Tehtävät lähetyskentällä
Oppiaihe 9: Käytä Mormonin kirjan voimaa


Oppiaihe 9

Käytä Mormonin kirjan voimaa

Saarnatkaa minun evankeliumiani, luku 5

Vapahtaja vierailee Amerikan mantereella

”Mormonin kirja, yhdessä Hengen kanssa, on voimallisin apuvälineesi kääntymyksessä” (Saarnatkaa minun evankeliumiani – opas Jeesuksen Kristuksen evankeliumista kertomiseen, 2023, s. 115). Mormonin kirja todistaa Jeesuksesta Kristuksesta ja on väline, jonka Jumala on valmistanut Israelin kokoamiseksi viimeisinä aikoina. Kun tutkimme Mormonin kirjaa ja sovellamme käytäntöön sen opetuksia, me voimme päästä lähemmäksi Jumalaa.

Arvioi ja seuraa edistymistä

Keskustelun johtaja: Kehota oppilaita miettimään viimeaikaisia pyrkimyksiään soveltaa käytäntöön sitä, mitä he ovat oppineet tässä luokassa. Voisit pyytää heitä kertomaan pyrkimyksistään parilleen tai koko luokalle.

Vaihtoehtoisia oppimistoimintoja

Keskustelun johtaja: Valitse rukoillen oppimisvaihtoehto tai -vaihtoehdot, joista olisi eniten hyötyä luokallesi. Muista jättää runsaasti aikaa harjoitteluun ja käytäntöön soveltamiseen.

Vaihtoehto A: Miksi Mormonin kirja on tärkeä apuväline evankeliumista kertomisessa?

Tutki

Keskustelun johtaja: Pyydä oppilaita ajattelemaan jotakin työkalua, jota he käyttävät usein. Voisitte keskustella seuraavanlaisista kysymyksistä:

  • Kuinka tämä työkalu helpottaa elämääsi?

  • Mitä työkaluja Jumala on antanut meille Hänen työnsä tekemiseen?

Keskustelun johtaja: Kehota yhtä luokan jäsentä lukemaan ääneen julkaisun Saarnatkaa minun evankeliumiani luvun 5 ensimmäinen kappale (s. 115). Pyydä oppilaita seuraamaan mukana ja panemaan merkille yksi niistä työkaluista, joita Jumala käyttää auttaakseen ihmisiä tulemaan luokseen. Voisit myös käyttää keskustelussa seuraavia lausuntoja.

Vanhin David A. Bednar on opettanut:

Vanhin David A. Bednar

Mormonin kirja on toinen todistus Jeesuksesta Kristuksesta ja kääntymyksen suuri työkalu myöhempinä aikoina. (”Jumalan voimalla suuressa kirkkaudessa”, Liahona, marraskuu 2021, s. 28–30)

Vanhin Ulisses Soares on todistanut:

Vanhin Ulisses Soares

Todistan, että Mormonin kirja on Jumalan väline Israelin kokoamisen toteuttamiseksi meidän aikanamme ja ihmisten auttamiseksi tulemaan tuntemaan Hänen Poikansa Jeesus Kristus. (”Mormonin kirjan esiintulo”, Liahona, toukokuu 2020, s. 35)

Keskustelun johtaja: Voisit kirjoittaa taululle seuraavan vajaan virkkeen: Mormonin kirja on yksi tärkeimmistä työkaluista Vapahtajan evankeliumista kertomiseen, koska…

Kehota oppilaita täydentämään virke. Kirjoita heidän vastauksensa taululle. Kerro sitten seuraavat ohjeet:

Valitse tutkittavaksi jokin osa julkaisun Saarnatkaa minun evankeliumiani luvusta 5 (s. 115–124). Kun luet sitä, pane merkille muita syitä, miksi Mormonin kirja on välttämätön työkalu kerrottaessa Vapahtajan evankeliumista.

