”Voimaa korkeudesta”, Liahona, maaliskuu 2025.
Historiallisia näkökulmia Herran huoneeseen
Voimaa korkeudesta
Uuden testamentin opetuslasten tavoin myöhempien aikojen pyhille on luvattu lahjana voimaa Herralta.
Keväällä 1836 Charles Rich oli lähetyssaarnaajana saarnaamassa palautettua evankeliumia Etelä-Ohiossa Yhdysvalloissa. Hän oli varmasti pettynyt, kun hän saapui Kirtlandiin Ohioon 12. huhtikuuta pari viikkoa Kirtlandin temppelin vihkimisen jälkeen.
Hän oli kulkenut höyrylaivalla Ohiojokea pitkin ja kävellyt sitten lähes 160 kilometriä. Luonnostaan kohoavan maiseman huipulla hän näki Herran huoneen sinertävät seinät ja punaisen katon. Mutta hän oli myöhässä. Hän ei ehtinyt vihkimistilaisuuteen, juhlakokoukseen, ja hän luuli menettäneensä luvatun voiman korkeudesta.
Syyskuussa 1830, vain muutama kuukausi palautetun kirkon perustamisen jälkeen, Joseph Smith sai Jeesukselta Kristukselta ilmoituksen, jossa kirkon jäseniä kutsuttiin kokoontumaan yhteen (ks. OL 29:7–8). Muutamaa kuukautta myöhemmin Herra ilmoitti syyn. Pyhien oli määrä ”mennä Ohioon”, missä Jeesus julisti: ”Siellä minä annan teille lakini, ja siellä teille annetaan voima korkeudesta; ja sieltä kaikki, jotka minä tahdon, lähtevät maailmaan kaikkien kansakuntien keskuuteen” (OL 38:32–33, korostus lisätty). Kirkon jäsenet, jotka kuulivat tämän ilmoituksen, olisivat tunnistaneet näiden sanojen olevan peräisin Uudesta testamentista.
Uuden testamentin opetuslapsille annettiin voima
Luku Luuk. 24 alkaa epätoivon hetkellä. Jeesus oli ristiinnaulittu, ja ryhmä Hänen naispuolisia opetuslapsiaan oli palannut Hänen haudalleen. He huomasivat, että kivi oli vieritetty haudan suulta, eivätkä he ”löytäneet Herran Jeesuksen ruumista” (jae 3). Pian enkelisanansaattajat antoivat heille toivoa: ”Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista” (jae 6).
Myöhemmin ylösnoussut Herra ilmestyi opetuslapsilleen ja palveli heitä. Hän antoi heille toimeksiannon, jota kristityt kautta maailman nimittävät ”suureksi lähetyskäskyksi” saarnata Jeesuksen Kristuksen evankeliumia. Jeesus selitti, että ”kaikille kansoille – – on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista” (jae 47).
Hän kuitenkin kielsi opetuslapsiaan lähtemästä heti: ”Pysykää tässä [Jerusalemin] kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta” (jae 49). Englanninkielen sana endued (tai ”endowed” nykyenglannissa) on käännös kreikankielisestä sanasta, joka tarkoittaa ’vaatettaa’. Kristuksen muinaisten opetuslasten oli määrä odottaa Jerusalemissa, kunnes heidät olisi vaatetettu voimalla korkeudesta. Sitten heidän oli määrä rakentaa Jumalan valtakuntaa kaikkialla maailmassa.
Ennen kuin Herra nousi taivaaseen, Hän sanoi opetuslapsilleen: ”Pysykää tässä [Jerusalemin] kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta” (Luuk. 24:49).
Myöhempien aikojen pyhille annetaan voima
Myöhempien aikojen pyhät kokoontuivat Ohioon 1830-luvulla samanlaisessa tarkoituksessa. He odottivat innolla, että heille ”annetaan voima korkeudesta” (OL 38:32) ja että he veisivät Jeesuksen sanoman kaikkialle maailmaan. Lopulta Herra julisti, että pyhät ”saavat endaumenttinsa korkeudesta minun huoneessani” (OL 105:33, korostus lisätty; ks. myös jakeet 11–12). Silti monet varhaisista pyhistä eivät tienneet täsmälleen, mitä odottaa.
