Maailmanlaajuiset hartaustilaisuudet
Olkaa levollisia ja tietäkää, että minä olen Jumala


Olkaa levollisia ja tietäkää, että minä olen Jumala

Kirkon koululaitoksen hartaustilaisuus nuorille aikuisille • 4. toukokuuta 2014 • San Diego, Kalifornia, Yhdysvallat

Rakkaat nuoret veljeni ja sisareni, on ilo puhua teille San Diegosta Kaliforniasta Yhdysvalloista. On mukavaa olla tänä iltana tässä kirkon koululaitoksen hartaustilaisuudessa. Toivotamme tänä iltana tervetulleiksi teidät kaikki nuoret aikuiset, myös te tärkeät abiturientit. Olemme iloisia siitä, että olette kanssamme. Toivotamme tervetulleiksi myös kotiin palanneet lähetyssaarnaajat. Kirkko ja Herra ovat kiitollisia kaikesta palvelustanne!

Viimeiseksi toivotamme tervetulleiksi teidät, jotka olette tulevia lähetyssaarnaajia. Herra tarvitsee vanhurskaita nuoria naisia ja nuoria miehiä avukseen Israelin kokoamisessa ja maailman valmistamisessa toiseen tulemiseensa.

Haluan teidän tietävän, että Herra rakastaa teitä ja luottaa teihin. Ensimmäinen presidenttikunta ja kahdentoista apostolin koorumi uskovat teihin ja rukoilevat usein puolestanne. Te olette kirkon tulevaisuus, ja Herralla on monia suurenmoisia siunauksia teitä varten eläessänne elämäänne.

Saanen toistaa tämän seikan ja tähdentää sitä: te johdatte kirkkoa 20–30 vuoden kuluttua tästä hetkestä. Jotkut teistä palvelevat tulevaisuudessa piispoina, vaarnanjohtajina, lähetysjohtajina, Alkeisyhdistyksen, Nuorten Naisten ja Apuyhdistyksen johtajina, temppelinjohtajina ja temppelien emäntinä. Niin, ääneni kuuluvilla tänä iltana on niitä, joista todennäköisimmin tulee johtajia maailman yhteisöissä ja kansakunnissa. On niitä, joista tulee naisten järjestöjen ylimpien johtokuntien jäseniä tai jopa johtavia auktoriteetteja seitsenkymmeninä tai ehkäpä kahdentoista apostolin koorumin jäseninä.

Tänään te ette tiedä, miten merkittävä tulevaisuus teitä odottaa!

Kirkon johtohenkilöt

Olen kuullut, että jotkut luulevat kirkon johtohenkilöiden elävän ”kuplassa”. He unohtavat, että me olemme kokeneita miehiä ja naisia ja olemme eläneet elämäämme hyvin monissa paikoissa ja työskennelleet monien taustoiltaan erilaisten ihmisten kanssa. Nykyiset tehtävämme vievät meidät kirjaimellisesti ympäri maapalloa, jolloin tapaamme maailman poliittisia ja uskonnollisia johtajia sekä liike-elämässä ja kansalaisjärjestöissä toimivia johtajia. Vaikka olemme käyneet valkoisessa talossa Washington D.C:ssä ja tavanneet kansakuntien johtajia eri puolilla maailmaa, olemme käyneet myös mitä vaatimattomimmissa kodeissa maan päällä ja tavanneet niissä köyhiä ja palvelleet heitä.

Kun pohditte syvällisesti elämäämme ja palvelutyötämme, olette mitä todennäköisimmin yhtä mieltä siitä, että harva pääsee näkemään ja kokemaan maailmaa samoin kuin me. Ymmärrätte, että elämme ”kuplassa” vähemmän kuin useimmat ihmiset.

Jotkut sanovat, että olemme liian vanhoja. On tosiaan totta, että yhdeksän apostoleista on yli 80-vuotiaita! Minä olen 85.

Johtavien veljien yksilöllisessä ja yhdistetyssä viisaudessa on kuitenkin jotakin sellaista, minkä pitäisi tuoda hieman lohtua. Olemme kokeneet paljon, myös yhteiskunnan erilaisten lakien ja menettelytapojen seurauksia sekä pettymyksiä, murhenäytelmiä ja kuolemaa omissa perheissämme. Emme ole menettäneet kosketustamme teidän elämäänne.

Saanen myös huomauttaa, ettei yksikään kahdentoista koorumista ole mitenkään ujo ihminen. Meillä jokaisella on vahva persoonallisuus. Kun siis olemme jostakin päätöksestä yhtä mieltä, voitte olla vakuuttuneita siitä, että olemme neuvotelleet yhdessä ja päätyneet tuohon päätökseen monien rukousten ja syvällisen keskustelun jälkeen.

Jopa lastenlasteni mielestä minä olen ”hyvä tyyppi”– käyttääkseni heidän sanojaan. Olen kuullut joidenkin nuorten naimattomien aikuisten sanovan, että minä olen ”ajan hermolla”. Toivon, että se on hyvä asia!

