Luku 4

Laaja ja mittava toiminta

Joulukuun 26. päivänä 1866 ensimmäinen presidenttikunta ja kahdentoista apostolin koorumi kokoontuivat presidentti Brigham Youngin johdolla. Kokouksen loppupuolella presidentti Young, kirkon toinen presidentti, ilmaisi halunsa järjestää uudelleen Apuyhdistyksiä kaikkialle kirkkoon.¹

Seuraavana vuonna presidentti Young tunsi yhä kiireellisempää tarvetta auttaa piispoja heidän tehtävässään etsiä ja auttaa apua tarvitsevia. Pannessaan alulle työn Apuyhdistyksen järjestämiseksi uudelleen jokaiseen seurakuntaan hän antoi piispoille seuraavan neuvon: ”Perustakoot [sisaret] naisten Apuyhdistyksiä eri seurakunnissa. Keskuudessamme on monia kyvykkäitä naisia, ja me toivomme heiltä apua tässä asiassa. Jotkut saattavat ajatella, että tämä on vähäpätöinen asia, mutta se ei ole, ja saatte nähdä, että sisarista tulee liikkeen kantava voima. Antakaa heidän hyötyä viisaudestanne ja kokemuksestanne, antakaa heille vaikutusvallastanne. Opastakaa ja ohjatkaa heitä viisaasti ja hyvin, niin he löytävät köyhille asuinhuoneita ja hankkivat varat heidän auttamisekseen kymmenen kertaa nopeammin kuin mihin edes piispa pystyisi.”²

Jälleen kerran sisaret järjestettäisiin pappeuden valtuudella ja, kuten profeetta Joseph Smith oli sanonut, heille tarjoutuisi ”tilaisuus, jossa [he voisivat] toimia niiden tunteiden mukaisesti, jotka Jumala on [heidän rintaansa] istuttanut”³. He vahvistaisivat perhettään ja muita tarvitsevia sekä ajallisesti että hengellisesti. Tämän palvelemisen myötä heidän oma uskonsa ja vanhurskautensa kasvaisi. Sisar Eliza R. Snow opetti, että Apuyhdistys ”jalostaisi ja kohottaisi [sisaria] ja ennen kaikkea vahvistaisi heitä evankeliumin uskossa, ja niin toimien he voisivat olla välineinä monien pelastamisessa”⁴.

Apuyhdistys joka seurakuntaan

Presidentti Young kutsui sisar Snow’n palvelemaan kirkkoa matkustamalla kautta territorion auttaen piispoja järjestämään Apuyhdistyksiä. Sisar Snow sanoi: ”Presidentti Young neuvoi piispoja järjestämään naisten Apuyhdistyksiä omiin seurakuntiinsa ja – – toisti kehotuksen laajentaen sen koskemaan kaikkia siirtokuntia ja kutsuen sisaria tulemaan järjestöön paitsi köyhien auttamiseksi myös kaiken hyvän ja jalon työn tekemiseksi.”⁵

Ensimmäisen naisten Apuyhdistyksen sihteerinä Nauvoossa Illinoisissa sisar Snow oli pitänyt kokouksista yksityiskohtaista pöytäkirjaa sisällyttäen niihin Joseph Smithin ohjeet (ks. luku 2). Matkalla Nauvoosta Suolajärven laaksoon sisar Snow oli huolellisesti varjellut pöytäkirjaansa. Hän ymmärsi, miten tärkeitä noissa kokouksissa sisarille opetetut asiat olivat. Hän tiesi, miten yhdistys tulee järjestää, ja hän muisti periaatteet, joille se oli perustettu. Hän ymmärsi, että yhdistys oli oleellinen osa Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoa. ”Ei ole mikään tavallinen asia”, hän selitti, ”kokoontua tämänkaltaisessa organisaatiossa. Tämä järjestö kuuluu Kristuksen kirkon organisaatioon kaikkina taloudenhoitokausina, jolloin se on täydellinen.”⁶ Nyt matkustaessaan seurakunnasta toiseen hän opetti yhä uudelleen pöytäkirjassa olevia asioita.

Sisarten näkemyksen ja vaikutuksen laajentamista

Sen lisäksi että presidentti Young pyysi sisar Snow’ta työskentelemään kunkin seurakunnan pappeusjohtajien kanssa, hän laajensi tämän tehtävää. Hän sanoi: ”Minä haluan, että opetat sisaria.”⁷ Vaikka sisar Snow erotettiin Apuyhdistyksen toiseksi ylijohtajaksi vasta vuonna 1880, hän sai samat tehtävät, jotka Herra oli antanut sisar Emma Smithille: ”[selittää] kirjoituksia ja [kehottaa] kirkkoa, sen mukaan kuin minun Henkeni sinulle antaa”⁸.

