2018
4 opetusta siitä, kuinka Joseph Smith toi esiin Mormonin kirjan
Lokakuu 2018


Julkaistaan vain sähköisenä

4 opetusta siitä, kuinka Joseph Smith toi esiin Mormonin kirjan

Ollessaan vasta 24-vuotias Joseph Smith kohtasi haasteita tehdessään työtä Jumalan käskyjen täyttämiseksi. Mutta Jumalan avulla hän voitti ne, ja niin voimme mekin.

Kuva
young adult woman holding an old Book of Mormon

Meitä nuoria aikuisia saatetaan pyytää tekemään sellaista, mikä tuntuu mahdottomalta ilman Jumalan apua. Samalla tavoin Joseph Smith, joka oli tuolloin vasta 24-vuotias, kohtasi haasteita ja tunsi riittämättömyyttä pyrkiessään täyttämään tärkeän käskyn – julkaista Mormonin kirjan käännöksen. Mutta Jumalan avulla hän sai tehtyä kaiken, mitä häneltä pyydettiin, ja hänen esimerkkinsä havainnollistaa useita tapoja, joilla me voimme tehdä mahdottomasta mahdollista, kun Jumala on kanssamme.

  1. Meidän ei tarvitse olla jotenkin erityisiä, jotta Jumala voi tehdä ihmeitä meidän välityksellämme. Kun Joseph valmistautui julkaisemaan Mormonin kirjan, hän oli nuori aikuinen, jolla ei ollut juurikaan rahaa tai muodollista koulutusta – saati tietoa siitä, kuinka kääntää ja julkaista niin tärkeä aikakirja. Silti hän kulki eteenpäin uskoen sekä Jumalan lahja ja voima apunaan täyttääkseen työn, jota häneltä pyydettiin. Jos me luotamme taivaalliseen Isään, Hän voi tehdä meistä kykeneviä tekemään Hänen työtään.

  2. Kun Herra antaa meille tehtävän, Hän valmistaa keinon onnistua. Josephista se, että hän painattaisi 590-sivuista kirjaa 5 000 kappaletta, on varmasti tuntunut mahdottomalta tehtävältä. Mutta kun oli aika julkaista käsikirjoitus, Herra innoitti Martin Harrisia kiinnittämään menestyvän maatilansa ja hankkimaan näin 3 000 dollaria (nykyrahassa noin 80 000 euroa), mikä auttoi Josephia täyttämään tehtävänsä. Kuten Nefi opetti: Herra valmistaa meille keinon toteuttaa sen, mitä hän käskee meidän tehdä (ks. 1. Nefi 3:7). Taivaallinen Isä sijoitti Josephin ulottuville tarpeelliset voimavarat hankkeen saattamiseksi päätökseen. Ja Hän tekee samoin meidän kohdallamme.

  3. Jumala antaa uusia mahdollisuuksia. Joseph Smith teki virheitä, jotka johtivat Mormonin kirjan 116 käsikirjoitussivun katoamiseen. Noiden 116 sivun katoamisen myötä Joseph kadotti myös joksikin aikaa kyvyn kääntää. Mutta koska hän päätti tehdä parannuksen, hän sai lopulta anteeksi ja uuden mahdollisuuden täyttää tehtävänsä. Herra sanoi: ”Mutta muista, että Jumala on armollinen. Tee siis parannus siitä, mitä olet tehnyt, mikä on vastoin sitä käskyä, jonka minä sinulle annoin, niin olet yhä valittu ja sinut on kutsuttu jälleen työhön.” (OL 3:10.) Meidän elämämme täällä tulee olemaan täynnä virheitä, mutta kun teemme parannuksen ja sydämemme on paikallaan, Herra antaa meille aina uuden mahdollisuuden.

  4. Luvatun ilon odottaminen voi auttaa meitä selviytymään haasteistamme. Kaikista haasteista huolimatta, jotka Josephin oli kohdattava, hän sai monia siunauksia ja koki todellista iloa tehdessään työtä Mormonin kirjan esiin tuomiseksi. Kun Mormonin kirja oli julkaistu, kirkko perustettiin ja Josephin vanhemmat kastettiin. Sinä päivänä Joseph meni metsään yksinään ja alkoi itkeä onnesta. Jos me pidämme päämme pystyssä koettelemuksissamme luottaen täysin Jumalaan, mekin voimme kokea iloa ja rauhaa.