Olemme nuoria sydämeltämme, ja Herra siunaa meitä niin, että voimme viedä Hänen työtään eteenpäin merkittävin tavoin. Tänä iltana käsittelen kanssanne kolmea tärkeää aihetta: ensimmäiseksi tekniikan käyttöä, toiseksi pornografiaa vastaan taistelemista ja kolmanneksi oppia avioliitosta – kolmea hyvin tärkeää aihetta, jotka ovat edessämme tänä aikana.

1. Tekniikan käyttö

Ensimmäiseksi tekniikan käyttö. Vuosina 2007 ja 2008 puhuin BYU–Havaijin ja BYU–Idahon kampuksilta valmistuville opiskelijoille. Noissa tilaisuuksissa sanoin: ”Emme voi olla vain sivustakatsojina, kun muut, mukaan lukien arvostelijamme, yrittävät selittää, mitä kirkko opettaa.”1 Tuolloin kehotin valmistuvia opiskelijoita käyttämään tekniikan edistysaskelia, jotta he voisivat osallistua maailmanlaajuiseen kirkkoa koskevaan keskusteluun. Luulin olevani kutakuinkin ajan hermolla, kun ehdotin, että he kertoisivat näkemyksiään blogeissa. Sen jälkeen minut on tutustutettu Facebookiin, Twitteriin, Pinterestiin, YouTubeen, Google+:aan, Instagramiin, ja sitten, juuri kun olin lähdössä, sihteerini kertoi minulle jotakin Snapchatista. Vau! Vaikuttaa siltä, ettei tekniikan maailma voi pysyä levossa edes muutamaa minuuttia.

Matkapuhelimeni on hämmästyttävä! Älypuhelimet ovat todella älykkäitä! Ne tarjoavat meille todella monia suurenmoisia mahdollisuuksia, kuten hakea tietoa, etsiä kulkuohjeita kartoista, jakaa valokuvia ja viestejä ja silloin tällöin jopa puhua jonkun kanssa.

Nykymaailma, jossa nyt elämme, muuttuu jatkuvasti, mikä on toisaalta hyvä asia ja toisaalta voi olla vähemmän hyvä asia.

Eroja menneisyyden ja nykyisyyden välillä

Aadamin ja Eevan päivistä Joseph ja Emma Smithin päiviin maailma muuttui melko hitaasti yhdestä sukupolvesta toiseen.

Ennen eläneet ihmiset nauttivat runsaasti luonnollisesta taivaallisesta valosta ja miellyttävästä pimeydestä ilman katuvaloja, ajovaloja ja valosaastetta, jota on kaikissa kaupungeissamme kautta maailman. Nykyisissä kaupungeissa on miltei mahdotonta nähdä yötaivasta siten kuin Abraham, Mooses, Ruut, Elisabet, Jeesus ja varhaiset myöhempien aikojen pyhät sen näkivät.

He myös nauttivat luonnollisesta hiljaisuudesta, jossa harvat ihmisten aiheuttamat äänet häiritsivät heidän päiviään ja vielä vähemmän heidän öitään. Nykyajan melu, joka johtuu autoista, lentokoneista ja siitä, mitä jotkut teistä kutsuvat musiikiksi, on täydellisesti hukuttanut alleen luonnollisen maailman. (Teidän on syytä ymmärtää, että minun sukupolveni kannalta se, mitä te pidätte musiikkina, ja se, mitä minä pidän musiikkina, ovat kaukana toisistaan.) Enää ei voi mennä ravintolaan, etteikö taustalla kuuluisi musiikkia. Jopa maailman syrjäisissä metsissä hiljaisuus rikkoutuu usein suihkukoneen lentoon ylhäällä taivaalla.

Lisäksi aiempien aikojen ihmiset kokivat yksinäisyyden tavalla, jota me emme osaa kuvitella täpötäydessä ja kiireisessä maailmassamme. Silloinkin kun nykyään olemme yksin, voimme mobiililaitteita, kannettavia tietokoneita ja televisiota käyttäen pitää itsemme viihdytettyinä ja yhteydessä muihin.

Apostolin tehtävässäni esitän teille nyt kysymyksen: Onko teillä yhtään henkilökohtaista, hiljaista aikaa? Olen miettinyt, oliko aiemmin eläneillä enemmän mahdollisuuksia nähdä, tuntea ja kokea Hengen läsnäoloa elämässään kuin meillä nykyään.

Nähtävästi maailmamme muuttuessa kirkkaammaksi, äänekkäämmäksi ja kiireisemmäksi meillä on suurempi haaste tuntea Henki elämässämme. Jos elämässänne ei ole hiljaista aikaa, voisitteko tänä iltana ryhtyä etsimään sitä?

Profeetallinen neuvo

On tärkeää olla hiljaa ja kuunnella ja noudattaa Hengen johdatusta. Meillä on yksinkertaisesti liian monia häiriötekijöitä vangitsemassa huomiotamme toisin kuin koskaan aiemmin maailman historiassa.

