Pyhät kirjoitukset
Oppi ja liitot 76


Luku 76

Näky, joka annettiin profeetta Joseph Smithille ja Sidney Rigdonille Hiramissa Ohiossa 16. helmikuuta 1832. Joseph Smithin historiassa tämän muistiin merkityn näyn esipuheessa sanotaan: ”Palattuani Amherstin konferenssista ryhdyin taas kääntämään kirjoituksia. Saatujen eri ilmoitusten perusteella oli ilmeistä, että monia tärkeitä ihmisen pelastusta koskevia kohtia oli otettu pois Raamatusta tai kadonnut ennen sen kokoamista. Jäljellä olevien totuuksien perusteella tuntui itsestään selvältä, että jos Jumala palkitsee jokaisen tekojen mukaan, jotka on tehty ruumiissa, ’taivaan’, pyhille tarkoitettuna iankaikkisena kotina, täytyy sisältää useampia valtakuntia kuin yksi. Niinpä – – kääntäessämme Johanneksen evankeliumia minä ja vanhin Rigdon näimme seuraavan näyn.” Tämän näyn antamisaikaan profeetta käänsi kohtaa Joh. 5:29.

1–4 Herra on Jumala. 5–10 Valtakunnan salaisuudet ilmoitetaan kaikille uskollisille. 11–17 Kaikki tulevat esiin vanhurskaiden tai jumalattomien ylösnousemuksessa. 18–24 Monien maailmojen asukkaat ovat Jumalalle Jeesuksen Kristuksen sovituksen kautta syntyneitä poikia ja tyttäriä. 25–29 Jumalan enkeli lankesi, ja hänestä tuli Perkele. 30–49 Kadotuksen pojat kärsivät iankaikkisen tuomion; kaikki muut saavat jonkinasteisen pelastuksen. 50–70 Korotettujen olentojen kirkkautta ja palkkaa selestisessä valtakunnassa kuvataan. 71–80 Terrestrisen valtakunnan perijöitä kuvataan. 81–113 Telestisessä, terrestrisessä ja selestisessä kirkkaudessa olevien asemaa selitetään. 114–119 Uskolliset voivat nähdä ja ymmärtää Pyhän Hengen voimasta Jumalan valtakunnan salaisuuksia.

1 aKuulkaa, oi te taivaat, ja kallista korva, oi maa, ja riemuitkaa, te sen asukkaat, sillä Herra on bJumala, ceikä ole muuta dVapahtajaa kuin hän.

2 aSuuri on hänen viisautensa, bihmeelliset ovat hänen tiensä, eikä hänen tekojensa määrää voi kukaan saada selville.

3 Hänen atarkoituksensa eivät raukea, eikä kukaan voi estää hänen kättänsä.

4 Iankaikkisuudesta iankaikkisuuteen hän on asama, eivätkä hänen vuotensa blopu milloinkaan.

5 Sillä näin sanoo Herra: Minä, Herra, olen aarmollinen ja laupias niille, jotka bpelkäävät minua, ja kunnioitan mielihyvin niitä, jotka cpalvelevat minua vanhurskaasti ja vilpittömästi loppuun asti.

6 Suuri on oleva heidän palkkansa, ja iankaikkinen on oleva heidän akirkkautensa.

7 Ja heille minä ailmoitan kaikki bsalaisuudet, niin, kaikki valtakuntani kätketyt salaisuudet muinaisista ajoista asti, ja tuleviin aikoihin asti minä ilmaisen heille tahtoni hyvän mielisuosion kaikista asioista, jotka liittyvät minun valtakuntaani.

8 Niin, jopa iankaikkisuuden ihmeet he saavat tietää, ja tulevat tapahtumat minä näytän heille, jopa monien sukupolvien tapahtumat.

9 Ja heidän aviisautensa on oleva suuri, ja heidän bymmärryksensä yltää taivaaseen; ja heidän edessään viisaiden viisaus chäviää ja ymmärtäväisten ymmärrys katoaa.

