Pyhät kirjoitukset
Sakarjan kirja 10


Luku 10

Vain Herra antaa sadon

1 Pyytäkää Herralta sateita,pitkälle kevääseen saakka!Herra nostattaa tuulispäät ja pilvet,hän lähettää sadekuurot.Hän antaa viljan viheriöidäjokaisen pellolla.

2 Mutta kotijumalat puhuvat valheita,ennustajat näkevät valhenäkyjä,kertovat joutavia uniaan,lohduttavat tyhjillä lupauksilla.Sen tähden kansa harhailee kuin lammaslaumauupuneena ja kurjana.Paimenta ei ole.

Kotiinpaluun lupauksia Juudalle ja Israelille

3 Näin sanoo Herra:– Minun vihani on syttynyt!Minä rankaisen paimeniaja rankaisen lauman kellokkaita.Herra Sebaot pitää huolta laumastaan, Juudan heimosta, ja tekee siitä itselleen uljaan sotaratsun.


4 – Juudan heimon johtoon nousevat sen omat miehet,he ovat kulmakivi, he ovat teltan vaarna,he ovat sotajousi.

5 Juudan miehet sotivat kuin sankarit,polkevat taistelussa vihollisen murskaksi,kuin tallaisivat katujen lokaa.He taistelevat voitokkaasti,sillä Herra on heidän puolellaan.Tappiolle jäävätvihollisen ratsujoukot.


6 Minä teen Juudan heimosta vahvan,ja Joosefin heimoa minä autan.Minä annan niiden palata takaisin,sillä minä armahdan kansaani.He ovat jälleen minun omiani,ikään kuin en olisi koskaan heitä hylännyt.Minä olen Herra, heidän Jumalansa,minä kuulen heidän rukouksensa.

7 Efraimilaiset ovat uljaita sotureita,heidän silmänsä hehkuvat ilostaniin kuin viinistä.Heidän lapsensa katselevat ja iloitsevat,heidän sydämensä riemuitsee Herrasta.


8 Hetki tulee, jolloin minä vihellän merkinvieraisiin maihin joutuneilleja kokoan heidät,minä lunastan heidät vapaiksi.Minun kansani on oleva suuri,yhtä suuri kuin se kerran oli.

9 Vaikka olen sirotellut heidät kansojen joukkoon,he ja heidän lapsensa saavat jäädä eloonja palata takaisin,kun he kaukaisissa maissa muistavat minua.

10 Minä tuon heidät takaisin Egyptin maasta,kokoan heidät Assyriasta.Minä annan heille myös Gileadin maan ja Libanonin vuoret –mutta sielläkään ei ole heille riittävästi tilaa.

11 He kulkevat pois orjuudesta meren poikki,sen aallot minä lyön pois tieltä.Niili kuivuu pohjiaan myöten,Assyrian mahti murtuu,ja valtikka otetaan pois Egyptiltä.

12 Minä, Herra, teen kansani väkeväksi,ja minun omanani se vaeltaa,sanoo Herra.