Jokainen tarvitsee aikaa mietiskelemiseen ja pohtimiseen. Jopa maailman Vapahtaja järjesti siihen aikaa palvelutyössään kuolevaisuudessa: ”Kun ihmiset olivat lähteneet, hän nousi vuorelle rukoillakseen yksinäisyydessä. Illan tultua hän oli siellä yksin.”2

Meillä kaikilla pitää olla aikaa esittää itsellemme kysymyksiä tai käydä säännöllistä puhuttelua itsemme kanssa. Olemme usein niin kiireisiä ja maailma on niin äänekäs, että on vaikea kuulla taivaalliset sanat: ”Olkaa levollisia ja tietäkää, että minä olen Jumala.”3

Mobiililaitteet, kuten älypuhelimet, ovat siunaus, mutta ne voivat myös estää meitä kuulemasta hiljaista, vienoa ääntä. Niiden pitää olla palvelijoitamme, ei isäntiämme. Jos esimerkiksi myöhemmin tänä iltana jaatte innoittavia ajatuksia tästä hartaustilaisuudesta sosiaalisessa mediassa, niin älypuhelimenne on palvelija. Jos selailette internetiä satunnaisesti, niin älypuhelimenne on isäntä.

Muistakaa, mitä Elia oppi: ”Myrskyssä Herra ei ollut – –. Herra ei ollut maanjäristyksessä. – – Herra ei ollut tulessakaan”, vaan Herra puhui hiljaisessa huminassa.4

Tekniikan käyttömme

Seuraava kysymys: Kuinka paljon aikaa teiltä rehellisesti ottaen kuluu joka päivä matkapuhelimenne tai tablettinne parissa, jos ei lasketa mukaan koulutyöhön tai kirkon työhön käytettyä aikaa?

Älypuhelinten käyttö on sopivaa, ja ne ovat siunaus. Mutta kun ne alkavat häiritä suhteitamme ystäviin ja perheeseen – ja vieläkin tärkeämpää, Jumalaan – meidän pitää tehdä muutos. Teistä muutamien kohdalla kyse on pienestä muutoksesta, toisille muutos saattaa olla merkittävä.

Olen myös huolissani siitä, että tekstiviestien, Facebookin, Twitterin ja Instagramin liiallinen käyttö korvaa puhumisen – sen, että puhuu suoraan toisen ihmisen kanssa ja puhuu rukouksessa taivaallisen Isämme kanssa ja miettii sitä, millä on eniten merkitystä elämässä.

Liian usein nuoret ovat samassa huoneessa perheen tai ystävien kanssa mutta ovat syventyneitä kommunikoimaan jonkun sellaisen kanssa, joka ei ole läsnä, ja menettävät näin tilaisuuden jutella paikalla olevien kanssa. Kun niin käy, teidän pitää kenties lähteä huoneesta ja lähettää heille tekstiviesti herättääksenne heidän huomionsa!

Itse olen oppinut elämässäni eniten kuuntelemalla niitä, joilla on paljon kokemusta, jotka ovat eläneet kauemmin ja oppineet monia tärkeitä asioita, joita minun on pitänyt tietää. Käytättehän hyväksenne tilaisuudet puhua vanhempienne, tätienne, setienne, enojenne ja isovanhempienne kanssa, kun he ovat vielä luonanne.

Minua huolestuttaa myös, että jotkut teistä tarkistelevat sähköpostiaan tai Facebookin, Twitterin tai Instagramin tiliään tai lähettelevät tekstiviestejä palautetun Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon tärkeimmässä kokoontumisessa – pyhässä sakramenttikokouksessamme. Tässä tärkeässä kokouksessa meidän pitäisi keskittyä Herraan rukoilemalla, laulamalla kirkon lauluja ja nauttimalla Hänen ruumiinsa ja verensä vertauskuvat sen sijaan että käytämme multimedialaitteitamme. Te ette voi saada yhteyttä Henkeen sakramenttitoimituksen aikana, jos katsotte tai lähetätte viestin älypuhelimellanne tai tabletillanne. Tämä yhteys edellyttää Kristuksen valoa, joka täyttää mielenne ja sydämenne palavalla rakkaudella ja kiintymyksellä.

Tiedän, että monilla teistä on pyhät kirjoitukset ja muuta kirkon aineistoa puhelimessanne ja tabletillanne. Olen jopa kuullut, että jotkut vanhemmat ja kirkon johtohenkilöt ovat huolissaan tästä uusimmasta kehityksestä mutta minä en ole.

Kirkko on aina omaksunut tekniikan edistysaskelia avuksi Herran työn eteenpäin viemisessä. 1830-luvulla aloimme lähettää lähetyssaarnaajiamme matkaan purjelaivoilla mutta 1860-luvulla omaksuimme höyrylaivojen tarjoamat edut. Ja sitten 1960-luvulla hyväksyimme lentokoneet parhaana keinona saada lähetyssaarnaajamme lähetyskentilleen kaikkialle maailmaan.

Historia toistaa itseään mitä kiinnostavimmin tavoin. Menneisyydessä Israel tallensi profeettojen sanat kirjakääröihin. Jossakin vaiheessa varhaiset kristityt ottivat käyttöön koodeksin, modernin kirjan varhaisversion.