10 Sillä aHengelläni minä bvalaisen heidät, ja cvoimallani minä ilmaisen heille tahtoni salaisuudet – aivan niin, mitä dsilmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut ja mikä ei vielä ole käynyt ihmisen sydämeen.

11 Me, Joseph Smith nuorempi ja Sidney Rigdon, olimme aHengessä helmikuun kuudentenatoista päivänä Herramme vuonna tuhatkahdeksansataakolmekymmentäkaksi.

12 aHengen voimasta bsilmämme aukenivat ja ymmärryksemme valaistui, niin että me näimme ja ymmärsimme sitä, mikä on Jumalan –

13 nimittäin sitä, mikä on ollut alusta asti, ennen kuin maailma oli, ja minkä Isä on säätänyt ainosyntyisen Poikansa kautta, joka on ollut Isän huomassa aina aalusta asti

14 ja josta me todistamme; ja todistus, jonka me annamme, on sen Jeesuksen Kristuksen evankeliumin täyteys, joka on Poika, jonka me näimme ja jonka kanssa me apuhuimme taivaallisessa bnäyssä.

15 Sillä tehdessämme akäännöstyötä, jonka Herra oli määrännyt meille, tulimme Johanneksen viidennen luvun kahdenteenkymmenenteenyhdeksänteen jakeeseen, joka annettiin meille seuraavasti –

16 ja jossa puhutaan kuolleiden ylösnousemuksesta, niistä, jotka akuulevat bIhmisen Pojan äänen:

17 Ja he tulevat esiin – ahyvää tehneet bvanhurskaiden cylösnousemuksessa ja pahaa tehneet jumalattomien ylösnousemuksessa.

18 Nyt tämä sai meidät ihmettelemään, sillä Henki antoi sen meille.

19 Ja amietiskellessämme näitä asioita Herra kosketti meidän ymmärryksemme silmiä, ja ne avautuivat, ja Herran kirkkaus loisti ympärillä.

20 Ja me näimme Pojan akirkkauden bIsän coikealla puolella ja saimme hänen täyteydestään;

21 ja näimme pyhät aenkelit ja ne, jotka ovat bpyhitettyjä hänen valtaistuimensa edessä, palvelemassa Jumalaa ja Karitsaa, ja he cpalvelevat häntä aina ja ikuisesti.

22 Ja nyt, niiden monien todistusten jälkeen, jotka hänestä on annettu, tämän atodistuksen, kaikista uusimman, me annamme hänestä, että hän belää!

23 Sillä me anäimme hänet, tosiaankin bJumalan oikealla puolella; ja me kuulimme äänen todistavan, että hän on Isän cAinosyntyinen –

24 että juuri ahän on luonut nykyiset ja menneet bmaailmat ja että niiden asukkaat ovat Jumalalle syntyneitä cpoikia ja tyttäriä.

25 Ja myös tämän me näimme ja todistamme, että Jumalan aenkeli, joka oli valta-asemassa Jumalan luona ja joka kapinoi ainosyntyistä Poikaa vastaan, jota Isä rakasti ja joka oli Isän huomassa, syöstiin alas Jumalan ja Pojan luota

26 ja nimitettiin Kadotukseksi, ja taivaat itkivät häntä – hän oli aLusifer, sarastuksen poika.

27 Ja me näimme, ja katso, hän on apudonnut, on pudonnut, vieläpä sarastuksen poika!

28 Ja meidän ollessamme vielä Hengessä Herra käski meitä, että meidän tuli kirjoittaa näky; sillä me näimme Saatanan, tuon vanhan akäärmeen, nimittäin bPerkeleen, joka ckapinoi Jumalaa vastaan ja yritti ottaa meidän Jumalamme ja hänen Kristuksensa valtakunnan –

29 sen tähden hän käy asotaa Jumalan pyhiä vastaan ja piirittää heitä joka taholta.

