Soita kotiopettajillenne
Diana Loski, Pennsylvania, USA
Monta vuotta sitten kun neljä lastamme olivat pieniä, aviomieheni sai työpaikan toisessa osavaltiossa ja minä jäin kotiin siihen asti, kun kouluvuosi päättyisi kahdelta vanhemmalta lapseltamme. Meille oli annettu vähän aikaisemmin uudet kotiopettajat, jotka olivat ehtineet käydä meillä vain kaksi kertaa ennen mieheni muuttoa.
Eräänä iltana kun olin laittanut lapset nukkumaan, kuulin tyttövauvamme itkevän huoneessaan. Kun nostin hänet syliini, huomasin, että hänellä oli korkea kuume. Ajattelin viedä hänet sairaalaan, mutta tarkasteltuani nopeasti uutta vakuutussopimustamme huomasin, että se koski vain Idahon osavaltion asukkaita – sen osavaltion, jossa mieheni nyt työskenteli. Me muut olimme yhä Washingtonin osavaltion asukkaita.
Hätäännyin mitatessani tyttäremme kuumeen – 41° C. Polvistuin heti rukoukseen ja pyysin hartaasti apua. Sain vastauksen, jota en olisi koskaan tullut ajatelleeksi: ”Soita kotiopettajillenne.”
Oli jo myöhä ja tiesin, että kotiopettajamme, veljet Halverson ja Bird, olivat varmaankin jo vetäytyneet yöpuulle. Mutta otin silti puhelimen ja soitin veli Birdille kertoen hänelle nopeasti, mikä oli hätänä. Viidessä minuutissa yhdentoista aikaan illalla kotiopettajamme olivat etuovella – pukuun ja solmioon sonnustautuneina.
Siinä vaiheessa vauvamme posket ja silmät olivat punaiset ja hänen hiuksensa olivat hiestä märät. Hän kitisi tuskaisena, mutta veljet Bird ja Halverson olivat rauhallisia ottaessaan hänet. Sitten he panivat kätensä hänen päänsä päälle, antoivat hänelle siunauksen ja käskivät häntä Vapahtajan nimessä paranemaan.
Kun avasin siunauksen jälkeen silmäni, saatoin tuskin uskoa näkemääni. Tyttäreni kikatti ja kiemurteli päästäkseen lattialle leikkimään. Kuume oli poissa!
”Tunsin, kuinka hän viileni, kun annoimme hänelle siunausta”, veli Bird sanoi minulle katsellessamme kaikki ällistyneinä lastani. Veljet lähtivät pian, ja minä valvoin sen jälkeen muutaman tunnin vauvan kanssa, joka halusi pysyä hereillä ja leikkiä. Se ei haitannut minua tippaakaan.
Monta vuotta on kulunut tuosta illasta, kun kaksi palvelevaa enkeliä kotiopettajien muodossa antoi lapselleni siunauksen. Pian sen jälkeen muutimme Idahoon ja menetimme kosketuksen heihin, mutta olen aina kiitollinen kahdelle ystävälliselle kotiopettajalle, jotka tulivat yhdennellätoista hetkellä Herran asialle.