Pyhät kirjoitukset
Oppi ja liitot 3


Luku 3

Ilmoitus, joka annettiin profeetta Joseph Smithille Harmonyssa Pennsylvaniassa heinäkuussa 1828 ja joka liittyy Lehin kirjaksi kutsutusta Mormonin kirjan alkuosasta käännettyjen 116 käsikirjoitussivun menetykseen. Profeetta oli sallinut vastentahtoisesti näiden sivujen joutua omasta hallustaan Martin Harrisille, joka oli palvellut lyhyen aikaa kirjurina Mormonin kirjan käännöstyössä. Ilmoitus annettiin urimin ja tummimin kautta. (Ks. OL 10.)

1–4 Herran kulku on yhtä iankaikkista kiertokulkua. 5–15 Joseph Smithin täytyy tehdä parannus, tai hän menettää kääntämisen lahjan. 16–20 Mormonin kirja tulee julki Lehin jälkeläisten pelastukseksi.

1 Jumalan tekoja ja aikeita ja tarkoituksia ei voi tehdä tyhjäksi, eivätkä ne voi raueta.

2 Sillä Jumala ei vaella mutkaisia polkuja, eikä hän käänny oikealle eikä vasemmalle, eikä hän poikkea siitä, mitä hän on sanonut. Sen tähden hänen polkunsa ovat suoria ja hänen kulkunsa on yhtä iankaikkista kiertokulkua.

3 Muista, muista, ettei Jumalan työtä tehdä tyhjäksi vaan ihmisten työ,

4 sillä vaikka ihminen saisi monia ilmoituksia ja saisi voiman tehdä monia voimatekoja, jos hän kuitenkin ylpeilee omasta voimastaan ja pitää Jumalan neuvoja tyhjän arvoisina ja noudattaa oman tahtonsa ja lihallisten halujensa vaatimuksia, hän lankeaa pakostakin ja vetää päällensä oikeamielisen Jumalan koston.

5 Katso, nämä on uskottu sinulle, mutta kuinka ankaria olivatkaan käskysi! Ja muista myös saamasi lupaukset, kunhan et riko käskyjä.

6 Ja katso, kuinka usein oletkaan rikkonut Jumalan käskyjä ja lakeja ja myöntynyt ihmisten suostutteluihin!

7 Sillä katso, sinä et olisi saanut pelätä ihmistä enemmän kuin Jumalaa. Vaikka ihmiset pitävät Jumalan neuvoja tyhjän arvoisina ja halveksivat hänen sanojansa,

8 sinun olisi kuitenkin pitänyt olla uskollinen, niin hän olisi ojentanut käsivartensa ja suojellut sinua kaikilta vastustajan palavilta nuolilta ja hän olisi ollut sinun kanssasi kaikkina ahdingon aikoina.

9 Katso, sinä olet Joseph, ja sinut valittiin tekemään Herran työtä, mutta sinä lankeat rikkomuksen tähden, ellet ole varuillasi.

10 Mutta muista, että Jumala on armollinen. Tee siis parannus siitä, mitä olet tehnyt, mikä on vastoin sitä käskyä, jonka minä sinulle annoin, niin olet yhä valittu ja sinut on kutsuttu jälleen työhön.

11 Ellet sitä tee, sinusta luovutaan ja sinusta tulee muiden ihmisten kaltainen eikä sinulla enää ole lahjaa.

12 Ja kun sinä luovutit sen, minkä kääntämiseen Jumala oli antanut sinulle näön ja kyvyn, sinä luovutit sellaista, mikä on pyhää, jumalattoman ihmisen käsiin,

13 ihmisen, joka on pitänyt Jumalan neuvoja tyhjän arvoisina ja on rikkonut pyhimmät lupaukset, jotka annettiin Jumalan edessä, ja on turvannut omaan harkintaansa ja on ylpeillyt omasta viisaudestaan.

14 Ja tästä syystä sinä olet menettänyt oikeutesi joksikin aikaa,

15 sillä sinä olet antanut tallata johtajasi neuvoja maahan alusta asti.

16 Minun työni etenee siitä huolimatta, sillä niin kuin tieto Vapahtajasta on tullut maailmalle juutalaisten todistuksen kautta, niin on tieto Vapahtajasta tuleva minun kansalleni

17 ja nefiläisille ja jaakobilaisille ja joosefilaisille ja soramilaisille heidän isiensä todistuksen kautta.

18 Ja tämä todistus on tuleva niiden lamanilaisten ja lemuelilaisten ja ismaelilaisten tietoon, jotka vaipuivat epäuskoon isiensä pahuuden tähden, isiensä, joiden Herra salli hävittää veljensä nefiläiset näiden pahojen tekojen ja iljetysten tähden.

19 Ja juuri tätä tarkoitusta varten nämä levyt, jotka sisältävät nämä aikakirjat, on varjeltu, jotta Herran lupaukset, jotka hän antoi kansalleen, täyttyisivät

20 ja jotta lamanilaiset saisivat tietää isistään ja jotta he voisivat tuntea Herran lupaukset ja jotta he voisivat uskoa evankeliumiin ja turvata Jeesuksen Kristuksen ansioihin ja tulla kirkastetuiksi uskon tähden hänen nimeensä ja jotta he voisivat pelastua parannuksensa kautta. Aamen.

Tulosta