30 Ja me näimme näyn niiden kärsimyksistä, joita vastaan hän kävi sotaa ja voitti, sillä näin tuli Herran ääni meille:

31 Näin sanoo Herra kaikista niistä, jotka tuntevat minun voimani ja ovat päässeet siitä osallisiksi ja sallineet Perkeleen voiman avoittaa itsensä ja sallineet itsensä kieltää totuuden ja uhmata minun voimaani.

32 He ovat niitä, jotka ovat akadotuksen bpoikia, joista minä sanon, että heille olisi ollut parempi, etteivät he olisi syntyneetkään;

33 sillä he ovat vihan astioita, tuomittuja kärsimään Jumalan vihaa Perkeleen ja hänen enkeliensä kanssa iankaikkisuudessa;

34 heistä minä olen sanonut, ettei aanteeksiantoa ole tässä maailmassa eikä tulevassa maailmassa,

35 koska he ovat akieltäneet Pyhän Hengen saatuaan sen ja koska he ovat kieltäneet Isän ainosyntyisen Pojan, koska he ovat itse bristiinnaulinneet hänet ja nostaneet hänet kaikkien pilkattavaksi.

36 Nämä ovat niitä, jotka joutuvat atuli- ja tulikivijärveen Perkeleen ja hänen enkeliensä kanssa –

37 ja ainoat, joihin toisella akuolemalla on mitään valtaa;

38 niin, totisesti, aainoat, joita ei lunasteta Herran hyväksi näkemänä aikana hänen vihansa kärsimisen jälkeen.

39 Sillä kaikki muut atuodaan esiin kuolleiden bylösnousemuksessa cKaritsan voiton ja kirkkauden kautta, hänen, joka teurastettiin ja joka oli Isän huomassa ennen kuin maailmat tehtiin.

40 Ja tämä on aevankeliumi, ilosanoma, josta ääni taivaista todisti meille –

41 että hän tuli maailmaan, nimittäin Jeesus, aristiinnaulittavaksi maailman tähden ja bkantamaan cmaailman synnit ja dpyhittämään maailman ja epuhdistamaan sen kaikesta vääryydestä;

42 jotta hänen kauttaan apelastuisivat kaikki, jotka Isä oli antanut hänen valtaansa ja tehnyt hänen kauttaan;

43 joka kirkastaa Isän ja pelastaa kaikki hänen kättensä teot, paitsi niitä kadotuksen poikia, jotka kieltävät Pojan, sen jälkeen kun Isä on ilmoittanut hänet.

44 Sen tähden hän pelastaa kaikki paitsi heidät – he joutuvat aikuiseen brangaistukseen, joka on loputon rangaistus, joka on iankaikkinen rangaistus, hallitakseen cPerkeleen ja hänen enkeliensä kanssa iankaikkisuudessa, missä heidän dmatonsa ei kuole eikä tuli sammu, mikä on heidän piinansa –

45 eikä sen aloppua eikä sen paikkaa eikä heidän piinaansa tiedä kukaan ihminen;

46 eikä sitä ole ilmoitettu eikä ilmoiteta eikä tulla ilmoittamaan ihmiselle, paitsi niille, jotka joutuvat osallisiksi siitä;

47 kuitenkin minä, Herra, näytän sen näyssä monille, mutta suljen sen heti uudestaan;

48 sen tähden sen loppua, leveyttä, korkeutta, asyvyyttä ja kurjuutta he eivät ymmärrä, eikä kukaan ihminen paitsi ne, joille tämä btuomio määrätään.

