Taitoharjoitus 10
Omaksu terveitä ajattelumalleja
Ajatuksillamme voi olla meihin voimallinen vaikutus joko hyvässä tai pahassa. Terveiden ajattelumallien omaksuminen voi parantaa elämänasennettamme ja kykyämme tehdä Herran työtä.
Keskustelun johtaja: Pyri käsittelemään osiot ”Määrittele” ja ”Havainnollista” lyhyesti, jotta oppilaille jää runsaasti aikaa harjoitella.
Määrittele
Keskustelun johtaja: Esittele tämän taitoharjoituksen aihe kertomalla seuraavaa. Voisitte myös tutkia yhdessä jaetta OL 6:36. Kehota oppilaita kertomaan, kuinka Herran tässä jakeessa antamien neuvojen noudattaminen voisi vaikuttaa heidän elämäänsä.
Ajatuksemme vaikuttavat siihen, miltä meistä tuntuu ja kuinka me toimimme (ks. Sananl. 23:7). Kielteiset ajatukset voivat johtaa lannistumiseen, itseluottamuksen puutteeseen, pelkoon, vihaan ja toivottomuuden tunteisiin. Myönteiset ajatukset voivat johtaa optimismiin, luottamukseen ja toivoon.
Yksi tapa, jolla voimme omaksua terveitä ajattelumalleja, on se, että tallennamme kielteiset ajatuksemme ja kirjoitamme ne uudelleen siten, että ne
-
ovat toiveikkaampia
-
ovat totuudenmukaisempia
-
osoittavat uskoa Jeesukseen Kristukseen.
Keskustelun johtaja: Voisit kirjoittaa nämä kolme ohjetta taululle.
Havainnollista
Keskustelun johtaja: Havainnollista tätä taitoa siten, että laitat näkyviin seuraavat esimerkit, jotka on mukailtu julkaisun Sopeutuminen lähetyssaarnaajan elämään osiosta ”Korvaa kielteinen ajattelu” (2013, s. 21), ja keskustelette niistä. Voisit pyytää luokan eri jäseniä lukemaan kunkin esimerkin ääneen luokalle.
Negatiivisia ajatuksiani |
Kirjoitan ne uudelleen vahvistamaan tervettä ajattelua |
---|---|
Vihaan heräämistä näin aikaisin. |
Minun ei tarvitse pitää siitä. Olen sitä mieltä, että pystyn siihen. Kunhan olen noussut ylös ja lähtenyt liikkeelle, oloni luultavasti kohenee. Voin rukoilla apua Jumalalta. |
En koskaan selviydy tästä päivästä. |
Tähän mennessä olen selviytynyt jokaisesta päivästä, ja selviydyn tästäkin päivästä. Juuri nyt minun pitää tehdä vain se, mikä on edessäni, yksi askel kerrallaan. Kun katson Vapahtajaan, Hän auttaa minua selviytymään tästä päivästä. |
Tämä oppiaihe oli katastrofi. |
Jotkin oppiaiheet sujuvat paremmin kuin toiset. On hyvä, että haluan kehittyä. Tiedän, että Jumala hyväksyy parhaat ponnisteluni. Ehkä toverini voi auttaa minua kehittymään. |
Keskustelun johtaja: Pyydä oppilaita kertomaan, kuinka he huomasivat näitä kolmea ohjetta käytettävän näissä esimerkeissä. Voisitte myös keskustella seuraavanlaisista kysymyksistä:
-
Mikä näissä esimerkeissä kiinnitti huomiosi?
-
Kuinka tällä tavalla ajatteleminen voisi vaikuttaa elämääsi?
Harjoittele
Keskustelun johtaja: Anna oppilaille tilaisuus harjoitella tätä taitoa parinsa kanssa. Voisit laittaa näkyviin seuraavat ohjeet:
Kirjoita seuraavat kielteiset ajatukset uudelleen lausumiksi, jotka ovat toiveikkaampia ja totuudenmukaisempia ja jotka osoittavat uskoa Jeesukseen Kristukseen:
-
”Kaikki ovat parempia tässä kuin minä. Minä en kuulu tänne.”
-
”En osaa puhua tuntemattomalle. Se on liian pelottavaa!”
-
”Päiväni ovat aina yhtä kaaosta.”
Keskustelun johtaja: Kehota muutamaa vapaaehtoista luokan jäsentä kertomaan, kuinka he kirjoittivat uudelleen yhden kielteisistä ajatuksista. Lisäharjoitusta varten voisit pyytää oppilaita kirjoittamaan muutamia kielteisiä ajatuksia, joita heillä on aiemmin ollut. Anna heille aikaa harjoitella näiden ajatusten kirjoittamista uudelleen, jotta ne olisivat toiveikkaampia, totuudenmukaisempia ja uskontäyteisempiä.
Sovella
Keskustelun johtaja: Auta oppilaita soveltamaan tätä taitoa käytäntöön kertomalla seuraavaa:
Varaa seuraavan viikon aikana aikaa siihen, että kirjoitat paperille joitakin kielteisiä ajatuksiasi. Kirjoita ne sitten uudelleen siten, että ne ovat toiveikkaampia ja totuudenmukaisempia ja osoittavat uskoasi Jeesukseen Kristukseen. Kiinnitä huomiota siihen, kuinka tämä harjoitus vaikuttaa sinuun.