Muuta aineistoa
Rauha


Rauha

Monen mielestä rauha on sitä, ettei ole sotaa, mutta me voimme tuntea rauhaa sota-aikoinakin, ja meiltä voi puuttua rauha, vaikka sota ei raivoakaan. Pelkkä selkkaukseton aika ei riitä tuomaan rauhaa sydämeemme. Rauha tulee evankeliumin kautta – Jeesuksen Kristuksen sovituksen, Pyhän Hengen palveluksen ja oman vanhurskautemme, vilpittömän parannuksen ja uutteran palvelun myötä.

Voit saada sisäisen rauhan siunauksen silloinkin kun maailma kaikkialla ympärilläsi on sekaisin. Tämä siunaus säilyy sinulla, kun pysyt uskollisena todistuksellesi evankeliumista ja kun muistat, että taivaallinen Isä ja Jeesus Kristus rakastavat sinua ja varjelevat sinua.

Sen lisäksi että itse tunnet rauhaa, voit vaikuttaa rauhaa edistävästi perheessäsi, omalla paikkakunnallasi ja maailmassa. Teet työtä rauhan puolesta, kun pidät käskyt, palvelet, huolehdit perheenjäsenistä ja lähimmäisistä ja kerrot ihmisille evankeliumista. Teet työtä rauhan puolesta aina silloin kun autat lievittämään jonkun toisen kärsimystä.

Seuraavat Vapahtajan sanat opettavat meille, kuinka me voimme kokea evankeliumin tuomaa rauhaa:

”Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut.

Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” (Joh. 14:26–27.)

”Älkää pelätkö tehdä hyvää, poikani, sillä mitä te kylvätte, sitä te myös korjaatte; sen tähden, jos te kylvätte hyvää, te myös korjaatte hyvää palkaksenne.

Älä siis pelkää, pieni lauma; tehkää hyvää; yhdistykööt vaikka maa ja helvetti teitä vastaan, sillä ne eivät voi voittaa, jos teidät on rakennettu minun kalliolleni.

Katso, minä en tuomitse teitä. Menkää, älkääkä enää syntiä tehkö. Tehkää vakaasti työ, jonka minä olen käskenyt teidän tehdä.

Katsokaa minuun jokaisessa ajatuksessa; älkää epäilkö, älkää pelätkö.

Nähkää haavat, jotka menivät minun kylkeni läpi, sekä naulojen jäljet minun käsissäni ja jaloissani. Olkaa uskollisia, pitäkää minun käskyni, niin te saatte periä taivaan valtakunnan.” (OL 6:33–37.)

”Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.” (Joh. 16:33.)

Kun muistat Vapahtajaa ja seuraat Häntä, voit todella pysyä rohkeana. Voit kokea todellista, kestävää rauhaa kaikkina aikoina. Voit löytää toivoa Vapahtajan ensimmäisistä sanoista opetuslapsilleen Hänen ylösnousemuksensa jälkeen: ”Rauha teille” (Joh. 20:19).

Lisäviite: OL 59:23.

Katso myös Jeesus Kristus; Palveleminen; Pyhä Henki; Rakkaus; Sota; Toivo.