Ja nykyään 2 000 vuotta myöhemmin te nuoret luette pyhiä kirjoituksia älypuhelimiltanne tai tableteiltanne – luette niitä aivan kuten Jeesus, kun Hänelle annettiin Jesajan kirjakäärö, englanniksi scroll, luettavaksi Nasaretissa. Tekin voitte ”skrollata”5 – mutta ettehän ”skrollaa” sakramenttitoimituksen aikana. Voitte varmastikin noiden muutamien minuuttien ajan keskittyä Vapahtajan sovitukseen, kun pyydätte Herran Henkeä siunaamaan teitä tulevalla viikolla. Ja voisitte valita älypuhelimeenne tai tablettiinne lentokonetilan koko sunnuntaikokousten ajaksi. Silloin teillä on edelleenkin käytettävissänne pyhät kirjoitukset, yleiskonferenssipuheet, kirkon laulukirja ja oppikirjat, mutta tulevat tekstiviestit tai muut sähköiset ilmoitukset eivät häiritse teitä.

Suoja myrskyltä

Sen lisäksi että etsimme aikaa pohtia ja mietiskellä, meidän pitää myös etsiä paikka, joka – kuten Opissa ja liitoissa mainitaan – on puolustuksena ja suojana myrskyltä6.

Me tarvitsemme erityisen suojapaikan, jossa voimme etäännyttää itsemme elektronisten laitteiden häiriöiltä irrottautumalla niistä, jotta voimme luoda yhteyden Jumalan Henkeen.

Yksi parhaista paikoista luoda yhteys Henkeen on temppeli – Herran huone. Tietenkin samaa voidaan sanoa muistakin käyttöönsä vihityistä kirkon rakennuksista, myös seminaarin ja instituutin luokkahuoneista. Voimme löytää suojaa kodeistamme tai asunnoistamme, kun päätämme yksinkertaisesti sammuttaa laitteet, olla levollisia ja saada tietoa siitä, mikä on Jumalan.

Auttaakseni meitä löytämään sen maailman, jossa Aadam ja Eeva, Abraham ja Saara sekä Joosef ja Maria löysivät Jumalan, ja auttaakseni meitä löytämään paikan, jossa voimme tuntea ja kuulla Herran äänen tänä päivänä, kehotan teitä menemään temppeliin. Menkää niin usein kuin voitte, ja sammuttakaa älypuhelimenne ja pankaa se pois ennen kuin tulette temppelialueelle.

Kaikissa Herran huoneen toimituksissa kuulette kaunista kieltä, sanoja ja lupauksia, jotka Herra on antanut lapsilleen. Se on ainoa paikka, jossa voitte kuulla nuo kauniit, innoittavat sanat.

Jos ette ole tällä hetkellä kelvollisia saamaan temppelisuositusta, käykää temppelialueella. Saanen tuoda tietoonne erään erittäin tärkeän seikan siltä varalta, ettette ole kuulleet sitä koskaan aiemmin: Mikään ei estä teitä tai ketään muutakaan käymästä temppelialueella. Herra haluaa teidän valmistautuvan siihen, että olette kelvollisia saamaan temppelisuosituksen ja tulemaan temppeliin niin pian kuin voitte. Temppelialueella käveleminen kylvää sydämeenne halun saada suositus ja käydä temppelissä säännöllisesti.

Saatana sen sijaan ei halua teidän menevän temppeliin eikä edes olevan temppelin lähellä. Hän haluaa teidän välttävän jopa temppelin läheisyyttä, koska temppeli on Herran huone.

Vakuutan, että jokainen teistä mennessään temppeliin tai käydessään temppelialueella kävelee pyhällä maalla aivan kuten menneiden aikojen miehet ja naiset tekivät hyvin kauan sitten. He keskittyivät iankaikkiseen matkaansa ja siihen, mikä on tärkeintä elämässä. Heidän laillaan tekin voitte keskittyä tuntemaan taivaan voimaa ja läheisyyttä.

Jos haluatte, voitte kuulla Hengen hiljaisen, vienon äänen temppelissä tai sen pyhällä alueella sellaisilla tavoilla, joilla ette koskaan kuule sitä ostoskeskuksessa, ravintoloissa tai julkisissa paikoissa. Itse asiassa huomaatte, että temppeli on suurenmoinen paikka saada vastauksia rukouksiinne.

Presidentti Thomas S. Monson vihki äskettäin Gilbertin temppelin Arizonassa. Vihkimisrukouksessa hän pyysi Herralta: ”Asukoon pyhä Henkesi täällä ja tuntekoot sen vaikutuksen kaikki ne, jotka tulevat näiden seinien sisäpuolelle.” Hän rukoili myös: ”Olkoon tämä huoneesi tyyni turvapaikka, suoja elämän myrskyiltä ja maailman melulta. Olkoon tämä huone, jossa mietiskellään hiljaa elämän iankaikkista luonnetta ja meitä koskevaa jumalallista suunnitelmaasi.”7

Kaikki Herralle pyhitetyt temppelit ovat tyyniä turvapaikkoja, suojapaikkoja elämän myrskyiltä ja maailman melulta sekä huoneita, joissa mietiskellään hiljaa.

Vastustaja

Maailma, jossa me nyt elämme, loittonee laeissaan ja tavoissaan hyvin nopeasti pois Kristuksen opetuksista. Sen vuoksi Saatana tekee ylitöitä hämmentääkseen Jumalan poikia ja tyttäriä ja estääkseen jopa valittujakin täyttämästä velvollisuuttaan ja saamasta Herran siunausten täyteyttä.

