”Sinun on lähdettävä tästä paikasta”
Kirjoittaja asuu Antofagastassa Chilessä.
Huolimatta peloistani, jotka liittyivät muuttamiseen Pohjois-Chileen perheeni kanssa, erämaa osoittautui meidän luvatuksi maaksemme.
Valokuva Concepciónista Chilestä Getty Images
Kun luin Mormonin kirjasta siitä, kuinka Nefi aina tuki näkyjä näkevää isäänsä, tulin siihen tulokseen, että useimmat nuoret kirkossa olivat luultavasti Nefin kaltaisia. Mutta kun perheeni päätti, että meidän piti muuttaa erämaahan, minä tunsin olevani enemmän kuin Laman ja Lemuel. En halunnut lähteä kodistamme.
Kuten Nefi ja hänen veljensä, minäkin ”synnyin hyvistä vanhemmista” (1. Nefi 1:1). Kumpikin heistä liittyi kirkkoon teini-ikäisenä, ja äitini odotti isääni tämän palvellessa lähetystyössä. He olivat aktiivisia, ahkeria kirkon jäseniä.
Kun olin lukiossa, talouselämä hidastui alueellamme Concepciónissa Chilessä. Työpaikat hävisivät, ja isälläni alkoi olla vaikeuksia löytää töitä. Viimein hän alkoi etsiä työtä kaupungin ulkopuolelta.
Hänen työnhakunsa vei hänet pohjoiseen Calaman kaupunkiin, joka on Chilen kaivosalueella. Hän on rakennusinsinööri, ja hän löysi sieltä hyvän työpaikan. Mutta hän oli yksin ja kaukana. Näimme häntä vain kun hänellä oli varaa 32 tunnin bussimatkaan kotiin.
Kun oli kulunut muutama vuosi niin, että näimme isää vain kaksi tai kolme kertaa vuodessa, äidistä tuntui, että oli aika tehdä muutos. Vanhempani päättivät, että koko perheen oli muutettava pohjoiseen.
Meidän pitää olla isämme luona
Pikkuveljelläni ei ollut mitään ongelmia muuton suhteen. Ja isosiskoni, joka oli korkeakoulussa, oli minulle hyvänä esimerkkinä.
”Minä uhraan opintoni”, hän sanoi. ”Meidän pitää olla isämme luona.”
Jokainen tuki päätöstä muuttaa – paitsi minä. Minäkin halusin olla isän luona, mutta vastustin muutosten ja henkilökohtaisten uhrausten tekemistä. Minulla oli ystäväni, tunsin lähitienoot, nautin elämäntavastani ja halusin mennä korkeakouluun Concepciónissa. Tein kaiken voitavani saadakseni äidin vakuuttuneeksi siitä, ettei meidän pitäisi lähteä.
Viimein hän sanoi: ”Poika, isäsi on yksin. Hän haluaa meidät luokseen. Toivon, että ymmärtäisit, mutta olet liian keskittynyt itseesi.” Sitten hän vakuutti minulle: ”Meillä on siellä mahdollisuuksia.”
Sydämessäni tiesin, että hän oli oikeassa – vaikka mielessäni en ollutkaan vakuuttunut. Minulla ei ollut tuolloin vahvaa todistusta, mutta päätin rukoilla siitä, pitäisikö minun lähteä perheeni mukana. Minulle tuli selkeä vastaus: ”Sinun on lähdettävä tästä paikasta.” Olin surullinen, mutta sanoin vanhemmilleni, että lähtisin.
Missä ovat puut?
Concepción on vihreä paikkakunta, jossa on paljon puita. Siellä sataa noin 130 senttimetrin verran vuodessa. Antofagastassa, joka on kaupunki lähellä Calamaa ja jonne olimme muuttamassa, sataa vain noin 0,25 senttimetrin verran vuodessa.
Järkyttävin asia minulle muutossa oli itse matka. Kun teimme matkaa bussilla pohjoiseen, oli tuskallista seurata sitä, kuinka vihreä vaihtui ruskeaan. Ihmettelin: ”Missä ovat puut? Missä ovat maaseudun lehmät?” Näin vain hiekkaa, kiviä ja kukkuloita.
Ilmeisestikin Pohjois-Chile on erämaata, joten mitä muuta saatoin odottaa? Mieleeni muistui, miltä Lamanista ja Lemuelista tuntui, kun Lehin perhe jätti perintömaansa ja suuntasi erämaahan.
Minulla oli paljon pelkoja, kun saavuimme Antofagastaan. Mitä tapahtuisi, jos en saisi yhtään ystäviä? Mitä tapahtuisi, jos en kykenisi tottumaan seutuun? Mitä tapahtuisi, jos toiveeni tulevaisuudesta eivät toteutuisi?
Loppujen lopuksi minun ei olisi tarvinnut olla huolissani. Äiti oli oikeassa mahdollisuuksista, jotka meitä odottivat – etenkin hengellisistä mahdollisuuksista.
Ennen muuttoamme evankeliumi ei ollut minulle tärkeä asia. Herra oli jossain taustalla. Mutta Antofagastassa elämääni tuli ihmisiä, jotka auttoivat minua näkemään evankeliumin kauneuden. Sain apua erityisiltä pappeusjohtajilta. Sain ystäviä, jotka pysyvät minulle aarteena. Hengellinen elämäni muuttui täysin.
Sergio juttelee ystäviensä kanssa instituutissa.
Olen kiitollinen siitä, että kuuntelin äitiäni. Olen kiitollinen siitä, että Herra vastasi rukoukseeni. Olen kiitollinen siitä, että minulla oli rohkeutta muuttaa pohjoiseen perheeni kanssa.
Täällä erämaassa tein muutoksia, jotka ovat auttaneet minua tulemaan sellaiseksi kuin olen tänään. Täällä sitouduin tarttumaan kiinni evankeliumiin, palvelemaan lähetystyössä, solmimaan avioliiton temppelissä ja omistamaan elämäni Herralle. Täällä päätin, etten enää halua olla sellainen kuin Laman ja Lemuel.
Perheelleni ja minulle erämaa osoittautui luvatuksi maaksemme.