Kirkon historia
Mormonin kirja ja DNA-tutkimukset
Kuva
DNA-nauha

Mormonin kirja ja DNA-tutkimukset

Yleiskatsaus

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko vahvistaa, että Mormonin kirja on Raamattuun verrattava pyhä kirja. Se sisältää aikakirjan Jumalan kanssakäymisestä kolmen ihmisryhmän kanssa, jotka muuttivat Lähi-idästä tai Länsi-Aasiasta Amerikan mantereelle satoja vuosia ennen kuin eurooppalaiset saapuivat sinne.1

Vaikka Mormonin kirjan päätarkoitus on ennemminkin hengellinen kuin historiallinen, jotkut ovat ihmetelleet, ovatko kirjassa kuvatut vaellukset paikasta toiseen yhtäpitäviä muinaista Amerikkaa koskevien tieteellisten tutkimusten kanssa. Keskustelun keskiössä ovat populaatiogenetiikka ja DNA-tutkimuksen kehitys. Jotkut ovat väittäneet, ettei Mormonin kirjassa mainittuja vaelluksia ole tapahtunut, koska pääosa nykyisten alkuperäiskansojen tähän asti tunnistetusta DNA:sta muistuttaa eniten Itä-Aasian väestöryhmien DNA:ta.2

Populaatiogenetiikan perusperiaatteet suosittavat aineiston tarkempaa tutkimista. Perinnöllisyystieteen – kuten muidenkin tieteiden – johtopäätökset ovat alustavia, ja vielä on tehtävä paljon työtä, ennen kuin Amerikan alkuperäisväestön alkuperää voidaan täysin ymmärtää. Mormonin kirjan kansojen DNA:ta ei tunneta lainkaan, ja vaikka kansojen geneettinen profiili olisikin tiedossa, niin on olemassa hyvin perusteltuja tieteellisiä syitä, joiden vuoksi sitä ei ehkä edelleenkään havaittaisi. Samoista syistä myös joidenkuiden Mormonin kirjan puolustajien DNA-tutkimuksiin perustuvat väitteet ovat arvailua. Lyhyesti sanottuna DNA-tutkimuksin ei voi yksiselitteisesti vahvistaa eikä kumota Mormonin kirjan historiallista aitoutta.

Intiaanien esivanhemmat

Tähän mennessä kootut todisteet viittaavat siihen, että Amerikan alkuperäisasukkaiden enemmistöllä on pääosin aasialainen DNA.3 Tieteilijät arvelevat, että suhteellisen pieni ihmisryhmä muutti Koillis-Aasiasta Amerikan mantereelle Siperiaa ja Alaskaa yhdistävää kannasta pitkin ennen Mormonin kirjassa kuvattua aikakautta.4 Tieteilijöiden mukaan nämä ihmiset levittäytyivät nopeasti koko Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan ja olivat todennäköisesti nykypäivän intiaanien pääasiallisia esivanhempia.5

Mormonin kirjassa on tuskin ollenkaan suoranaista tietoa siinä kuvattujen kansojen ja muiden mahdollisesti lähellä asuneiden kansojen kulttuuriyhteyksistä. Siksi monet varhaiset myöhempien aikojen pyhät olettivat, että Lähi-idästä tai Länsi-Aasiasta tulleet, kuten Jered, Lehi, Mulek ja heidän seurueensa, olivat ensimmäisiä, suurimpia tai jopa ainoita Amerikkaan asettuneita ryhmiä. Tämän olettamuksen perusteella kriitikot väittävät, ettei Mormonin kirja jätä sijaa muiden suurten väestöryhmien läsnäololle Amerikan mantereella, joten Lähi-idän DNA:n pitäisi olla helposti tunnistettavissa nykyisistä alkuperäisväestöryhmistä.

Mormonin kirjassa itsessään ei kuitenkaan väitetä, että siinä kuvatut kansat olisivat olleet alueensa pääasiallisia tai ainoita asukkaita. Itse asiassa kulttuuriin ja väestöön liittyvät tiedot tekstissä vihjaavat muiden ryhmien läsnäoloon.6 Huhtikuun 1929 yleiskonferenssissa presidentti Anthony W. Ivins ensimmäisestä presidenttikunnasta varoitti: ”Meidän on oltava varovaisia tehdessämme päätelmiä. Mormonin kirjassa – – ei sanota meille, ettei täällä olisi ollut ketään ennen heitä [siinä kuvattuja kansoja]. Siinä ei sanota meille, ettei väkeä olisi tullut sen jälkeen.”7