49 Ja me kuulimme äänen sanovan: Kirjoittakaa näky, sillä katso, näky jumalattomien kärsimyksistä päättyy tähän.

50 Ja vielä me todistamme – sillä me näimme ja kuulimme, ja tämä on Kristuksen evankeliumin atodistus niistä, jotka tulevat esiin vanhurskaiden bylösnousemuksessa:

51 He ovat niitä, jotka ottivat vastaan todistuksen Jeesuksesta ja auskoivat hänen nimeensä ja jotka bkastettiin samalla ctavalla kuin hänet haudattiin, dhaudattiin veteen hänen nimeensä, ja tämä käskyn mukaan, jonka hän on antanut –

52 jotta kun he pitävät käskyt, heidät apestäisiin ja bpuhdistettaisiin kaikista synneistään ja he saisivat Pyhän Hengen tähän cvaltuuteen dasetetun ja sinetöidyn ekätten päällepanemisella,

53 ja jotka voittavat uskon kautta ja jotka asinetöi blupauksen Pyhä Henki, jonka Isä vuodattaa kaikkien niiden päälle, jotka ovat vanhurskaita ja uskollisia.

54 He ovat niitä, jotka ovat aEsikoisen kirkko.

55 He ovat niitä, joiden käsiin Isä on antanut akaiken.

56 He ovat niitä, jotka ovat apappeja ja kuninkaita, jotka ovat saaneet hänen täyteydestään ja hänen kirkkaudestaan

57 ja ovat Korkeimman apappeja Melkisedekin järjestyksen mukaan, joka oli bHenokin järjestyksen mukaan ja joka oli ainosyntyisen Pojan cjärjestyksen mukaan.

58 Sen tähden, kuten on kirjoitettu, he ovat ajumalia, nimittäin bJumalan clapsia;

59 sen tähden akaikki on heidän, niin elämä kuin kuolema, niin nykyinen kuin tuleva, kaikki on heidän, ja he ovat Kristuksen, ja Kristus on Jumalan.

60 Ja he avoittavat kaiken.

61 Ja nyt, älköön kukaan aylpeilkö ihmisestä vaan bylpeilköön sen sijaan Jumalasta, joka calistaa kaikki viholliset jalkojensa alle.

62 Nämä saavat aasua Jumalan ja hänen Kristuksensa bluona aina ja ikuisesti.

63 Nämä ovat aniitä, jotka hän tuo mukanaan, kun hän btulee taivaan pilvissä challitsemaan maan päällä kansaansa.

64 Nämä ovat niitä, joilla on osa aensimmäisessä ylösnousemuksessa.

65 Nämä ovat niitä, jotka tulevat esiin avanhurskaiden ylösnousemuksessa.

66 Nämä ovat niitä, jotka ovat tulleet aSiioninvuorelle ja elävän Jumalan kaupunkiin, taivaalliseen paikkaan, pyhimpään kaikista.

67 Nämä ovat niitä, jotka ovat tulleet enkelien lukemattomaan joukkoon, aHenokin ja bEsikoisen yleiseen kokoukseen ja kirkkoon.

68 Nämä ovat niitä, joiden nimet on akirjoitettu taivaassa, jossa Jumala ja Kristus ovat kaikkien btuomarina.

69 Nämä ovat niitä, jotka ovat avanhurskaita ihmisiä, jotka on tehty btäydellisiksi Jeesuksen, cuuden liiton välimiehen kautta, joka sai aikaan tämän täydellisen dsovituksen vuodattamalla oman everensä.

70 Nämä ovat niitä, joiden ruumis on aselestinen, joiden bkirkkaus on cauringon, tosiaankin Jumalan kirkkaus, korkeimman kaikista, ja joiden kirkkauden on kirjoitettu olevan taivaankannen auringon kaltainen.

71 Ja vielä me näimme aterrestrisen maailman, ja katso ja näe, nämä ovat niitä, jotka ovat terrestrisestä maailmasta, joiden kirkkaus eroaa Esikoisen kirkon kirkkaudesta, joka kirkko on saanut Isän täyteydestä, niin kuin bkuun kirkkaus eroaa taivaankannen auringosta.

72 Katso, nämä ovat niitä, jotka kuolivat ailman blakia;

73 sekä niitä, jotka ovat avankilassa pidettyjä ihmisten bhenkiä ja joiden luona Poika kävi csaarnaamassa heille devankeliumia, jotta heidät tuomittaisiin kuten ihmiset lihassa,

74 ja jotka eivät ottaneet vastaan atodistusta Jeesuksesta lihassa, mutta ottivat sen vastaan jälkeenpäin.

