Pyhät kirjoitukset
Evankeliumi Matteuksen mukaan 26


Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus

26–28

Luku 26

Jeesuksen surmaamisesta neuvotellaan

1 Kun Jeesus oli puhunut kaiken tämän, hän sanoi opetuslapsilleen:

2 ”Kahden päivän kuluttua, niin kuin tiedätte, on pääsiäinen. Silloin Ihmisen Poika luovutetaan ristiinnaulittavaksi.”


3 Samaan aikaan kokoontuivat ylin papisto ja kansan vanhimmat ylipappi Kaifaksen palatsiin

4 neuvottelemaan, millaisella juonella he saisivat Jeesuksen käsiinsä tappaakseen hänet.

5 ”Ei kuitenkaan kesken juhlan”, he sanoivat, ”ettei kansa ala mellakoida.”

Jeesus voidellaan Betaniassa

6 Kun Jeesus oli Betaniassa spitaalia sairastaneen Simonin talossa,

7 tuli hänen luokseen nainen, jolla oli alabasteripullossa hyvin kallista tuoksuöljyä. Jeesuksen aterioidessa nainen vuodatti öljyn hänen päähänsä.

8 Mutta kun opetuslapset näkivät sen, he sanoivat paheksuen: ”Millaista haaskausta!

9 Olisihan sen voinut myydä hyvään hintaan ja antaa rahat köyhille.”


10 Jeesus huomasi tämän ja sanoi heille: ”Miksi te pahoitatte naisen mielen? Hän teki minulle hyvän teon.

11 Köyhät teillä on luonanne aina, mutta minua teillä ei aina ole.

12 Kun hän voiteli minut, se tapahtui hautaamistani varten.

13 Totisesti: kaikkialla maailmassa, missä ikinä evankeliumin sanoma julistetaan, tullaan muistamaan myös tämä nainen ja kertomaan, mitä hän teki.”

Juudas pettää Jeesuksen

14 Silloin yksi kahdestatoista opetuslapsesta, Juudas Iskariot, meni ylipappien luo

15 ja sanoi: ”Paljonko maksatte minulle, jos toimitan hänet teidän käsiinne?” He sopivat hänen kanssaan kolmestakymmenestä hopearahasta.

16 Siitä lähtien hän etsi tilaisuutta kavaltaakseen Jeesuksen.

Pääsiäisateria

17 Happamattoman leivän juhlan ensimmäisenä päivänä opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Minne tahdot meidän valmistavan sinulle pääsiäisaterian?”

18 Jeesus sanoi: ”Menkää kaupunkiin.” Hän neuvoi, kenen luo heidän oli siellä mentävä, ja käski sanoa tälle: ”Opettaja sanoo: ’Hetkeni on lähellä. Sinun luonasi minä syön pääsiäisaterian opetuslasteni kanssa.’”

19 Opetuslapset tekivät niin kuin Jeesus oli käskenyt ja valmistivat pääsiäisaterian.


20 Illan tultua Jeesus kävi aterialle kahdentoista opetuslapsensa kanssa.

21 Heidän syödessään hän sanoi: ”Totisesti: yksi teistä on kavaltava minut.”

22 Murheen vallassa he alkoivat toinen toisensa jälkeen kysellä: ”Herra, en kai se ole minä?”

23 Jeesus vastasi heille: ”Minut kavaltaa mies, joka syö samasta vadista kuin minä.

24 Ihmisen Poika lähtee pois juuri niin kuin kirjoituksissa hänestä sanotaan, mutta voi sitä, josta tulee Ihmisen Pojan kavaltaja! Sille ihmiselle olisi parempi, ettei hän olisi syntynytkään.”

25 Silloin Juudas, hänen kavaltajansa, kysyi: ”Rabbi, en kai se ole minä?” ”Itsepä sen sanoit”, vastasi Jeesus.

Jeesus asettaa ehtoollisen

26 Aterian aikana Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini.”

27 Sitten hän otti maljan, kiitti Jumalaa, antoi heille ja sanoi: ”Juokaa tästä, te kaikki.

28 Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.

