”Murhenäytelmä ja parantuminen Perussa”, Liahona, helmikuu 2025.
Kertomuksia Saints-kirjasarjan osasta 4
Murhenäytelmä ja parantuminen Perussa
Myöhään kesäkuun 7. päivänä vuonna 1990 lähetystyötoverit Manuel Navarro ja Guillermo Chuquimango olivat kävelemässä takaisin kotiinsa. He nauttivat lähetyssaarnaajina olemisesta – ahkerasta työskentelystä, asumisesta eri puolilla Perua ja ihmisten tuomisesta Jeesuksen Kristuksen luokse.
Heidän nykyinen alueensa, Huaraz, saattoi kuitenkin olla öisin vaarallinen. Vallankumouksellinen ryhmä nimeltä Sendero Luminoso eli Loistava polku oli sotinut Perun hallitusta vastaan yli vuosikymmenen ajan. Viime aikoina ryhmän hyökkäykset olivat käyneet aggressiivisemmiksi, kun kiihtyvä inflaatio ja taloudelliset ristiriidat ahdistivat maata.
Jotta lähetyssaarnaajat pysyisivät turvassa, viisi lähetyskenttää Perussa asettivat ulkonaliikkumiskieltoja ja rajoittivat lähetystyön tekemisen päiväsaikaan. Mutta tänä iltana vanhin Navarro ja vanhin Chuquimango olivat onnellisia ja puheliaita. He olivat juuri opettaneet evankeliumiaiheisen oppiaiheen, ja heillä oli noin varttitunti aikaa ehtiä kotiin.
Kun he kävelivät ja juttelivat, vanhin Navarro huomasi kaksi nuorta miestä noin korttelin päässä heistä. Miehet työnsivät keltaista autoa. Manuel aikoi auttaa heitä, mutta miehet käynnistivät pian auton ja ajoivat pois.
Vähän myöhemmin lähetyssaarnaajat lähestyivät kotinsa lähettyvillä olevaa puistoa. Keltainen auto oli pysäköity noin puolentoista metrin päähän siitä, mistä he kävelivät. Lähistöllä oli sotilastukikohta.
”Tuo näyttää autopommilta”, vanhin Chuquimango sanoi. Vanhin Navarro näki muutamien ihmisten juoksevan pois paikalta, ja siinä samassa auto räjähti.
Räjähdys osui vanhin Navarroon ja lennätti hänet ilmaan sirpaleiden sinkoillessa hänen ympärillään. Kun hän iskeytyi maahan, hän oli kauhuissaan. Hän ajatteli toveriaan. Oliko tämä saanut osakseen räjähdyksen ikävimmät seuraukset?
Juuri silloin hän tunsi, kuinka vanhin Chuquimango nosti hänet maasta. Puisto näytti sota-alueelta, kun sotilaat tukikohdasta – pommin ilmeisestä kohteesta – laukaisivat aseensa auton kytevien jäännösten ohi. Toveriinsa nojaten vanhin Navarro onnistui kävelemään loppumatkan kotiin.
Kun he saapuivat kotiin, hän meni kylpyhuoneeseen ja katsoi peiliin. Hänen kasvonsa olivat veriset, mutta hän ei löytänyt päästään haavaa. Häntä vain pyörrytti.
”Anna minulle siunaus”, hän sanoi toverilleen. Vanhin Chuquimango, joka oli saanut vain vähäisiä vammoja, asetti vapisevat kätensä vanhin Navarron pään päälle ja siunasi tämän.
Pian sen jälkeen sairaalassa vanhin Navarro pyörtyi verenhukasta. Hän tarvitsi kiireellisesti verensiirron. Huarazissa asuvat pyhät tulivat sairaalaan toivoen voivansa luovuttaa verta, mutta kenenkään veriryhmä ei ollut sopiva. Sitten lääkärit testasivat vanhin Chuquimangon veren ja totesivat hänen sopivan täydellisesti.
Toisen kerran sinä yönä vanhin Chuquimango pelasti toverinsa hengen.
Räjähdyksen jälkeisenä päivänä lääkärit siirsivät vanhin Navarron sairaalaan Limaan. Siellä vanhin Charles A. Didier vyöhykkeen johtokunnasta antoi hänelle siunauksen luvaten, että hän palaisi pian lähetyskentälle.
Hoidettuaan vanhin Navarron muita vammoja lääkärit keskittyivät korjaamaan hänen loukkaantuneita kasvojaan. Sirpaleet olivat murtaneet hänen poskiluunsa ja vahingoittaneet oikean silmän näköhermoa, mikä vaati silmän poistoa. Hänen vanhempansa, jotka olivat tulleet Limaan, kertoivat uutisen hänelle.
Kirkon täydellä taloudellisella tuella vanhin Navarrolle tehtiin kolme leikkausta, joissa hänen silmänsä poistettiin ja vaurioitunut silmäkuoppa korjattiin.
Vanhin Navarron toipuessa sairaalassa hänen luonaan kävi hänen kotikaupungistaan kotoisin oleva ystävä Luis Palomino, joka opiskeli Limassa. Vaikka vanhin Navarron oli vammojensa vuoksi vaikea puhua Luisin kanssa, hän alkoi opettaa lähetystyöoppiaiheita.
Luis yllättyi ja vaikuttui vanhin Navarron päätöksestä suorittaa lähetystyönsä loppuun. ”Haluan tietää, mikä sinua kannustaa”, Luis sanoi hänelle. ”Miksi sinulla on niin suuri usko?”
Kuusi viikkoa räjähdyksen jälkeen vanhin Navarro lähti sairaalasta ja aloitti palvelemisen lähetystoimistossa Limassa. Terrorismin uhka häämötti yhä ympärillä, ja hän pelkäsi joka kerta, kun hän näki räjähtäneen auton kaltaisen auton. Öisin hänen oli vaikea nukkua.
Eräänä päivänä Luis tuli lähetystoimistoon tapaamaan vanhin Navarroa. ”Minä haluan mennä kasteelle!” hän sanoi. ”Mitä minun pitää tehdä?”
Muutaman seuraavan viikon aikana vanhin Navarro ja hänen toverinsa opettivat loput oppiaiheet läheisessä seurakuntakeskuksessa. Vanhin Navarro oli innoissaan saadessaan opettaa ystäväänsä, ja Luis saavutti innokkaana kaikki lähetyssaarnaajien kanssa asettamansa tavoitteet.
Lokakuun 4. päivänä 1990 vanhin Navarro kastoi Luisin. Vaikka vanhin Navarro kärsi yhä vammoistaan, koettelemuksen ansiosta hän sai tilaisuuden kastaa ystävän kotikaupungistaan – mitä hän ei ollut koskaan odottanut tekevänsä. Kun Luis nousi ylös vedestä, he syleilivät, ja vanhin Navarro tunsi Hengen vaikutuksen voimakkaana. Hän tiesi, että myös Luis tunsi sen.
Tätä tilaisuutta juhlistaakseen vanhin Navarro antoi Luisille Raamatun. ”Kun päivät synkkenevät”, vanhin Navarro kirjoitti sisäkanteen, ”muistele vain tätä päivää, päivää, jolloin synnyit uudesti.”
Vanhimmat Chuquimango (vasemmalla) ja Navarro (keskellä) erään lähetyssaarnaajatoverinsa kanssa vanhin Navarron silmäleikkauksen jälkeen