75 Nämä ovat niitä, jotka ovat maan kunniallisia ihmisiä mutta jotka ihmisten viekkaus sokaisi.

76 Nämä ovat niitä, jotka saavat hänen kirkkaudestaan mutta eivät hänen täyteydestään.

77 Nämä ovat niitä, jotka saavat Pojan kirkkaudesta mutta eivät Isän täyteydestä.

78 Sen tähden heidän aruumiinsa on terrestrinen eikä selestinen ja eroaa kirkkaudessa niin kuin kuu eroaa auringosta.

79 Nämä ovat niitä, jotka eivät ole arohkeita todistuksessa Jeesuksesta; sen tähden he eivät saa meidän Jumalamme valtakunnan kruunua.

80 Ja nyt tähän päättyy näky, jonka me näimme terrestrisestä maailmasta ja jonka Herra käski meidän kirjoittaa, kun me vielä olimme Hengessä.

81 Ja vielä me näimme atelestisen maailman kirkkauden, joka kirkkaus on vähäisemmän maailman kirkkaus, samoin kuin tähtien kirkkaus eroaa kuun kirkkaudesta taivaankannessa.

82 Nämä ovat niitä, jotka eivät ottaneet vastaan Kristuksen evankeliumia eivätkä atodistusta Jeesuksesta.

83 Nämä ovat niitä, jotka eivät kiellä Pyhää Henkeä.

84 Nämä ovat niitä, jotka syöstään alas ahelvettiin.

85 Nämä ovat niitä, joita ei lunasteta aPerkeleeltä ennen kuin bviimeisessä ylösnousemuksessa, ennen kuin Herra, nimittäin Kristus cKaritsa, on päättänyt työnsä.

86 Nämä ovat niitä, jotka eivät saa hänen täyteydestään iankaikkisessa maailmassa vaan Pyhästä Hengestä terrestristen palveluksen kautta;

87 ja terrestriset selestisten apalveluksen kautta.

88 Ja myös telestiset saavat siitä niiden enkelien palveluksesta, jotka on määrätty palvelemaan heitä eli jotka on määrätty palveleviksi hengiksi heille; sillä he perivät pelastuksen.

89 Ja näin me näimme taivaallisessa näyssä telestisen maailman kirkkauden, joka ylittää kaiken ymmärryksen;

90 eikä kukaan ihminen tunne sitä, paitsi se, jolle Jumala on ilmoittanut sen.

91 Ja näin me näimme terrestrisen maailman kirkkauden, joka ylittää kaikessa telestisen maailman kirkkauden, nimittäin kirkkaudessa ja voimassa ja väkevyydessä ja vallassa.

92 Ja näin me näimme selestisen maailman kirkkauden, joka on ylin kaikessa ja jossa Jumala, tosiaankin Isä, hallitsee valtaistuimellaan aina ja ikuisesti,

93 hän, jonka valtaistuimen edessä kaikki olennot kumartavat nöyrän akunnioittavasti ja ylistävät häntä aina ja ikuisesti.

94 Ne, jotka asuvat hänen aluonaan, ovat bEsikoisen kirkko; ja he näkevät, niin kuin heidät nähdään, ja ctuntevat, niin kuin heidät tunnetaan, saatuaan hänen täyteydestään ja hänen darmostaan;

95 ja hän tekee heidät asamanarvoisiksi voimassa ja mahdissa ja vallassa.

96 Ja selestisen maailman kirkkaus on toisenlainen, niin kuin aauringon kirkkaus on toisenlainen.

97 Ja terrestrisen maailman kirkkaus on toisenlainen, niin kuin kuun kirkkaus on toisenlainen.

98 Ja telestisen maailman kirkkaus on toisenlainen, niin kuin tähtien kirkkaus on toisenlainen; sillä niin kuin toinen tähti eroaa toisesta tähdestä kirkkaudessa, aivan samoin toinen eroaa toisesta kirkkaudessa telestisessä maailmassa;

99 sillä nämä ovat niitä, jotka ovat aPaavalin ja Apolloksen ja Keefaksen.

