2014
Vanhemmuutta ilman laitteita
Kesäkuu 2014


Vanhemmuutta ilman laitteita

Vapahtaja sanoi kaksi yksinkertaista sanaa: ”Katsokaa pienokaisianne.” Nefiläiset käänsivät katseensa lapsiinsa. Ja se, mitä sen jälkeen tapahtui, on yksi pyhimmistä tapahtumista kaikissa pyhissä kirjoituksissa. (Ks. 3. Nefi 17:23–24.)

Koin tuollaisen ”katsomisen” hetken ensimmäisen kerran, kun esikoistyttäremme oli vastasyntynyt. Hänen vaimea, itsepintainen itkunsa oli herättänyt minut keskiyön tienoilla, ja olin valmistautumassa syöttämään hänet. Yhtäkkiä hän avasi silmänsä selälleen ja katsoi minua suoraan silmiin usean pitkän, kallisarvoisen hetken. Kun hän ja minä todella ”katsoimme” toisiamme ensimmäisen kerran, aistin jotakin siitä iankaikkisesta siteestä, joka yhdistäisi meitä.

Neurobiologinen tutkimus on vahvistanut vanhemman ja lapsen keskinäisen ”katsomisen” olevan erittäin tärkeää. Neurobiologi, tri Allan N. Schoren mukaan keskinäisen katseen välittämä nonverbaalinen kommunikaatio on ratkaisevan tärkeää vauvan aivojen asianmukaiselle kehitykselle.1 Myöhempinä vuosina tämä yhteys pysyy edelleen ratkaisevan tärkeänä kasvavien lastemme mielen, sydämen ja hengen kehitykselle.

”Katsominen” ei ole ohimennen, hajamielisesti vilkaisemista. Se on teko, jolla toinen otetaan sydämeen ja mieleen. Se on sellaisen keskittyneen huomion antamista, joka ilmaisee: ”Minä näen sinut. Sinä olet minulle tärkeä.”

Nykyajan vanhemmilta tällainen katsominen edellyttää usein itsekuria siirtää laitteet syrjään, tietoista valintaa irrottaa katseemme kuvaruudusta ja sammuttaa digitaaliset laitteemme. Se voi tarkoittaa sitä, että vastustamme kiusausta tarkistaa tekstiviestejämme tai käydä läpi sosiaalisen median päivityksiä. Siihen voi sisältyä se, että me harkiten sovimme henkilökohtaiset ja perheen mediankäytön säännöt, asetamme rajat suojelemaan sitä pyhää aikaa, jonka annamme toisillemme päivittäin perheessämme.

Kun pyrimme täydemmin ja useammin katsomaan pienokaisiamme, me ravitsemme lastemme omanarvontuntoa, rikastamme suhteita toisiimme ja koemme useammin niitä pyhiä hetkiä, jolloin näemme lastemme sydämeen.

Viite

  1. Ks. ”Relational trauma and the developing right brain: The neurobiology of broken attachment bonds”, julkaisussa Relational Trauma in Infancy, toim. Tessa Baradon, 2010, s. 19–47.

Valokuvakuvitus David Stoker