Pian sen jälkeen kun Joseph Smith oli kutsunut ja asettanut kahdentoista apostolin koorumin vuonna 1835, hän tapasi heidät Herran huonetta koskevassa asiassa. Joseph huomasi, että kaksitoista apostolia olivat ”huolissaan” eivätkä voineet käsittää, mitä oli tulossa. Hän selitti, että he tarvitsivat endaumentin, jotta he voisivat ”olla valmiita ja kykeneviä voittamaan kaiken” ja opettamaan evankeliumia voimallisesti. ”Kun olette saaneet endaumentin”, hän selitti, apostolit saarnaisivat ”evankeliumia kaikille kansakunnille, suvuille ja kielille.”
Pian sen jälkeen Joseph Smith ilmoitti seremonioita, joiden mallina oli muinaisten israelilaisten temppelipappien vihkiminen. Valmistamisena endaumenttiin jokainen pappeusvirkailija pestiin ja voideltiin ”samanlaisella öljyllä ja samanlaisella tavalla kuin Mooses ja Aaron ja ne, jotka seisoivat Herran edessä muinaisina aikoina”.
Tänä ajankohtana voiman antaminen oli dramaattisen hengellisen voiman vuodatus erityisessä juhlakokouksessa. Kuten Elijah Able – ensimmäinen musta seitsenkymmen kirkossa – pappeusvirkailijat paastosivat, rukoilivat ja nauttivat Herran ehtoollisen sakramentin yhteisenä ateriana. He todistivat ja profetoivat, ja Jumala siunasi heitä voimalla. Ne, jotka saivat endaumentin, lähtivät sitten rakentamaan Jumalan valtakuntaa saarnaamalla palautettua evankeliumia. Vastustuksesta huolimatta heitä varjeltiin heidän matkoillaan, heitä vahvistettiin heidän saarnaamisessaan ja heidän perheitään siunattiin.
Kirtlandissa vain miehet osallistuivat juhlakokoukseen, jossa heille annettiin voima korkeudesta. Muutaman vuoden kuluttua pyhät kuitenkin rakensivat Nauvoon temppelin. Siellä Joseph Smithille ilmoitettiin laajennettuja temppeliseremonioita, jotka ovat perustana meidän temppelikokemuksellemme tänä päivänä. Nauvoossa voima annettiin niin naisille kuin miehillekin.
Puhuessaan Apuyhdistyksen sisarille Joseph Smith lupasi, että temppeliendaumentissa ”valtakunnan avaimet annettaisiin heille” samoin kuin ”vanhimmille”. Vaikka kului useita vuosikymmeniä, ennen kuin naisia kutsuttiin käännytystyötä tekeviksi lähetyssaarnaajiksi, naiset ja heidän työnsä on ollut olennainen osa Jumalan valtakunnan rakentamista maan päällä.
Vaikka Charles Rich ei ollut ehtinyt Kirtlandin temppelin vihkimistilaisuuteen, hän sai tietää, että hän ja muutamat muut lähetyssaarnaajat, jotka olivat saapuneet myöhässä Kirtlandiin, saisivat kokea endaumentin. Muinaisten israelilaisten pappien mallin mukaan (ks. 2. Moos. 29; 40) hänet pestiin ja voideltiin. Hän kokoontui muiden kanssa paastoamaan, rukoilemaan ja kestitsemään itseään Herran ehtoollisella.
”Me profetoimme koko yön”, Charles kirjoitti. ”Profetoitiin, että pelastus oli kirjoitettu jokaiseen jäseneen ja niveleen” hänen ruumiissaan. ”Olin täynnä profetian henkeä, ja minulle annettiin voima korkeudesta.”
Koko loppuelämänsä – 47 vuotta – hän työskenteli Jeesuksen Kristuksen opetuslapsena rakentaen Jumalan valtakuntaa.
Siitä lähtien myöhempien aikojen pyhät eri puolilla maailmaa ovat matkustaneet Herran huoneeseen saadakseen voiman korkeudesta. Ja näiden varhaisten pyhien tavoin endaumentti valmistaa meitä rakentamaan Jumalan valtakuntaa Jeesuksen Kristuksen opetuslapsina ja saamaan jonakin päivänä korotuksen Hänen laupeutensa ja armonsa ansiosta.