Saatana haluaa teidän lakkaavan noudattamasta hyviä tapoja, jotka olette oppineet kotona, seminaarissa ja instituutissa sekä lähetystyössänne – kuten että opiskelette päivittäin pyhiä kirjoituksia, rukoilette päivittäin, nautitte viikoittain kelvollisesti sakramentin ja palvelette vilpittömästi ja sydämestänne. Hän myös haluaa teidän seisovan sivussa nykyajan tärkeissä ja ratkaisevissa taistoissa.

Muistakaa, rakkaat nuoreni, että me olemme sodassa – mutta emme aseiden ja luotien sodassa. Siitä huolimatta sota on todellinen ja ihmisuhreja on lukemattomat määrät. Tämä sota on itse asiassa jatkoa sille, joka alkoi kuolevaisuutta edeltävässä maailmassa.

Paavali kehotti meitä pukemaan yllemme Jumalan taisteluvarustuksen. Hän sanoi: ”Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan.”8

Herran Jeesuksen Kristuksen apostolina minä kutsun kaikkia teitä, jotka olette ääneni kuuluvilla tässä laajassa maailmassa, jossa me nyt elämme, pukemaan yllenne Jumalan taisteluvarustuksen ja liittymään taisteluun tänään, kuten Helamanin pojat tekivät monia vuosia sitten. Älkää odottako siihen asti, että menette naimisiin tai aloitatte elämänuranne tai olette vanhempia. Kirkko tarvitsee nuoriaan nyt. Herra tarvitsee teitä nyt!

Muistanette, että kaksituhatta nuorta sotilasta ”tekivät liiton luvaten taistella nefiläisten vapauden puolesta”9. Kirkko tarvitsee nykyajan nuoria sotilaita, jotka ovat tehneet liiton olla ”Jumalan todistaina kaikkina aikoina ja kaikessa ja kaikkialla”10.

Mormonin kirja kuvailee näitä nuoria sotilaita seuraavasti:

”He olivat kaikki nuoria – –, ja he olivat tavattoman urheita, mitä tulee rohkeuteen sekä voimaan ja toimeliaisuuteen; mutta katso, tässä ei ollut kaikki – he olivat – – aina uskollisia kaikessa, mitä heille uskottiin.

Niin, he olivat vilpittömiä ja vakaita miehiä, sillä heitä oli opetettu pitämään Jumalan käskyt ja vaeltamaan oikeamielisesti hänen edessään.”11

Te nuoret naiset ja nuoret miehet olette Helamanin tyttäriä ja poikia nykyaikana. Sanottakoon teistä samoin kuin sanottiin heistä: ”Heistä tuli tänä aikana – – suuri tuki.”12

2. Pornografiaa vastaan taisteleminen

Toinen asia, josta haluan puhua teille, on, että me tarvitsemme sitä, että te liitytte kanssamme taisteluun pornografiaa vastaan. Se on kauhea vitsaus, joka leviää kautta maailman. Pyydän teitä kuuntelemaan minua tänä iltana, kun kerron esimerkin Herran viisaudesta.

Yli 180 vuotta sitten Herra ilmoitti terveyslakinsa, johon kuuluu varoitus tupakan käytöstä.13 Miljoonat ihmiset kuuntelivat Herraa, mutta vielä useammat eivät. Kukaan ei tuolloin eikä edes silloin, kun minä olin teidän ikäisenne, tiennyt tupakoinnin pitkäaikaisista vaikutuksista. Nykyään, vuosikymmeniä kestäneen tieteellisen tutkimuksen jälkeen, tiedämme, että tupakointi aiheuttaa keuhkosyöpää ja muita kuolemaan johtavia sairauksia. Herran antama viisauden sana on ollut suojeleva siunaus.

Samalla tavoin Herra on meidän aikanamme varoittanut meitä pornografian vaikutuksista. Miljoonat ihmiset noudattavat uskollisesti Herran neuvoja, kun taas lukemattomat muut eivät. Rakkaat ystäväni, meidän ei tarvitse odottaa 180:aa tai edes 10:tä vuotta saadaksemme tietää pornografian tuhoisista vaikutuksista, koska nykyinen tieteellinen tutkimus on paljastanut, että pornografia rampauttaa nuoria aikuisia monin tavoin ja myrkyttää heidän mahdollisuutensa luoda jonakin päivänä rakastava ja kestävä aviosuhde.

Tutkimukset ovat myös osoittaneet, että pornografian toistuva käyttö voi johtaa pakkomielteiseen käyttäytymiseen ja voi virittää aivot uudella tavalla siten, että henkilö kietoutuu riippuvuuden vankeuteen.

Tutkimukset ovat myös vahvistaneet, että pornografia ruokkii epärealistisia odotuksia ja synnyttää vaarallisia väärinkäsityksiä terveestä intiimisuhteesta.

Salakavalinta on, että pornografia ehdollistaa käyttäjänsä katsomaan ihmisiä objekteina, jotka voi sivuuttaa ja joita voi loukata sekä emotionaalisesti että fyysisesti.