Joseph Smith näyttää olleen avoin ajatukselle muistakin vaelluksista kuin Mormonin kirjassa mainituista8, ja monet myöhempien aikojen pyhien johtajat ja oppineet ovat viimeisten sadan vuoden aikana todenneet Mormonin kirjan kertomuksen olevan täysin sopusoinnussa sen ajatuksen kanssa, että alueella oli muitakin vakiintuneita kansoja.9 Vuoden 2006 päivitys Mormonin kirjan johdantoon kuvastaa tätä ymmärrystä toteamalla, että Mormonin kirjan kansat ”kuuluvat intiaanien esivanhempiin”.10

Mormonin kirjan kansojen tai heidän jälkeläistensä ja muiden Amerikan asukkaiden välisten avioliittojen ja perimän sekoittumisen laajuudesta ei tiedetä mitään, vaikkakin sekoittuminen näyttää jossakin määrin ilmeiseltä jopa kirjan tekstissä kuvattuna aikakautena.11 Vaikuttaa kuitenkin selvältä, että Mormonin kirjan kansojen DNA edusti todennäköisesti vain murto-osaa muinaisen Amerikan kaikesta DNA:sta. Heidän DNA:nsa löytäminen ja sen tarkka tunnistaminen on luultavasti enemmän kuin mihin populaatiogenetiikka pystyy tänä päivänä.

Geneettisten todisteiden ymmärtäminen

Lyhyt katsaus perinnöllisyystieteen perusperiaatteisiin selittää osaltaan, miten tieteilijät käyttävät DNA:ta tutkiessaan muinaisia väestöryhmiä. Se valottaa myös, miksi perinnöllisyystieteellisen tutkimuksen perusteella on vaikeaa tehdä johtopäätöksiä Mormonin kirjasta.

DNA – ohjeet elämän kehittymiseksi ja ylläpitämiseksi – on melkein jokaisen ihmissolun tumassa. DNA on järjestetty 46 yksikköön, joita kutsutaan kromosomeiksi. Niistä 23 tulee kummaltakin vanhemmalta. Nämä kromosomit sisältävät noin 3,2 miljardia ohjetta. Keiden tahansa kahden yksilön perimästä 99,9 prosenttia on samaa, mutta tuhannet pienet erot selittävät valtavat erot ihmisten välillä.

Geenimuunnelmat syntyvät tapahtumassa, jota geenitutkijat sanovat sattumanvaraiseksi mutaatioksi. Mutaatiot ovat virheitä, joita tapahtuu, kun sukusolujen muodostumisen aikana DNA kopioituu. Nämä mutaatiot kasautuvat ajan kuluessa, kun ne siirtyvät sukupolvelta toiselle. Näin syntyy ainutlaatuisia geneettisiä profiileja. Sitä, kuinka ensimmäiset 22 kromosomiparia (autosomit) periytyvät, kuvaa jatkuva sekoittuminen: sekä äidiltä että isältä tuleva puolikas DNA:sta järjestyy uudella tavalla muodostaen lapsen DNA:n. Lapsen sukupuolen määrää 23. kromosomipari (XY on mies ja XX nainen). Koska vain miehillä on Y-kromosomi, poika perii tämän kromosomin lähes muuttumattomana isältään.

Ihmissoluissa on DNA:ta myös mitokondrio-nimisissä solun osissa. Mitokondrion DNA on suhteellisen pieni. Se sisältää noin 17 000 ohjetta, ja se periytyy pääosin muuttumattomana äidiltä. Äidin mitokondrion DNA välittyy hänen kaikille lapsilleen, mutta vain tyttäret välittävät mitokondrion DNA:n seuraavalle sukupolvelle.

Mitokondrion DNA oli ensimmäinen selvitetty DNA-laji, ja siksi se oli ensimmäinen, jota geenitutkijat käyttivät väestötutkimuksissa. Kun tekniikka on kehittynyt, autosomien DNA-analyysin avulla geenitutkijat ovat päässeet tutkimaan laajemmin monien geenimerkkien yhdistelmiä.

