Pyhät kirjoitukset
Oppi ja liitot 70


Luku 70

Ilmoitus, joka annettiin profeetta Joseph Smithin kautta Hiramissa Ohiossa 12. marraskuuta 1831. Profeetan historiassa kerrotaan, että marraskuun 1. ja 12. päivän välisenä aikana pidettiin neljä erityiskonferenssia. Viimeisessä näistä kokouksista pohdittiin niiden ilmoitusten suurta merkitystä, jotka myöhemmin julkaistaisiin nimellä Book of Commandments [Käskyjen kirja] ja sitten nimellä Oppi ja liitot. Tämä ilmoitus annettiin sen jälkeen kun konferenssi oli päättänyt äänestämällä, että ilmoitukset olivat ”kirkolle koko maan rikkauksien arvoiset”. Joseph Smithin historiassa ilmoituksia kutsutaan ”kirkon perustukseksi näinä viimeisinä aikoina ja hyödyksi maailmalle, sillä se osoittaa, että meidän Vapahtajamme valtakunnan salaisuuksien avaimet on jälleen uskottu ihmiselle”.

1–5 Taloudenhoitajat nimitetään julkaisemaan ilmoitukset. 6–13 Ne, jotka tekevät hengellistä työtä, ovat palkkansa ansainneet. 14–18 Pyhien tulee olla yhdenvertaisia ajallisissa asioissa.

1 Katsokaa ja kuulkaa, oi te Siionin asukkaat ja kaikki te minun kirkkoni jäsenet, jotka olette kaukana, ja kuulkaa Herran sana, jonka minä annan palvelijalleni Joseph Smith nuoremmalle sekä palvelijalleni Martin Harrisille sekä palvelijalleni Oliver Cowderylle sekä palvelijalleni John Whitmerille sekä palvelijalleni Sidney Rigdonille sekä palvelijalleni William W. Phelpsille käskynä heille.

2 Sillä minä annan heille käskyn; sen tähden kuunnelkaa ja kuulkaa, sillä näin sanoo Herra heille:

3 Minä, Herra, olen nimittänyt heidät ja asettanut heidät niiden ilmoitusten ja käskyjen ataloudenhoitajiksi, jotka minä olen antanut heille ja jotka minä annan heille tämän jälkeen;

4 ja tilinteon tästä taloudenhoidosta minä vaadin heiltä tuomiopäivänä.

5 Sen tähden minä olen määrännyt heille, ja tämä on heidän tehtävänsä Jumalan kirkossa: huolehtia niistä ja niihin liittyvistä asioista, niin, niiden tuotosta.

6 Sen tähden minä annan heille käskyn, etteivät he saa antaa sitä kirkolle eivätkä maailmalle;

7 kuitenkin, sikäli kuin he saavat enemmän kuin on tarpeen heidän välttämättömiin tarpeisiinsa ja puutteeseensa, se annettakoon minun avarastohuoneeseeni;

8 ja tuotto tulee pyhittää Siionin asukkaille ja heidän jälkipolvilleen, sikäli kuin heistä tulee aperillisiä valtakunnan lakien mukaan.

9 Katso, tämän Herra vaatii jokaiselta hänen ataloudenhoidossaan, niin kuin minä, Herra, olen määrännyt tai määrään kenellekään tämän jälkeen.

10 Ja katso, ketkään sellaiset, jotka kuuluvat elävän Jumalan kirkkoon, eivät voi jättää noudattamatta tätä lakia;

11 niin, ei piispa eikä aedustaja, joka pitää Herran varastohuonetta, eikä se, joka on nimitetty ajallisten asioiden taloudenhoitajaksi.

12 Se, joka on määrätty hallitsemaan hengellisiä asioita, se on palkkansa aansainnut samoin kuin ne, jotka on määrätty johtamaan ajallisten asioiden taloudenhoitoa;

13 niin, vielä runsaammin, joka runsaus moninkertaistuu heille Hengen ilmoitusten kautta.

14 Ajallisissa asioissanne teidän kuitenkin tulee olla asamanarvoisia, eikä sitä vastahakoisesti, muuten Hengen ilmoitusten runsaus evätään.

15 Nyt, tämän akäskyn minä annan palvelijoilleni heidän hyödykseen heidän eläessään, osoitukseksi minun siunauksistani heidän päällensä ja palkaksi heidän buutteruudestaan ja heidän turvakseen,

16 ravinnoksi ja avaatteiksi, perintöosaksi, taloiksi ja maiksi, mihin oloihin minä, Herra, heidät asetankin ja minne minä, Herra, heidät lähetänkin.

17 Sillä he ovat olleet uskollisia apaljossa ja ovat tehneet oikein, sikäli kuin eivät ole tehneet syntiä.

18 Katso, minä, Herra, olen aarmollinen ja siunaan heitä, ja he saavat iloa näistä asioista. Aivan niin. Aamen.