2021
Tunne Kristuksen rakkaus
Helmikuu 2021


Ystävien kesken

Tunne Kristuksen rakkaus

Haastattelusta Haley Yanceyn kanssa.

Kuva
boy sitting in classroom in Japan

Kun asuin lapsena Japanissa, minulle annettiin koulussa Raamattu. Siinä oli englanninkielisiä ja japaninkielisiä sanoja vierekkäin. Koulun rehtori käski meidän opiskella englantia sen avulla.

Lukiessani sitä opin Jeesuksesta. Kuka on tämä henkilö, joka on niin täynnä rakkautta? minä ihmettelin. Hänen sanansa tekivät minut iloiseksi. Halusin oppia Hänestä enemmän.

Vähän myöhemmin tapasin lähetyssaarnaajat. He antoivat minulle Mormonin kirjan ja pyysivät minua lukemaan sitä ja rukoilemaan siitä. Minusta oli ihanaa lukea Jeesuksesta myös Mormonin kirjasta. Minä rukoilin ja tunsin, että se on totta.

Kukaan perheessäni ei halunnut oppia kirkosta. Jeesus opetti, että meidän on kunnioitettava vanhempiamme, mutta minun vanhempani eivät halunneet minun liittyvän kirkkoon. Se oli rankkaa.

Kerroin vanhemmilleni, miltä minusta tuntui. Kerroin heille rukouksistani. He eivät ymmärtäneet. He ihmettelivät, miksi halusin jättää uskontomme.

En lannistunut. Lopulta vanhempani sanoivat, että voin mennä kasteelle. Monia vuosia myöhemmin myös äitini meni kasteelle.

Tiedän, että minua siunattiin, koska halusin seurata Jeesusta. Minusta on mukavaa oppia Hänestä ja tiedän, että Hänen seuraamisensa tuo siunauksia.

Jeesus haluaa minun seuraavan Häntä

Kuva
Friend Magazine, Global 2021/02 Feb

Jeesus haluaa meidän seuraavan Häntä menemällä kasteelle. Lue jakeet. Väritä sitten niitä vastaavat kohdat.

  1. Oppi ja liitot 19:23

  2. 2. Nefi 31:12

  3. Evankeliumi Matteuksen mukaan 3:16–17

  4. Oppi ja liitot 33:11

  5. Alma 7:15

Kuva
Friend Magazine, Global 2021/02 Feb

Kuvitus Alyssa Petersen

Kuvitus Beth Whittaker