Lähetyskentältä
Ohuiden seinien läpi
Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.
Tajusimme vasta jälkeenpäin, että opettaessamme eräälle perheelle evankeliumia opetimme myös heidän seinänaapuriaan.
Me sisarlähetyssaarnaajat opetimme evankeliumia naiselle, joka asui vaatimattomissa oloissa suuren kukkulan juurella lähellä pienen kaupungin kaatopaikkaa Asunciónin laitamilla Paraguayssa.
Soledad ja hänen aviomiehensä Oscar asuivat yhtä huonetta pitkässä, kapeassa talossa, joka oli itse asiassa sarja toisiinsa kylki kylkeen liitettyjä, hyvin ohutseinäisiä huoneita. Kukin huone oli pieni asunto, jossa oli yksi ikkuna, yksi ovi, yksi pöytä ja yksi sänky. Tällä alueella oli useita sellaisia rakennuksia. Ne oli rakennettu puusta, ja niissä oli olkikatto ja maalattia. Savi, jolla seinänraot oli tiivistetty, piti jonkin verran kylmyyttä loitolla.
Soledad kuunteli
Soledad oli kolmen pienen lapsen äiti ja oli nuori itsekin – ja uuvuksissa. Hän jaksoi juuri ja juuri pitää huolen kodistaan ja lastensa päivittäisistä vaatimuksista. Mutta hän näytti nauttivan käynneistämme ja ymmärtävän, että hän tarvitsi Jumalaa elämässään.
Soledad ilmaisi ajatuksensa ja tunteensa avoimesti. Hän oli rakastunut ja karannut kotoa Oscarin kanssa, vaikka hänen vanhempansa eivät olleet hyväksyneet sitä. Hänellä ja hänen aviomiehellään ei ollut koulutusta eikä työpaikkaa, ja heidän tulevaisuutensa oli synkkä. Hän mietti, oliko Jumala hylännyt hänet, ja rankaisiko Jumala heitä heidän tekemistään huonoista valinnoista.
Oscar myi rihkamakoruja ovelta ovelle yrittäen auttaa perhettään pysymään hengissä. Kun hänellä oli ollut onnistunut päivä, hän osti ruokaa ja joskus pieniä lahjoja lapsille. Mutta kun myynti takkusi, hän palasi usein kotiin masentuneena, vihoissaan ja juovuksissa.
Koimme haasteelliseksi auttaa heitä selviytymään niin monista ajallisista huolista. Mutta tunsimme myös Hengen kehottavan meitä rakastamaan ja opettamaan heitä edelleen, vaikka toisinaan tuntui, etteivät he edistyneet lainkaan. Kun olimme käyneet heidän luonaan vielä muutaman kerran ja rukoilleet vilpittömästi, meistä viimein tuntui, että meidän piti antaa heille hieman aikaa itsekseen miettiä sitä, mitä olimme opettaneet, tutkia Mormonin kirjaa ja rukoilla.
Kun selitimme huolemme Soledadille, hän tuohtui. Hänestä tuntui, että hylkäisimme hänen perheensä. Hän kertoi meille myös, että hän odotti neljättä lasta eikä tiennyt, kuinka he selviytyisivät hengissä. Suuttuneena hän käski meidän lähteä ja olla koskaan palaamatta.
Juan kuunteli myös
Mutta emme tienneet, että seinänaapuri Juan oli kuunnellut seinän läpi, mitä olimme opettaneet. Hän oli nuori, utelias ja äärimmäisen ujo. Kun hän oli kuunnellut, hänelle oli tullut monia kysymyksiä pelastussuunnitelmasta, Mormonin kirjasta ja parannuksesta. Hän oli jopa lainannut Soledadin Mormonin kirjaa, lukenut sitä ja rukoillut kaikesta siitä, mitä hän oli hiljalleen oppimassa.
Kului päiviä. Juan alkoi huolestua, kun emme palanneet opettamaan Soledadia ja Oscaria. Sitten eräänä iltana, kun oli nousemassa ankara talvimyrsky, hän kysyi Soledadilta, missä me asuimme ja kuinka hän tavoittaisi meidät. Soledad sanoi, ettei hän tiennyt, ja Juan alkoi itkeä. Juan todisti Soledadille sanomamme totuudesta ja juoksi ulos myrskyiseen iltaan etsimään meitä rankkasateen muuttaessa teitä mutaisiksi joiksi.
Tuntikausia myöhemmin, väsyneenä ja kylmissään, hän edelleen etsi meitä. Hän alkoi rukoilla raivatessaan tietään pimeyden halki ja lupasi taivaalliselle Isälleen, että jos Jumala auttaisi häntä löytämään meidät, hän menisi kasteelle ja palvelisi Jumalaa koko loppuelämänsä. Sillä välin Soledad, johon Juanin todistus oli tehnyt vaikutuksen, alkoi rukoilla, että me palaisimme. Juan tuli kotiin mutta jatkoi rukoilemista ja Mormonin kirjan lukemista seuraavien kahden päivän ajan. Myös Soledad rukoili vilpittömästi ja puhui Oscarin kanssa. Yhdessä he alkoivat lukea Mormonin kirjaa.
Ja taivaallinen Isä kuunteli
Kaksi päivää myrskyn jälkeen, kun toverini ja minä polvistuimme rukoukseen, tunsimme pakottavaa tarvetta palata kukkulan juurella oleviin pikku asumuksiin. Lähdimme heti, ja saapuessamme Soledad, Oscar, heidän lapsensa ja Juan tervehtivät meitä onnenkyynelin ja innokkaina. He kertoivat meille kaiken, mitä oli tapahtunut, ja siitä lähtien he kaikki olivat innokkaita oppimaan evankeliumia. Ei kestänyt kauan, kun Juan kastettiin, ja pian sen jälkeen Soledad ja Oscar.
Muistan ihmetelleeni, miksi tunsimme niin voimakkaasti, että meidän piti jatkaa opettamista, vaikka Soledad ja Oscar eivät tuntuneet edistyvän. Muistan ihmetelleeni, miksi tunsimme niin suurta tarvetta palata, vaikka meidät oli ajettu vihaisesti tiehemme. Mutta kun näin ilon, joka tuli Juanin elämään ja sitten Soledadin ja Oscarin perheeseen, tiesin, että Juanin lisäksi, joka kuunteli ohuiden seinien läpi, myös taivaallinen Isä kuunteli, kun kukin meistä rukoili vuorollaan sydämestä kumpuavia rukouksia.