Populaatiogeenitutkijat yrittävät nykyisten ja muinaisten DNA-näytteiden avulla rekonstruoida väestöryhmien alkuperän ja vaellukset paikasta toiseen sekä väestöryhmien väliset suhteet. Tutkimalla saatavilla olevaa aineistoa tieteilijät ovat tunnistaneet mutaatioyhdistelmiä, jotka ovat ominaisia maailman eri osien väestöille. Mitokondrion ainutlaatuisia DNA- ja Y-kromosomiprofiileja sanotaan haploryhmiksi.12 Tieteilijät ovat nimenneet nämä haploryhmät aakkosilla.13

Nykyään vallitsee tieteellinen yksimielisyys siitä, että valtaosa Amerikan alkuperäisasukkaista kuuluu Y-kromosomin haploryhmien C ja Q alahaaroihin14 ja mitokondrion DNA-haploryhmiin A, B, C, D ja X. Nämä kaikki näyttävät tulleen Amerikan mantereelle Itä-Aasiasta suuntautuneen vaelluksen kautta.15 Meneillään olevat tutkimukset antavat edelleen uutta näkemystä, joka sekä haastaa että vahvistaa aiempia johtopäätöksiä.16 Esimerkiksi eräs tutkimus vuodelta 2014 viittaa siihen, että jopa kolmannes Amerikan alkuperäisasukkaiden DNA:sta on saattanut olla muinoin peräisin Euroopasta tai Länsi-Aasiasta. Näiden todisteiden perusteella tutkijat ovat päätelleet, että jotkut eurooppalaiset tai länsiaasialaiset muuttivat halki Aasian itään ja sekoittuivat ryhmään, joka lopulta muutti Amerikan mantereelle tuhat vuotta ennen Mormonin kirjassa kuvattuja tapahtumia.17

Nykypäivän alkuperäisväestöjen DNA:ssa esiintyy lisäksi Euroopan, Länsi-Aasian ja Afrikan DNA-merkkejä, mutta on vaikea päätellä, aiheutuuko se ennen Kolumbusta tapahtuneista vaelluksista, kuten niistä joita kuvataan Mormonin kirjassa, vai perimän sekoittumisesta eurooppalaisten valloituksen jälkeen.18 Tämä johtuu osaksi siitä, että tieteilijöiden tähänastinen ”molekyylikello”, jolla määritetään Y-kromosomin ja DNA-merkkien ikä, ei ole tarpeeksi tarkka osoittamaan vain muutama sata tai edes muutama tuhat vuotta sitten tapahtuneiden vaellusten ajoitusta.19 Tällä hetkellä ei myöskään ole saatavilla molekyylikelloa koko geeniperimän osalta.

Tieteilijät eivät sulje pois mahdollisia muita pienimuotoisia vaelluksia Amerikan mantereelle.20 Esimerkiksi vuonna 2010 tehty geenianalyysi hyvin säilyneestä 4 000 vuotta vanhasta paleoeskimosta Grönlannissa sai tutkijat olettamaan, että itäaasialaisten lisäksi jokin muukin ryhmä olisi vaeltanut Amerikan mantereelle.21 Kommentoidessaan tätä tutkimusta populaatiogeenitutkija Marcus Feldman Stanfordin yliopistosta sanoi: ”Malleja, jotka viittaavat yhteen ainoaan vaellukseen, pidetään yleensä idealistisina järjestelminä. – – Muuttoliikettä on voinut olla käynnissä vähäisessä määrin jo vuosituhansia.”22

Perustajavaikutus

Yksi syy siihen, miksi Mormonin kirjan kansoista on vaikea tehdä tarkkoja johtopäätöksiä DNA-todisteiden perusteella, on se, että Lehin, Sarian, Ismaelin ja muiden Amerikan mantereelle tulleiden DNA:ta ei tunneta. Vaikka geenitutkijoilla olisi tietokanta kaikkien nykypäivän intiaaniryhmien tämän hetken DNA:sta, olisi mahdotonta tietää tarkasti, mitä pitäisi etsiä. On mahdollista, että jokaisella Mormonin kirjassa kuvatun siirtolaisryhmän jäsenellä oli Lähi-idälle tyypillinen DNA, mutta on yhtä lailla mahdollista, että jotkut heistä kantoivat muille alueille tyypillisempää DNA:ta. Tässä tapauksessa heidän jälkeläisensä saattoivat periä geneettisen profiilin, joka olisi odottamaton, kun ottaa huomioon heidän sukunsa synnyinseudun. Tätä ilmiötä kutsutaan perustajavaikutukseksi.