Keskustelun johtaja: Kun oppilaat ovat lopettaneet tutkimisen, pyydä heitä kertomaan, millä muilla tavoilla he voisivat täydentää taululla olevan virkkeen. Oppilaat voisivat myös keskustella toisesta tai kummastakin alla olevasta kysymyksestä. Jos he mainitsevat nimenomaisia Mormonin kirjan jakeita vastatessaan jompaankumpaan kysymykseen, voisitte lukea nämä jakeet yhdessä.

  • Mitä kokemuksia sinulla on ollut kertoessasi Mormonin kirjan totuuksista muille?

  • Kuinka olet nähnyt Mormonin kirjan totuuksien auttavan sinua tai muita pääsemään lähemmäksi Jeesusta Kristusta?

Keskustelun johtaja: Voisit kertoa omat vastauksesi edellisiin kysymyksiin. Voisit myös näyttää videon ”Shaquille’s Story about the Book of Mormon” [Shaquillen kertomus Mormonin kirjasta] (1.28; churchofjesuschrist.org). Keskustelkaa siitä, kuinka Mormonin kirja auttoi häntä hänen kysymyksissään ja kääntymyksessään Jeesukseen Kristukseen.

Harjoittele

Keskustelun johtaja: Selitä, että yksi syy siihen, miksi Mormonin kirja on välttämätön apuväline evankeliumista kertomiseen, on se, että se sisältää vastauksia iankaikkisesti merkittäviin kysymyksiin. Seuraava tehtävä voi auttaa oppilaita harjoittelemaan Mormonin kirjan käyttämistä vastausten löytämiseen ja niistä kertomiseen. Laita näkyviin seuraavat ohjeet:

  1. Etsi julkaisun Saarnatkaa minun evankeliumiani luvusta 5 (s. 119–120) kohta ”Mormonin kirjassa käsitellään sielun kysymyksiä”.

  2. Valitse tästä kohdasta kysymys, johon haluat keskittyä.

  3. Lue siihen liittyvät pyhien kirjoitusten kohdat ja mieti, kuinka nuo pyhien kirjoitusten kohdat voisivat auttaa valitsemasi kysymyksen kohdalla.

  4. Valmistaudu kertomaan yhdestä tutkimastasi jakeesta ja selittämään, kuinka se vastaa kysymykseen.

Keskustelun johtaja: Järjestä luokka pareiksi. Pyydä kutakin luokan jäsentä kertomaan parilleen, mitä he valmistelivat vaihetta 4 varten. Kun parit ovat opettaneet toisiaan, voisit antaa heille eri parin, jotta he voivat harjoitella opettamista toisenkin kerran.

Lisäharjoituksena voisit käyttää taitoharjoitusta 1: ”Esittele Mormonin kirja ihmisille”.

Aseta tavoite

Keskustelun johtaja: Anna luokan jäsenille aikaa pohtia, mitä he ovat oppineet, ja asettaa tavoite. Yksi tapa tehdä niin on lukea ääneen vanhin Ronald A. Rasbandin seuraavat sanat ja niiden alla oleva kehotus:

Vanhin Ronald A. Rasband

Kutsun teitä tänä päivänä antamaan Mormonin kirjan ystävillenne ja sukulaisillenne, työtovereillenne, jalkapallovalmentajallenne tai torimyyjällenne. He tarvitsevat tässä kirjassa olevia Herran sanoja. He tarvitsevat vastauksia arkielämän ja tulevan iankaikkisen elämän kysymyksiin. He tarvitsevat tietoa liittopolusta, joka on asetettu heidän eteensä, ja Herran kestävästä rakkaudesta heitä kohtaan. Kaikki se on täällä Mormonin kirjassa.

Kun annatte heille Mormonin kirjan, te avaatte heidän mielensä ja sydämensä Jumalan sanalle. Teidän ei tarvitse kantaa mukananne painettuja kirjoja. Voitte helposti jakaa sen matkapuhelimestanne Evankeliumiaiheinen kirjasto -sovelluksen pyhien kirjoitusten osiosta. (”Tänä päivänä”, Liahona, marraskuu 2022, s. 27)

Mieti rukoillen, kenelle voisit kertoa Mormonin kirjasta. Päätä, mitä voisit opettaa hänelle Mormonin kirjasta ja mitä muuta voisit sanoa. Kirjoita suunnitelmasi muistiin.

