2008
YSTÄVÄT
Lokakuu 2008


YSTÄVÄT

Se olisin voinut olla minä

Valitse sellaisia ystäviä, joilla on samat korkeat tasovaatimukset kuin sinulla. Kohtele jokaista ystävällisesti ja kunnioittavasti. Kutsu muihin uskontokuntiin kuuluvia ystäviäsi mukaan kirkon toimintaan. Ole ystävällinen uusille käännynnäisille ja vähemmän aktiivisille jäsenille.

Kun olin 7-vuotias, naapuriini muutti eräs tyttö, ja meistä tuli ystäviä. Pidimme kumpikin samoista asioista, ja meillä oli hyvä vaikutus toisiimme. Teimme hyviä valintoja, koska vanhempamme olivat opettaneet meitä valitsemaan viisaasti.

Kun sitten olimme kuudennella luokalla, teimme kuitenkin vääriä valintoja sopiaksemme ystäviemme joukkoon, joilla oli alhaisemmat tasovaatimukset. Seuraavana vuonna päätin, että minun on vaihdettava ystäviä, että voisin alkaa tehdä jälleen oikeita valintoja elämällä korkeampien tasovaatimusten mukaan. Ainoa ongelma oli, että ystäväni ja minä olimme edelleen ystäviä enkä halunnut lopettaa yhdessäoloa hänen kanssaan.

Oli vaikeaa tehdä se, mitä minun piti tehdä. Minua oli käsketty koko elämäni ajan valitsemaan hyviä ystäviä ja pitämään tasovaatimukseni korkealla. Mutta minulla ei ollut todistusta siitä, miksi se oli tärkeää, joten minun oli luotettava siihen, että se oli oikein. Kesän ja kahdeksannen luokan aikana emme enää olleet niin paljon yhdessä ja valitsimme eri suunnan.

Näin tämän päätöksen siunaukset myöhemmin samana vuonna. Aiemmat ystäväni päättivät tuoda kouluun alkoholia. He saivat jotkut muut tytöt juomaan sitä, ja he kaikki joutuivat vaikeuksiin. Tajusin, että olisin voinut olla yksi noista tytöistä. Jos olisin ollut heidän kanssaan, en tiedä, olisiko minulla ollut voimaa puolustaa uskonkäsityksiäni.

Kun ajattelen seurauksia, jotka minun olisi täytynyt kohdata, olen pakahtumaisillani. Olisin voinut joutua taistelemaan riippuvuuden kanssa, vaikeuksiin lain kanssa, menettänyt vanhempieni luottamuksen, mutta ennen kaikkea olisin voinut pettää luottamuksen, joka taivaallisella Isällä on minuun.

Tiedän, että se, mitä profeetta sanoo korkeiden tasovaatimusten mukaan elämisestä, on meidän suojaksemme. Vaikka se voi tuntua meistä epämukavalta, se auttaa meitä hengellisesti, fyysisesti, henkisesti ja muilla tavoilla, joita emme edes ymmärrä.