29 Ja minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia ennen kuin sinä päivänä, jona juon uutta viiniä teidän kanssanne Isäni valtakunnassa.”

Jeesus ennustaa opetuslasten luopumisen

30 Laulettuaan kiitosvirren he lähtivät Öljymäelle.

31 Silloin Jeesus sanoi heille: ”Tänä yönä te kaikki luovutte minusta, sillä on kirjoitettu: ’Minä lyön paimenen maahan, ja lauman lampaat joutuvat hajalle.’

32 Mutta kuolleista noustuani menen teidän edellänne Galileaan.”

33 Pietari keskeytti hänet ja sanoi: ”Vaikka kaikki muut luopuisivat sinusta, minä en koskaan luovu.”

34 Jeesus vastasi: ”Totisesti: tänä yönä, ennen kuin kukko laulaa, sinä kolmesti kiellät minut.”

35 Pietari sanoi: ”Vaikka minun pitäisi kuolla kanssasi, minä en ikinä sinua kiellä.” Samaa vakuuttivat muutkin opetuslapset.

Jeesus rukoilee Getsemanessa

36 Sitten Jeesus tuli opetuslasten kanssa Getsemane-nimiseen paikkaan ja sanoi heille: ”Jääkää te tähän siksi aikaa kun minä käyn tuolla rukoilemassa.”

37 Pietarin ja molemmat Sebedeuksen pojat hän otti mukaansa. Murhe alkoi nyt ahdistaa häntä, ja hän joutui tuskan valtaan.

38 Hän sanoi heille: ”Olen tuskan vallassa, kuoleman tuskan. Odottakaa tässä ja valvokaa minun kanssani.”

39 Hän meni vähän kauemmaksi, heittäytyi kasvoilleen maahan ja rukoili: ”Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä.”


40 Hän palasi opetuslasten luo ja tapasi heidät nukkumasta. Silloin hän sanoi Pietarille: ”Ettekö te edes hetken vertaa jaksaneet valvoa kanssani?

41 Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen. Tahtoa ihmisellä on, mutta luonto on heikko.”


42 Hän meni taas etäämmäksi ja rukoili toistamiseen: ”Isä, ellei tämä malja voi mennä ohitseni minun sitä juomatta, niin toteutukoon sinun tahtosi.”

43 Palatessaan hän tapasi taas opetuslapset nukkumasta, sillä uni oli alkanut painaa heidän silmiään.

44 Hän jätti heidät siihen, meni taas kauemmaksi ja rukoili kolmannen kerran samoin sanoin.

45 Sitten hän tuli opetuslasten luo ja sanoi heille: ”Yhäkö te nukutte ja lepäätte? Hetki on tullut. Ihmisen Poika annetaan syntisten käsiin.

46 Nouskaa, nyt me lähdemme! Minun kavaltajani on jo lähellä.”

Jeesuksen vangitseminen

47 Jeesuksen vielä puhuessa tuli Juudas, yksi kahdestatoista opetuslapsesta, ja hänen kanssaan miekoin ja seipäin aseistautunut suuri miesjoukko, jonka ylipapit ja kansan vanhimmat olivat lähettäneet.

48 Jeesuksen kavaltaja oli sopinut miesten kanssa merkistä: ”Se on se mies, jota minä suutelen. Ottakaa hänet kiinni.”

49 Hän meni suoraa päätä Jeesuksen luo, sanoi: ”Terve, rabbi!”, ja suuteli häntä.

50 Jeesus sanoi hänelle: ”Ystävä, tätä varten sinä olet tullut.” Silloin miehet astuivat lähemmäs, kävivät käsiksi Jeesukseen ja vangitsivat hänet.


51 Yksi Jeesuksen seuralaisista ryhtyi vastarintaan, veti miekkansa esiin ja iski ylipapin palvelijaa niin että tältä irtosi korva.

52 Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Pane miekkasi tuppeen. Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan kaatuu.