Tavoitteeni
  • Aion… (mitä aiot tehdä).

  • Saavutan tavoitteeni, kun… (yksinkertainen suunnitelma).

Keskustelun johtaja: Jos oppilailla on ryhmä ikätovereita, joille he voivat kertoa tavoitteistaan kurssin kuluessa, anna heille aikaa kertoa, kuinka he aikovat tukea tai muistuttaa toisiaan ennen seuraavaa oppituntia.

Vaihtoehto B: Kuinka Mormonin kirja voi auttaa minua ja muita pääsemään lähemmäksi taivaallista Isää ja Jeesusta Kristusta?

Tutki

Keskustelun johtaja: Pyydä yhtä luokan jäsentä lukemaan ääneen presidentti Russell M. Nelsonin seuraavat sanat. Anna oppilaille sitten aikaa pohtia, kuinka he itse vastaisivat presidentti Nelsonin kysymyksiin.

Presidentti Russell M. Nelson

Veljeni ja sisareni, kuinka kallisarvoinen Mormonin kirja on teille? Jos teille tarjottaisiin timantteja tai rubiineja tai Mormonin kirja, minkä valitsisitte? Olkaa rehellisiä, mikä on teille arvokkainta? (”Mormonin kirja – millaista elämäsi olisi ilman sitä?”, Liahona, marraskuu 2017, s. 61)

  • Mikä tekee Mormonin kirjasta arvokkaamman kuin kalleudet, kuten timantit tai rubiinit?

Keskustelun johtaja: Seuraavassa opiskelutehtävässä voisit pyytää puolta luokasta tutkimaan kohtaa ”Mormonin kirja todistaa Kristuksesta” ja toista puolta tutkimaan kohtaa ”Mormonin kirja auttaa meitä pääsemään lähemmäksi Jumalaa”.

Lue julkaisun Saarnatkaa minun evankeliumiani luvusta 5 kohdat ”Mormonin kirja todistaa Kristuksesta” ja ”Mormonin kirja auttaa meitä pääsemään lähemmäksi Jumalaa” (s. 117, 119). Etsi ja korosta ainakin kolme virkettä, jotka kuvailevat, miksi Mormonin kirja on arvokas.

Keskustelun johtaja: Järjestä luokka pareiksi. Varmista, että jokainen luokan jäsen tutki eri kohtaa kuin parinsa. Kehota oppilaita lukemaan parilleen kolme alleviivaamaansa virkettä ja selittämään, miksi ne ovat heidän mielestään tärkeitä.

Kun parit ovat lopettaneet toistensa opettamisen, voisitte lukea yhdessä muutamia jakeita sivulla 118 olevasta laatikosta ”Pyhien kirjoitusten tutkiminen” (otsikon ”Mormonin kirja todistaa Kristuksesta” alla). Voisitte myös keskustella yhdessä seuraavanlaisista kysymyksistä:

  • Kuinka Mormonin kirjan tutkiminen ja sen opetusten soveltaminen käytäntöön on auttanut sinua pääsemään lähemmäksi Jumalaa?

  • Mitä olet oppinut Jeesuksesta Kristuksesta tutkiessasi Mormonin kirjaa?

  • Kuinka Mormonin kirjan lukeminen on vaikuttanut todistukseesi Jeesuksesta Kristuksesta?