Lisäksi pornografiassa on sellainen puoli, että se on yleensä ”salattua” toimintaa. Käyttäjät usein salaavat käyttönsä kaikilta tai ainakin vähättelevät käyttöään jokaiselta, myös seurustelukumppaniltaan ja puolisoltaan. Tutkimuksissa on havaittu, että kun ihmiset alkavat tällä lailla peitellä käytöstään – kun he tekevät sellaista, mistä he eivät ole ylpeitä, ja pitävät sen salassa perheensä jäseniltä ja ystäviltään – se vahingoittaa heidän ihmissuhteitaan ja saa heidät tuntemaan itsensä yksinäisiksi ja sen lisäksi tekee heistä alttiimpia masennukselle, ahdistukselle ja huonolle itsetunnolle. Salaaminen vahingoittaa luottamusta.

Meidän itsemme täytyy alun perinkin välttää pornografiaa, koska se on tuhoisaa. Se tappaa aidot, hellät ihmissuhteet – tuhoaa avioliittoja ja perheitä. Se tuhoaa sitä käyttävän ihmisen hengen yhtä varmasti kuin kuolettava myrkky tappaa ruumiin ja mielen.

Rakkaat nuoret veljeni ja sisareni, älkää antako pettää itseänne. Älkää ajatelko, että sitten kun lähdette lähetystyöhön tai sitten kun olette naimisissa, voitte lopettaa tämän riippuvuuskäyttäytymisen. Jos olette sen kanssa tekemisissä nyt, jos olette sen ansassa, hakekaa hengellistä apua nyt. Te voitte voittaa pornografian Vapahtajan avulla. Älkää odottako! Pyydän teitä jättämään sen kokonaan! Lds.org-sivustolla on monia apuvälineitä, jotka työntävät syrjään pornografisten kuvien tuoman pimeyden.

Nämä ovat haasteellisia aikoja – mutta eivät sen haasteellisempia kuin Helamanin ja hänen nuorten sotilaidensa aikoina, kun he nousivat puolustamaan perheitään ja kirkkoa. Nyt on teidän aikanne astua esiin ja liittyä muiden vanhurskaiden ja omistautuneiden nuorten miesten ja nuorten naisten riveihin taistelemaan pornografiaa vastaan.

3. Avioliittoa koskeva oppi

Nyt haluan puhua teille kolmannesta aiheesta. Ja haluan teidän ymmärtävän, niin tarkoin kuin pystyn selittämään, kirkon kannan avioliittoon sellaisena kuin meidän taivaallinen Isämme on antanut sen meille pyhissä kirjoituksissa ja perhejulistuksessa. Tuossa innoitetussa asiakirjassa sanotaan: ”Perhe on Jumalan säätämä. Hänen iankaikkisessa suunnitelmassaan on olennaista miehen ja naisen välinen avioliitto. Lapsilla on oikeus syntyä avioliitossa ja saada kasvatuksensa sellaiselta isältä ja äidiltä, jotka pitävät avioliittolupaukset kunniassa olemalla täysin uskollisia.”14

Apostoleille on annettu tehtävä olla vartijoina tornissa, jotta he voivat nähdä ja opettaa Kristuksen oppeja. Te kaikki tiedätte, että avioliiton perinteistä määritelmää vastaan hyökätään nykyään. On niitä, jotka muotoilevat keskustelun keskittymään kansalaisoikeuksiin. Ensimmäinen presidenttikunta ja kahdentoista apostolin koorumi selittivät kirkon kannan ja opin Jumalan tarkoituksesta ja suunnitelmasta henkilapsiaan varten, jotta nämä kokisivat kuolevaisuuden, mikä on välttämätöntä ikuiselle ja iankaikkiselle elämällemme.

Otaksuisin, että monet teistä eivät ehkä ole lukeneet aiemmin tänä vuonna annettua lausuntoa. Lainaan otteen tästä lausunnosta ja pyydän teitä kuuntelemaan tarkoin:

”Siviililakeihin tehdyt muutokset eivät muuta – eivätkä voikaan muuttaa – sitä moraalilakia, jonka Jumala on säätänyt. Jumala odottaa meidän pitävän kunniassa Hänen käskynsä ja noudattavan niitä riippumatta poikkeavista mielipiteistä tai suuntauksista yhteiskunnassa. Hänen antamansa siveyden laki on selkeä: sukupuolisuhteet ovat soveliaita vain miehen ja naisen välillä, jotka on laillisesti ja lainmukaisesti vihitty aviomieheksi ja vaimoksi. Kehotamme teitä tarkastelemaan ja opettamaan kirkon jäsenille oppia, joka sisältyy julkaisuun ’Perhe – julistus maailmalle’.”

Lausunto jatkuu:

”Aivan kuten niillä, jotka kannattavat samaa sukupuolta olevien välistä avioliittoa, on oikeus saada osakseen kohteliasta käytöstä, sama pätee niihin, jotka vastustavat sitä. – –

Kirkon jäseninä meillä on vastuullinen tehtävä opettaa Jeesuksen Kristuksen evankeliumia ja tuoda esiin niitä suurenmoisia siunauksia, joita koituu Jumalan käskyjen noudattamisesta, sekä niitä väistämättömiä seurauksia, joita koituu käskyjen huomiotta jättämisestä. Kehotamme teitä rukoilemaan, että ihmiset kaikkialla pehmittäisivät sydämensä evankeliumin totuuksille ja että viisautta annettaisiin niille, joita kutsutaan päättämään yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta ratkaisevan tärkeistä kysymyksistä.”15

Tiedän, että te rakastatte ja tuette Herraa ja Hänen profeettojaan, mutta tiedän myös, että monia teistä saattavat hämmentää ne monet seuraamukset, jotka johtuvat kirkon päätöksestä tukea Jumalan ilmoittamaa suunnitelmaa lapsiaan varten.