Myös presidentti Young antoi neuvoja kirkon naisille. Hänen kehotuksensa ja sisar Snow’n opetukset laajensivat yhdessä sisarten näkemystä heidän voimastaan tehdä hyvää perheessään, kirkossa ja maailmassa. Sisar Snow sanoi:

”Jos yksikin tyttäristä ja äideistä Israelissa tuntee itsensä vähänkään [rajoittuneeksi] nykyisessä vaikutuspiirissään, hän saa nyt runsaasti tilaisuuksia käyttää hyvän tekemiseen kaikkia voimiaan ja kykyjään, joita hänelle on niin anteliaasti suotu. – – Presidentti Young on avannut mahdollisuuden laajaan ja mittavaan toimintaan ja hyödyllisyyteen.”⁹

Katsaus joihinkin opetuksiin ja hankkeisiin, jotka olivat ominaisia Apuyhdistykselle 1800-luvun loppupuoliskolla, osoittaa, kuinka uudelleen järjestetty Apuyhdistys lisäsi myöhempien aikojen pyhiin kuuluvien naisten näkemystä ja vanhurskasta vaikutusta.

Rakkaus

Apuyhdistyksen sisaret olivat uskollisia sille mallille, jonka Joseph ja Emma Smith olivat antaneet Nauvoossa, eli rakkaus oli edelleen perustana kaikessa niin hengellisessä kuin ajallisessakin toiminnassa, jota heidät järjestettiin tekemään. Presidentti Young opetti:

”Kaikki tämä sisältyy uskontoomme. Uskontomme käsittää jokaisen hyvän sanan ja teon, kaiken ajallisen ja kaiken hengellisen, sen mikä on taivaassa, sen mikä on maan päällä ja sen mikä on maan alla. – – Jos teemme näitä asioita ja iloitsemme tehdessämme oikein, jalkamme tehdään [lujiksi] ja järkkymättömiksi kuten näiden ikuisten kukkuloiden perustus. Meidän ei pitäisi toivoa mitään [muuta kuin] vanhurskaita periaatteita, ja jos haluamme oikeutta, niin osoittakaamme sitä muille olemalla ystävällisiä ja täynnä rakkautta ja laupeutta kaikkia kohtaan.”¹⁰

Kääntyminen pois maailmallisista vaikutteista

Kodissaan presidentti Brigham Young opetti tyttäriään: ”Karsikaa pois kaikki, mikä on huonoa ja arvotonta, ja kehittykää kaikessa, mikä on hyvää ja kaunista.”¹¹ Karsiminen tarkoittaa jonkin poistamista. Kun presidentti Young neuvoi tyttäriään karsimaan, hän tarkoitti, että he kääntyisivät pois sellaisesta käyttäytymisestä ja vaatetuksesta, joka on maailmallista, turhanpäiväistä ja säädytöntä. Hän saarnasi karsimista ja tapojen parantamista myös koko kirkolle.

Neuvoessaan pyhiä hylkäämään maailman tavat presidentti Young antoi yleensä käytännön neuvoja, jotka liittyivät arkielämän asioihin. Hän kannusti säästäväisyyteen ja ahkeruuteen. Hän esimerkiksi neuvoi Apuyhdistyksen sisaria muuttamaan syömis- ja kodinhoitotapojaan. Mutta karsiminen tarkoitti muutakin kuin yksinkertaisemman elämäntavan omaksumista – se tarkoitti sydämen muutosta. Sisarten tuli erottautua muusta maailmasta – tulla todellakin pyhiksi, Herran kansaksi. Sisar Eliza R. Snow sanoi: ”Mitä minä haluan karsia pois? Tietämättömyyteni ja kaiken, mikä ei ole Jumalasta.”¹²

Henkilökohtainen ilmoitus

Sisar Snow noudatti pappeusjohtajien neuvoa ja lupasi sisarilleen Apuyhdistyksessä, että heitä siunattaisiin, kun he tekisivät samoin. Hän opetti myös, että yksittäiset naiset voisivat saada innoitusta oppaakseen henkilökohtaisessa elämässään, perheessään ja kirkon tehtävissään. Hän sanoi: ”Käskekää sisaria lähtemään ja täyttämään velvollisuutensa nöyryydessä ja uskollisuudessa, niin Jumalan Henki on heidän päällään ja heitä siunataan heidän työssään. Tavoitelkoot he viisautta vallan sijaan, niin he saavat kaiken sen vallan, jonka käyttämiseen heillä on viisautta.”¹³

Hänen innoitettu opetuksensa auttoi Apuyhdistyksen sisaria kohtaamaan aikansa koettelemukset. Hän opetti, että jos he tavoittelisivat jatkuvasti ohjausta ja lohtua Pyhältä Hengeltä, he voisivat nauttia rauhasta jopa vastoinkäymisten keskellä. Hän sanoi, että Pyhä Henki ”tyydyttää ja täyttää ihmissydämen jokaisen kaipauksen ja täyttää jokaisen tyhjiön. Kun olen täynnä Henkeä”, hän jatkoi, ”sieluni on tyydytetty, ja voin sanoa kaikessa vilpittömyydessä, että päivän turhanaikaiset asiat eivät tunnu olevan lainkaan tielläni. Mutta jos vain päästän otteestani tuon evankeliumin hengen ja voiman ja antaudun vähimmässäkään määrin maailman hengelle, vaikeuksia tulee ja jotakin on vialla. Minua koetellaan, ja mikä lohduttaa minua? Te ette voi antaa minulle lohdutusta – se, mikä tyydyttää kuolemattoman mielen, tulee vain ylhäällä olevasta Lähteestä. Eikö etuoikeutemme olekin elää niin, että voimme saada sitä virtaamaan jatkuvasti sieluumme?”¹⁴

Pluraaliavioliiton puolustaminen

Kirkon alkuaikoina Joseph Smith sai ilmoituksen pluraaliavioliiton harjoittamisesta.¹⁵ Vaikka monien oli alkuun vaikeaa hyväksyä tätä käytäntöä, uskolliset pyhät tiesivät, että Joseph Smith oli Jumalan profeetta. He noudattivat Herran tahtoa sellaisena kuin se ilmoitettiin heidän profeetalleen. He tekivät liittoja Jumalan kanssa ja olivat lujia ja uskollisia noiden liittojen pitämisessä.