Otetaan esimerkiksi tohtori Ugo A. Perego, myöhempien aikojen pyhiin kuuluva populaatiogeenitutkija. Hänen sukuselvityksensä vahvistaa, että hänen esivanhempansa ovat italialaisia, mutta hänen isänpuoleisen geenilinjansa DNA tulee aasialais-alkuperäisamerikkalaisen haaran haploryhmästä C. Tämä tarkoittanee sitä, että jossakin kohtaa tuota sukulinjaa muutto Aasiasta Eurooppaan toi mukaan DNA:n, joka on epätyypillinen Peregon synnyinseudulle.23 Jos Perego ja hänen perheensä perustaisivat siirtokunnan eristetylle maa-alueelle, tulevat geenitutkijat voisivat hänen jälkeläistensä Y-kromosomeja tutkiessaan päätellä, että alueen alkuperäiset uudisasukkaat tulivat Aasiasta eivätkä Italiasta. Tämä hypoteettinen kertomus osoittaa, että väestöryhmää koskevat perinnöllisyystieteelliset johtopäätökset edellyttävät väestöryhmän perustajien DNA:n tarkkaa tuntemusta. Mormonin kirjan tapauksessa tämän kaltaista tarkkaa tietoa ei ole saatavilla.

Populaation pullonkaulailmiö ja geneettinen ajautuminen

Ongelmat eivät pääty perustajavaikutukseen. Vaikka tiedettäisiin lähes varmasti, että Mormonin kirjassa kuvatut siirtolaiset edustivat tyypillistä Lähi-idän DNA:ta, on aivan mahdollista, että heidän DNA-merkkinsä eivät olisi säilyneet väliin jäävinä vuosisatoina. Tieteilijöiden hyvin tuntemat mekanismit, kuten populaation pullonkaulailmiö ja geneettinen ajautuminen, johtavat usein geenimerkkien katoamiseen tai tekevät niistä erittäin vaikeasti havaittavia.

Populaation pullonkaulailmiö

Populaation pullonkaulailmiö on geenivaihtelun katoamista, joka johtuu luonnonmullistuksesta, tautiepidemiasta, laajasta sodasta tai muusta katastrofista, jossa huomattava osa väestöä kuolee. Nämä tapahtumat voivat olennaisesti heikentää tiettyjä geneettisiä profiileja tai kokonaan hävittää ne. Tällaisissa tapauksissa väestön geneettinen moninaisuus voi palautua mutaatioiden vaikutuksesta, mutta suuri osa aikaisemmasta monimuotoisuudesta menetetään lopullisesti.

Kuva
kuva populaation pullonkaulailmiöstä

Kuva populaation pullonkaulailmiöstä. Väestön voimakkaan vähenemisen takia jotkin geneettiset profiilit (esitettyinä tässä keltaisina, oransseina, vihreinä ja violetteina ympyröinä) katoavat. Seuraavat sukupolvet perivät vain eloonjääneiden DNA:n.

Mormonin kirjan lopussa kuvatun tuhoisan sodan lisäksi eurooppalaisten Amerikan valloitus 1400- ja 1500-luvuilla sai aikaan juuri sellaisen mullistavan tapahtumaketjun. Sotien ja sairauksien leviämisen seurauksena monet Amerikan alkuperäiskansoista kärsivät tuhoisia väestöromahduksia.24 Eräs molekyyliantropologi totesi, että tämä valloitus ”survoi koko intiaaniväestön geneettisen pullonkaulan läpi”. Hän päätteli: ”Tämä väestön väheneminen on muuttanut eloonjääneiden ryhmien perimää pysyvästi ja siten vaikeuttanut pyrkimyksiä rekonstruoida useimpien uuden maailman ryhmien Kolumbusta edeltävän ajan geenirakennetta.”25

Geneettinen ajautuminen

Geneettinen ajautuminen on geenimerkkien vähittäistä, satunnaisten tapahtumien aiheuttamaa katoamista pienissä populaatioissa. Tämän käsitteen opettamisessa käytetään usein yksinkertaista esimerkkiä:

Astia täytetään 20 marmorikuulalla, joista 10 on punaisia ja 10 sinisiä. Astia kuvaa populaatiota, ja marmorikuulat kuvaavat ihmisiä, joilla on erilaiset geneettiset profiilit. Tästä populaatiosta poimitaan sattumanvaraisesti yksi marmorikuula, sen väri kirjataan muistiin ja kuula pannaan takaisin astiaan. Jokainen poiminta edustaa lapsen syntymää. Tehdään 20 poimintaa, jotka simuloivat uutta sukupolvea populaatiossa. Toisessa sukupolvessa voi olla yhtä monta kumpaakin väriä, mutta todennäköisemmin kahden värin lukumäärä ei ole sama.