Tiedän myös, että joidenkuiden nuortemme on vaikea ymmärtää, kuinka selittää perhettä ja avioliittoa koskevaa oppia ja pysyä silti ystävällisenä, lempeänä ja rakastavana niitä kohtaan, jotka eivät ole samaa mieltä kanssamme. Saatatte pelätä, että teidät leimataan kiihkoilijoiksi tai suvaitsemattomiksi.

Saatatte tuntea jonkun, joka kamppailee samaan sukupuoleen kohdistuvan viehtymyksen kanssa tai joka on tehnyt päätöksen elää suhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa. Rakkautenne tuota henkilöä kohtaan, joka on Jumalan poika tai tytär, voi aiheuttaa teissä sisäisen taistelun, kun yritätte rakastaa ja tukea häntä ja silti puolustaa Herran iankaikkista onnensuunnitelmaa.

Olkaamme selväsanaisia tänä iltana – Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko uskoo, että ”samaan sukupuoleen kohdistuvan viehtymyksen kokemus on monille ihmisille monimutkaista todellisuutta. Viehtymys ei itsessään ole synti mutta toimiminen sen mukaan on. Vaikka ihmiset eivät voi valita, onko heillä sellaisia viehtymyksiä, he valitsevat, kuinka he reagoivat niihin. Kirkko auttaa rakastaen ja ymmärtäen kaikkia Jumalan lapsia, myös [niitä, jotka tuntevat viehtymystä samaan sukupuoleen].”16

Kirkko ei opeta eikä kannata tällaisten ihmisten karttamista tai muita epäkristillisiä tekoja. Meidän täytyy rakastaa muita ja pyrkiä auttamaan heitä ymmärtämään, että jokaisen täytyy ottaa huomioon Jumalan käskyt ja noudattaa niitä.

Todistus ja varoitus

Lopuksi, asiakirjassa ”Perhe – julistus maailmalle” ensimmäinen presidenttikunta ja kahdentoista apostolin koorumi lausuivat: ”Me varoitamme siitä, että ne, jotka rikkovat siveyden liittoja, jotka kohtelevat pahasti puolisoaan tai jälkeläisiään tai jotka jättävät perhevelvollisuudet täyttämättä, seisovat eräänä päivänä tilivelvollisina Jumalan edessä. Varoitamme edelleen, että perheen hajoaminen tuo yksilöille, yhteisöille ja kansakunnille ne onnettomuudet, joista muinaiset ja nykyiset profeetat ovat ennustaneet.”17

Minä olen yksi noista varoituksen antajista. Koska olen yksi vartijoista tornissa, olen vastuussa siitä, että puhallan torveen ja varoitan kansaa.18 Tänä iltana olen ollut rohkea ja kohottanut varoituksen äänen. Teen sen, koska rakastan teitä ja haluan teidän ymmärtävän, että meidän on kohdattava Herra ja pidettävä Hänen käskynsä. Se on velvollisuuteni.

Hyvä uutinen

Herran varoitukseen sisältyy myös kutsu tulla Hänen luokseen. Taivaallinen Isämme tiesi, mitä langenneessa maailmassa elämisestä seuraisi, ja siksi Hän antoi lapsilleen Vapahtajan, ”maailman luomisesta alkaen – – teurastetun Karitsan”19. Johanneksen evankeliumista opimme, että ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän”20.

Muistattehan, että evankeliumi on ”hyvä uutinen”. Se on toivon sanoma. Jos olette nyt vaikeuksissa, hakekaa apua. Herra on armollinen ja anteeksiantava.

Apostoli Paavali on opettanut:

”Mikä voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta? Tuska tai ahdistus, vaino tai nälkä, alastomuus, vaara tai miekka? – –

Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut.

Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat,

ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.”21

Jeesuksen Kristuksen ansiosta syyllisyyden tilalle voi tulla rauha. Terveet ihmissuhteet voivat palautua. Riippuvuudet voidaan voittaa.

Meidän pitää antaa perheemme ja ystäviemme tulla tietämään tämä totuus – Jumala on rakkaus, ”ja hän kutsuu heitä kaikkia tulemaan luoksensa ja pääsemään osallisiksi hänen hyvyydestään; eikä hän torju ketään niistä, jotka tulevat hänen luoksensa”22.

Me tarvitsemme sitä, että te osallistutte pelastuksen työhön ennen lähetystyötänne, sen aikana ja sen jälkeen.

Tekniikan käyttäminen ihmisten siunaukseksi

Herra kutsuu teitä tulemaan mukaan ja käyttämään haluamianne sosiaalisen median keinoja evankeliumista kertomiseen ja olemaan nykyajan Helamanin poikia ja tyttäriä viimeisten päivien suurissa taisteluissa. Hän haluaa, että teistä tulee nykyajan nuoria sotilaita, jotka lujina ja yhdessä puolustavat totuutta. Hän haluaa teidän olevan rohkeita ja luotettavia vihollisen hyökkäyksiä kohdatessanne. Me tiedämme, että lopulta Herra voittaa sodan ja Saatana kukistetaan.

