2013
Pysy Kapkaupungissa
Maaliskuu 2013


Pysy Kapkaupungissa

Nicky Burgoyne Smith, Utah, Yhdysvallat

Siitä lähtien kun olin palvellut lähetystyössä Lontoon lähetyskentällä Englannissa, olin halunnut palata sinne asumaan ja töihin. Olin saanut äskettäin maisterinopintoni päätökseen ja ajattelin, että nyt saattaisi olla minulle oikea aika muuttaa Lontooseen. Työpaikkani varmistui, ja ajatus muutosta tuntui hyvältä.

Eräänä iltana rukoilin kuitenkin tietääkseni Herran tahdon ja sen, oliko oikein, että muuttaisin Lontooseen. Kun yritin saada unen päästä kiinni, eräs ajatus toisti itseään päässäni: ”Sinun pitää pysyä Kapkaupungissa.” Tämä ajatus sukelsi esiin monen tunnin ajan. Viimein tulin siihen tulokseen, että Jumala halusi minun olevan Kapkaupungissa. Vaikka siis halusin muuttaa, päätin jäädä. Heti sen jälkeen nukahdin.

Seuraavana päivänä aloin keksiä selityksiä sille, mitä edellisenä yönä oli tapahtunut, ja mietin yhä, pitäisikö minun sittenkin lähteä Lontooseen. Mutta edellisiltainen kokemus toistui sinä iltana. Ajatus ”Sinun pitää pysyä Kapkaupungissa” pyöri mielessäni koko ajan. Kun pohdin näitä ajatuksia, tulin vakuuttuneeksi siitä, että Herra tosiaan halusi minun pysyvän Kapkaupungissa, ja minä halusin tehdä sen, mitä Herra halusi minun tekevän.

Seuraavalla viikolla vaarnanjohtajani soitti ja pyysi saada tavata minut. Tiesin heti, että Herralla oli mielessä minulle jokin kirkon tehtävä. Henki todisti, että syy, miksi minun piti pysyä Kapkaupungissa, oli, että Herralla oli minulle työ tehtävänä.

Otin vastaan tehtävän vaarnan Nuorten Naisten johtajana, ja palvellessani muutamat seuraavat vuodet kykenin olemaan välineenä Herran käsissä. Sen johdosta omaa elämääni ja palvelemieni ihmisten elämää siunattiin. Opin johtamistaitoja, ja muita palvellessani Herra opetti minulle monia asioita.

Tuosta ajasta lähtien luottamukseni Herraan on vahvistunut. Kuinka kiitollinen olenkaan Hengen hiljaisista kehotuksista, jotka ohjaavat minua Hänen tahtonsa tuntemisessa ja tekemisessä. Kun epäilen vähemmän ja olen halukas noudattamaan saamaani innoitusta, minua johdatetaan kokemaan suurempaa iloa ja rauhaa, koska tiedän, että taivaallinen Isäni on tyytyväinen elämääni.