttia kerran viikossa ja odotin saavani ilmoitusta tuovan kokemuksen vain siksi, että pyysin sitä.

En ymmärtänyt, että usko on toiminnan periaate.

Uskon siemen

Kaikki, jotka katsoivat ulkoista minääni, pitivät minua ”aktiivisena” kirkossa, mutta en vieläkään tiennyt, onko kirkko totta. Mutta halusin tietää.

Niinpä päätin palvella lähetystyössä. Oletin virheellisesti, että olisi itsestään selvää, että lähetyssaarnaajana saisin todennäköisemmin vastauksia Jumalalta. En vieläkään uhrannut paljoakaan aikaani rukoilemiseen tai tutkimiseen, mutta pian sain lähetystyötehtäväni.

Lähetystyöni alussa minulla oli vaikeuksia tuntea Hengen vaikutusta saadessani pandemian aikana koulutusta verkossa, koska ponnisteluni olivat välinpitämättömiä. Mutta sitten pääsin lähetyssaarnaajien koulutuskeskukseen paikan päälle. Ja aikani siellä oli elämäni hengellisin kokemus. Ensimmäistä kertaa minulla oli yksinkertainen uskon siemen, joka oli todellinen.

Tein muutoksia

Lopulta lähetyskentälle lähteminen oli vaikeaa. Minusta tuntui kuin saamani pieni todistus olisi kadonnut.

Eräänä päivänä itkin, ja sitten mieleeni tuli muisto. Isällä oli tapana kysyä minulta, miten koulupäiväni oli sujunut, ja minulla oli aina tapana sanoa, että se oli ollut tylsä. Hän sanoi aina: ”No, se johtuu siitä, että teit siitä tylsää. Jos haluat, että koulussa on hauskaa, tee siitä hauskaa.” Ymmärsin, että voisin joko ottaa kaiken irti ajastani lähetystyössä oppimalla ja kasvamalla tai voisin olla onneton.

Niinpä rukoilin vilpittömämmin kuin koskaan ja kerroin taivaalliselle Isälle, että aioin yrittää muuttaa asennettani. Sen jälkeen olin motivoitunut ponnistelemaan uudelleen. Aloin todella tutkia, rukoilla ja pohtia, ja ajan myötä tuo todistuksen pilkahdus palasi – ja jatkoi kasvuaan. Olin vähemmän turhautunut ja aloin löytää iloa evankeliumista.

Mitä annamme, sitä saamme

Kun on turhautunut ja tuntee, ettei oma usko kasva, saattaa miettiä, onko Jumala olemassa ja välittääkö Hän. Mutta olen oppinut, että Hän on aina kanssamme ja auttaa meitä vahvistamaan uskoamme ja todistustamme, jos me otamme vastuuta ja näemme vaivaa (ks. Moroni 10:4).

Vanhin Robert D. Hales (1932–2017) kahdentoista apostolin koorumista sanoi: ”Vaikka ei näytä olevan mitään tiettyä kaavaa sille, miten kukin meistä saa todistuksen, on kuitenkin havaittavissa jotain kaikille yhteistä.”¹ Siihen malliin kuuluu vilpitön halu tuntea totuus, rukoileminen, halu palvella siellä, minne meidät kutsutaan, pyrkimys olla kuuliainen, pyhien kirjoitusten tutkiminen ja niiden soveltaminen elämäämme sekä nöyryyden asenne.

Uskoni ei olisi koskaan vahvistunut, ellen olisi muuttanut asennettani, noudattanut tätä mallia ja laittanut koko sydäntäni siihen, että saisin yhteyden taivaalliseen Isään ja Jeesukseen Kristukseen. Kun tein nuo muutokset, aloin saada vastauksia ja uskoa totuuksiin.

Sisar Rebecca L. Craven, toinen neuvonantaja Nuorten Naisten ylimmässä johtokunnassa, sanoi äskettäin: ”Jeesuksen Kristuksen opetuslapsena olemiseen sisältyy muutakin kuin että vain toivoo tai uskoo. – – Se vaatii, että me teemme jotakin.”² Olen oppinut omalta osaltani, että tämä on totta: mitä panen evankeliumiin, sitä saan itselleni.

Sivusta katsovien silmissä aktiivisuuteni kirkossa näyttää luultavasti samalta kuin aina ennenkin. Mutta olen muuttanut sitoutumistani evankeliumiin sydämessäni. Ja siksi kaikki on toisin.

Kirjoittaja asuu Washingtonissa Yhdysvalloissa.