Te voitte sosiaalisen median eri keinoin käydä evankeliumiaiheisia keskusteluja perheenjäsenten ja ystävien ja te kotiin palanneet lähetyssaarnaajat jopa aiempien tutkijoiden ja uusien jäsenten kanssa. Te voitte todistaa totuudesta ja puolustaa valtakuntaa.

Valtakunnan puolustaminen

Tiedän, että jotkut teistä ovat huolissaan siitä, että teidät tuomitaan väärin, teitä pilkataan ja jopa vainotaan, jos puolustatte taivaallista Isää ja Herraa Jeesusta Kristusta sekä kirkkoa. Minä ymmärrän huolenne.

Palvelin nuorena lähetyssaarnaajana Brittein saarten lähetyskentällä toisen maailmansodan jälkeen. Tuohon aikaan mormoneille vihellettiin ja heitä pilkattiin23, ja lähetyssaarnaajille naurettiin ja heitä ivattiin. Ihmiset jopa heittivät meitä tavaroilla, ja jotkut sylkivät päällemme. Me emme kuitenkaan perääntyneet vaan lausuimme edelleen todistuksemme ja kerroimme evankeliumista. Me emme kavahtaneet, kuten ei Abinadikaan. Me emme kavahtaneet, kuten ei Paavalikaan. Me emme kavahtaneet kuten ei Vapahtajakaan. Tuohon aikaan emme olisi voineet kuvitella työmme vaikutusta. Meillä oli silloin 14 piiriä eikä yhtään vaarnaa. Nyt Brittein saarilla on 46 Siionin vaarnaa.

Rakkaat nuoret ystäväni, älkää olko huolissanne niistä, jotka ovat suuressa ja avarassa rakennuksessa. Nefi näki, että he pilkkaisivat ja osoittaisivat ”sormellaan niitä, jotka olivat tulleet puulle ja olivat nauttimassa hedelmää”24. Älkää olko niitä, jotka ”maistettuaan hedelmää – – olivat häpeissään niiden tähden, jotka ivasivat heitä; ja he lankesivat kielletyille poluille ja joutuivat hukkaan”25.

Te olette suurenmoinen ja tärkeä sukupolvi, ja tämä on hienoa aikaa elää! Tulevaisuus on valoisa. Sanokaa itsellenne tänä iltana: ”Minä autan Herraa, kun pyrin esittämään todistukseni ja opettamaan totuuksia, jotka Jumala on ilmoittanut näinä viimeisinä päivinä.”

Teillä on tilaisuus käyttää kaikkea tätä sosiaalista mediaa viisasti kertoaksenne, mitä olette oppineet ja tunteneet tänä iltana. Muistakaa, että sosiaalisen median käytölle on oikea aika ja oikea paikka, ja se, että kerrotte ajatuksianne niistä asioista, joita tällä hetkellä opitte ja tunnette, ja todistatte niistä, on yksi niistä oikeista hetkistä.

Todistus

Herra siunatkoon teitä ikävuosianne suuremmalla viisaudella, jotta viisaasti ymmärrätte, että me olemme tässä taistelussa ja että meidän täytyy seistä yhdessä, nuorten ja vanhojen. Rukoilen, että taivaallinen Isämme varjelee teitä ja siunaa teitä. Vielä kerran – tiedättehän, kuinka paljon me rakastamme teitä. Ja minä pyydän taivaallista Isää siunaamaan teitä aivan jokaista, missä sitten olettekin tässä maailmassa ja kuuntelette tätä hartaustilaisuutta tänä iltana – siunaamaan teitä niin, että tunnette Herran rauhaa sydämessänne ja levollisen todistuksen ja varmuuden siitä, että Jeesus Kristus todella elää, että Hän on Jumalan Poika, että tämä on Hänen kirkkonsa. Olkoon tuo rauha ja voima kanssanne. Varjelkoon taivaallinen Isämme teitä. Älkää koskaan tällä matkallanne unohtako, että te olette kallisarvoisia, jokainen teistä. Olette kallisarvoisia sille tulevaisuudelle, joka valmistaa maailmaa sitä päivää varten, jolloin Jeesus Kristus sanoo: ”Tämä riittää”, ja palaa hallitsemaan ja vallitsemaan Vapahtajana, herrojen Herrana, kuninkaiden Kuninkaana, maailman Lunastajana, jonka todistan elävän. Olemme puhuneet tänä iltana niistä asioista, jotka ovat Hänelle tärkeitä. Nöyrä rukoukseni on, että lähtisimme tästä kokouksesta täynnä rakkautta Herraa kohtaan ja täynnä halua palvella Häntä. Herran Jeesuksen Kristuksen pyhässä ja rakkaassa nimessä. Aamen.

© 2014 Intellectual Reserve, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään. Hyväksytty englanniksi: 3/14. Hyväksytty käännettäväksi: 3/14. Alkuperäisjulkaisun nimi: Be Still, and Know That I Am God. Finnish. PD50053655 130