Harjoittele

Keskustelun johtaja: Anna oppilaille aikaa harjoitella sitä, että he etsivät Mormonin kirjasta kohtia, jotka todistavat Jeesuksesta Kristuksesta, ja kertovat niistä. Voisit esitellä tämän harjoituksen näyttämällä videon ”Book of Mormon Experiment Honolulu” [Mormonin kirja -koe: Honolulu] (2.35; churchofjesuschrist.org). Voisit laittaa näkyviin seuraavat ohjeet:

Etsi Mormonin kirjasta pyhien kirjoitusten kohtia, jotka todistavat Jeesuksesta Kristuksesta. Voisit etsiä jakeita luvuista, jotka on mainittu julkaisun Saarnatkaa minun evankeliumiani luvun 5 laatikossa ”Opiskelu yksin tai toverin kanssa” (s. 118–119, otsikon ”Mormonin kirja todistaa Kristuksesta” alla). Tai voit etsiä muita jakeita itseksesi.

Kirjoita kunkin löytämäsi pyhien kirjoitusten kohdan osalta vastauksesi näihin kysymyksiin:

  • Mitä tämä pyhien kirjoitusten kohta opettaa minulle Jeesuksesta Kristuksesta?

  • Kuinka tämän tietäminen Jeesuksesta Kristuksesta voi vaikuttaa minuun ja muihin?

Keskustelun johtaja: Jaa oppilaat pienryhmiin. Kehota jokaista ryhmän jäsentä lukemaan yksi tai kaksi löytämistään pyhien kirjoitusten kohdista ryhmänsä muille jäsenille. Kehota heitä myös kertomaan, kuinka he vastaisivat yllä oleviin kysymyksiin.

Aseta tavoite

Keskustelun johtaja: Anna luokan jäsenille aikaa pohtia, mitä he ovat oppineet, ja asettaa tavoitteita. Voisit auttaa heitä laittamalla näkyviin seuraavat ohjeet:

Aseta tavoite, joka liittyy siihen, mitä olet opiskellut. Käytä seuraavanlaisia ideoita tai keksi omia.

  • Tutki Mormonin kirjaa joka päivä. Kiinnitä erityistä huomiota siihen, mitä opit Jeesuksesta Kristuksesta.

  • Kerro sosiaalisessa mediassa tai jollekulle tuntemallesi henkilölle, mikä Mormonin kirjan jae on ollut sinulle erityisen merkityksellinen. Selitä, miksi päätit kertoa siitä.

  • Tutustu Mormonin kirja -sovelluksen ominaisuuksiin (esim. äänite, kielet, yhteys lähetyssaarnaajiin). Jaa Mormonin kirja -sovellus jollekulle.

Tavoitteeni
  • Aion… (mitä aiot tehdä).

  • Saavutan tavoitteeni, kun… (yksinkertainen suunnitelma).

Keskustelun johtaja: Jos oppilailla on ryhmä ikätovereita, joille he voivat kertoa tavoitteistaan kurssin kuluessa, anna heille aikaa kertoa, kuinka he aikovat tukea tai muistuttaa toisiaan ennen seuraavaa oppituntia.

Vaihtoehto C: Millä tavalla Mormonin kirja ja Raamattu tukevat toisiaan?

Tutki

Keskustelun johtaja: Voisit aloittaa tämän oppimistoiminnan kertomalla seuraavanlaisen esimerkkitilanteen:

Kuvittele, että keskustelet uskonkäsityksistäsi sellaisen ystävän kanssa, joka ei ole kirkon jäsen. Saatuaan tietää, että uskot Mormonin kirjaan, ystäväsi kysyy: ”Mitä merkitystä on Mormonin kirjalla, kun meillä on jo Raamattu?”

Keskustelun johtaja: Kehota oppilaita miettimään, kuinka he voisivat vastata ystävälleen. Voisit myös pyytää heitä miettimään, ovatko he koskaan kokeneet samanlaista tilannetta. Kerro sitten seuraavat ohjeet:

Lue julkaisun Saarnatkaa minun evankeliumiani luvusta 5 kohta ”Mormonin kirja ja Raamattu tukevat toisiaan” (s. 120–121). Etsi opetuksia, jotka voisivat auttaa henkilöä, jolle on esitetty esimerkkitilanteen kysymys.