Kun Apuyhdistys järjestettiin uudelleen 1860-luvun lopulla, pluraaliavioliitto oli yhä osa kirkon jäsenten elämää. Monet ihmiset Yhdysvalloissa uskoivat kuitenkin, että pluraaliavioliiton lain mukaan eläviä naisia halvennettiin ja käytettiin hyväksi. Myöhempien aikojen pyhiä ja heidän uskonkäsityksiään koskevan yleisen väärinymmärryksen johdosta Yhdysvaltain hallitus hyväksyi lain, joka kielsi moniavioiset avioliitot.

Tämän lain säätämisen johdosta joukko myöhempien aikojen pyhiin kuuluvia naisia kokoontui Salt Lake Cityyn tammikuussa 1870. Eri puolilta Yhdysvaltoja tulleiden sanomalehtitoimittajien edessä nämä naiset ilmaisivat tukensa eläville profeetoille ja kirkon käytännöille. He puolustivat itseään ja aviomiehiään ja toivat julki uskonsa ja liittonsa. Sisar Eliza R. Snow sanoi: ”Oli korkea aika kohota kutsumuksemme veroisiksi ja puhua omasta puolestamme. – – Maailma ei tunne meitä, ja totuus ja oikeus veljiämme ja meitä kohtaan vaatii meitä puhumaan. – – Me emme ole maailman naisia alempiarvoisia emmekä halua vaikuttaa sellaisilta.”¹⁶

Eräs myöhempien aikojen pyhiin kuuluva nainen ilmaisi monien muiden tunteet sanoessaan: ”Tässä avarassa maailmassa ei ole paikkaa, jossa nainen saisi osakseen enemmän ystävällisyyttä ja kiintymystä ja jossa hänen oikeuksiaan puolustettaisiin niin pyhästi kuin Utahissa. Olemme täällä ilmaistaksemme rakkautemme toisiamme kohtaan ja tuodaksemme esiin maailmalle omistautumisemme Jumalalle, taivaalliselle Isällemme, sekä osoittaaksemme halukkuutemme mukautua evankeliumin vaatimuksiin, ja selestisen avioliiton laki on yksi sen vaatimuksista, joita olemme päättäneet vakaasti kunnioittaa, opettaa ja harjoittaa, mihin Jumala suokoon meille voimaa.”¹⁷

Sanomalehtien toimittajat sanoivat, että se oli ”merkittävä tapaaminen”¹⁸. Yksi toimittaja kirjoitti: ”Logiikassa ja retoriikassa mormonismin niin sanotut alistetut naiset ovat aivan tasavertaisia – – itäosien naisten kanssa.”¹⁹ Muutaman seuraavan kuukauden aikana vastaaviin kokoontumisiin osallistui monia muita naisia kautta territorion.

Vuonna 1890 presidentti Wilford Woodruff, kirkon neljäs presidentti, sai ilmoituksen, joka johti siihen, että kirkko lakkautti pluraaliavioliiton harjoittamisen. Hän kirjoitti tämän ilmoituksen asiakirjaksi, joka tunnetaan virallisena julistuksena. Virallisen julistuksen kirjoittamisesta hän sanoi: ”Taivaan Jumala [käski minua tekemään sen] minkä tein, ja kun se hetki koitti, jolloin minua käskettiin tekemään se, asia oli minulle täysin selvä. Menin Herran eteen ja kirjoitin sen, mitä Herra käski minun kirjoittaa.”²⁰

Koska ihmiset olivat hyväksyneet profeetallisen neuvon solmia pluraaliavioliittoja ja olivat tehneet liittonsa ja pitäneet ne, tämä uusi ilmoitus oli jälleen kerran monille vaikea, mutta uskolliset myöhempien aikojen pyhät päättivät jälleen seurata profeettaa. Sinä päivänä, jolloin kirkon koko jäsenistö kuuli virallisen julistuksen ja hyväksyi sen, sisar Zina D. H. Young, joka palveli tuolloin Apuyhdistyksen kolmantena ylijohtajana, sanoi: ”Tänään kaikkien sydäntä koeteltiin, mutta he katsoivat Jumalaan ja alistuivat.”²¹

Kirkon naiset, jotka olivat hyväksyneet ilmoituksella saadun pluraaliavioliiton ja jotka myöhemmin hyväksyivät ilmoituksella saadun virallisen julistuksen, ovat ihailun ja arvostuksen arvoisia. He olivat tarkan kuuliaisia liitoilleen ja elävän profeetan neuvoille. Nykyisin näiden naisten uskolliset jälkeläiset kunnioittavat heitä.