Ennen kuin poimitaan kolmas sukupolvi, korjataan astiassa olevien värien suhde geenipoolin uutta sekoitussuhdetta vastaavaksi. Kun poimimista jatketaan, epätasainen sekoitussuhde johtaa yhä useammin vallitsevan värin poimimiseen. Usean sukupolven jälkeen ”ajautuminen” kohti yhtä väriä johtaa melko varmasti toisen värin katoamiseen.

Kuva
kuva geneettisestä ajautumisesta

Geneettistä ajautumista kuvaavat värilliset marmorikuulat.

Tämä havainnollistaa geeniaineksen periytymistä useamman sukupolven aikana ja osoittaa, kuinka ajautuminen voi johtaa geneettisten profiilien katoamiseen. Ajautumisilmiö korostuu etenkin pienissä, eristetyissä populaatioissa tai tapauksissa, joissa pieni ryhmä, jolla on omaleimainen geneettinen profiili, sekoittuu erisukuiseen paljon suurempaan populaatioon.

Eräs islantilainen tutkimus, jossa geeni- ja sukututkimustiedot yhdistettiin toisiinsa, osoitti, että suurin osa siinä maassa nykyään elävistä ihmisistä on perinyt mitokondrion DNA:n ainoastaan pieneltä osalta kansaa, joka eli siellä vain 300 vuotta sitten.26 Se mitokondrion DNA, joka oli suurimmalla osalla siihen aikaan eläneistä islantilaisista, ei yksinkertaisesti selviytynyt ajautumisen satunnaisvaikutuksista. On mahdollista, että samasta syystä suuri osa Mormonin kirjan kansojen DNA:sta ei ole säilynyt.

Geneettinen ajautuminen vaikuttaa etenkin mitokondrion DNA:han ja Y-kromosomin DNA:han, mutta se vähentää myös autosomien DNA:n vaihtelua. Kun pieni populaatio sekoittuu suureen, pienemmälle ryhmälle tyypilliset autosomien merkkiyhdistelmät peittyvät suuremman yhdistelmillä tai katoavat. Yhdistyneessä populaatiossa pienemmän ryhmän merkit käyvät pian harvinaisiksi ja saattavat kadota geneettisen ajautumisen ja pullonkaulailmiön vaikutuksesta, kuten edellä on kuvattu. Lisäksi autosomien DNA:n sekoittuminen ja uudelleenjärjestäytyminen sukupolvesta toiseen tuottaa uusia merkkiyhdistelmiä, joiden vallitsevat geenisignaalit ovat peräisin suuremmasta alkuperäispopulaatiosta. Tämä voi laimentaa pienemmälle populaatiolle ominaiset merkkiyhdistelmät niin heikoiksi, ettei niitä voi luotettavasti tunnistaa.

Vuonna 2008 American Journal of Physical Anthropologyssa julkaistun artikkelin kirjoittajat tiivistivät näiden voimien vaikutuksen ytimekkäästi: ”Geneettinen ajautuminen on ollut merkittävä voima [Amerikan alkuperäisasukkaiden perimässä], ja yhdessä eurooppalaisen kanssakäymisen aiheuttaman suuren väestöromahduksen kanssa se on muuttanut haploryhmien yleisyyttä ja hävittänyt monia haplotyyppejä.”27 Geneettiset profiilit voivat kadota kokonaan, ja joskus esiintyneet yhdistelmät voivat laimentua niin, että niitä on vaikea havaita. Siksi jotkut populaatiosta voivat edelleen olla todellisuudessa tietyn henkilön tai ryhmän geenisukulaisia, vaikka heillä ei ole noihin esivanhempiin yhdistettävää DNA:ta. Toisin sanoen Amerikan alkuperäisasukkaat, joiden esivanhempien joukossa on Mormonin kirjan kansoja, eivät välttämättä voi vahvistaa tuota sukulaisuutta DNA:llaan.28

Yhteenveto

Vaikka Mormonin kirjan arvostelijat ja puolustajat haluavatkin tukea näkemyksiään DNA-tutkimuksilla, todisteet eivät yksinkertaisesti ole vakuuttavia suuntaan tai toiseen. Mormonin kirjan kansojen DNA:ta ei tunneta. Vaikka se olisikin tiedossa, on epätodennäköistä, että heidän DNA:taan voitaisiin nykyään havaita sellaisten ilmiöiden vuoksi kuten populaation pullonkaula, geneettinen ajautuminen ja Kolumbuksen jälkeinen maahanmuutto Länsi-Euraasiasta. Kuten vanhin Dallin H. Oaks kahdentoista apostolin koorumista on todennut: ”Meidän kantamme on, että maalliset todisteet eivät voi todistaa Mormonin kirjaa aidoksi eivätkä vääräksi.”29