Keskustelun johtaja: Pyydä oppilaita kertomaan, mitä sellaista he löysivät, mikä voisi auttaa heidän ystäväänsä tässä esimerkkitilanteessa. Tämän keskustelun kuluessa oppilaat voisivat tutkia jakeita, jotka on mainittu heidän tutkimassaan osuudessa, kuten Hes. 37:16–17 ja 1. Nefi 13:40. Voisit myös esittää seuraavanlaisia kysymyksiä:

  • Miksi on hyödyllistä, että Jeesuksesta Kristuksesta on useampia todistuksia?

  • Kuinka Raamatun ja Mormonin kirjan tutkiminen yhdessä on vahvistanut uskoasi Jeesukseen Kristukseen?

Harjoittele

Keskustelun johtaja: Anna oppilaille tilaisuus harjoitella toisiaan tukevien pyhien kirjoitusten kohtien löytämistä Raamatusta ja Mormonin kirjasta. Voisit laittaa näkyviin seuraavat ohjeet:

Etsi pyhistä kirjoituksista esimerkkejä, jotka osoittavat, kuinka Raamattu ja Mormonin kirja tukevat toisiaan. Valitse yksi tai useampia seuraavista vaihtoehdoista, jotka voivat auttaa siinä:

  1. Tutki esimerkkejä, jotka on mainittu julkaisun Saarnatkaa minun evankeliumiani luvussa 5 kohdan ”Mormonin kirja ja Raamattu tukevat toisiaan” lopussa olevassa laatikossa ”Opiskelu yksin tai toverin kanssa” (s. 121).

  2. Käytä Pyhien kirjoitusten opasta ja etsi jokin sinua kiinnostava aihe. Etsi sekä Raamatusta että Mormonin kirjasta kohtia, jotka liittyvät kyseiseen aiheeseen.

  3. Ota esiin Mormonin kirjasta joitakin lempijakeitasi. Tarkista, mainitaanko alaviitteissä Raamatun jakeita, jotka lisäävät ymmärrystäsi näistä jakeista.

Keskustelun johtaja: Kehota luokkaa kertomaan löytämistään esimerkeistä parilleen tai pienryhmälle. Voisit myös pyytää muutamaa vapaaehtoista oppilasta kertomaan löytämästään koko luokalle.

Aseta tavoite

Keskustelun johtaja: Anna luokan jäsenille aikaa pohtia, mitä he ovat oppineet, ja asettaa tavoitteita. Voisit auttaa heitä laittamalla näkyviin seuraavat ohjeet:

Aseta tavoite, joka liittyy siihen, mitä olet opiskellut. Käytä seuraavanlaisia ideoita tai keksi omia.

  • Kun tutkit Mormonin kirjaa, käy läpi alaviitteitä ja etsi viittauksia Raamatun kohtiin, jotka liittyvät siihen, mitä olet oppimassa.

  • Tutki yhtä Uuden testamentin neljästä evankeliumista (Matteus, Markus, Luukas tai Johannes). Kun luet, kiinnitä huomiota siihen, mitä opit Jeesuksesta Kristuksesta ja mitä tunnet Häntä kohtaan. Katso alaviitteitä ja etsi sellaisia viittauksia Mormonin kirjan kohtiin, jotka liittyvät oppimaasi.

Tavoitteeni
  • Aion… (mitä aiot tehdä).

  • Saavutan tavoitteeni, kun… (yksinkertainen suunnitelma).

Keskustelun johtaja: Jos oppilailla on ryhmä ikätovereita, joille he voivat kertoa tavoitteistaan kurssin kuluessa, anna heille aikaa kertoa, kuinka he aikovat tukea tai muistuttaa toisiaan ennen seuraavaa oppituntia.

Seuraavalla kerralla

Keskustelun johtaja: Jos olet valmis opettamaan seuraavalla kerralla oppiaiheen 10, voisit pyytää luokan jäseniä valmistautumaan tutkimalla julkaisun Saarnatkaa minun evankeliumiani lukua 6. Voisit lähettää heille muistutuksen.