Helen Mar Whitney, joka eli pluraaliavioliiton lain mukaan, kirjoitti: ”Saatamme lukea marttyyrien ja mahtavien valloittajien ja monien suurten ja hyvien miesten ja naisten historiaa, mutta kertomusta niiden Siionin jalojen naisten ja kauniiden tyttärien töistä – jotka uskossa Israelin Jumalan lupauksiin kykenivät voittamaan itsensä ja noudattamaan Hänen korkeampaa lakiaan ja auttamaan Hänen palvelijoitaan panemaan sen täytäntöön maan päällä – – kirjoittivat varmaankin enkelit, ja se tullaan löytämään iankaikkisuuden aikakirjoista kultakirjaimin kirjoitettuna.”²²

Uskonkäsitysten pukeminen sanoiksi

Sisar Eliza R. Snow oli lahjakas kirjoittaja ja puheiden pitäjä. Monet tunsivat hänet ”Siionin runoilijattarena” hänen äidinkielentaitonsa johdosta.²³ Hänellä oli paljon tietoa, hän oli järjestelmällinen, uskollinen, väsymätön, järkähtämätön, viisas ja selkeäsanainen, ja hän noudatti Hengen kehotuksia auttaessaan rakentamaan Herran valtakuntaa. Hän jakoi tietämystään ja todisti usein sekä kannusti myöhempien aikojen pyhiin kuuluvia naisia tekemään samoin Apuyhdistyksen kokouksissa – ei olemaan riippuvaisia siitä, että muut aina opettavat heitä.

Jotkut naiset tunsivat vastahakoisuutta ja haluttomuutta puhua yleisön edessä. Sisar Snow antoi tällaisille sisarille seuraavan neuvon: ”Älkää panko johtajaanne sanomaan kaikkea. – – Eikö Jumala ole antanut teille puhumisen lahjaa? – – Jos teille on annettu Jumalan Henki, niin olivatpa ajatuksenne kuinka yksinkertaisia hyvänsä, ne ovat rakennukseksi niille, jotka kuulevat teitä.”²⁴

Emily S. Richards sanoi, että sisar Snow opetti häntä puhumaan muiden edessä: ”Kun [hän] ensimmäisen kerran pyysi minua puhumaan kokouksessa, en kyennyt siihen, ja hän sanoi: ’Ei se mitään, mutta kun sinua pyydetään taas puhumaan, yritä sanoa jotakin’, ja minä yritin.”²⁵ Sisar Richards kehittyi edelleen kyvyssään puhua yleisön edessä, ja vuonna 1889 hän puhui naisten äänioikeutta ajavan National Woman Suffrage Association -yhdistyksen konventissa Washington D. C:ssä.

Eräs toimittaja kertoi, että sisar Richards ”vapisi hieman väkijoukon katseiden alla, mutta oli silti itsensä hillitsevä, tyyni, kunnioitusta herättävä ja yhtä puhdas ja suloinen kuin enkeli. – – Hän valloitti viehkeästi jokaisen sydämen – ei sanoillaan vaan sillä lempeällä tavalla, jolla hän nuo sanat sanoi.”²⁶

Nykyään Apuyhdistyksen sisaret noudattavat sisar Snow’n, sisar Richardsin ja Apuyhdistyksen muiden varhaisten jäsenten antamaa mallia. He etsivät uutterasti tietoa evankeliumista ja jakavat sitten tietämystään muille. Tehdessään niin he noudattavat myöhempien aikojen profeettojen neuvoja. Presidentti Spencer W. Kimball, kirkon 12. presidentti, on sanonut:

”Tähdennän – – sitä, kuinka suuresti jokaisen naisen on tarpeen tutkia pyhiä kirjoituksia. Me haluamme kotejamme siunaamaan sisaria, jotka tuntevat pyhät kirjoitukset – olittepa sitten naimattomia tai naimisissa, nuoria tai vanhoja, leskiä tai perheen piirissä eläviä.

Olivatpa olosuhteenne mitkä tahansa, niin perehtyessänne yhä enemmän pyhien kirjoitusten totuuksiin pystytte yhä paremmin pitämään toisen suuren käskyn eli rakastamaan lähimmäistänne niin kuin itseänne. Perehtykää pyhiin kirjoituksiin hyvin, ei painaaksenne toisia alas, vaan nostaaksenne heitä! Kenellä on loppujen lopuksi suurempi tarve tallettaa evankeliumin totuuksia (joiden puoleen voi kääntyä tarpeen tullen) kuin naisilla ja äideillä, jotka opettavat ja huolehtivat muista niin paljon?”

Presidentti Kimball todisti, että Apuyhdistyksen sisaret tulevat vaikuttamaan voimakkaasti ja hyvällä tavalla maailmassa asuviin hyviin naisiin, kun he ovat elämässään vanhurskaita ja selkeäsanaisia.²⁷

Sisar Snow’lla, presidentti Kimballilla ja monilla muilla kirkon johtohenkilöillä on ollut näkemys Apuyhdistyksen hyvää aikaansaavasta vaikutuksesta. Kun sisaret tuovat julki uskonkäsityksensä sanoin ja teoin, he voivat vahvistaa toistensa uskoa taivaalliseen Isään ja Jeesukseen Kristukseen. He voivat auttaa toisiaan valmistautumaan kaikkien niiden siunausten vastaanottamiseen, jotka ovat saatavilla taivaallisen Isän onnensuunnitelmassa.