53 Luuletko, etten voisi pyytää apua Isältäni? Hän lähettäisi tänne heti kaksitoista legioonaa* enkeleitä ja enemmänkin.

54 Mutta kuinka silloin kävisivät toteen kirjoitukset, joiden mukaan näin täytyy tapahtua?”


55 Jeesus sanoi sitten miesjoukolle: ”Tehän olette lähteneet kuin rosvon kimppuun! Miekat ja seipäät käsissä te tulette minua vangitsemaan. Minä olen joka päivä istunut temppelissä opettamassa, ettekä te ole ottaneet minua kiinni.

56 Mutta kaikki tämä on tapahtunut, jotta profeettojen kirjoitukset kävisivät toteen.”Silloin kaikki opetuslapset jättivät hänet ja pakenivat.

Jeesus Suuren neuvoston edessä

57 Vangitsijat veivät Jeesuksen ylipappi Kaifaksen luo, minne lainopettajat ja kansan vanhimmat olivat kokoontuneet.

58 Pietari seurasi häntä jonkin matkan päässä ylipapin pihaan saakka. Siellä hän istuutui palvelusväen joukkoon nähdäkseen, kuinka kaikki päättyisi.


59 Ylipapit ja koko neuvosto etsivät Jeesusta vastaan väärää todistusta, jonka perusteella saisivat hänet surmatuksi.

60 Sellaista ei kuitenkaan löytynyt, vaikka monta väärää todistajaa esiintyi. Viimein astui esiin kaksi miestä,

61 jotka väittivät Jeesuksen sanoneen: ”Minä voin hajottaa Jumalan temppelin ja rakentaa sen uudelleen kolmessa päivässä.”


62 Silloin ylipappi nousi paikaltaan ja kysyi: ”Etkö lainkaan vastaa heidän syytöksiinsä?”

63 Mutta Jeesus pysyi vaiti. Silloin ylipappi sanoi hänelle: ”Minä vannotan sinua elävän Jumalan nimessä: sano meille, oletko sinä Messias, Jumalan Poika.”

64 ”Itsepä sen sanoit”, vastasi Jeesus. ”Ja minä sanon teille: vastedes te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä.”

65 Silloin ylipappi repäisi vaatteensa ja sanoi: ”Hän herjaa Jumalaa. Mitä me enää todistajia tarvitsemme! Kuulittehan, miten hän herjasi.

66 Mitä mieltä olette?” He vastasivat: ”Hän on ansainnut kuoleman.”


67 He sylkivät nyt Jeesusta kasvoihin ja löivät häntä. Muutamat läimäyttivät häntä poskelle

68 ja ilkkuivat: ”Profetoi, Messias, sano kuka sinua löi!”

Pietari kieltää Jeesuksen

69 Pietari istui ulkona pihalla. Hänen luokseen tuli palvelustyttö ja sanoi: ”Sinäkin olit tuon galilealaisen Jeesuksen seurassa.”

70 Mutta hän kielsi sen kaikkien kuullen ja sanoi: ”En ymmärrä mistä puhut.”

71 Hän siirtyi sieltä portille päin, mutta muuan toinen tyttö näki hänet ja sanoi paikalla oleville: ”Tämä mies oli nasaretilaisen Jeesuksen seurassa.”

72 Taas hän kielsi sen valalla vannoen ja vakuutti: ”Minä en tunne sitä miestä.”

73 Mutta hetken kuluttua hänen luokseen tuli muita, jotka siellä seisoskelivat, ja he sanoivat: ”Sinä olet varmasti samaa joukkoa, senhän kuulee jo puheestasi.”

74 Silloin Pietari alkoi sadatella ja vannoi: ”Minä en tunne sitä miestä.” Samassa kukko lauloi.

75 Pietari muisti, mitä Jeesus oli sanonut: ”Ennen kuin kukko laulaa, sinä kolmesti kiellät minut.” Hän meni ulos ja puhkesi katkeraan itkuun.

      • 26:53 Legioona oli suurin roomalainen joukko-osasto, vahvuudeltaan 6000 miestä.