Mormonin kirjan aikakirjanpitäjät pyrkivät lähinnä välittämään uskonnolliset totuudet ja säilyttämään kansansa hengellisen perinnön. He rukoilivat, että vaikka suurimman osan heidän kansastaan profetoitiinkin tuhoutuvan, heidän aikakirjansa säilyisivät ja olisivat aikanaan osaltaan palauttamassa tiedon Jeesuksen Kristuksen evankeliumin täyteydestä. Kaikille, jotka tutkivat kirjaa ”vilpittömin sydämin, vakain aikein, Kristukseen uskoen”, heidän lupauksensa on, että Jumala ”ilmoittaa niistä teille totuuden Pyhän Hengen voimalla”30. Lukemattomille ihmisille, jotka ovat koetelleet Mormonin kirjan aitoutta tällä tavalla, se on pyhä kirja, jolla on voima tuoda heidät lähemmäksi Jeesusta Kristusta.

Kirkko arvostaa sitä panosta, jonka tutkijat ovat antaneet tässä artikkelissa esitettyyn tieteelliseen sisältöön. Heidän työtään käytetään luvalla.

Julkaistu alun perin tammikuussa 2014. Päivitetty huhtikuussa 2017.

Aiheeseen liittyvää

  • Vastaaminen evankeliumia koskeviin kysymyksiin

  • Raamattu

  • Mormonin kirja

  • Mormonin kirjan kääntäminen

  • Jeesus Kristus

  • Joseph Smith

  • Pyhien kirjoitusten kohdat

Sanomia kirkon johtajilta

Videot

”Teachings of Joseph Smith: The Book of Mormon” [Joseph Smithin opetuksia: Mormonin kirja]

Oppimisaineistoa

Yleinen lähdeaineisto

”When Lehi’s Party Arrived in the Land, Did They Find Others There?” Journal of Book of Mormon Studies

”DNA and the Book of Mormon: A Phylogenetic Perspective”, Journal of Book of Mormon Studies

”The Book of Mormon and the Origin of Native Americans from a Maternally Inherited DNA Standpoint”, BYU Religious Studies Center

Kirkon presidenttien opetuksia

  1. Ks. Mormonin kirjan johdanto.

  2. Tässä artikkelissa käytetään termejä Amerikan alkuperäisasukas ja intiaani viitattaessa kaikkiin Pohjois- ja Etelä-Amerikan alkuperäiskansoihin. Lisää tietoa DNA-tutkimusten ja Mormonin kirjan välisestä suhteesta yleensä on lähteissä Ugo A. Perego, ”Is Decrypting the Genetic Legacy of America’s Indigenous Populations Key to the Historicity of the Book of Mormon?”, Interpreter: A Journal of Mormon Scripture 12, 2014, s. 237–279; Michael F. Whiting, “DNA and the Book of Mormon: A Phylogenetic Perspective”, Journal of Book of Mormon Studies 12, nro 1, 2003, s. 24–35; The Book of Mormon and DNA Research, toim. Daniel C. Peterson (Provo, Utah: Neal A. Maxwell Institute, 2008).

  3. Antonio Torroni ym., ”Asian Affinities and Continental Radiation of the Four Founding Native American mtDNAs”, American Journal of Human Genetics 53, 1993, s. 563–590; Alessandro Achilli ym., ”The Phylogeny of the Four Pan-American MtDNA Haplogroups: Implications for Evolutionary and Disease Studies”, PloS ONE 3, nro 3, maaliskuu 2008, e1764.

  4. Ugo A. Perego ym., ”Distinctive Paleo-Indian Migration Routes from Beringia Marked by Two Rare mtDNA Haplogroups”, Current Biology 19, 2009, s. 1–8.

  5. Martin Bodner ym., ”Rapid Coastal Spread of First Americans: Novel Insights from South America’s Southern Cone Mitochondrial Genomes”, Genome Research 22, 2012, s. 811–820.