Ajallinen omavaraisuus

Myöhempien aikojen pyhät kokoontuivat Suolajärven laaksoon sen jälkeen kun heitä oli vainottu ja heidät oli karkotettu kodeistaan ja yhteisöistään useaan kertaan. Kun he nyt olivat muuttaneet kaukaiseen ja eristyksissä olevaan erämaahan, presidentti Brigham Young halusi heidän kukoistavan ja perustavan itselleen pysyvän kodin. Hän halusi heidän olevan turvassa fyysiseltä vahingonteolta, ja hän halusi heidän myös varjelevan itseään maailmallisilta vaikutteilta, jotka voisivat tehdä vahinkoa heidän uskolleen ja todistukselleen. Hän halusi heidän olevan riippumattomia maailmallisista vaikutteista sekä ajallisesti että hengellisesti.

Se merkitsi sitä, että pyhien oli opittava taitoja, joiden avulla he voisivat pitää huolen kaikista tarpeistaan. Tässä hankkeessa presidentti Youngilla oli suuri luottamus naisten kykyihin, lahjoihin, uskollisuuteen ja auliuteen. Hän muistutti Apuyhdistyksen sisaria hoitamaan velvollisuutensa kotona aviomiehensä ja lastensa kanssa.²⁸ Hän opetti myös muita ajalliseen omavaraisuuteen liittyviä velvollisuuksia, joista muutamia mainitaan jäljempänä. Vaikka monet tietyt ajalliset velvollisuudet ovat nykyään erilaisia, näiden velvollisuuksien pohjana olevat periaatteet pysyvät muuttumattomina: myöhempien aikojen pyhiä neuvotaan tekemään kaikki voitavansa täyttääkseen omat ja perheensä ajalliset perustarpeet.

Ompelu. Presidentti Young neuvoi sisaria ompelemaan vaatteita itselleen ja perheelleen. Hän sanoi: ”Kutsun sisariani – – luomaan oman muotinsa ja valmistamaan vaatteita omaksi ilokseen ulkopuolisista vaikutteista välittämättä.”²⁹ Sisar Eliza R. Snow raportoi, että presidentti Young kannusti sisaria luomaan ”muodin, joka olisi säädyllinen – sellainen, joka olisi kelvollinen saamaan sellaisten järkevien, sivistyneiden ja älykkäiden naisten kannatuksen, jotka ovat maailman johdossa, kuten me todellisuudessa olemme”³⁰.

Silkki. Presidentti Young perusti Deseretin silkkiyhdistyksen, jonka johtajana oli Zina D. H. Young. Tämä ryhmä kasvatti silkkiäistoukkia syöttäen niille mulperipuun lehtiä. Sisar Young kammosi toukkia ja näki niistä jopa painajaisia, mutta hän hautoi ja kasvatti niitä kuuliaisesti omassa hautomossaan ja opetti muita tekemään samoin. Hänen johdollaan Deseretin silkkiyhdistys kasvatti silkkiäistoukkia yli 20 vuoden ajan. Vaikka heidän työnsä ei tuottanut koskaan rahallista tuloa, he kykenivät kehräämään itselleen kaunista silkkilankaa.

Vehnä. Presidentti Young neuvoi sisaria: ”Oppikaa omavaraisiksi. Pankaa varastoon jyviä ja jauhoja ja säästäkää ne pahan päivän varalle.”³¹ Emmeline B. Wells, josta tuli myöhemmin Apuyhdistyksen viides ylijohtaja, sai tehtävän olla vastuussa vehnän keskuskomiteasta.

Tässä hankkeessa naisia motivoi äidillinen halu suojella perhettään nälältä. Sisar Wells sanoi: ”Kuka voi tuntea nämä asiat syvemmin kuin äiti? Ajatelkaa, millaista olisi kuulla pienokaisenne itkevän leipää.”³²

Seurakuntien Apuyhdistysten johtajat tapasivat säännöllisesti keskustellakseen keinoista tuottaa ja varastoida viljaa. Sarah Howardin, erään Salt Lake Cityn seurakunnan Apuyhdistyksen johtajan, auliit sanat kuvastavat monien sen ajan sisarten tunteita. Hän sanoi: ”Pidän sitä Herralta saamanamme etuoikeutena, ja me yritämme tehdä sen ja olla siinä yhtä. Omalta osaltani pyrin tekemään kaiken voitavani, ja tunnen, että Herra avaa keinon, jolla me voimme hankkia viljaa, vaikka ajankohta onkin jo myöhäinen.”³³ Sarah M. Kimballilla, joka myös palveli seurakunnan Apuyhdistyksen johtajana, oli jo varastosuunnitelma mielessään, kun hän tuli erääseen kokoukseen. Hankkeen ensimmäisenä vuonna hänen seurakuntansa Apuyhdistys rakensi paloturvallisen viljasiilon, johon voitiin varastoida tuhat vakallista (n. 35 000 litraa) vehnää.

