Liahona
Voinko saada ilmoitusta muita varten?
Maaliskuu 2025


Julkaistaan vain sähköisenä

Voinko saada ilmoitusta muita varten?

Herra on opettanut, että saamme ilmoitusta vain omien vastuidemme puitteissa ja asianmukaisen valtuuden alaisuudessa.

Kädet ristittyinä rukoukseen

Herran äänen tunnistaminen maailman eksytysten keskellä voi olla vaikeaa, mutta myöhempien aikojen profeetat ja apostolit ovat antaneet avuksemme opastusta.

Vanhin Dale G. Renlund kahdentoista apostolin koorumista on opettanut: ”[Meidän] on ymmärrettävä se toimintakehys, jonka sisällä Pyhä Henki toimii antaen henkilökohtaista ilmoitusta. Kun toimimme tämän toimintakehyksen sisällä, Pyhä Henki voi päästää valloilleen hämmästyttävää oivallusta, ohjausta ja lohdutusta. Tuon toimintakehyksen ulkopuolella – olimmepa kuinka erinomaisia tai lahjakkaita – me voimme tulla eksytetyiksi ja syöksyä tuhoon.”

Vain muutamia kuukausia sen jälkeen kun Jeesuksen Kristuksen palautettu kirkko oli perustettu, pyhät saivat opetusta tästä tärkeästä periaatteesta.

Elokuussa 1830 kirkon jäsen nimeltä Hiram Page väitti saaneensa Jumalalta ilmoituksia ”Siionin rakentamisesta” ja ”kirkon järjestyksestä”. Useat kirkon jäsenet, myös Oliver Cowdery, uskoivat häntä.

Profeetta Joseph Smith oli huolissaan, koska Hiramin väitteet olivat vastoin ”Jumalan huoneen järjestystä”. Joseph tiedusteli asiaa Herralta ja sai Oliverille osoitetun ilmoituksen, joka on nyt tallennettuna luvussa OL 28.

Herra sanoi, että Oliver Cowdery voisi puhua tai opettaa, ”jos Lohduttaja johdattaa – – jolloinkin” häntä tekemään niin (OL 28:4). Mutta Herra sanoi myös, ”että ketään muuta ei nimitetä ottamaan vastaan käskyjä ja ilmoituksia tässä kirkossa kuin palvelijani Joseph Smith”, kunnes Herra nimittäisi ”toisen hänen sijaansa” (jakeet 2, 7).

Toisin sanoen Pyhä Henki voi ohjata kaikkia kelvollisia etsijöitä heidän henkilökohtaisissa vastuissaan, kirkon tehtävissään ja perheissään. Mutta vain nykyisellä profeetalla on valtuus saada käskyjä tai ilmoituksia koko kirkkoa varten. ”Sillä kaikki täytyy tehdä järjestyksessä”, Herra sanoi (jae 13).

Vanhin Gary E. Stevenson kahdentoista apostolin koorumista on selittänyt: ”Ellei teitä ole kutsuttu asianmukaisella valtuudella, teille ei anneta Hengen vaikutelmia muiden neuvomiseen tai oikaisemiseen.”

Kun kuuntelemme Herran sanoja, jotka on annettu Hänen valtuutettujen palvelijoidensa välityksellä, ja etsimme henkilökohtaista ilmoitusta omien vastuidemme puitteissa, me voimme välttää eksytyksen ja kokea rauhaa, iloa ja turvaa.

Viitteet

  1. Dale G. Renlund, ”Henkilökohtaisen ilmoituksen toimintakehys”, Liahona, marraskuu 2022, s. 16.

  2. Joseph Smith, julkaisussa ”History, 1838–1856, volume A–1 [23 December 1805–30 August 1834]”, s. 54, josephsmithpapers.org.

  3. Joseph Smith, julkaisussa ”History, 1838–1856, volume A-1 [23 December 1805–30 August 1834]”, s. 54, josephsmithpapers.org.

  4. Gary E. Stevenson, ”Hengen kehotuksia”, Liahona, marraskuu 2023, s. 45.