Pyhät kirjoitukset
Oppi ja liitot 39


Luku 39

Ilmoitus, joka annettiin profeetta Joseph Smithin kautta James Covelille Fayettessa New Yorkin osavaltiossa 5. tammikuuta 1831. James Covel, joka oli ollut metodistipappi noin neljänkymmenen vuoden ajan, teki Herran kanssa liiton, että hän noudattaisi mitä tahansa käskyä, minkä Herra antaisi hänelle profeetta Josephin kautta.

1–4 Pyhillä on voima tulla Jumalan lapsiksi. 5–6 Evankeliumin vastaanottaminen merkitsee Kristuksen vastaanottamista. 7–14 James Covelia käsketään ottamaan kaste ja tekemään työtä Herran viinitarhassa. 15–21 Herran palvelijoiden tulee saarnata evankeliumia ennen toista tulemista. 22–24 Ne, jotka ottavat vastaan evankeliumin, kootaan ajassa ja iankaikkisuudessa.

1 Kuule ja kuuntele hänen ääntänsä, hänen, joka on kaikesta aiankaikkisuudesta kaikkeen iankaikkisuuteen, suuri bMinä Olen, nimittäin Jeesus Kristus –

2 maailman avalo ja elämä; valo, joka loistaa pimeydessä, eikä pimeys sitä käsitä;

3 sama, joka tuli ajan akeskipäivänä minun omieni luokse, eivätkä minun omani ottaneet minua vastaan;

4 mutta kaikille, jotka ottivat minut vastaan, minä annoin voiman tulla alapsikseni, ja aivan samoin minä annan kaikille, jotka ottavat minut vastaan, voiman tulla minun lapsikseni.

5 Ja totisesti, totisesti minä sanon sinulle: Joka ottaa vastaan minun evankeliumini, aottaa vastaan minut; ja joka ei ota vastaan minun evankeliumiani, ei ota vastaan minua.

6 Ja tämä on minun aevankeliumini: parannus ja vesikaste, ja sitten tulee tulen ja Pyhän Hengen bkaste, nimittäin Lohduttajan, joka ilmoittaa kaiken ja copettaa rauhaa tuovia valtakunnan asioita.

7 Ja nyt, katso, minä sanon sinulle, palvelijani aJames: Minä olen katsellut sinun tekojasi ja tunnen sinut.

8 Ja totisesti minä sanon sinulle: Sinun sydämesi on nyt vilpitön minun edessäni tällä hetkellä; ja katso, minä olen suonut suuria siunauksia päällesi;

9 sinä olet kuitenkin tuntenut suurta murhetta, sillä sinä olet hylännyt minut monta kertaa ylpeyden ja amaailman huolien tähden.

10 Mutta katso, sinun vapautuksesi päivät ovat tulleet, jos kuulet minun ääntäni, joka sanoo sinulle: Nouse ja ota akaste ja pese pois syntisi huutaen avuksi minun nimeäni, niin sinä saat minun Henkeni ja niin suuren siunauksen, ettet ole milloinkaan tiennyt sellaisesta.

11 Ja jos teet sen, minä olen valmistanut sinut suurempaan työhön. Sinä tulet saarnaamaan minun evankeliumini täyteyttä, jonka minä olen lähettänyt maailmaan näinä viimeisinä aikoina, liittoa, jonka minä olen lähettänyt maailmaan atuodakseni takaisin kansani, joka on Israelin huonetta.

12 Ja tapahtuu, että voima atulee sinun päällesi; sinä saat suuren uskon, ja minä olen sinun kanssasi ja käyn sinun kasvojesi edellä.

13 Sinut on kutsuttu atekemään työtä minun viinitarhassani ja vahvistamaan minun kirkkoani ja btuomaan esiin Siion, jotta se voi riemuita kukkuloilla ja ckukoistaa.

14 Katso, totisesti, totisesti minä sanon sinulle, ettei sinua ole kutsuttu lähtemään itäisille seuduille, vaan sinut on kutsuttu lähtemään Ohioon.

15 Ja sikäli kuin kansani kokoontuu Ohioon, minä olen pitänyt varattuna asiunauksen, jollaisesta ei tiedetä ihmislasten keskuudessa, ja se vuodatetaan heidän päällensä. Ja sieltä lähtee miehiä bkaikkien ckansakuntien keskuuteen.

16 Katso, totisesti, totisesti minä sanon sinulle, että Ohion väki huutaa suuresti uskoen minun puoleeni ajatellen, että minä estän kättäni tuomitsemasta kansakuntia, mutta minä en voi kieltää sanaani.

17 Ryhdy sen tähden tekemään kaikin voimin työtä ja kutsu uskollisia työmiehiä minun viinitarhaani, jotta se aleikattaisiin viimeisen kerran.

18 Ja sikäli kuin he tekevät parannuksen ja ottavat vastaan minun evankeliumini täyteyden ja tulevat pyhitetyiksi, minä estän kättäni atuomitsemasta.

19 Mene sen tähden maailmaan ja huuda kovalla äänellä sanoen: Taivaan valtakunta on käsillä; huuda: Hoosianna, siunattu olkoon Korkeimman Jumalan nimi!

20 Mene kastamaan vedellä, valmistaen tietä minun kasvojeni edessä minun atulemiseni aikaa varten;

21 sillä aika on lähellä; apäivää tai hetkeä ei btiedä kukaan, mutta se tulee varmasti.

22 Ja se, joka ottaa vastaan nämä asiat, ottaa vastaan minut; ja heidät kootaan minulle ajassa ja iankaikkisuudessa.

23 Ja vielä, tapahtuu, että kaikkien päälle, jotka kastat vedellä, sinun on pantava akätesi, niin he saavat Pyhän Hengen blahjan ja codottavat minun dtulemiseni merkkejä ja tuntevat minut.

24 Katso, minä tulen pian. Aivan niin. Aamen.