  6. John L. Sorenson, ”When Lehi’s Party Arrived in the Land, Did They Find Others There?”, Journal of Book of Mormon Studies 1, nro 1, syksy 1992, s. 1–34. Nämä perustelut on myöhemmin esitetty tiivistetysti julkaisussa John L. Sorenson, Mormon’s Codex: An Ancient American Book (Provo, Utah, Neal A. Maxwell Institute, 2013). Sorenson toteaa, että kirjan teksti osoittaa ”väistämättä, että ’luvatussa maassa’ oli merkittäviä väestöryhmiä koko nefiläisten aikakirjan kattaman ajan ja todennäköisesti myös jerediläisten aikana” (”When Lehi’s Party Arrived”, s. 34). Vaikka Mormonin kirjan tapahtumien maantieteellisistä sijainneista on olemassa useita vakuuttavia hypoteeseja, kirkko ei ole esittänyt mitään virallista kantaa muuhun kuin siihen, että tapahtumat tapahtuivat Amerikan mantereella. Ks. Mormonin kirja, seminaarinopettajan kirja, 2014, s. 196.

  7. Anthony W. Ivins, julkaisussa Conference Report, huhtikuu 1929, s. 15.

  8. ”Facts Are Stubborn Things”, Times and Seasons 3, 15. syyskuuta 1842, s. 922. Tämän artikkelin kirjoittajaa ei tiedetä, mutta se julkaistiin Joseph Smithin johdolla. Ks. myös Hugh Nibley, Lehi in the Desert, The World of the Jaredites, There Were Jaredites (Salt Lake City and Provo, Utah: Deseret Book and Foundation for Ancient Research and Mormon Studies, 1988), s. 250.

  9. Katsaus tätä asiaa koskevista lausunnoista on artikkelissa Matthew Roper, ”Nephi’s Neighbors: Book of Mormon Peoples and Pre-Columbian Populations”, FARMS Review 15, nro 2, 2003, s. 91–128.

  10. Introduction to the Book of Mormon, korjattu laitos (New York, Doubleday, 2006). Mormonin kirjan johdannossa, joka ei sisälly itse Mormonin kirjan tekstiin, todettiin aikaisemmin, että lamanilaiset olivat ”Amerikan intiaanien pääasiallisia esi-isiä”. Tämäkin lausunto, joka julkaistiin alkujaan vuonna 1981, viittaa epäsuorasti muihinkin. (Mormonin kirja, johdanto, vuoden 1981 laitos.) Mormonin kirjan alkupuolella nimitys lamanilainen viittaa Lamanin ja Lemuelin jälkeläisiin (ks. 2. Nefi 5:14 ja MK Jaak. 1:13). Satoja vuosia myöhemmin sillä alettiin tarkoittaa kaikkia niitä, joilla oli toisenlainen poliittinen tai uskonnollinen kanta kuin Mormonin kirjan levyjen kirjoittajilla (ks. Hel. 11:24 ja 4. Nefi 1:20).

  11. John L. Sorenson, ”When Lehi’s Party Arrived”, s. 5–12.

  12. Peter A. Underhill ja Toomas Kivisild, ”Use of Y Chromosome and Mitochondrial DNA Population Structure in Tracing Human Migrations”, Annual Review of Genetics 41, 2007, s. 539–564.

  13. Haploryhmien nimeämisessä noudatetaan vakiintunutta käytäntöä, jossa kirjaimet ja numerot vuorottelevat. Ks. International Society of Genetic Genealogy, ”Y-DNA Haplogroup Tree 2014”; ja Mannis van Oven ja Manfred Kayser M., ”Updated Comprehensive Phylogenetic Tree of Global Human Mitochondrial DNA Variation”, Human Mutation 30, 2009, E386–E394.

    Olet siirtymässä sivustoille http://www.isogg.org/tree ja http://www.phylotree.org.

    Olet siirtymässä pois Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon ylläpitämältä verkkosivustolta. Tarjoamme linkin tälle kolmannen osapuolen verkkosivustolle yksinomaan auttaaksemme sinua. Sivustolla, jolle linkki johtaa, on omat käyttöehtonsa, tietosuojamenettelynsä ja turvakäytäntönsä, jotka ovat erilaiset kuin omalla verkkosivustollamme. Se, että ohjaamme sinut tälle verkkosivustolle tai että tarjoamme linkin sinne, ei tarkoita, että takaamme sen tarjoaman sisällön, tuotteet tai palvelut, tai että tuemme sitä.

  14. Vincenza Battaglia ym., ”The First Peopling of South America: New Evidence from Y-Chromosome Haplogroup Q”, PLoS ONE 8, nro 8, elokuu 2013, e71390.

  15. Ugo A. Perego ym., ”The Initial Peopling of the Americas: A Growing Number of Founding Mitochondrial Genomes from Beringia”, Genome Research 20, 2010, s. 1174–1179; Jennifer Anne Raff ja Deborah A. Bolnick, ”Does Mitochondrial Haplogroup X Indicate Ancient Trans-Atlantic Migration to the Americas? A Critical Re-Evaluation”, PaleoAmerica 4, nro 1, 2015, s. 297–303.