Presidentti John Taylor kahdentoista apostolin koorumista kannusti veljiä Utahin Kaysvillessa auttamaan sisaria tässä hankkeessa. Hän kertoi naisesta, josta tuntui, että tämän aviomies oli ”vähän liian avokätinen ja huoleton” perheen raha-asioissa. Joka viikko nainen sujautti osan talousrahoista perheraamatun väliin. ”Kun joitakin vuosia myöhemmin tuli talouskriisi, aviomies oli huolissaan. Vaimo näki heti muutoksen miehensä kasvoilla ja pyysi tätä kertomaan hänelle huolenaiheensa. Mies kertoi vaimolleen, että eräs lasku oli erääntymässä, ja hän pelkäsi, ettei kykenisi maksamaan sitä. Vaimo yritti kannustaa miestä kehottamalla tätä uskomaan Jumalaan ja viittasi vanhaan kunnon Raamattuun käskien miehen lukea sitä, jotta mies saisi kenties siitä jotakin lohtua. Hän ojensi miehelle Raamatun, ja kun tämä avasi sen ja käänteli sivuja, [rahaa] alkoi tippua.” Presidentti Taylor sanoi lopuksi: ”Voi tulla aika, jolloin saatamme tarvita tätä vehnää, jota sisaremme varastoivat. Älkäämme olko liian luottavaisia toimissamme vaan tehkäämme voitavamme auttamalla heitä.”³⁴

Sisar Emmeline B. Wells kertoi sisarille, että heidän uutteruutensa tässä hankkeessa olisi ”ajallinen pelastus tälle kansalle hätätilanteessa”³⁵. Näin kävi vuosina 1898 ja 1899, jolloin ankaran kuivuuden aikaan Etelä-Utahissa elettiin Apuyhdistyksen vehnällä.

Sisarten ahkeruus vehnän varastoinnissa antoi myöhempien aikojen pyhiin kuuluville naisille tilaisuuden palvella muitakin kuin perhettään ja toisia pyhiä. Kirkko lähetti Apuyhdistyksen vehnää Amerikan alkuperäisasukkaille Utahissa, tuhoisasta maanjäristyksestä ja tulipalosta selvinneille San Franciscoon Kaliforniaan vuonna 1906 ja vuoden 1907 nälänhädästä kärsiville Kiinaan.³⁶ Vehnällä ravittiin tuhansia myös ensimmäisen maailmansodan aikana, kun Apuyhdistys myi Yhdysvaltain hallitukselle 200 000 vakallista (yli 7 milj. litraa) vehnää.³⁷ Tämä varastoimisen ja palvelemisen perintö auttoi luomaan mallin kirkon nykyisille hankkeille antaa humanitaarista apua eri puolille maailmaa, missä vain ihmiset ovat hädänalaisia.

Terveydenhoito ja lääketieteellinen koulutus. Syyskuussa 1873 sisar Eliza R. Snow raportoi, että presidentti Brigham Young halusi ”monien [sisarten] hankkivan klassisen koulutuksen ja sen jälkeen lääketieteellisen tutkinnon”³⁸.

Sisar Zina D. H. Young on esimerkki Apuyhdistyksen sisaresta, joka teki suurenmoista palvelutyötä lääketieteen alalla. Hänen patriarkallisessa siunauksessaan sanottiin, että hänellä oli parantamisen lahja, ja hän valmistautui käyttämään tätä lahjaa suorittamalla opintoja synnytysopissa eli toimimaan kätilönä. Hän auttoi maailmaan monta vauvaa Suolajärven laaksossa. Hänen palvelutyössään käytännön koulutus täydensi hänen lahjojaan hoitaa fyysisesti, parantaa hengellisesti ja lohduttaa emotionaalisesti. Sisar Emmeline B. Wells sanoi hänestä: ”Hänen palvelutyöstään sairaiden parissa voitaisiin kertoa lukemattomia tapauksia, jolloin häntä näytti innoittavan jokin korkeampi voima kuin hänen omansa – –, kun sairasvuoteen ympärillä olevat olivat menettäneet rohkeutensa ja uskonsa. Sellaisina hetkinä hän tuntui todellakin armon enkeliltä.”³⁹

Kaikesta palvelemisestaan huolimatta sisar Young, joka luotti hengellisiin lahjoihinsa ja rajalliseen koulutukseensa, oli hyvin tietoinen siitä, ettei hän kyennyt vastaamaan kaikkiin kasvavan väestön sairaanhoidollisiin tarpeisiin Utahissa. Hän kannusti muita myöhempien aikojen pyhiin kuuluvia naisia noudattamaan presidentti Youngin neuvoa hankkia lääketieteellistä koulutusta.

Sisar Snow sanoi: ”Onko täällä nyt ketään sisaria, joilla on riittävästi kunnianhimoa ja jotka oivaltavat tällaisen opiskelun välttämättömyyden Siionin tähden ja aloittavat sen? On ihmisiä, joilla on luontainen taipumus hoitaa sairaita, ja sellaisten kannattaisi opiskella lääketiedettä. – – Elleivät he voi maksaa omia kulujaan, meillä on varoja tehdä se.”⁴⁰

Tämän rohkaisun ansiosta muutamat Apuyhdistyksen sisaret opiskelivat lääketiedettä Yhdysvaltain itäosissa. He palasivat Utahiin lääkäreinä ja opettivat kursseilla lapsenpäästöä ja kotisairaanhoitoa. Emma Andersen Liljenquist, joka osallistui kursseille Utahissa, kirjoitti joistakin kokemuksistaan:

”Nautin [kurssista] hyvin paljon, ja kun apostoli John Henry Smith ja muutamat muut olivat erottaneet minut tehtävään, palasin kotiin tekemään työtäni saatuani apostoleilta lupauksen, että jos eläisin oikein, tietäisin aina, mitä tehdä mahdollisten vaikeuksien ilmaantuessa. – –

Tuo lupaus on täyttynyt kirjaimellisesti. Monesti kun joku potilaistani on ollut vakavasti sairaana, olen pyytänyt apua taivaalliselta Isältäni, ja joka kerta sitä on minulle annettu. Eräs sellainen oli nainen, joka oli juuri synnyttänyt vauvan ja joka alkoi vuotaa verta. Aviomies lähetti hakemaan lääkäriä, mutta lääkäri ei tajunnut, että tilanne oli niin vakava. Minä – – pyysin Herraa auttamaan meitä. Verenvuoto lakkasi, ja minä tein hänelle välttämättömät hoitotoimet. Kun lääkäri saapui, hän sanoi, että saattoi tuskin uskoa, mitä oli tapahtunut, mutta hän sanoi minun tehneen aivan niin kuin hän olisi tehnyt. – –

Olen auttanut [maailmaan] yli tuhat vauvaa. Jälleen kerran annan kiitokseni taivaalliselle Isälleni Hänen avustaan ja voimasta, jota Herra on antanut minulle, sillä ilman sitä en olisi voinut palvella tällä tavoin sisariani tai yhteisöämme. Yksi koskettavimmista asioista synnytyksessä on se, että äiti on ensisijaisesti huolissaan vauvastaan, ei itsestään.”⁴¹

Vuonna 1882 Apuyhdistys perusti Deseretin sairaalan, ”jossa Herran kansan sairaista voitaisiin huolehtia ja jossa he voisivat saada kirkon toimitukset [pappeuden siunaukset] sekä osaavaa hoitoa”⁴². Sairaala oli toiminnassa hieman yli vuosikymmenen, kunnes sen toimintakustannukset ylittivät annetut lahjoitukset ja tarjolle tuli muita hoitolaitoksia.

Naisten äänioikeus

Helmikuussa 1870 Utahin territorion hallitus antoi naisille oikeuden äänestää hallinnollisissa vaaleissa. Tuohon aikaan Wyomingin territorio oli ainoa muu alue Yhdysvalloissa, jossa naisille oli annettu tämä oikeus. Myöhemmin Yhdysvaltain hallitus kumosi tämän etuoikeuden osana rangaistusta siitä, että myöhempien aikojen pyhät elivät pluraaliavioliiton lain mukaan. Mutta myöhempien aikojen pyhiin kuuluvat naiset puhuivat edelleen julkisesti ja suoraan oikeuksistaan. Monet sisaret ajoivat aktiivisesti naisten äänioikeutta. Heidän lisääntyvä kykynsä puhua selkeästi oli siunaus, kun heidän piti esiintyä lujina, kunnioitusta herättävinä ja ylevinä naisina. Heidän työnsä ansiosta naiset saivat takaisin äänioikeutensa, kun Utahille myönnettiin osavaltion asema Amerikan yhdysvalloissa. He myös saavuttivat muiden naisliikkeiden arvostuksen Yhdysvalloissa ja kautta maailman.

Julkaisut

Sisar Eliza R. Snow’n johdolla Apuyhdistys rahoitti sanomalehteä nimeltä Woman’s Exponent. Tämä sanomalehti oli suunnattu myöhempien aikojen pyhiin kuuluville naisille, jotta he saisivat tietoa työstään, elämästään ja historiastaan. Sisar Emmeline B. Wells palveli lehden päätoimittajana suurimman osan sen ilmestymisaikaa. Hän kirjoitti päiväkirjaansa: ”Haluan tehdä kaiken, mitä on vallassani, auttaakseni kohottamaan oman kansani, erityisesti naisten, tilaa.”⁴³ Myöhemmin hän kirjoitti: ”Olen halunnut koko sydämestäni tehdä niitä asioita, jotka edistäisivät naisia niin moraalisessa ja hengellisessä kuin kasvatuksellisessakin työssä ja veisivät eteenpäin Jumalan työtä maan päällä.”⁴⁴

Woman’s Exponent lakkautettiin vuonna 1914, kun sitä oli julkaistu 42 vuoden ajan. Seuraavana vuonna Apuyhdistys alkoi julkaista aikakauslehteä Relief Society Magazine, jossa oli oppiaiheita viikoittaisiin Apuyhdistyksen kokouksiin. Lehti oli hyvin tärkeää lähdeaineistoa sisarille. Naiset pitivät arvossa sen numeroita käyttäen niitä oppimiseen ja opettamiseen. Vuonna 1971 Relief Society Magazine ja muut kirkon aikuisille jäsenille tarkoitetut englanninkieliset lehdet yhdistettiin yhdeksi lehdeksi nimeltä Ensign. Siitä lähtien Ensign-lehdessä on ollut artikkeleita Apuyhdistyksen sisarten opettamiseksi ja innoittamiseksi.