100 Nämä ovat niitä, jotka sanovat olevansa toiset toisen ja toiset toisen – toiset Kristuksen ja toiset Johanneksen ja toiset Mooseksen ja toiset Eliaksen ja toiset Esaiaksen ja toiset Jesajan ja toiset Henokin –

101 mutta jotka eivät ottaneet vastaan evankeliumia eivätkä todistusta Jeesuksesta, eivät profeettoja eivätkä aikuista liittoa.

102 Viimeiseksi kaikista, nämä kaikki ovat niitä, joita ei koota pyhien kanssa atemmattaviksi bEsikoisen kirkkoon eikä oteta pilveen.

103 Nämä ovat aniitä, jotka ovat bvalehtelijoita ja noitia ja cavionrikkojia ja irstailijoita, ja kaikkia niitä, jotka rakastavat valhetta ja noudattavat sitä.

104 Nämä ovat niitä, jotka kärsivät Jumalan avihaa maan päällä.

105 Nämä ovat niitä, jotka kärsivät iankaikkisen tulen akostoa.

106 Nämä ovat niitä, jotka syöstään alas ahelvettiin ja jotka bkärsivät ckaikkivaltiaan Jumalan vihaa aikojen dtäyttymiseen asti, jolloin Kristus on ealistanut kaikki viholliset jalkojensa alle ja on fpäättänyt työnsä;

107 jolloin hän luovuttaa valtakunnan ja antaa sen Isälle tahrattomana ja sanoo: Minä olen voittanut ja olen apolkenut bviinikuurnan yksinäni, nimittäin kaikkivaltiaan Jumalan vihan hehkun viinikuurnan.

108 Silloin hänet kruunataan kirkkautensa kruunulla ja hän istuu voimansa avaltaistuimelle hallitsemaan aina ja ikuisesti.

109 Mutta katso ja näe, me näimme telestisen maailman kirkkauden ja asukkaat, että he olivat yhtä lukuisia kuin tähdet taivaankannessa tai hiekka meren rannalla;

110 ja kuulimme Herran äänen sanovan: Nämä kaikki ovat polvistuva, ja jokainen kieli on atunnustava hänelle, joka istuu valtaistuimella aina ja ikuisesti;

111 sillä heidät tuomitaan atekojensa mukaan, ja jokainen saa oman valtapiirinsä omien tekojensa mukaan bhuoneissa, jotka on valmistettu;

112 ja he ovat Korkeimman palvelijoita; mutta sinne, amissä Jumala ja Kristus basuvat, he eivät voi päästä ikimaailmassa.

113 Tähän päättyy näky, jonka me näimme ja joka meitä käskettiin kirjoittamaan, kun me vielä olimme Hengessä.

114 Mutta asuuret ja ihmeelliset ovat Herran teot ja hänen valtakuntansa bsalaisuudet, jotka hän näytti meille ja joiden kirkkaus ja väkevyys ja valta ylittävät kaiken ymmärryksen

115 ja joita hän kielsi meitä kirjoittamasta meidän vielä Hengessä ollessamme ja joista ihmisen ei ole alupa puhua;

116 eikä ihminen akykenekään ilmaisemaan niitä, sillä niitä voi nähdä ja bymmärtää vain Pyhän Hengen voimasta, jonka Jumala suo niille, jotka rakastavat häntä ja puhdistautuvat hänen edessään;

117 joille hän suo tämän oikeuden nähdä ja tietää itse;

118 jotta he Hengen voiman ja ilmoituksen kautta voivat lihassa ollessaan kestää hänen kirkkautensa kirkkauden maailmassa.

119 Ja Jumalalle ja Karitsalle olkoon kirkkaus ja kunnia ja valta aina ja ikuisesti. Aamen.