  16. Ks. Rasmus Nielsen ym., ”Tracing the People of the World through Genomics”, Nature 541, 2017, s. 302–310.

  17. Maanasa Raghavan ym., ”Upper Palaeolithic Siberian Genome Reveals Dual Ancestry of Native Americans”, Nature 505, 2014, s. 87–91.

  18. Stephen L. Zegura ym., ”High-Resolution SNPs and Microsatellite Haplotypes Point to a Single, Recent Entry of Native American Y Chromosomes into the Americas”, Molecular Biology and Evolution 21, nro 1, 2004, s. 164–175.

  19. Tämä ”kello” perustuu havaintoihin satunnaisten mutaatioiden tiheydestä DNA:ssa ajan kuluessa. Ks. esimerkkiä ehdotuksesta mitokondrion DNA-molekyylikelloksi julkaisussa Pedro Soares ym., ”Correcting for Purifying Selection: An Improved Human Mitochondrial Molecular Clock”, American Journal of Human Genetics 84, nro 6, 2009, s. 740–759.

  20. Alessandro Achilli ym., ”Reconciling Migration Models to the Americas with the Variation of North American Native Mitogenomes”, Proceedings of the National Academy of Sciences 110, nro 35, 2013, s. 14308–14313.

  21. Morten Rasmussen ym., ”Ancient Human Genome Sequence of an Extinct Palaeo-Eskimo”, Nature, 11. helmikuuta 2010, s. 757–762. Tämän hypoteettisen muuton ja Amerikan mantereelle suuntautuneiden varhaisten muuttojen välillä olisi ollut noin 200 sukupolvea.

  22. Lainattu julkaisussa Cassandra Brooks, ”First Ancient Human Sequenced”, Scientist, 10. helmikuuta 2010, www.thescientist.com/blog/display/57140. Michael H. Crawford, molekyyliantropologi Kansasin yliopistosta, huomautti samaan tapaan, että ”todisteet eivät sulje pois Amerikan intiaanien yhteisöjen sekä Aasian ja Oseanian merenkulkijoiden pienimuotoisten kulttuuriyhteyksien mahdollisuutta” (Michael H. Crawford, The Origins of Native Americans: Evidence from Anthropological Genetics [Cambridge: Cambridge University Press, 1998], s. 4).

  23. Ugo A. Perego, ”Origin of Native Americans”, s. 186–187.

  24. Alkuperäisväestöt pienenivät jopa 95 %. Ks. David S. Jones, ”Virgin Soils Revisited”, William and Mary Quarterly 60, nro 4, lokakuu 2003, s. 703–742.

  25. Michael H. Crawford, Origins of Native Americans, s. 49–51, 239–241, 260–261.

  26. Agnar Helgason ym., ”A Populationwide Coalescent Analysis of Icelandic Matrilineal and Patrilineal Genealogies: Evidence for a Faster Evolutionary Rate of mtDNA Lineages than Y Chromosomes”, American Journal of Human Genetics 72, 2003, s. 1370–1388.

  27. Beth Alison Schultz Shook ja David Glenn Smith, ”Using Ancient MtDNA to Reconstruct the Population History of Northeastern North America”, American Journal of Physical Anthropology 137, 2008, s. 14.

  28. Ks. ”How Many Genetic Ancestors Do I Have?”, Co-op Lab, Population and Evolutionary Genetics, UC Davis.

    Olet siirtymässä sivustolle http://gcbias.org.

    Olet siirtymässä pois Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon ylläpitämältä verkkosivustolta. Tarjoamme linkin tälle kolmannen osapuolen verkkosivustolle yksinomaan auttaaksemme sinua. Sivustolla, jolle linkki johtaa, on omat käyttöehtonsa, tietosuojamenettelynsä ja turvakäytäntönsä, jotka ovat erilaiset kuin omalla verkkosivustollamme. Se, että ohjaamme sinut tälle verkkosivustolle tai että tarjoamme linkin sinne, ei tarkoita, että takaamme sen tarjoaman sisällön, tuotteet tai palvelut, tai että tuemme sitä.

  29. Dallin H. Oaks, ”The Historicity of the Book of Mormon”, julkaisussa Historicity and the Latter-day Saint Scriptures, toim. Paul Y. Hoskisson (Provo, Utah: Brigham Young University Religious Studies Center, 2001), s. 239.

  30. Moroni 10:4.

Tulosta