Kirkko alkoi 1800-luvun puolivälissä julkaista lehtiä muillakin kielillä kuin englanniksi. Monia näistä lehdistä julkaistiin lähetysjohtajien johdolla. Vuonna 1967 ne yhdistettiin yhdeksi lehdeksi, jolla on sama ulkoasu ja sisältö ja joka käännetään monille eri kielille. Tässä kansainvälisessä lehdessä – nykyiseltä nimeltään Liahona – on aina ollut artikkeleita, jotka auttavat sisaria elämään evankeliumin mukaan.

Vuodesta 1987 lähtien Liahona- ja Ensign-lehdissä on julkaistu kotikäyntiopetussanoma. Kotikäyntiopetussanoma jaetaan erillisjulkaisuna myös niille alueille, joissa kirkko on uusi ja jäseniä on vähän.

Lasten ja nuorten naisten valmistaminen palvelemaan Jumalan valtakunnassa

1800-luvun lopulla pappeusjohtajat ja Apuyhdistyksen johtohenkilöt organisoivat hankkeita parantaakseen lasten ja nuorten naisten elämää. Apuyhdistyksen johtohenkilöt, jotka toimivat presidentti Brigham Youngin kehotuksesta tapojen parantamiseksi ja karsimiseksi (ks. s. 49), perustivat vuonna 1870 Vanhempien ja nuorten yhteistoiminnalliseen karsimisyhdistykseen nuorten naisten osaston. Tämä johti nykyiseen Nuorten Naisten järjestöön. Lapsille perustettiin Alkeisyhdistys vuonna 1878. Alkuun Apuyhdistyksen johtohenkilöt johtivat näiden järjestöjen työtä pappeusjohtajien alaisuudessa. Vuonna 1880 presidentti John Taylor, kirkon kolmas presidentti, kutsui Apuyhdistyksen ylimmän johtokunnan, Nuorten Naisten ylimmän johtokunnan ja Alkeisyhdistyksen ylimmän johtokunnan eriyttäen näiden kolmen järjestön työn.

Siitä lähtien Apuyhdistyksen sisaret ovat aina johtaneet ja palvelleet Nuorten Naisten ja Alkeisyhdistyksen järjestöissä. He ovat myös vahvistaneet nousevaa sukupolvea palvelemalla muissa organisaatioissa kuten pyhäkoulussa sekä seminaareissa ja instituuteissa.

Kulkua eteenpäin

Apuyhdistyksen uudelleen järjestäminen johti siihen, että myöhempien aikojen pyhiin kuuluvat naiset saivat suurempia velvollisuuksia ja suurempia mahdollisuuksia. Eliza R. Snow julisti:

”Ettekö näe, että vaikutuspiirimme on kasvamassa? Toimintamme piiri laajenee edelleen, eikä yhdenkään naisen Siionissa tarvitse surra siksi, että hänen vaikutuspiirinsä on liian kapea.

Jumala siunatkoon teitä, sisareni, ja kannustakoon teitä, että täyttyisitte valolla ja ymmärtäisitte, ettei teillä ole mitään muita pyyteitä kuin Siionin hyvinvointi. Olkoon ensimmäisenä tehtävänänne huolehtia velvollisuuksistanne kotona. Mutta mikäli olette viisaita taloudenhoitajia, löydätte aikaa yhteiskunnallisiin velvollisuuksiin, koska ne ovat vastuullamme tyttärinä ja äiteinä Siionissa. Kun pyritte hoitamaan jokaisen velvollisuuden, huomaatte kyvykkyytenne lisääntyvän ja hämmästytte sitä, mitä voitte saada aikaan.”⁴⁵

Sisar Snow’n henkilökohtainen uskon ja optimismin osoitus voi toimia oppaana kaikille myöhempien aikojen pyhille. ”Minä kuljen eteenpäin”, hän sanoi. ”Minä hymyilen myrskyn raivotessa ja ylitän pelottomana ja voittoisana olosuhteiden myrskyisän meren – –. Ja ’Jeesuksen todistus’ sytyttää valon, joka näyttää minulle tien kuolemattomuuden porttien läpi.”⁴⁶

Suolajärven temppelin rakentamista vuonna 1877

Vasemmalta oikealle: Elizabeth Ann Whitney, Emmeline B. Wells ja Eliza R. Snow

Sisar Eliza R. Snow opetti Apuyhdistyksen sisaria.

Kun Apuyhdistyksen sisaret rukoilevat yksin ja perheensä kanssa, he voivat saada innoitusta oppaakseen.

Myöhempien aikojen pyhiin kuuluvia äitejä ja tyttäriä koolla vuonna 1893

”Kestitkää itseänne Kristuksen sanoilla” (2. Nefi 32:3).

Alkuaikojen Apuyhdistyksen sisaria keräämässä silkkisatoa noin vuonna 1890

Eräs Apuyhdistyksen kokouspaikka Salt Lake Cityssä olevan ruokakaupan yläkerrassa Utahissa vuonna 1892

MAP-sairaalasta vuonna 1911 sairaanhoitajiksi valmistuneet

Apuyhdistyksen sisarten sanomalehti Woman’s Exponent ilmestyi vuosina 1872–1914..

”Minä kuljen eteenpäin. – – ’Jeesuksen todistus’ – – näyttää minulle tien.” (Eliza R. Snow)